Читать книгу: «Kuningasverta»

Helvi Herlevi

Kuningasverta

Kaksinäytöksinen kuvaus

Julkaisija – Good Press, 2021

goodpress@okpublishing.info

EAN 4064066341503

Sisällysluettelo

HENKILÖT

I NÄYTÖS.

II NÄYTÖS

HENKILÖT:

Sisällysluettelo

PELTOLAN ISÄNTÄ.

PAAVO }

KALLE } hänen poikiaan.

ANNA, hänen tyttärensä.

MARI, palvelija.

TAPANI, renki.

KIVEKKÄITÄ.

Tapahtumapaikka ja aika: Peltolan talo Uudellamaalla, joulunaikana vuonna 1708.

I NÄYTÖS.

Sisällysluettelo

(Näyttämö: Peltolan tupa. Vasemmalla ovi ulos, oikealla kamariin. Ikkuna peräseinällä, sen edessä pitkä honkapöytä, jonka molemmin puolin kaksi lavitsaa. Vasemmalla taustalla muuri. Sen lisäksi muita tupahuonekaluja: astiakaappi y. m.)

1:nen kohtaus.

ANNA ja TAPANI ikkunan luona. Katselevat ulos.

TAPANI

Näetkö loimua, joka punaa taivaanrannan tuolla metsän takana? Sääksjärven kylä siellä palaa! Isäntä ei sitä äsken paloksi uskonut, mutta kyllä se on. Mahtoi olla komea näky se Porvoon palo. Ja komea oli se työ myös, jonka Porvoon miehet tekivät, kun ne siellä sillalla möivät henkensä kalliiseen hintaan. Sieltä lähtivät kenraalit ja sotajoukot niin nopeasti kuin pääsivät Hämeen puolelle ja jättivät meidän vanhan kaupungin oman onnensa nojaan. Se sortui, mutta ei ennen kuin miehet makasivat sillalla ja viimeinen panos oli ammuttu….

ANNA

Onko kaupunki jo vainolaisten vallassa? Niin lähelläkö ne ovat?

TAPANI

Lähempänäkin! Miksi muuten palaisi naapurikylän talot? Siellä niitä varmaan on satakunta, ja ennen iltaa — ne voivat olla täällä.

ANNA

Täällä!

TAPANI

Niin, ja silloin on meidän vuoro seisoa kuin Porvoon pojatkin kodin ja konnun puolesta.

ANNA

Tapani, mitä aiotte te tehdä?

TAPANI

Mitä voimme. Ellemme muuta voi, voimme ainakin kaatua kotikylän rajalle.

ANNA

Kuollakko? Voi, Tapani, siihenkö päättyisi meidän kultaiset tulevaisuushaaveemme?

TAPANI

Oi, Anna, mieluummin toki eläisin kaskea kaataakseni kotimme tieltä, mutta — Anna — etkö käsitä, juuri se kotikamara meiltä mielitään riistää, onnemme pohjan ne tahtovat ottaa, ja työn hedelmän ja pellon siemenen… Ellemme voi sitä pelastaa, täytyy meidän kaatua.

ANNA

Kaatua — niin, sinun ja veljien. Mutta, Tapani, isä ja minä, minne joudumme me?

TAPANI

Isäntä ja sinä? Ei, Anna, en jaksa ajatella näitten tupien raunioina savuavan. Me ajamme ne takaisin! Kuuma paikka on edessä, se on varmaa. Tämä on kostoa meidän viimeviikkoisesta kepposestamme. (Innostuen.) Ja oiva kepponen se oli! Kolmekolmatta miestä vallottamassa asevarastoa, joka olisi riittänyt kokonaiselle joukko-osastolle! Kuljettajat jäivät tielle siihen paikkaan, ja siinä olikin kaikki, minkä ryssä saattoi korjata talteen senjälkeen kuin me olimme vieneet aseet parempiin kätköihin. Kyllä me heti kostoa aavistimme. Sentähden kiiruhdimmekin katkaisemaan heiltä tien, ennenkuin he tänne ehtivät. Anna, minun täytyy lähteä. Miehet odottavat minua männikössä kirkon luona, ja vihollinen voi olla täällä milloin hyvänsä. Ei minulla olisi ollut aikaa tänne poiketa, mutta kun kotipellon yli oikaistiin, en voinut ohitse kulkea…

ANNA

Oli hyvä, että tulit, Tapani. Saanhan edes eväillä laukkusi täyttää, jos jälleen pitemmältä viipyisit…

(Ottaa Tapanin laukun, jonka tämä on laskenut lavitsalle, ja panee siihen eväitä.)

TAPANI

Nyt lähden, Anna. Vihollinen luulee suuria aikaansaavansa, mutta ennenkuin he panevat tuleen sen tuvan, jossa sinun kehtosi kerran keikkui, on heidän totisesti minun iskuni tunnettava, ja ennenkuin heidän likaiset ryssänsaappaansa askeleillaan saastuttavat ne tienoot, joiden keväinen nurmi kerran taipui sinun askeleittesi alla meidän keväisen lempemme syttyessä, on heidän minun verisen rintani yli astuttava ja — Anna — (Taipuu Annan puoleen ja ottaa hänen kätensä käsiinsä.) — ennenkuin minä nyt käyn katsomaan kuolemaa silmästä silmään, on minun sinun kirkkaisiin silmiisi kerran katsottava. Oi, Anna, ne tähdet luovat valoa tielle. Totisesti on miehen käsivarren ja hengen arvoinen se maa, joka sinut kasvatti! Mutta — en voi viipyä enää — Hyvästi, tyttöni! —

ANNA

Hyvästi — tervehdä veljiä — Jumalan haltuun!

TAPANI

(kääntyy ovella)

Ja eväistä kiitos, Anna. Nuotiotulen ääressä niistä nautin, kun yö on kylmä ja uhkaava, ja sinua muistan. Silloin on varmaan, kuin tuntisin sinun rakkaitten, lämpimien käsiesi kosketuksen, tuntuu, kuin olisi kotona… Oi, täytyy lähteä… (Rientää takaisin Annan luo.) Oi, Anna, Anna, miten vaikeata se on!

ANNA

Tapani, minun on ikävä.

TAPANI

Anna.

(Raskas vaitiolo.)

TAPANI

Ei, ei, minun täytyy! Sinun tähtesi, Anna, ja kotoisten tanhuitten! Jää hyvästi! (Syöksyy ulos.)

2:nen kohtaus.

ANNA yksin.

ANNA

(jää liikkumattomana katsomaan Tapanin jälkeen):

Mennyt, Tapani mennyt. Viimeisenkö kerran? On kuin sydän pysähtyisi povessa. Väsyttää, mutta kaikki on liian kauheata, ei voi rauhassa olla väsyksissä. Me olemme turvattomina, yksin, isävanhus ja minä… Ja kuitenkin! Niin kauan kuin he ovat hengissä ja ase kädessä siellä kirkonmäellä, elää minussakin vielä heikko toivo… Sotajoukot, ne peräytyvät peräytymistään, ne voivat sen tehdä, sillä ei ole niitten aura näitä peltoja kyntänyt. Toista on meidän miesten, heille ne ovat elämän kanssa yhtä. (Innostuen.) Hyvä Jumala heitä suojelee. Nämä kodit ovat meille liian kalliita vihollisen mellastukselle alttiiksi joutumaan. Niille uhrataan kansan viimeinen veripisara näissä sissijoukoissa. Herran täytyy siunata se viimeinen veripisara!

3:s kohtaus.

ANNA ja ISÄNTÄ.

ISÄNTÄ

(sisään kamarin ovesta)

Tyttöseni, oletko kuullut mitään? Joko meni Tapani?

ANNA

Meni, isä. Isä, hän sanoi, että vaara on hyvin lähellä. Ja verta varmaan tänään vuotaa. Siellä ovat pojat ja Tapani, pian ei heitä ehkä enää ole. Vainolainen ryntää pirttiimme. Isä, minne menemme me?

ISÄNTÄ

Monta on jäänyt liettä kylmäksi vihollisen lähestyessä, kun kokonaisten kylien asukkaat ovat paenneet korpiin. Mutta, katsos, tyttäreni, näitten hirsien suojassa näki isäsi kerran päivän valon. Seitsemänkymmentä talvea olen sen jälkeen näitä seiniä katsellut, ja seitsemänkymmenen kevään oras on kotipellossa tuolla itänyt. Anna, minä luulen, että jos tässä ensi yönä rauniot savuavat, täytyy niitten olla minun hautakumpunani. Mutta (Muistaen.) Anna, lapseni, sinä! Miten suojaan minä sinua? Oi, minä muistan ne julmuudet, joista kylällä tuonnoin kerrottiin. Anna, minne voi isäsi kätkeä sinut saastaisilta katseilta? Henkeni lapseni edestä, mutta mitä se auttaisi.

ANNA

(kalpeana, mutta tyynenä)

Isä, ole huoletta, sota-ajan ja kivekäskodin lapsi osaa kuolla.

ISÄNTÄ

Tiesinhän, lapsi, tiesin, että sinussakin on samaa verta.

ANNA

(nyyhkyttää, isän luo)

Oi, isä rakas, arka minä olen, veri tuntuu kuin hyytyvän pelosta, ja sydän ja käsi vapisee, mutta katsos, isä, tunnelma on niin tavaton, ajatukset siitä ikäänkuin kasvavat ja — voimat kasvavat. Ei eletä enää tavallisin mitoin.