Sganarelle, rakastunut Dorimenaan. Jeronymus, Sganarellen ystävä. Dorimena, Alkantor'in tytär. Alkantor, Dorimenan isä. Alsidas, Dorimenan veli. Lykastes, rakastunut Dorimenaan. Pankrasius, aristotelilainen tohtori. Marphurius, pyrrholainen tohtori. Kaksi mustalais-naista.

Tapaus kaupungin kadulla.

Ensimmäinen kohtaus.

Sganarelle (puhuen ovelta koti-väellensä). Minä palaan tuossa paikassa takaisin. Katsokaa taloa tarkasti sill'aikaa ja toimittakaa visusti kaikki työnne. Jos poissa ollessani kuka tuopi rahaa minulle, niin tulkaa siitä heti ilmoittamaan herra Jeronymon luo; vaan jos kuka tulee rahaa pyytämään, niin sanokaa, että isäntä on kaupungilla, eikä taida koko päivänä kotia palata.

Toinen kohtaus.

Sganarelle, Jeronymus.

Jeronymus (joka on kuullut Sganarellen viimeiset sanat). Kas sepä oli viisas neuvo!

Sganarelle. Kah, herra Jeronymus! teidät tapaan aivan odottamattani; olin juuri tulemassa teitä tervehtimään.

Jeronymus. Ja mitä varten, jos kysä saan?

Sganarelle. Ilmoittaakseni teille jotakin joka minulla nyt on mielessä, ja kysyäkseni teiltä siihen neuvoa.

Jeronymus. Hyvin kernaasti. Tämä kohtaus on minulle hyvin mieleinen, ja voimmehan puhuakin asian tässä yksinämme ja vapaina kuulijoista.

Sganarelle. No, niin kuulkaapa sitten. Asia, jota mainitsin ja joka minua suuresti liikuttaa, on hyvin tärkeä; ja se on hyvä, ett'ei ihminen tee mitään keskustelematta ystäviensä kanssa.

Jeronymus. Se on minulle erittäin mieluinen, että minut juuri olette valinneet täksi keskustelijaksi. Ei muuta kuin sanokaa vaan, mikä se asia on.

Sganarelle. Vaan edeltäkäsin ja ennen kaikkea pyydän, älkää ollenkaan imarrelko, älkääkä säälikö minua; vaan sanokaa ajatuksenne suoraan, koristelematta.

Jeronymus. Sen teen koska niin tahdotte.

Sganarelle. Ei ole mikään niin ikävätä kuin se, että ystävä ei puhu totuutta.

Jeronymus. Se on tosi.

Sganarelle. Ja meidän aikoina ovat rehelliset ystävät harvassa.

Jeronymus. Oikein sekin on.

Sganarelle. Luvatkaa siis, herra Jeronymus, että puhutte minulle ajatuksenne aivan suoraan.

Jeronymus. Sen lupaan mielelläni.

Sganarelle. Vannokaa se!

Jeronymus. Sen lupaan: lempo vieköön! Sanokaa vaan asianne.

Sganarelle. Asia on se: tahtoisin teiltä kysyä, tokko se käy laatuun, että ottaisin puolison?

Jeronymus. Kuka? Tekö?

Sganarelle. Minä, minä, kukas muu! Mitä ajattelette tästä asiasta?

Jeronymus. Ensin tahtoisin tietää, sanokaa, kuinka vanha olette?

Sganarelle. Minäkö?

Jeronymus. Niin, juuri te.

Sganarelle. Kukapa sitä tiesi! Mutta terveyteni on luja.

Jeronymus. Kuinka? Ettekö arvioltakaan tietäisi, kauanko olette maa-ilmassa eläneet?

Sganarelle. Kuka semmoisia joutavia ajattelee?

Jeronymus. No, mutta sanokaa minulle, kuinka vanha te olitte silloin, kuin me tutustuimme?

Sganarelle. Totta toden perään, silloin en ollut kuin kahden-kymmenen vuoden iässä,

Jeronymus. Kauanko olimme Roomassa yhtenä?

Sganarelle. Kahdeksan vuotta.

Jeronymus. Montako vuotta asuitte sitten Englannissa?

Sganarelle. Seitsemän vuotta.

Jeronymus. Entäs Hollannissa, jossa sen jälkeen olitte?

Sganarelle. Puoli kuudetta vuotta.

Jeronymus. Minä palasin vuonna neljä-kymmentä kahdeksan. Neljä-kymmentä kahdeksan kuudesta kymmenestä tekee kaksi-toista. Viisi vuotta Hollannissa, se tekee seitsemän-toista; seitsemän vuotta Englannissa, tekee neljä-kolmatta, ja kahdeksan vuotta Roomassa, se tekee kolme-kymmentä kaksi vuotta, ja kaksi-kymmentä siihen lisää, joka oli teidän ikänne silloin kuin ensi kerran näimme toinen toisemme, se tekee ummellensa viisi-kymmentä kaksi vuotta. Näin muodoin olette te, herra Sganarelle, oman tunnustuksenne jälkeen, noin kahden- eli kolmen-kuudetta vuoden vanha mies.

Sganarelle. Kuka? Minäkö? Se ei ole mahdollista.

Jeronymus. Miksikä ei? Ja paitsi sitä, sen sanon teille vapaasti, koska itse vaaditte minulta lupausta puhuani teille kaikki suoraan, että naiminen ei sovi teidän miehellenne. Naiminen on semmoinen, jota nuorten pitää tarkasti ajatella, ennenkuin siihen rupeavat; vaan teidän-ikäisten miesten ei pidä sitä asiata ollenkaan ajatella. Ja jos se on tosi, minkä moni viisas mies on sanonut, että koko naiminen on suurin hulluus, jonka ihminen voi tehdä, niin en tiedä, mitään surkeampaa, kuin että tämä hulluus tehdään siinä iässä, jossa ihmisen pitäisi olla viisaimmillaan. Sanalla sanoen: minä rehellisesti puhun teille ajatukseni tässä asiassa: te älkää unissakaan houriko naimista: ja hyvin naurun-alainen olisitte minun silmissäni, jos näin kauan oltuanne vapaana nyt läksisitte ottamaan niskoillenne tätä kaikkein raskaampaa kuormaa maa-ilmassa.

Sganarelle. Mutta minä, minä olen lujasti päättänyt ottaa puolison; en ollenkaan voi tulla naurun-alaiseksi ottaessani vaimokseni sitä tyttöä, jota nyt omakseni pyydän.

Jeronymus. Ahaa, no se on eri asia; ette ole tästä minulle virkkaneet mitään.

Sganarelle. Se on semmoinen tyttö, joka on aivan mieleiseni, ja jota minä rakastan kaikesta sydämestäni.

Jeronymus. Rakastatteko häntä kaikesta sydämestänne?

Sganarelle. Rakastan kyllä; ja isältänsäkin jo olen häntä vaimokseni pyytänyt.

Jeronymus. Oletteko jo pyytäneet häntä isältänsäkin?

Sganarelle. Olen. Tämä naimis-kauppa tulee päätettäväksi jo tänä iltana, minä olen sen luvannut.

Jeronymus. No, niin tehkää hyvin, minä en virka tähän sanaakaan.

Sganarelle. Pitäisikö minun luopua päätöksestäni? Mistä te, herra Jeronymus, olette sen luulon saaneet, ettei minun pitäisi ajatella avioliittoa? Iästäni vähät! Katsotaan itse asioita, millä kannalla ne ovat. Löytyykö sitä kolmen-kymmenen vuoden vanhaa miestä, joka näyttäisi verevämmältä ja vahvemmalta kuin minä? Eikö jokainen jäseneni ole niin notkea, ja liiku niin keveästi kuin liikkua taitaa, tahi näytänkö semmoiselta, joka matkalla tarvitsee vaunuja ja rattaita, eikä jalkaisin pääsisi perille? Eivätkö kaikki hampaani ole vielä ihan terveet? (näyttää hampaitansa). Enkö minä syö neljä veroa päivässä, ja kellä voipi olla terveempi kuin minulla? (Rykii) Äh, häh, äh, hää. Mitäs siihen sanotte?

Jeronymus. Te olette oikeassa, minä olen erehtynyt. Siinä teette hyvin, että menette avioliittoon.

Sganarelle. Ennen en olisi sitä tehnyt, vaan nyt minulla on siihen painavat syyt. Paitse iloa, joka minulla on kauniin, minua hyväilevän vaimon omistamisesta ja joka minua hieroo väsyksissä ollessani, paitsi tätä iloa, sanon minä, on minulla toinenkin syy, jonka tähden minun pitää ruveta avioliittoon. Jos muka kuolisin tämmöisenä naimattomana kuin nyt olen, sammuisi Sganarellein suku kokonansa maailmasta. Mutta kuin nain, niin pääsee mainio sukuni kasvavissa uusissa vesoissa elämään. Mikä ilo eikö ole minulla katsoa noita pieniä olentoja, jotka olisivat minun omiani, jotka olisivat minun näköisiäni, niinkuin yksi vesi-pisara on toisensa näköinen, jotka leikkisivät alin-omaa minun talossani, jotka, kaupungilta palatessani, huutaisivat minulle pappa, pappa, ja rupattaisivat kaikenlaista lapsenpiipatusta. Uskokaa, minä näen niitä jonkun puoli kymmentä ympärilläni.

Jeronymus. Ei mikään ole niin hupaista kuin tämmöinen elämä; ja minä annan teille sen neuvon, menkää avioliittoon, niin pian kuin suinkin voitte.

Sganarelle. Oikeinko todella? Kehoitatteko minua siihen?

Jeronymus. Epäilemättä. Paremmin ette voisi tehdä.

Sganarelle. Totta toden edestä, oikein olen hyvilläni, että niinkuin rehellinen ystävä, annoitte minulle tämän neuvon.

Jeronymus. No, mutta sanokaa nyt, kuka on se tyttö, jonka aiotte puolisoksenne ottaa?

Sganarelle. Dorimena.

Jeronymus. Tuoko nuori sukkela Dorimena, joka aina on niin sievästi puetettu?

Sganarelle. Se.

Jeronymus. Herra Alkantor'in tytär?

Sganarelle. Juuri se.

Jeronymus. Ja sisar eräälle Alsidakselle, joka on ymmärtävinänsä miekan käyttämistä?