Читать книгу: «Othello»

Näytelmän henkilöt:

VENETIAN DOGI.

BRABANTIO, senaattori.

Toisia senaattoreita.

GRATIANO, Brabantion veli.

LODOVICO, Brabantion sukulainen.

OTHELLO, maurilainen ylimys, Venetian valtion palveluksessa.

CASSIO, hänen luutnanttinsa.

JAGO, hänen vänrikkinsä.

RODRIGO, venetialainen ylimys.

MONTANO, Kypron maaherra.

Narri, Othellon palveluksessa.

DESDEMONA, Brabantion tytär, Othellon puoliso.

EMILIA, Jagon puoliso.

BIANCA, Cassion lemmikki.

Merimiehiä, sanansaattajia, airut, sotaherroja, ylimyksiä, soittoniekkoja ja palvelijoita.

Tapahtumapaikka: ensimmäisessä näytöksessä Venetia, seuraavissa

Kypron satama.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS

Ensimmäinen kohtaus

Venetia. Katu

 
    Rodrigo ja Jago tulevat.
 

RODRIGO

 
Vait! Mitä puhut! Kovin se mua loukkaa,
Jos, Jago, sua, jok' omanasi käytät
Mun kukkarotani, noin kohdellaan.
 

JAGO

 
Mut, hitto vieköön, ettehän mut kuule!
Jos tuommoista ma koskaan uneksinkaan,
Niin kammokaa mua.
 

RODRIGO

 
                   Kerroithan sa mulle
Vihaavas häntä.
 

JAGO

 
                Jos en sitä tee,
Niin inhokaa mua. Kolme mahtimiestä
Aneli, lakki kourass', että tekis
Mun luutnantikseen hän, – niin mies kuin olen,
Kykyni tunnen: täyttää voin sen paikan.
Mut oikkupäisenä ja ylpeänä
Hän heitä kiertää pöyhkeill' estetyillä,
Joit' inhoittavin sotalausein höystää;
Ja päätteeks, anojille kiellon antaa;
Sill', "uskokaa", hän sanoi,
"Valinnut sotaherrani jo olen".
Ja ken se oli tuo?
Niin, aatelkaapas, suuri laskuherra,
Florensilainen, eräs Michael Cassio,
Mies tuiki rakastunut pulskaan naikkoon;
Ei kenttäjoukkoj' ole johtanut hän,
Enemmän sotarinnast' ei hän tiedä
Kuin kehruutyttö; kaikk' on kirjan mukaan,
Jost' yhtä hyvin kielipalko neuvos
Rupattaa osaa; lorua sen miehen
On sotatiedot, kokemusta vailla.
Sai paikan tuo, ja mun – jonk' arvon nähnyt
Hän Rhodoss' on ja Kyprossa ja muissa
Niin pakanain kuin kristittyjen maissa —
Tuo "debet-kredit" pitää tuulen alla;
Numeromiesi tuo, hän – onneks olkoon! —
Nyt luutnantt' on, ja minä, herra nähköön,
Vaan hänen Mustuutensa vänrikki!
 

RODRIGO

 
Sen pyövel' ennen oisin, jumaliste!
 

JAGO

 
Ei auta; se on virka-uran kirous:
Ylennykseen vie suositus ja armo
Eik' etuoikeus, jonka mukaan toinen
Edeltäjänsä perii. Tuomitkaa nyt,
Mist' olen velkapäänä maurilaista
Rakastamaan.
 

RODRIGO

 
             Ma hänt' en palvelis.
 

JAGO

 
Oi, huolet' olkaa; häntä palvelenkin
Vaan kostuakseni. Me emme kaikki
Voi herroj' olla, eikä kaikki herrat
Voi uskotuita palvelijoita saada.
On moni nöyrä, köyryselkä raukka,
Jok', orjankahleisiinsa ihastunna,
Jatustaa aikansa, kuin herran aasi,
Rehusta vaan, ja vihdoin hyljyks joutuu.
Hyi, moista rehti-elukkaa! Taas toisill'
On katsanto ja ulkomuoto nöyrä,
Mut sydän kiintynyt on itsehensä;
Isäntiään he näöks palvelevat
Ja voivat hyvin, ja kun täys' on tasku,
He herroj' ovat. Moisill' ymmärryst' on;
Tuot' olen karvaa minä, sen ma myönnän.
Kah, ystävä, niin totta kuin Rodrigo
Te olette, jos mauri oisin, Jagon'
En olla tahtois. Häntä palvellessa
Vaan itseäni palvelen; en lemmest',
En ystävyydestä, sen tietköön taivas,
Mut näöks vaan ja omaks hyödykseni.
Jos, nähkääs, ulkomuodossani koskaan
Sydämen tosi-olento ja laatu
Ilmaantuis, olis aika silloin kantaa
Hihalla sydän, jossa sitä naakat
Hakata sais. En ole mikä olen.
 

RODRIGO

 
Kuin suuri on sen turpahuulen onni,
Jos hänet saa hän!
 

JAGO

 
                   Herättäkää isä,
Vainotkaa miestä, myrkyttäkää naute;
Asia huutoon, heimo ilmiraivoon!
Vaikk' Eedenissäkin hän asuis, purkoot
Hänt' itikat! Jos ilolt' ilo tuntuu,
Sekoittakaa sen verran tuskaa siihen,
Ett' osan karvastaan se kauhduttaa!
 

RODRIGO

 
Täss' isä asuu; äänehen ma huudan.
 

JAGO

 
Mut hirveällä tuskan ulvonnalla,
Kuin suurissa on kaupungeissa laita,
Kun äkist' yöllä tulipalo uhkaa.
 

RODRIGO

 
Brabantio, hoi! Signor Brabantio, hoi! hoi!
 

JAGO

 
Herätkää, hoi, Brabantio!
Varkaita, varkaita! Hoi, huonettanne
Varokaa, tytärtänne, kirstujanne!
Varkaita, varkaita!
 

(Brabantio ilmestyy ylhäälle ikkunaan.)

BRABANTIO

 
Mik' on noin hirveähän meluun syynä?
Mik' on nyt hätä?
 

RODRIGO

 
                  Onko perehenne
Kotona kaikki?
 

JAGO

 
               Lukossako ovet?
 

BRABANTIO

 
No kuinka niin?
 

JAGO

 
                Olette ryöstetty.
Pukeukaa joutuun, hitto vie! Pois puolet
On sielustanne, sydän pirstaleina.
Nyt, juur' nyt vanha musta jäärä astuu
Valkoista uuhtanne. Oi, nouskaa, nouskaa!
Hereille korrostajat, kello soimaan!
Tekeepi piru teidät tuoraks muuten.
Nouskaatte, sanon!
 

BRABANTIO

 
                   Mitä? Miss' on järkes?
 

RODRIGO

 
Arvoisa herra, äänen' on kai tuttu?
 

BRABANTIO

 
Ei; ken se on?
 

RODRIGO

 
               Rodrigo nimeni.
 

BRABANTIO

 
No, sitä kirotumpi! Kielsinhän,
Ett'et sais koskaan ovelleni tulla.
Olethan suoraan sanovan mun kuullut:
Tytärtäni et saa; ja nyt kuin hullu,
Ahmattuna ja viinan vimmassa,
Täynn' ilkeätä koiruutta, sa tulet
Ja rauhan multa ryöstät.
 

RODRIGO

 
                         Herra, herra!
 

BRABANTIO

 
Mut tuntoni ja arvoni, se tiedä,
Voi tekos tehdä sulle katkeraksi.
 

RODRIGO

 
Tyyn' olkaa!
 

BRABANTIO

 
             Mitä ryöstöstä sa haastat?
Venetiass' ollaan nyt; ei metsätölli
Mun taloni ole.
 

RODRIGO

 
                Arvoisa Brabantio,
Suorassa, puhtaass' aikehessa liikun.
 

JAGO

 
Tuhat tulimmaista! Te, herra, olette niitä, jotka eivät Jumalata tahdo palvella, vaikka perkele käskis. Kun tulemme ja teemme teille hyvän työn, pidätte meitä riitapukareina; tahdotte tyttärenne antaa barbarialaisen oriin astuttavaksi; tahdotte että lapsenne lapset teille hirnuisivat, tahdotte saada konkareita langoiksenne ja ravureita orpanoiksenne.
 

BRABANTIO

 
Ken olet sinä, rietas herjaaja?
 

JAGO

 
Mies, joka tulen teille kertomaan, että tyttärenne ja mauri par'aikaa leikkivät "kaksiselkäistä".
 

BRABANTIO

 
Sin' olet konna.
 

JAGO

 
                 Ja te – senaattori.
 

BRABANTIO

 
Tuon sinä vastaat; tunnen sun, Rodrigo.
 

RODRIGO

 
Ma kyllä kaikkeen vastaan. Mutta kuulkaa;
Jos teidän tietenne ja luvallanne —
Jolt' aivan näyttää – kaunis tyttärenne,
Näin synkkään kesk'-yön aikaan – turvanansa
Ei paremp' eikä pahempi kuin halpa,
Rahalla saatu gondolieri – viedään
Himokkaan maurin ruokottomaan helmaan;
Jos sen te tiesitte ja hyväksyitte,
On loukkauksemme julkea ja raaka.
Mut jos sit' ette tienneet, silloin syyttä
Torutte meitä, tuntoni sen sanoo.
Niin säädyttömäks älkää mua luulko,
Ett' ilvehtisin näin ma arvollanne.
Jos teilt' ei lupaa tyttärenne saanut, —
Sen sanon vielä, – suur' on hänen syynsä.
Kun sulon, älyn, rikkauden ja onnen
Näin uhraa vierahalle seikkailijalle,
Maankulkurille. Hankkikaapa varmuus:
Jos huoneessaan tai taloss' on hän vaan,
Lain kova koura rangaiskoon mua siitä,
Ett' teitä petin näin.
 

BRABANTIO

 
                       Tult' iskekää!
Minulle tuohus! – Väki valvehille! —
Tää tapaus uneheni vivahtaa;
Sen pelkkä uskominen mun jo murtaa. —
Hoi, tulta, tulta, kuulkaa!
 

(Poistuu.)

JAGO

 
                            Hyvästi!
Mun täytyy mennä: hyödyllist' ei liene
Eik asemani mukaist' esiin nousta
Othelloa vastaan, – niinkuin minun täytyy,
Jos tänne jään; – ei valtio, sen tiedän —
Alentavaa vaikk' onkin tämä hälle —
Voi häntä jättää; syyt niin tärkit tänne
Anoneet hänt' on Kypron sotaa varten,
Jok' edess' on nyt, – että, vaikka kuolis,
Niin sopivaa, kuin hän on, siihen toimeen
Ei saata löytää. Siihen nähden, vaikka
Hänt' inhoan kuin tuskaa helvetin,
Mun sentään, hengenpiteen vuoksi, täytyy
Uskollisuuden lippu nostaa: merkki,
Jok' on vaan merkki. Varmaan häntä löytääksenne
Hakijat "joutsilinnaan" johtakaa;
Siell' olen hänen kanssaan. Hyvästi!
 

(Lähtee.)

(Brabantio tulee ja palvelijoita, soihdut kädessä.)

BRABANTIO

 
Se tott' on, paha kyllä! Hän on poissa.
Mit' inhast' elämästäni nyt jääpi,
On pelkkää katkeruutta. – No, Rodrigo,
Sa mistä hänet näit? – O, häijy tyttö! —
Kuin? Maurin kanssa? – Voi, ett' olen isä!
Kuin hänet tunsit? – Petost' ääretöntä! —
Hän mitä sanoi? – Tulta lisää! – Heimo
Hereille! – Lienevätkö naimisissa?
 

RODRIGO

 
Varmaankin, luulen sen.
 

BRABANTIO

 
                        O, taivaan taatto!
Kuink' ulos pääs hän? – Veren kavallusta! —
O, isät, älkää tytärtenne mieltä
Töist' arvostelko! – Eikö taikaa, jolla
Voi nuoruuden ja kainouden pettää?
Siit' olettenko lukenut, Rodrigo?
 

RODRIGO

 
Kyll' olen.
 

BRABANTIO

 
            Herättäkää veljeni! —
Oi, te jos tytön olisitte saanut! —
Mies tuonne, toinen tuonne! – Tiedättenkö,
Kuin kiinni saisin hänet sekä maurin?
 

RODRIGO

 
Sen luulen tietäväni: kelpo vahti
Minulle suokaa vaan ja mukaan käykää.
 

BRABANTIO

 
Edellä! Joka talon luona huudan;
Voin vaikka käskeäkin. – Miekkoj' oiti!
Yövartijata pari tänne tuokaa. —
Kas niin, Rodrigo; – vaivanne ma maksan.
 

(Lähtevät.)

 
Toinen kohtaus.
Toinen katu.
 

(Othello, Jago ja seuralaisia, soihdut kädessä, tulee.)

JAGO

 
Surmannut vaikka sodass' olen monta,
Niin tunto sentään ehdon-murhan kieltää.
Välistä kauna häijyytt' olis tarpeen.
Olenpa miettinyt sen seitsemästi
Tokaista häntä noin vaan kylkeen hiukan.
 

OTHELLO

 
Parempi niin kuin on.
 

JAGO

 
                      Mut kas, hän loukkas
Ja sätti, herjas teidän armoanne
Niin ilkeästi,
Ett' oma pieni hurskauteni tuota
Voi tuskin sietää. Mutta, anteeks, herra!
Todella, olettenko nainut? Tietkääs,
Magnifico on sangen suosittu,
Ja hänen sanans' yhtä paljon painaa
Kuin doginkin; hän teidät eroittaa,
Tai keksii kaikki kiusat, harmit, joihin
Pakosta laki hälle vallan antaa.
 

OTHELLO

 
Pahintaan koittakoon hän! Valtiolle
Tekemät työni voittaa kaikki kanteet.
Ei ole tietty, – mut kun kuulen että
Kehulla arvon saa, niin julistan sen, —
Ett' olen synnyltä ja hengeltäni
Kuninkaan verta; ansioni voivat
Niin ylhäist' onnea, kuin tää on mulle,
Kypäri päässä puhutella. Tiedäs,
Suloista Desdemonaa jos en lempis,
Tilaani vapaata ja koditonta
En kahleisiin ma kytkis, vaikka saisin
Merenkin aarteet. – Kah! mi valo tuolla?
 

JAGO

 
Hakeva isä ystäväinsä kanssa.
Pois poistukaa.
 

OTHELLO

 
                En, min' en tahdo piillä:
Nimeni, arvoni ja tuntoni.
Ei pelkää julkisuutta. Nekö ovat?
 

JAGO

 
Ei, kautta Janon, sit' en luule.
 

(Cassio ja muutamia sotaherroja tulee, soihdut kädessä.)

OTHELLO

 
Luutnanttini, ja dogin miehiä. —
Yön vallat suosikoot teit', ystävät!
Mit' uutta?
 

CASSIO

 
            Dogi teitä tervehtii
Ja vaatii kiireen kautta teitä luokseen
Nyt oiti.
 

OTHELLO

 
          Mikä, luuletten, on asia?
 

CASSIO

 
Jotakin Kyprosta, jos oikein arvaan;
Palavan kiire toimi; laivastosta
Lähettiläit' on tusinoittain tullut
Tän' yönä, toinen toisen kantapäillä.
Senaattorit on nousseet, dogin luona
He kooss' on. Kiivaast' etsitähän teitä;
Kun teit' ei löytty kotoa, niin laittoi
Senaatti kolme eri joukkokuntaa
Teit' etsimään.
 

OTHELLO

 
                Hyv' että löysitte mun.
Ma oiti tulen, taloon tuohon annan
Vaan sanan.
 

CASSIO

 
            Mitä toint' on hällä täällä?
 

JAGO

 
Maalaivaan iskenyt hän on tän' yönä;
Jos hän sen pitää saa, niin hänen kelpaa.
 

CASSIO

 
En ymmärrä.
 

JAGO

 
            He, hän on nainut.
 

CASSIO

 
                               Kenen?
 

(Othello palajaa.)

JAGO

 
No niin, tuon – Tulkaa, kenraal'.
 

OTHELLO

 
                                   Olen valmis.
 

CASSIO

 
Kas, tuossa teitä toinen joukko etsii.
 

JAGO

 
Se on Brabantio; varuill' olkaa, herra;
Häll' aikeet pahat on.
 

(Brabantio, Rodrigo ja oikeudenpalvelijoita, soihdut

ja miekat kädessä, tulee.)

OTHELLO

 
                      Hoilaa, ja seis!
 

RODRIGO

 
Kas, se on mauri.
 

BRABANTIO

 
                  Tappakaa se varas!
 

(Kumpikin puoli paljastaa miekkansa.)

JAGO

 
Rodrigo, te! No, tulkaa, koitellaanpa!
 

OTHELLO

 
Pois miekat kirkkaat, kaste ruostuttaa ne.
Paremmin ijällänne hallitsette
Kuin miekallanne, hyvä herra.
 

BRABANTIO

 
                              Sinä,
Likainen rosvo! Miss' on tyttäreni?
Kirottu mies, sa hänet lumosit.
Kaikelta, mill' on järki, kysyn: kuinka —
Jos hänt' ei kietonut ois noidan paulat —
Noin hento, kaunis, onnellinen impi,
Niin naimiselle nurja, että hylkäs
Nuo rikkaat, hienot kansan suosikitkin,
Hän julkipilkaks tullaksensa karkais
Kotoa moisen mustan pedon helmaan,
Jok' ennen kammon tuo, kuin lemmen nostaa!
Tuomitkoon mailma, eikö päivänselvää,
Ett' olet lemmon taikaa käyttänyt sä,
Lumoten myrkyillä ja hurmajuomill'
Ihanan nuoruuden. Se tutkittakoon,
Se luultavaa ja järjenmukaist' on.
Senvuoksi sun nyt vangitsen ja syytän
Sua kansanvimmaajaksi, joka käytät
Luvattomia noidan keinoja.
Hänehen iskekää! Jos vastustaa hän,
Niin pieskää hänet pehmeäks.
 

OTHELLO

 
                             Seis,
Te, jotka puollatten mua, ja te toiset!
Tapella jos mun tulee, kuiskuttajaa
En siihen toimeen kaipaa. Mihin teill' on
Mua mieli viedä?
 

BRABANTIO

 
                 Tyrmään, kunnes oikeus
Lain mukaan ajan määrääpi ja kutsuu
Sun vastaamaan.
 

OTHELLO

 
                Mut jos ma totteleisin,
Kuink' olis dogi siihen tyytyväinen,
Jonk' airut tässä vieress' on ja kutsuu
Tärkeissä valtakunnan asioissa
Mua hänen luo?
 

OIKEUDENPALVELIJA

 
               Niin oikein: dogi istuu
Nyt neuvostossa, johon teitäkin on
Haettu varmaan.
 

BRABANTIO

 
                Dogi neuvostossa!
Näin keskell' yötä! – Viekää hänet sinne.
En turhaa minä kanna. Dogiin itseen
Ja kaikkiin virkaveljihini koskee
Tää loukkaus niin, kuin itse he sen tuntis.
Lain asiaks jos moista työt' et tee,
Pakanat, orjat kohta vallitsee.
 

(Lähtevät.)

 
Kolmas kohtaus.
Neuvoshuone.
 

(Dogi ja senaattorit istuvat pöydän ympärillä

Oikeudenpalvelijoita.)

DOGI

 
Näist' uutisista puuttuu sopusointu,
Jok' uskottaviks sais ne.
 

1 SENAATTORI

 
                          Niinpä kyllä.
Ne yht' ei pidä: minun kirjeessäni
On mainittuna satakuusi laivaa.
 

DOGI

 
Mun sataneljäkymmentä.
 

2 SENAATTORI

 
                        Mun kaksisataa.
Mut vaikk' ei luku yhteen sovi aivan, —
Niin kuin käy arviolta laskeiss' aina, —
Niin turkkilaisen laivaston he kaikki
Sanovat purjehtivan Kyproon päin.
 

DOGI

 
Kun tuumitaan, se mahdollist' on kyllä.
Niin ei mua petä harhalaskut, ett'en
Pääasiaa ma pelvoll' uskois todeks.
 

MERIMIES (ulkoa)

 
Hoi, hoilaa, hoilaa!
 

PALVELIJA

 
                     Airut laivastosta!
 

(Merimies tulee sisään.)

DOGI

 
Mik' asiasi?
 

MERIMIES

 
             Turkkilaisten aikeet
On Rhodos-saareen; signor Angelo
Sen ilmoittaa mun käski neuvostolle.
 

DOGI

 
Mit' arvelette tästä muutoksesta?
 

1 SENAATTORI

 
Jos kuinka harkitaan, se mahdotont' on;
Lumetta vaan, jok' ohjaa näön harhaan.
Jos muistetaan, kuin tähdellinen Kypros
On Turkille, ja ajatellaan että,
Samalla kuin se sopivamp' on hälle
Kuin Rhodos, se myös helpomp' anastaa on,
Se kun, näet, ei niin varustettu ole,
Vaan kokonansa puuttuu sitä turvaa
Kuin Rhodoll' on; – kun tuota ajatellaan,
Niin turkkilainen meist' ois liian tyhmä,
Jos parhaan palan viimeiseksi jättäis,
Hyläten helpost' anastetun voiton
Vaan hyödyttömään vaaraan syöstäksensä.
 

DOGI

 
Niin kyllä, Rhodos häll' ei mieless' ole.
 

1 PALVELIJA

 
Kah, lisää uutisia!
 

(Sanansaattaja tulee.)

SANANSAATTAJA

 
Arvoisat, viisaat herrat, turkkilaisiin,
Jotk' äsken purjehtivat Rhodoon suoraan,
Siell' yhtynyt on toinen laivasto.
1 SENAATTORI. Tuot' arvelin. – Kuin monta heitä lienee?
 

SANANSAATTAJA

 
Noin kolmekymment' alusta; nyt suuntaa
He muuttavat ja käyvät peittämättä
Kyproa kohti. Signor Montano,
Rehellinen ja uljas palvelijanne,
Tän teille alamaisest' ilmoittaa
Ja pyytää, että häntä uskoisitte.
 

DOGI

 
Siis tottakin on Kyproon heillä matka. —
Marcus Lucchese, hän onko kaupungissa?
 

1 SENAATTORI

 
Hän Florensiss' on.
 

DOGI

 
                    Kirjoittakaa hälle,
Ett' oiti tänne saapuu hän.
 

(Brabantio, Othello, Jago, Rodrigo ja oikeudenpalvelijoita tulee.)

1 SENAATTORI

 
Tuoss' ompi Brabantio ja urhollinen mauri.
 

DOGI

 
Urhollinen Othello, turkkilaista,
Yhteistä vihamiestä vastaan teidän
Nyt oiti mentäv' on. —
 

(Brabantiolle)

 
                        Kah, teit' en nähnyt;
No, terve, jalo signor! Neuvojanne
Ja apuanne täällä kaipasimme.
 

BRABANTIO

 
Ja minä teidän. Anteeks, jalo dogi!
Ei ammattini eikä virkakäskyt
Mua vuoteelt' ajaneet; ei yhteishyvä
Mua koske nyt; vaan yksityinen murhe,
Kuin hyökyvirta, tulvallaan mun peittää,
Niin että surut muut se itseens' ahmii
Ja aina sama on.
 

DOGI

 
                 Mik' asianne?
 

BRABANTIO

 
Oi, tyttäreni! Oi, mun tyttäreni!
 

1 SENAATTORI

 
Hän onko kuollut?
 

BRABANTIO

 
                  Kuollut on hän mulle.
Häväisty, viety multa pois ja taikain
Ja puoskajuomain kautta noiduttu.
Noin hullust' ei voi horjahtua luonto —
Jos ei se tylsä ole, sokko, rampa —
Muun kautta paitse taian.
 

DOGI

 
                          Ken se liekin
Noin ilkeästi häntä houkutellut
Pois itsestään ja teistä, – itse saatte
Lukea lain niin ankaraks, kuin suinkin
Te tahdotte, vaikk' omaa poikaanikin
Kanteenne koskis.
 

BRABANTIO

 
                  Kiitän nöyrimmästi! —
Täss' on se mies, tää mauri, joka, näen mä,
On valtakunnan asioissa saanut
Teilt' eri kutsun.
 

DOGI & SENAATTORI

 
Surkuteltavaa!
 

DOGI (Othellolle)

 
No, mitä vastaatten te puolestanne?
 

BRABANTIO

 
Ei muuta mitään kuin ett' on se niin.
 

OTHELLO

 
Arvoisat, mahtavat ja suuret herrat,
Te ylevät ja taatut suosijani!
Tuon vanhan miehen tyttären ma vein,
Se totta on; nain hänet, se on totta;
Niin suur' on päästä päähän rikokseni,
Sen suuremp' ei. On haasti mulla raaka,
Ja rauhan hempukieltä tuskin tunnen;
Siit' alkain, seitsemän kun vuoden voima
Mull' oli käsivarressani tuossa,
Yheksää kuuta vailla, tähän päivään
Päätoimi sen on telttakentäll' ollut.
En suurta mailmata paljon tunne,
Pait mikä sotaa, tappelua koskee;
Senvuoks en puoltopuheill' asiaani
Juur' kaunistele. Mut jos suvaitsette,
Niin koko rakkauteni juoksun kerron
Koristamatta, suoraan; rohdot, juomat
Ja loihtehet ja tenhot mahtavat, —
Sellaisist' olen, nähkääs, syytettynä —
Joill' immen tuon ma voitin.
 

BRABANTIO

 
                             Tyttö kaino,
Niin tyynen siivo, että tunnettaankin
Jo punastuu hän; hänkö – luonnon, ijän
Ja maansa, maineensa ja kaiken pilkaks —
Rakastuis mieheen, jota nähdä pelkää!
Sen järki vajaa, rampa on, jok' uskoo,
Ett' avuisuus noin saattaa hairahtua
Pois luonnon uralta; ja luulla täytyy
Kavalan hornan juonet siihen syyksi.
Senvuoks ma vielä kerran väitän, että
Hän verta-hurmaavilla nestehillä
Tai muilla tehokkailla juomill' ompi
Lumonnut hänet.
 

DOGI

 
                Todistust' ei väite,
Jos teill' ei ole häntä vastaan syitä
Parempia kuin moinen tyhjä luulo
Ja ainainen ja kurja todenmoisuus.
 

1 SENAATTORI

 
Mut sanokaa, Othello: olettenko
Kavalin pakkokeinoin myrkyttänyt
Ja tytön mielen vallannut, vai onko
Pyyteenne siivo ollut, moinen, joka
Lähentää sielun sieluun?
 

OTHELLO

 
                         Tehkää hyvin
Ja "joutsilinnast'" impi noutakaa;
Minusta isän kuullen haastakoon hän.
Jos tytön puhe minut viekkaaks näyttää,
Niin antamanne luottamus ja toimi
Pois ottakaa, niin, viekää vaikka henki!
 

DOGI

 
No, tuokaa Desdemona tänne.
 

OTHELLO

 
                            Mukaan,
Vänrikki! Paikan tunnette te parhain.
 

(Jago ja muutamia seuralaisia lähtee.)

 
Siks kunnes saapuu hän, niin totta kuin ma
Vikani taivahalle tunnustan,
Niin totta teille korvin kuullaksenne
Nyt kerron, kuin tuon kaunon lemmen voitin,
Ja minun hän.
 

DOGI

 
              Othello, kertokaa se.
 

OTHELLO

 
                                    Immen isä
Mua suosi, kutsui minut usein luokseen,
Kyseli elämäni kaikki vaiheet
Vuodesta vuoteen, taistelut ja voitot
Ja muutkin kohtaloni. Kaikki hälle
Ma selvittelin, poikavuosist' alkain
Ja itse tarinoimishetkeen saakka.
Mont' onnetonta seikkaa siinä kerroin
Ja julmaa vaaraa merellä ja maalla;
Kuin rynnätessä tuskin surman vältin;
Kuink' otti korska vihamies mun vangiks
Ja orjaks myi mun; kuinka pelastuin ma;
Ja kulkuretkieni kummat vaiheet.
Tilaisuutt' oli siinä puheeks ottaa
Avarat rotkot, karut auhdot, vuoret
Ja louhokset ja lumihuippu-vaarat
Ja toisiansa syövät kannibalit
Ja antropophagit ja muut, joill' oli
Pää hartioitten alla. Desdemona
Hän harras oli näitä kuulemaan,
Mut pois hänt' usein askarehet vaati,
Ja kun ne kiireest' oli suorittanna,
Palasi taas hän sekä ahnain korvin
Puhettan' ahmi. Tuon kun huomasin ma,
Valitsin ajan, keksin keinon, jolla
Häneltä lypsin pyynnön hartahan,
Ett' tarinoisin retkeilyni kaikki,
Joist' oli hän vaan kuullut kappaleita
Ja niitäkään ei tarkoin. Minä suostuin,
Ja monast' itkun houkuttelin hältä,
Kun jonkun kovan kohtauksen kerroin,
Mink' olin nuorna kärsinyt. Kun päätin,
Sain mailman täyden huokauksia palkaks;
Hän vakuutti: "Oi kummaa, kumman kummaa!
Oi, sääli tuota, ihmeen sääli!" Toivoi,
Ett'ei hän tuota kuullut ois, mut sitten
Hän toivoi, ett' ois hänkin moinen mies.
Mua kiitti, pyytäin, jos mull' ystäv' olis,
Ken häntä lempis, että kertomahan
Hänt' opettaisin näin, niin hänet varmaan
Hän ottais. Yskän ymmärsin ja kosin.
Hän kohtaloni vuoksi mua lempi,
Ma häntä hänen säälintänsä tähden.
Tuo ainoa on taika mitä käytin.
Täss' ompi hän: todistakoon hän itse.
 

(Desdemona ja Jago seuralaisineen tulevat.)

DOGI

 
Minunkin tyttäreni voittais varmaan
Tarina tuo. Brabantio hyvä, parhaaks
Nyt kääntäkäätte mit' on rikottu:
Parempi miekan tyngell' otella
Kuin käsin paljain.
 

BRABANTIO

 
                    Pyydän, häntä kuulkaa;
Jos puolekskin hän kosineensa myöntää,
Periköön ikisurma mun, jos miestä
Ma vielä soimaan. – Tule tänne, daami;
Täss' oiva seurassa ket' enimmin
Sun kuulla tulee?
 

DESDEMONA

 
                  Kunnon isääni.
On kuuliaisuus tässä jaettu, nään mä.
Teilt' elo, kasvatus on, niistä kiitän,
Ja teitä kunnioittamaan mua neuvoo
Elo ja kasvatus. Te kuuliaisuuteni
Olette herra, sillä tyttärenne
Min' olen. Mutta täss' on puolisoni.
Sen verran kuuliaisuutta kuin äitin'
Osoitti teille, kun hän teitä katsoi
Paremmaks isää, samaa minun tulee
Osoittaa maurille, mun herralleni.
 

BRABANTIO

 
Jumala kanssanne! – Mun työn' on tehty.
Nyt valtatoimiin, jos niin suvaitsette.
Parempi ottolaps kuin oma siitos! —
Lähemmäks, mauri! Sydämestän' aivan
Täss' annan sulle, minkä sydämestä
Sult' epäisin, jos sull' ei jo sit' oisi. —
Ja sinä, helmi, mitä sinuun tulee,
Iloitsen, ett'ei toist' ole lasta mulla;
Sun pakos mun niin julmaks saattais, että
Sen löisin kahleisiin. – Mun työn' on tehty.
 

DOGI

 
Puhua mun nyt suokaa puolestanne
Ja tehdä tuomio, joka portaan lailla
Nuo lempiväiset suosioonne saattaa.
Mit' ei voi auttaa, turha sit' on surra,
Pahinta kokenutt' ei mikään murra.
Tuhoa mennyttä ken vaikertaa,
Se uuden tuhon niskoillensa saa.
Mit' ei voi kovan onnen kourist' estää,
Parasta pilkaten sen herjat kestää.
Varasta nauramalla varkaan ketät,
Mut joutavia surren itses petät.
 

BRABANTIO

 
Siis Kypron meiltä vieköön turkkilainen,
Sit' ei hän saa, jos nauraa voimme vainen.
Se tuomion hyvin kantaa, jok' ei siitä
Muut' itselleen kuin lohdutusta niitä.
Mut sitä tuomio ja suru painaa,
Ken tuskain hinnaks kärsimystä lainaa.
Kaksmieliset on moiset lausumat,
Sokuriksi ja sapeks kelpaavat.
Mut sanat sanoj' on; en koskaan kuullut,
Ett' ehjäks sydän korvan kautt' on tullut.
Nöyrimmästi pyydän, että nyt käymme valtiotoimiin käsiksi.
 

DOGI

 
Turkkilainen lähestyy suunnattomilla voimilla Kypron saarta. – Te, Othello, tunnette parhaiten paikan varustukset, ja vaikka meillä siellä on maaherrana erittäin kyvykkääksi tunnustettu mies, niin kuitenkin yleinen mieli, tuo tapausten yksinvaltainen haltijatar, pitää teidät paljon luotettavampana. Teidän täytyy siis hyväntahtoisesti hämmentää uuden onnenne kirkkaus ryhtymällä tähän karkeaan ja myrskyiseen toimeen.
 

OTHELLO

 
Totunnan hirmuvalta, jalot herrat,
On sodan pii- ja teräsvuoteen mulle
Pehmeimmäks höyhenpatjaks tehnyt. Myönnän,
Ett' iloisuuden luontevan ja raittiin
Tuo mulle vastukset, ja valmis olen
Nykyiseen sotaan turkkilaista vastaan.
Kumartain nöyräst' anon senaatilta
Vaan kelpo huolenpidon vaimostani,
Sopivan asunnon ja elintarpeet
Ja moista mukavuutta sekä seuraa,
Kuin hänen säätyyns' sopii.
 

DOGI

 
                            Isän luona,
Jos suvaitsette.
 

BRABANTIO

 
                 Ei, sit' en ma tahdo.
 

OTHELLO

 
En minäkään.
 

DESDEMONA

 
             En minäkään. En siellä
Asua tahdo; vaivaks olis hälle
Alati mua nähdä. Armas dogi,
Lempeihin korviin pyyntön' ottakaa
Ujoudelleni avuks tullen suokaa —
Äänenne mulle turvakirjaksi.
 

DOGI

 
No, mitä tahdotten te, Desdemona?
 

DESDEMONA

 
Rakastuin mauriin elääkseni hälle:
Sen kohtaloni tuima äkkimyrsky
Julistakohon julki. Puolisoni
Noill' avuillaan juur' sydämmeni voitti.
Othellon kasvoissa ma sielun näin,
Ja hänen maineelleen ja urhoudelleen
Pyhitin onneni ja sydämeni.
Jos minä, hyvät herrat, rauhan koina
Kodissa oljeksin, kun hän käy sotaan,
Jään lemmen juhlatapoja ma vaille
Ja armaan poissa-olless' aikaa raskast'
Elellä saan. Mun suokaa mennä mukaan.
 

OTHELLO

 
Ma pyydän, myöntykää! Hän tahtons' saakoon.
En tätä rukoile, sen taivas tietköön,
Himoille kulkkulaen kutkukkeeksi
Tai veren tyydykkeeks, tuon nuorten hurman,
Jok' itsessäni jo on lauhtunut;
Vaan suloiseksi mielinouteeks hälle.
Varjelkoon taivas teitä luulemasta,
Ett' tarkin, suuren työnne laiminlöisin
Siks että hän mua seuraa! Ei, jos lemmen,
Tuon löyhkäsulan, hääreet hekumallaan
Niin huumauttaa huomion ja tarmon,
Ett' ilonhumut tehtäväni tärvää,
Padaksi kypärini muuttukoon,
Ja kaikki inhat, halvat kommelukset
Mun mainettani vastaan rynnätkööt!
 

DOGI

 
Määrätkää keskenänne, lähteekö hän
Vai jääkö; kiireisyyttä vaatii toimi,
Ja joutuun täytyy vastata.
 

1 SENAATTORI

 
Tän' yönä On teidän lähteminen.
 

OTHELLO

 
                      Mielist' aivan.
 

DOGI

 
Yheksält' aamull' yhdytähän täällä. —
Othello, joku tänne jättäkää,
Ken toimittaa voi valtakirjan teille
Ja muuta, mikä koskee toimianne
Ja virkaanne.
 

OTHELLO

 
              Jos suotte, vänrikkini;
Rehellinen hän on ja taattu mies;
Ma hänen haltuuns' uskon puolisoni
Ja mitä, herra dogi, hyväks näätte
Jäljestä lähettää.
 

DOGI

 
                   No, olkoon niin. —
Hyv' yötä kaikki! —
 

(Brabantiolle.) Ja te, jalo herra:

 
Jos hyve itsessään on kaunistusta, —
Vävynne kaunis ompi eikä musta.
 

1 SENAATTORI

 
Hyväst', uljas mauri! Desdemonaa helli.
 

BRABANTIO

 
Jos silmät sull' on, varo häntä, oi!
Hän petti isän, pettää sunkin voi.
 

(Dogi, senaattorit y.m. lähtevät.)

OTHELLO

 
Hänt' uskolliseks takaan hengelläni. —
Sun haltuus, kelpo Jago, Desdemonan
Ma heitän nyt; suo vaimos hälle seuraks;
Ens' tilassa tuo heidät luokseni. —
Tule, Desdemona; tiima mulla vaan
On maallisilta toimilta ja töiltä
Lemmellen' antaa. Aikaa täytyy kuulla.
 

(Othello ja Desdemona lähtevät.)

RODRIGO

 
Jago! —
 

JAGO

 
Mitä sanot, jalo henki?
 

RODRIGO

 
Tiedätkö, mitä aion tehdä?
 

JAGO

 
Kaiketi mennä levolle ja nukkua.
 

RODRIGO

 
Aion tuossa paikassa itseni hukuttaa.
 

JAGO

 
Jos sen teet, niin emme enää ikänä ole ystäviä. Oi, mikä typerä keikari olet!
 

RODRIGO

 
Typerätä on elää, kun elämä on pelkkää tuskaa, ja silloin meillä on määräys kuolla, kun kuolema on lääkärinämme.
 

JAGO

 
O, kuinka viheliäistä! Minä olen katsellut mailmaa neljä kertaa seitsemän vuotta, ja siitä saakka, kun saatoin toisistaan eroittaa hyvän työn ja solvauksen, en ole vielä ikänä tavannut ihmistä, joka ymmärtäisi itseänsä rakastaa. Ennenkuin itseni menisin hukuttamaan rakkaudesta tuollaiseen helmikanaan, vaihtaisin vaikka muotoa babiaanin kanssa.
 

RODRIGO

 
Mitä tehdä? Häpeän, suoraan puhuen, että näin olen rakastunut, mutta minussa ei ole kuntoa sitä seikkaa auttamaan.
 

JAGO

 
Kuntoako? Joutavia! Itsestämme riippuu, olemmeko sitä tai tätä. Ruumiimme on yrttitarha, jonka tarhurina tahtomme on; jos nyt tahdomme siihen nokkosia panna tai vuohenkaalia kylvää, isoppia istuttaa tai ajuruohoa siitä karkoittaa; yhtä siemenlajia siihen juurruttaa tai vuorotella useammalla; antaa sen kesantona karjettua tai ahkerasti sitä ruokota, – kyky siihen, näetkös, ja johtava voima on tahdossamme. Jos ei elämän vaa'an toisella laudalla olisi järki pitämässä tasapainossa toista, aistillisuuden lautaa, niin saattaisi veremme ja luontomme heikkous vietellä meitä mitä hullunkurisimpiin johtopäätöksiin. Mutta meillä on järki, jolla voimme jäähdyttää raivokkaita halujamme, lihan kutkutuksia ja hillittömiä himojamme, joista luullakseni se, minkä te rakkaudeksi sanotte, on vaan istukas tai siitos-oksa.
 

RODRIGO

 
Mahdotonta!
 

JAGO

 
Se on vaan veren kiihkoisuutta ja tahdon myöntymistä. Rohkaise mieltäsi ja ole mies! Vai hukuttaa itsesi? Kissoja hukutetaan ja sokeita koiranpentuja. Olen itseni ystäväksesi julistanut, ja tunnustan olevani lujimmilla ja kestävimmillä varppiköysillä ansioihisi sidottuna; en ole milloinkaan voinut sinulle olla suuremmaksi avuksi kuin nyt. Pane kultaa kukkaroosi; mene mukana sotaan; muuta tekoparralla muotosi; kultaa kukkaroon, sanon minä! Mahdotonta on, että Desdemona ajan pitkään saattaa mauria rakastaa, – kultaa kukkaroon! – eikä mauri häntä. Alku oli niin kiivas, ja saatpa nähdä, että loppu on samanlainen; kultaa vaan kukkaroon! – Nuo maurilaiset ovat muuttelevaisia haluissaan; – kukkaro täyteen kultaa! – se ruoka, mikä nyt maistuu hänelle makealta kuin akasiapuu, muuttuu pian katkeraksi kuin karvas kurkki. Vaimo kaipaa vaihetusta niinkuin nuoret ainakin; kun hän miehestään on kyllänsä saanut, huomaa hän pian valinnassaan erehtyneensä. Hänellä pitää olla vaihetusta, pitää; siis, kultaa kukkaroon! Jos kaikin mokomin tahdot hornaan syöstä, niin on tämä keino paljon hauskempi kuin hukuttauminen. Ota kultaa niin paljon, kuin irti saat. Jos ei tekopyhyys ja tyhjä vala barbarilaisen kulkurin ja nokkelan venetiattaren välillä ole älyni ja koko helvetin joukkokuntaa voimakkaammat, niin sinä hänet saat; siis hanki vaan kultaa. Hiiteen koko tuo hukuttaminen. Se ei ole sinulle laisinkaan sallittu. Parempi sinulle sittenkin tulla hirtetyksi kesken nautintojasi kuin hukuttaa itsesi ja jäädä hänestä osattomaksi.
 

RODRIGO

 
Saanko sinuun toivoni kiinnittää, jos uskallan koettaa?
 

JAGO

 
Luota minuun. Mene vaan ja hanki kultaa. Olen usein sinulle sanonut, ja sanon sen vieläkin kerran ja vielä sittenkin kerran, että vihaan tuota mauria. Mulla on siihen sisimmästä sydämestäni syytä, eikä sullakaan sen vähemmän; pitäkäämme yhtä kostaessamme hänelle. Jos saat hänet aisankannattajaksi, niin teet sillä itsellesi huvin ja minulle hauskuuden. Paljon on sattumuksia ajan kohdussa, jotka vaan synnytystä odottavat. Eteenpäin vaan! Kas niin, hanki kultaa kukkaroon. Enemmän huomenna tästä asiasta. Hyvästi!
 

RODRIGO

 
Missä huomenna yhdymme?
 

JAGO

 
Minun luonani.
 

RODRIGO

 
Hyvään aikaan saavun.
 

JAGO

 
Hyvä on; hyvästi! – Kuules, Rodrigo!
 

RODRIGO

 
Mitä?
 

JAGO

 
Hukuttauminen sikseen; – kuuletko?
 

RODRIGO

 
Olen mieltä muuttanut! Myyn kaikki tilukseni.
 

JAGO

 
Hyvä on; hyvästi! Pane vaan tarpeeksi kultaa kukkaroon.
 

(Rodrigo lähtee.)

 
Näin narrej' aina kukkarona käytän;
Opitun taidon häväisemist' oisi
Kuluttaa aikaa moisen hölmön kanssa,
Jos siit' ei lähtis hyötyä ja hupaa,
Ma vihaan mauria; ja hoetaanpa,
Ett' on hän vihkivuoteessani käynyt;
En tiedä, onko niin, mut toimin sulast'
Epäilyksestä niin, kuin ois se varma.
Mua suosii hän: se hankettani auttaa.
Ihana mies on Cassio – annas nähdä!
Tydytän kostoni ja paikan sieppaan, —
Kaks konnantyötä! – Miten? – Annas olla: —
Othellon korvaan joskus kuiskaan, ett' on
Cassio Desdemonan suosittu;
Häll' epäluulon-alainen on muoto
Ja käytös – naisten viettelijäksi luotu.
On vilpitön ja suora maurin luonne;
Hän rehdiks uskoo sen, ken siltä näyttää,
Nokasta hänt' on yhtä helppo vetää
Kuin aasia. —
Kas niin! Se siitty on: tuon epäluoman
Nyt yön ja hornan pitää ilmaan tuoman.
 

(Lähtee.)

TOINEN NÄYTÖS

Ensimmäinen kohtaus

Merikaupunki Kyprossa. Satama

(Montano ja kaksi ylimystä tulee.)

MONTANO

 
Näkyykö mitään niemelt' ulapalla?
 

1 YLIMYS

 
Ei mitään; korkealle aallot tyrskyy.
En yhtä purjett' eroittaa voi taivaan
Ja meren välillä.
 

MONTANO

 
                  Minusta tuuli
Rajusti maalle puskee; noin ei koskaan
Puistellut ole tornejamme myrsky.
Merellä jos se näin on meuhannut,
Niin mitkä tammikaaret pysyis koossa,
Kun päälle hyökkää vuoret? Kuinka käynee?
 

2 YLIMYS

 
Hajonnut Turkin laivasto on varmaan.
Käykääpä rantaan vaahtoiseen, – on niinkuin
Vihaansa laine pilviin saakka purskuis,
Ja niinkuin hyöky, myrskyn pieksemänä,
Harjaansa julmaa nostaisi ja vettään
Otavan silmiin sylkis sammuttaakseen
Ikuisen taivaannavan tähtivahdit.
Äkäistä mert' en ole koskaan nähnyt
Noin raivoissaan.
 

MONTANO

 
                  Jos turkkilaisten laivat
Ei tuulen suojaan päässeet, vei ne hukka;
Ei mointa saata kestää.
 

(Kolmas ylimys tulee.)

3 YLIMYS

 
                        Uutisia!
Lopussa nyt on sota; raivo myrsky
Niin turkkilaist' on piessyt, että ontuu
Hän hankkeissaan. Venetialainen haaksi
Kamalan häviön ja puutteen vallass'
On suuren osan laivastosta nähnyt.
 

MONTANO

 
Kuin? Tottako?
 

3 YLIMYS

 
               Veronalainen laiva
On satamahan tullut; Michael Cassio,
Urhoisan maurin luutnantti, on maalla,
Mut mauri itse vielä merell' on
Ja kohta valtiaana Kyproon saapuu.
 

MONTANO

 
No, sepä hauskaa: kelpo kuvernööri!
 

3 YLIMYS

 
Mut Cassio, vaikka lohdukkaasti haastaa
Hän Turkin häviöstä, murheissansa
Rukoilee maurin puolesta: näet, heidät
Eroitti tuima myrsky.
 

MONTANO

 
                      Jumal' auksi!
Hänt' olen palvellut: hän uhka sotur'
On päällikkönä. Lähtekäämme rantaan,
Niin äsken tulleen laivan saamme nähdä
Ja urhokast' Othelloa tähystää,
Siks että ulappa ja sinitaivas
Sulaapi silmiss' yhdeksi.
 

1 YLIMYS

 
                          Sen teemme.
Jokainen hetki uutten tulokkaiden
Odottamista on.
 

(Cassio tulee.)

CASSIO

 
                Ma kiitän teitä,
Te tämän urhosaaren urhot miehet,
Näin mauria kun suositten. – Oi, taivas
Turvatkoon häntä luonnon voimaa vastaan!
Myrskyisen meren valtaan jäi hän multa.
 

MONTANO

 
Hyv' onko laiva?
 

CASSIO

 
                 Lujaa tekoa,
Ja perämiesi tunnettu on taatuks
Ja taidokkaaksi. Siis voi toivonikin,
Kun viel' ei kuolonsairaaks kiihtynyt se,
Odottaa luottavasti parannusta.
 

(ULKOA.)

 
Kah, purje, purje!
 

(Sanansaattaja tulee.)

CASSIO

 
                   Mit' on ääntä tuo?
 

SANANSAATTAJA

 
Kaupunki tyhj' on. Meren rantaa pitkin
Riveissä kansaa seisoo, huutain: "purje!"
 

CASSIO

 
Mua toivon' uskottaa, ett' on se mauri.
 

(Laukauksia kuuluu.)

2 YLIMYS

 
He tervehtivät höylist' ampumalla;
Varmaankin ystäviä.
 

CASSIO

 
                    Menkää, herra,
Ja tuokaa tieto tulijasta.
 

2 YLIMYS

 
                           Kyllä.
 

(Lähtee.)

MONTANO

 
Luutnantti hyvä, onko naimisissa
Tuo kenraalinne?
 

CASSIO

 
                 Onnellisiss' aivan;
Hän tytön sai, mi kaikkein kuvausten
Ja rohkeimmankin maineen kanssa kilpaa;
Somimman kynän kehutkin hän voittaa
Ja puhtahassa luonnon pukimessaan
Saa taiteen ymmälle. —
 

(2 ylimys palajaa.)

 
                        No, ken on tullut?
2 YLIMYS. Othellon vänrikki vaan, eräs Jago.
 

CASSIO

 
Sep' aivan onnekas ja joutu matka.
Säät rajut, vinhat myrskyt, karjaspäät,
Lietselät, umpiluodot, jotka piillen
Salassa viatonta taikaa väijyy,
Kuin kauneutta he tuntis, murhamielens'
Unohtavat, ja ehjän' ohi kulkee
Tuo jumalatar Desdemona.
 

MONTANO

 
                         Ken se?
 

CASSIO

 
Hän, josta puhuin, valtiaamme valtias,
Jot' uljas Jago saattaa: tulollaan hän
Ehdätti toivehemme viikon päivät. —
Zeus suuri! varjele Othelloa,
Sen purjeet täytä henkes voimall', että
Aluksellaan hän valkamamme siunais,
Sylihin Desdemonan hehkuin vaipuis,
Lois sammuneihin mieliin uutta tulta
Ja koko Kypron lohduttais.
 

(Desdemona, Emilia, Jago, Rodrigo seuralaisineen tulevat.)

 
                           Oi, kas!
Kas, laivan rikkaus on maalle noussut! —
Sen eteen polvillenne, Kypron miehet! —
Signora, terve sulle! Taivaan armo
Edestä, takoa ja kaikin puolin
Sua ympäröitköön!
 

DESDEMONA

 
                  Kiitos, uljas Cassio!
Mit' uutta minun miehestäni kuuluu?
 

CASSIO

 
Hän viel' ei ole tullut; muut' en tiedä,
Kuin ett' on terve hän ja kohta saapuu.
 

DESDEMONA

 
Oo! mutta pelkään. – Miten jäi hän teistä?
 

CASSIO

 
Tuo pilvien ja meren suuri kiista
Eroitti meidät. Mutta, vaiti! Laiva!
 

(ULKOA.)

 
Kah! laiva, laiva!
 

(Laukauksia kuuluu.)

2 YLIMYS

 
He linnaa tervehtivät: nekin kai
On ystäviä.
 

CASSIO

 
            Tieto hankkikaa. —
 

(Ylimys lähtee.)

 
Vänrikki, terveeks! —
 

(Emilialle.) Tervetullut, rouva! —

 
Pahaksi älkää panko, Jago, vaikka
Tapaani käytän: kasvatus se minut
Näin rohkean on kohteliaaksi tehnyt.
 

(Suutelee Emiliaa.)

JAGO

 
Jos huuliltaan hän suo sen verran teille,
Kuin tarjoaa hän mulle kieleltänsä,
Niin saatte kyllin.
 

DESDEMONA

 
                    Raukka tuskin puhuu!
 

JAGO

 
Ma mitä kuulen! Liiaksikin paljon!
Sen aina huomaan, kun ma maata tahdon.
Edessä teidän armonne, sen arvaan,
Hän kielens' alas sydämeensä nielee
Ja aatoksissaan haukkuu.
 

EMILIA

 
                         Syyt' ei sulla
Sanoa tuota.
 

JAGO

 
             Eipä vainen! Ulkon'
Olette niinkuin kuvat, kotoisalla
Kuin porokellot, kyökissänne pedot,
Paheessa pyhät, loukattuina pirut,
Hotikot töissä, maaten työtyrit.
 

DESDEMONA

 
Hyi suas, parjaaja!
 

JAGO

 
Jos tott' ei tuo, mun saatte Turkkiin myödä:
Te päivät leikitten, yöt teette työtä.
 

EMILIA

 
Ylistystän' et kirjoittaa saa sinä.
 

JAGO

 
En tahdokaan.
 

DESDEMONA

 
              No, mitä kirjoittaisit,
Jos minua sun tulis ylistää?
 

JAGO

 
Oi, armas rouva, mua säästäkäätte:
Ei minusta, jos en saa sättiä.
 

DESDEMONA

 
No, koita! – Valkamaan kai joku lähti?
 

JAGO

 
Kyll', armas rouva.
 

DESDEMONA (syrjään)

 
Iloinen en ma ole, mutta peitän
Tosi-oloni ja toiselt' aivan näytän. —
No, entä ylistykses?
 

JAGO

 
                     Olen työssä;
Mut voi! mun keksintöni päästä lähtee
Kuin karvakankahasta linnunliima:
Se aivot vie ja kaikki. – Runotarpa
Väettää jo, ja näin se synnyttää:
Jos suloinen ja älykäs on tuo,
Hän älyn käyttää, sulon käytöks suo.
 

DESDEMONA

 
Hyvä ylistys! Entä jos hän on älykäs ja musta?
 

JAGO

 
Ken musta on ja lisäks älyinen,
Parikseen kyllä löytää valkoisen.
 

DESDEMONA

 
Hullua hullumpaa vaan!
 

EMILIA

 
Entä jos kaunis ja houkkamainen?
 

JAGO

 
Ei kaunis ole koskaan houkkamainen:
Näet, houkkanakin äidiks kelpaa nainen.
 

DESDEMONA

 
Vanhoja tyhmiä loruja, jotka saattavat hupsuja olutkapakassa naurattaa.
Kuinka viheliäinen lieneekään ylistyksesi naisesta, joka on ruma ja
houkka?
 

JAGO

 
Niin rumaa houkkaa ei lie, ett'ei tään
Voi käydä niin kuin kauniin älykkään.
 

DESDEMONA

 
Voi, kauheata älyttömyyttä! Pahimmalle paras ylistys! Vaan mitenkä ylistät sitten oikein kelpo naista, semmoista, joka ansioittensa nojalla voisi vaatia itse ilkeyttä todistamaan puolestaan?
 

JAGO

 
Ken aina kaunis on, ei koskaan pöyhkä,
Nopea kieleltänsä, mut ei röyhkä;
Ken rikas on, mut kultiaan ei näytä;
Tahtonsa saada voi, mut sit' ei käytä;
Vihoissaan kostollen voi sijaa antaa,
Mut kiukun karkoittaa ja herjan kantaa;
Ken järjeltään niin lyhyt olla kaihtaa,
Ett' turskan päähän lohen hännän vaihtaa.
Ken aatella ja vaiti olla voi
Ja miestä saadakseen ei kiemuroi;
Semmoinen olento hän voi – niin, mitä?
 

DESDEMONA

 
No, mitä?
 

JAGO

 
Imettää narreja ja olutkirjaa pitää.
 

DESDEMONA

 
Oi, mikä rampa ja ontuva johtopäätös! Älä ota häneltä oppia, Emilia, vaikka hän miehesikin on. – Mitä luulette, Cassio, eikö hän ole sangen jumalaton ja kevytmielinen leikinlaskija?
 

CASSIO

 
Hän puhuu suoraa kieltä, rouvaseni; häntä pitää enemmän soturina kuin oppineena arvostella.
 

JAGO (syrjään)

 
Hän tarttuu hänen käteensä; niin, oikein! Kuiskuttelevaan! Tuollaiseen pieneen lukinseittiin kiedon minä kärpäsen, Cassion suuruisen. Niin, hymyile hänelle, hymyile! Tartut kuin tartutkin vielä omiin kiemuroihisi. Oikein puhuttu, aivan niin! Jos tuollaisten elkeitten tähden virkasi menettäisit, niin olisi parasta, ett'et niin usein suutelisi noita kolmea sormeasi, joilla nytkin taas niin mukavasti hienoutta osoittelet. Oivallista! Kelpo suudelma! Perhanan kauniita kumarruksia! – Niin, niin, aivan niin! – Kas niin, taasko sormet suuhun? Jospa edes olisivat peräruiskuja! – (Torvi kuuluu.) Mauri! Se on hänen torvensa.
 

CASSIO

 
Niin totta onkin.
 

DESDEMONA

 
Käykäämme kohti, ottamahan vastaan.
 

CASSIO

 
Kah, tuossa hän jo tulee.
 

(Othello seuralaisineen tulee.)

OTHELLO

 
Urottareni kaunis, oi!
 

DESDEMONA

 
                       Othelloni!
 

OTHELLO

 
Oi ihme, suuri kuin mun ihastuksen',
Ett' ennen mua saavuit! Mikä autuus!
Jos joka myrskyn jälkeen näin on tyyntä,
Niin riehukoon se, kunnes herää tuoni!
Kavutkoon laiva ylös lainevuorta
Olympon korkuista, ja taas niin syvään,
Kuin horna taivaast' on, se alas syösköön!
Kuink' onnellista kuolla nyt! Niin täysi
Nyt autuuteni määrä on, ma pelkään, —
Ett' tulevaisuus helmassaan tällaist' ei
Iloa toista tuo.
 

DESDEMONA

 
                 Evätköön taivas,
Ett' ilo, lempi päiviemme kanssa
Ei kilvan kasvais!
 

OTHELLO

 
                   Amen, armaat vallat! —
Julistaa en voi autuuttani kyllin,
Se tähän jää: täss' iloa on liiaks!
Tuo, tuo,
 

(Suutelee häntä)

 
          se suurin epäsointu olkoon
Sydämissämme!
 

JAGO (syrjään)

 
              Hyv' on sointu vielä!
Mut minä säristän tuon soiton kielet,
Niin totta kuin ma olen kunnon mies.
 

OTHELLO

 
Käykäämme linnaan. – Uutisia kuulkaa:
Sota lopuss' on ja Turkki upotettu. —
Kuin voivat vanhat ystävämme täällä? —
Sä, armas, olet Kyproon tervetullut;
Minusta paljon pitävät he täällä.
Oi, kulta, joutavia juttelen:
Mua oma autuus hurmaa. – Jago hyvä,
Käy valkamaan ja tavarani nouda
Ja laivaherra sieltä linnaan käske;
Hän kelpo mies on, tunnustusta vaatii
Hän ansioistaan. – Tule, Desdemona;
Ja vielä kerran: tervetullut Kyproon!
 

(Othello ja Desdemona seuralaisineen lähtevät.)

JAGO (palvelijalle)

Mene oiti valkamaan ja varro mua siellä. – (Rodrigolle.) Käy tänne. Jos olet mies – sillä sanotaan, että pelkuritkin, kun rakastuvat, saavat luonteeseensa jotakin jaloa, jota se synnynnältään on vailla – kuule mua. Luutnantti on tänä yönä linnassa vahdinpidossa; – mutta ensin tulee sinun tietää yksi asia: Desdemona on häneen oikein rakastunut

RODRIGO

 
Häneen! Mahdotonta!
 

JAGO

 
Pane sormesi – noin, ja ota oppiaksesi. Huomaa, millä kiihkeydellä hän alussa mauria rakasti, tämä kun osasi kehua ja luonnottomia valheita hänelle ladella; ja ijätikö hän moista lörppäkieltä rakastaisi? Älä, järkevä ystävä, sitä luule. Hänen silmänsä kaipaavat ravintoa; ja mitä iloa hänellä on paholaisen katselemisesta? Kun veri on nautinnoissa raukeaksi käynyt, niin on tarpeen – jotta se taasen tulistuisi ja kylläisyys saisi uutta kiihoitusta – suloinen ulkomuoto, sopusointuisuus ijässä, tavoissa ja ihanuudessa; jota kaikkea mauri on vailla. Näitä välttämättömiä ehtoja kaivatessaan tuntee hänen hieno aistinsa itsensä pettyneeksi, mauri alkaa häntä iljetyttää, innoittaa ja kuottaa; luonto itse ajaa häntä ja pakoittaa uutta valikoimaan. No, ystävä, tämän myönnettyämme, – joka on aivan selvä ja luonnollinen edellytys, – kukapa seisoo tämän onnen portailla niin korkealta kuin Cassio, tuo kielipalko veitikka, siinä vaan tunnokas, että pukeutuu siistin ja siivon käytöksen ulkonaiseen verhoon voidakseen sitä paremmin tyydyttää salaisia, irstaita ja hillittömiä himojansa? Ei kukaan, ei kukaan! Liukas ja viekas veitikka; hyvien tilaisuuksien urkkija; jonka silmä sepittää ja mukailee keinoja, vaikk'ei kelpo keinoja koskaan ole tarjona. Pirullinen konna! Lisäksi se kanalja on sievä ja nuori ja kaikki ne ominaisuudet hänellä, joita tyhmyys ja kypsymätön äly tähystelee. Kirottu konna läpi läpensä! Ja naikko on jo häneen silmänsä iskenyt.
 

RODRIGO

 
En saata tuota vaimosta uskoa; hänellä on aivan hurskas mielenlaatu.
 

JAGO

 
Hurskas! Jopa jotakin! Se viini, jota hän juo, on rypäleistä tehtyä. Jos hän olisi hurskas ollut, ei hän olisi mauriin rakastunut. Hurskasta hakkelusta! Etkös nähnyt, miten hän sormillaan hänen kättään kutkutteli? Etkö sitä huomannut?
 

RODRIGO

 
Kyllä; mutta se oli vaan kohteliaisuutta.
 

JAGO

 
Haureutta, niin totta kuin tämä käsi on mun! Alkulause vaan ja hämärä johdanto näytelmään: "hekumat ja irstaat ajatukset!" Heidän huulensa kohtasivat toisiansa niin läheltä, että henget joutuivat kiemailukseen. Häijyjä ajatuksia, Rodrigo! Kun tällainen tuttavallisuus on edelläkävijänä, tulee heti jäljessä itse valta- ja pääjoukko: yhdistävä loppupäätös. Hyi! – Mutta, ystävä, kuule neuvoani; minä olen sinut Venetiasta tuonut. Mene yöksi vahtiin; määräyksestäsi minä pidän huolta. Cassio ei sinua tunne; minä en ole sinusta kaukana. Keksi keinoja suututtaaksesi Cassiota, joko suureen ääneen puhumalla tai soimaamalla hänen sotakelpoansa tai muulla lailla, minkä tilaisuuteen nähden sopivimmaksi huomaat.
 

RODRIGO

 
Hyvä!
 

JAGO

 
Hän on pikainen ja tuittupäinen; kentiesi hän sinua lyökin; ärrytäpäs häntä siihen. Muuta en tarvitse saadakseni Kyprossa aikaan kapinan, jota ei hyvällisesti saata muulla asettaa kuin eroittamalla Cassion. Näin saat sinä lyhemmän päivämatkan toiveittesi perille, niiden keinojen avulla, joita minä keksin niitä edistääkseni; ja kaikki esteet poistetaan voitollisesti, jota ilman emme voisi mitään menestystä toivoakaan.
 

RODRIGO

 
Minä suostun, jos vaan sinä hankit sopivan tilaisuuden.
 

JAGO

 
Siitä kyllä vastaan. Tule heti linnalle tapaamaan minua; minun täytyy nyt toimittaa hänen tavaransa maalle. Herran haltuun!
 

RODRIGO

 
Hyvästi!
 

(Lähtee.)

JAGO

 
Että Cassio häntä lempii,
Sen uskon; mutta hänkö Cassiota?
Miks ei? Se luultavaa ja mahdollist' on!
Othellolla – vaikk' en ma häntä kärsi —
On luja, lempeä ja jalo luonto;
Hän Desdemonalle, sen vakaast' uskon,
On hyvä mies. Minäkin häntä lemmin;
En suoraan himosta, – vaikk' ehkä voisin
Ma synnin niinkin suuren päällen' ottaa,
Vaan kostoani ravitakseni:
Ma varon, näät, ett' irstas mauri tuo
On tarhassani käynyt, ja se aatos
Kuin tuima myrkky sisuksia leikkaa.
Ei mikään voi, ei saa mua tyydyttää,
Siks kun on tasan pantu – eukost' eukko.
Tai tuo jos pettää, saatan vihdoin maurin
Niin julman luulevaiseks, ett'ei häntä
Paranna järkikään. Sen täyttääkseni —
Jos vaan tuo Venetian rakki-raukka,
Jot' ajonani pidän, ajon kestää, —
Ma Michael Cassiota lonkkaan isken;
Hänt' irstaaks hemmuks maurille ma parjaan;
On hänkin, näät, mua petkuttanut, pelkään. —
Mua mauri sitten suosii, kostaa, kiittää,
Kun hänest' aasin suoraan tein ja hältä
Vein levon, rauhan, tuoden sijaan raivon.
Se tuolla vielä piilee niinkuin yössä;
Kasvonsa konnuus näyttää vasta työssä.
 

(Lähtee.)

 
Toinen kohtaus.
Katu.
 

(Airut tulee, kädessä julistus; kansaa jäljessä.)

AIRUT

 
Othellon, jalon ja urhokkaan päällikkömme toivo on, että nyt, kun on tullut varmat tiedot turkkilaisen laivaston täydellisestä perikadosta, jokainen osoittakoon julkisesti iloansa, mikä tanssilla, mikä ilotulituksilla, mikä miltäkin huvilla ja leikillä, halunsa mukaan kukin; sillä, paitse tätä iloista tapausta, vietetään tänään myöskin hänen häitään. Tämä hänen käskystään julki julistetaan. Kaikki linnan huoneet ovat avoinna, ja siellä on vapaa kestitys tästä, viidennestä, hetkestä alkain siihen saakka, kunnes kello on yksitoista lyönyt. Jumala siunatkohon Kypron saarta ja jaloa päällikköämme, Othelloa!
 

(Lähtee.)

 
Kolmas kohtaus.
Linnan sali.
 

(Othello, Desdemona, Cassio ja seuralaisia tulee.)

OTHELLO

 
Tän' yönä, Michael, vahdist' ota vaari.
Olkaamme hyväks esimerkiks itse,
Kuink' ilollakin tulee raja olla.
 

CASSIO

 
Jagolla on jo käsky mitä tehdä;
Mut kuitenkin ma tahdon omin silmin
Tarkastaa kaikki.
 

OTHELLO

 
                  Kelpo mies on Jago.
Hyv' yötä, Michael; huomenn', ani varhain
Sua puhutella tahdon. —
 

(Desdemonalle.)

 
                         Tule, armas:
Ken kaupan tekee, tahtoo siitä voittaa;
Sen hyödyn saamme kumpikin nyt koittaa.
Hyv' yötä!
 

(Othello, Desdemona seuralaisineen lähtevät.)

(Jago tulee.)

CASSIO

 
Terve, Jago! Meillä on vahdinpito nyt.
 

JAGO

 
Ei ihan vielä, luutnantti; kello ei ole vielä kymmentä. Meidän päällikkömme tahtoo näin varhain meistä päästä, kun on niin rakastunut Desdemonaansa; ja siitä älkäämme häntä moittiko; hän ei ole vielä yhtäkään yötä hänen kanssaan lystäillyt, ja siinäpä makupala vaikka Jupiterille.
 

CASSIO

 
Hän on oikein erinomainen nainen.
 

JAGO

 
Ja ihmeen vallaton, sen takaan.
 

CASSIO

 
Niin todellakin, sangen ihana ja viehättävä olento.
 

JAGO

 
Ja niitä silmiä sitten! Minusta ne ikäänkuin voittoisille vaativat.
 

CASSIO

 
Viehättävät silmät ja minusta sangen häveliäät.
 

JAGO

 
Ja hänen haastinsa, eikö se ole oikein rakkauden sotahuutoa?
 

CASSIO

 
Hän on todellakin täydellisyys.
 

JAGO

 
Onnea morsius-yölle! Tulkaa, luutnantti; mulla on pullollinen viiniä, ja täällä ulkona on pari reipasta Kypron poikaa, jotka mielellään kilistelisivät maljaa mustan Othellon muistoksi.
 

CASSIO

 
Ei, hyvä Jago, ei tänä iltana; minulla on vallan heikko ja onneton viinapää. Soisin mielelläni, että kohteliaisuus keksisi jonkun toisen kunnioittamistavan.
 

JAGO

 
Oo, nehän ovat ystäviämme! Pikarillinen vaan! Minä juon teidän puolestanne.
 

CASSIO

 
En ole tänä iltana muuta maistanut kuin yhden pikarillisen ja senkin vedellä taitavasti sekoitettuna, – mutta kas, minkä mullistuksen se on tehnyt! Olen niin heikko, ikävä kyllä, enkä tohdi nyt enää huonoja voimiani koetukselle panna.
 

JAGO

 
Kah, ystävä, tänä yönä pitää hummata. Niin tahtovat nuo reippaat pojat.
 

CASSIO

 
Missä he ovat?
 

JAGO

 
Tuolla ulkona. Kutsupas heitä sisään, ole niin hyvä.
 

CASSIO

 
Kyllä sen teen, mutta vastenmielistä se on.
 

(Lähtee.)

JAGO

 
Jos vaan saan hänet juomaan lasin verran
Sen lisäks', mit' on hän jo ennen juonut.
Niin tulee hän niin riitaiseks ja ärjäks
Kuin armon rakki. Tuo Rodrigo hölmö,
Jonk' aivan nurin kääntänyt on lempi,
On Desdemonan muistoks tyhjentännä
Mont' uhka maljaa, ja nyt vahdiss' on hän.
Kolm' oivaa kyprolaista – tuittupäitä,
Jotk' ovat arkamaiset kunniastaan:
Tän urhollisen saaren tosi kuvat, —
Ma vaahtomaljoin päihdytin; he vahdiss'
On hekin. Tuossa juopposeurassa
Hytytän Cassiomme tekoon, joka
Vihoittaa koko saaren. – Kah, tuoss' ovat
Jos toteen käy vaan mitä uneksin,
Niin myötä virran, tuulen purjehdin.
 

(Cassio palajaa, Montano ja muita ylimyksiä hänen seurassaan.)

CASSIO

 
No, jumal'auta, ovatkin jo saaneet minut hiivaan.
 

MONTANO

 
Herrainen aika, mitäpä tuosta! Tuskinhan jyvänkään vertaa joit, niin totta kuin soturi olen.
 

JAGO

 
Hoi! Viiniä tänne!
 

(Laulaa:)

 
    Hei, malja tänne, saas, saas!
    Hei, malja tänne, saas!
    Sotamies sepä mies on puolestaan,
    Vaikk' elämätä vaaksan verta on vaan.
    Sotamiehet, juodahan taas!
Viiniä tänne, pojat!
 

(Viiniä tuodaan.)

CASSIO

 
Saakeli soikoon, oivallinen laulu!
 

JAGO

 
Sen opin Englannissa; siellä sitä, totta toisen kerran, vasta juoda osataan. Ei Tanskan mies, ei saksalainen eikä tuo ihramaha hollantilainen – saas tästä! – ole mitään englantilaisen rinnalla.
 

CASSIO

 
Onko se englantilainen niin verraton juomari?
 

JAGO

 
On kuin onkin; helposti hän juo tanskalaisen kumoon; hänellä ei vielä ole hikikarpaloa otsalla, kun jo saksalainen on pöydän alla; ja hollantilainen se jo kukertuu, ennenkuin maljaa toistamiseen täytetään.
 

CASSIO

 
Päällikkömme terveydeksi!
 

MONTANO

 
Siihen, luutnantti, minä yhdyn ja vastaan maljaanne.
 

JAGO

 
O, sitä ihanata Englantia!
 

(Laulaa:)

 
    Kuningas Staffan oli kunnon mies,
    Hän housuista plootun jätti;
    Mut kallihiks katsoi tuon kenties
    Ja räätäliään nyt sätti.
    Hän mies oli korkea arvoltaan,
    Sinä vaan olet köyhä rakki;
    Se ylpeys on, joka kaataa maan,
    Siis yllesi vanha takki.
Viiniä tänne, hoi!
 

CASSIO

 
Kah, sepä vielä ihanampi laulu kuin äskeinen.
 

JAGO

 
Tahdotteko sen kuulla toistamiseen?
 

CASSIO

 
En, sillä sen pidän kelvottomana virkaansa, joka tuommoista tekee. —
Niin, taivas on yli meidän kaikkien, ja sieluja on, jotka autuaiksi
tulevat, ja sieluja on, jotka eivät tule autuaiksi.
 

JAGO

 
Aivan totta, rakas luutnantti.
 

CASSIO

 
Itse puolestani, – loukkaamatta sillä päällikköämme tai ketään muuta ylhäistä herraa – toivon minä tulevani autuaaksi.
 

JAGO

 
Niin minäkin, luutnantti hyvä.
 

CASSIO

 
Niin; vaan – suokaa anteeksi – ennen minua ette suinkaan: luutnantti tulee ennen autuaaksi kuin vänrikki. Vaan mitäpä siitä sen enempää! Toimihimme nyt! – Anna meille meidän syntimme anteeksi! – Hyvät herrat, tehkäämme nyt tehtävämme. Älkää luulko, herrat, että olen päissäni; tuo tuossa on vänrikkini; – tuossa on oikea käsi, ja tuossa on vasen käsi. – Päissäni en ole: voin sangen hyvin seisoa ja sangen hyvin puhua.
 

KAIKKI

 
Erinomaisen hyvin.
 

CASSIO

 
Vai niin, sepä hyvä; älkää siis luulko, että olen päissäni.
 

(Lähtee.)

MONTANO

 
Nyt vallille ja vahdit asemilleen!
 

JAGO

 
Tuon miehen tuossa näitte: sotur' on hän
Ja kelpais vaikka Caesarinkin luona
Komentajaks. Te näette miehen viat;
Hyveisin ne on päiväntasoiss' aivan:
Molemmat yhtä pitkät. Sääli hänt' on!
Ma pelkään, ett' Othellon luotto häneen
Saartanne haittaa, jos saa pahaan aikaan
Tuo heikkous vallan.
 

MONTANO

 
                     Juoko noin hän usein?
 

JAGO

 
Se häll' on aina johdantona uneen;
Hän kellon kahdest' ympärinsä valvois,
Jos hiiva hänt' ei uneen tuutisi.
 

MONTANO

 
Hyv' ois, jos päällikkönne sais sen tietää;
Ehk'ei hän sitä näe; tai Cassion hyveet
Vaan hyväntahtoisuudessaan hän huomaa
Ja virheet peittoon jättää. Eikö totta?
 

(Rodrigo tulee.)

JAGO (syrjään hänelle)

 
Rodrigo, mitä nyt?
Luutnantin jäljest' oiti lähde, – joutuun!
 

(Rodrigo lähtee.)

MONTANO

 
Vahinko suuri, että jalo mauri
Semmoiseen virkaan – omaks sijaisekseen —
Noin paheisiinsa piinttyneen on pannut.
Se tekis kelpo työn, ken ilmoittais sen
Hänelle.
 

JAGO

 
         Min' en, vaikka Kypron saisin.
Rakastan Cassiota, kaikki annan
Parantaakseni häntä. Vait! Mit' ääntä?
 

(Ulkona huudetaan: apua, apua!)

(Cassio palajaa, ajaen Rodrigoa takaa.)

CASSIO

 
Sa, roisto! Konna!
 

MONTANO

 
                   Luutnantti, mik' on?
 

CASSIO

 
Opettaa, lurjus, tehtäväni mulle!
Ma moisen konnan vasupulloon pieksen.
 

RODRIGO

 
Mua piekset?
 

CASSIO

 
             Mutisetko?
 

(Lyö Rodrigoa.)

MONTANO

 
                         Luutnantt', älkää!
 

(Pidättää häntä.)

 
Ma pyydän, hiljaa!
 

CASSIO

 
                   Antakaa mun mennä,
Tai kalloon teitä isken.
 

MONTANO

 
                         Mitä, mitä?
Olette humalassa.
 

CASSIO

 
                  Humalassa!
 

(Taistelevat.)

JAGO (syrjään Rodrigolle)

 
Pois, sanon! Riennä, huuda – kapinaa!
 

(Rodrigo lähtee.)

 
Luutnantti hyvä, seis! – Voi, hyvät herrat! —
Apua! – Luutnantti! – Montano! – Herra! —
Avuksi, herrat! – Kyll' on kelpo vahti!
 

(Kello soi.)

 
Ken soittaa? – O, diavolo! Kaupunki
On noussut! – Herran tähden, luutnantti!
Ikuisen saatte häpeän.
 

(Othello seuralaisineen tulee.)

OTHELLO

 
                        No, mitä?
 

MONTANO

 
Ma verta vuodan: kuolinhaavan sain ma.
Hän kuolkoon!
 

OTHELLO

 
              Seis, jos henki teille rakas!
 

JAGO

 
Seis, luutnantti! – Montano! – Hyvät herrat,
Arvonne, tehtävänne unhotatte.
Kenraali puhuu, vait! Seis! Hävetkää!
 

OTHELLO

 
No, mitä? Mistä tämä? Turkkilaisiks
Nyt muutummeko, tehden toisillemme
Mit' ottomanneiltakin taivas kieltää.
Pois, kristityt, tuo pakanainen riita!
Ken liikahtaa ja vimmaans' ei nyt hilli,
Se henkens' uskaltaa: pää poikki oiti!
Tuo kello julma vaietkoon! Se saaren
Levoltaan säikyttää. – Mist' ompi riita?
Sa kunnon Jago, surust' aivan kalme,
Ken alkoi, sano, nimess' ystävyyden!
 

JAGO

 
En tiedä. Ystäviä kaikk' ol' äsken
Ja rakkaita kuin morsio ja ylkä
Makuulle mennessään. Ja sitten heti —
Kuin mikä tähti heilt' ois järjen vienyt —
Asehet maalle, rinta vasten rintaa
Verisess' ottelussa! Min en tiedä,
Mist' alkoi tämä kummallinen riita.
Jos menettänyt kunnon sodass' oisin
Nuo raajat, jotka tähän melskaan toi mun!
 

OTHELLO

 
Kuink' itses, Michael, unhotit sa noin!
 

CASSIO

 
Anteeksi, pyydän; puhua en saata.
 

OTHELLO

 
Jalo Montano, tunnettu niin siivoks;
Nuoruutennehan tyyntä vakavuutta
Mailma kiittää; maineenne on suuri
Viisasten suussa; mikä nyt on tullut,
Kun hyvän kuulunne noin tahraatte,
Nimenne jalon haaskaten ja myyden
Yötappelijan nimeen? Vastatkaa.
 

MONTANO

 
Jalo Othello, kuolinhaavoiss' olen;
Ilmoittaa vänrikkinne Jago saattaa —
Puhettani ma säästän, se mua vaivaa —
Mit' itse tiedän. Kuitenkaan en tiedä,
Mit' oisin pahaa sanonut tai tehnyt,
Jos itsensäilytys ei ole rikos
Ja syntiä ei itsepuolustus,
Kun väkivalta uhkaa.
 

OTHELLO

 
                     Jumal'auta,
Jo veri alkaa varman oppaan voittaa!
Ja kiukku, hämmentäen älyn kirkkaan,
Nyt ohjiin tarttuu. Jos vaan liikahdan,
Jos kättäni vaan nostan, maahan sortuu
Paraskin teistä. Kertokaa, kuink' alkoi
Katala riita tuo, ja ken sen alkoi?
Ken tähän rikoksehen syypääks nähdään —
Vaikk' oma kaksoisveljeni se oisi —
Sen hylkään pois. Kuin? Sodan keskell' aivan,
Kun hurja kauhu mielet vielä täyttää,
Torahan, käsikähmään käydä yöllä
Ja henkivartiona vahdiss' ollen! —
Se hirveää on. – Jago, ken sen alkoi?
 

MONTANO

 
Jos virkainnosta tai puoltomiellä
Muut' ilmaiset kuin suoran totuuden,
Et sotur' ole.
 

JAGO

 
               Liki älä astu!
Ma ennen kielen suustan' annan viedä,
Kuin Michael Cassiota loukkaisin;
Mut luulen toki, ett'ei totuus hälle
Lie vahingoks. – Näin, kenraal', oli laita:
Montanon kanssa kun ma puhelin,
Niin tuli mies, jok' ääneen huusi apua,
Ja jäljest' oiti Cassio, miekka maalla,
Valmiina iskemään. Montano silloin
Käy Cassion tielle ja hänt' estää koittaa.
Jäljestä huutajan ma itse juoksin,
Ett'ei hän parullaan – niin kävi toki —
Peloittais kansaa. Ollen nopsa juoksuun.
Hän pakoon pääsi. Heti nyt ma käännyin,
Kun miekan hälinän ja kalskeen kuulin
Ja Cassion ääneen noituvan, jot' ennen
En ollut koskaan kuullut. Tullessani
Se kävi joutuun – yhdess' oli miehet
Ja iskivät ja löivät niin kuin äsken,
Kun itse heidät eroititte.
Muut' en ma tästä tiedä; – ihminenhän
On ihminen: paraskin joskus eksyy.
Vaikk' ehkä Cassio häntä loukkas hiukan —
Vihoissaan saattaa ystävääkin lyödä —
Niin Cassiota, luulen, pakenija
Niin herjas, ett'ei sitä mikään kärsi.
 

OTHELLO

 
Jaloutes ja ystävyytes, Jago,
Asian kaunistaa vaan, helpoks tehden
Sen Cassiolle. – Rakastan sua, Cassio;
Mut luutnanttin' et enää saata olla. —
 

(Desdemona seuralaisineen tulee.)

 
Kas, eikö herännyt jo vaimonikin! —
Sinussa esimerkin näytän. —
 

DESDEMONA

 
                              Mik' on?
 

OTHELLO

 
Kaikk', armas, hyvin taas on. Tule maata! —
Montano, haavanne ma itse sidon. —
Kotihin hänet viekää. —
 

(Montano viedään pois.)

 
                         Silmää, Jago,
Tarkasti kaupunkia; tyynnä niitä,
Joit' on tää inha melu säikyttännä. —
Tule, Desdemona; näin on sotilaan:
Meluhun herää parhaast' unestaan.
 

(Kaikki lähtevät, paitse Jago ja Cassio.)

JAGO

 
Mitä, luutnantti, saitteko haavan?
 

CASSIO

 
Sain ja parantumattoman.
 

JAGO

 
Varjelkoon Jumala!
 

CASSIO

 
Nimeni, nimeni, nimeni! Oi, nimeni olen menettänyt! Kuolemattoman osan
itsestäni olen menettänyt, jäljellä on vaan eläimellinen. – Nimeni,
Jago, nimeni!
 

JAGO

 
Luulin, niin totta kuin olen kunnon mies, teidän saaneen haavan ruumiiseenne; siinä se lovi pahemmalta tuntuisi kuin nimessä. Nimi on vaan tyhjä ja petollinen mielenkuvitelma; usein sen ansiotta saapi ja usein sen syyttä kadottaa. Ette ole laisinkaan nimeänne kadottanut, jos ette itse usko sitä kadottaneenne. Rohkeutta, ystävä! Keinoja on, joilla voi kenraalin voittaa. Hän on vaan kiivaudessaan teidät eroittanut; rangaistus on enemmän valtioviisaudesta kuin kiukusta lähtenyttä; aivan niin kuin jos joku viatonta koiraansa löisi siten säikyttääkseen röyhkeätä jalopeuraa. Rukoilkaa häntä vaan, niin hän on vallassanne.
 

CASSIO

 
Mieluummin häntä rukoilen hylkäämään minut, kuin niin kelpo päällikköä pettäisin näin arvottomalla, malttamattomalla ja viinaanmenevällä sotaherralla. Olla päissään, puhua kuin papukaija, riidellä, ylvästellä, kiroilla, pauhata ja mässätä oman varjonsa kanssa! Oo, sinä näkymätön viinan henki, jos sinulla ei vielä nimeä ole, josta sinut tuntisi, niin ota sitten nimeksesi – perkele!
 

JAGO

 
Ken se oli, jota miekka kädessä takaa ajoitte? Mitä hän oli teille tehnyt?
 

CASSIO

 
En tiedä.
 

JAGO

 
Onko se mahdollista?
 

CASSIO

 
Muistan koko joukon asioita, mutta en mitään selvästi; riidan muistan, vaan en sen syytä. – Voi sentään, että ihminen suuhunsa ottaa vihollisen, joka varastaa ajut hänen päästään! Voi, että ilolla, huvilla, humulla ja huudolla itsemme elukoiksi muunnamme!
 

JAGO

 
No, mutta nythän te olette vallan terve. Kuinka te niin pian toinnuitte?
 

CASSIO

 
Tuo viina-piru suvaitsi tehdä tilaa toiselle pirulle: kiukulle. Toinen heikkous paljastaa toisen saadakseen minut perin pohjin halveksimaan itseäni.
 

JAGO

 
No, mutta nyt te liian ankarasti siveyttä saarnaatte. Mitä aikaan, paikkaan ja maan tilaan tulee, olisin sydämestäni suonut tämän työn tekemättömäksi; mutta kun se nyt kerran on tapahtunut, niin koettakaa saada se hyväksi taas.
 

CASSIO

 
Pyydän häneltä saada takaisin virkani; silloin hän minulle vastaa, että olen juomari. Vaikka olisi mulla suuta yhtä monta kuin louhikäärmeellä, ne kaikki tuommoinen vastaus tukkisi. Tällä haavaa järki ihminen, hetken päästä narri, ja yht'äkkiä elukka! Oi, ihmeellistä! Kirottu jokainen liikamalja; sen pohjalla asuu perkele!
 

JAGO

 
No, no! Hyvä viina on hauska seurakappale, jos sitä oikein käytämme; älkää sitä nyt enää sättikö. – Kuulkaas, luutnantti hyvä, luulen, että te luulette minun pitävän teistä.
 

CASSIO

 
Sit' olen kyllä kokenut, ystävä hyvä. – Minä päissäni!
 

JAGO

 
Teidän, niinkuin kaikkein eläväisten, sallittaneen jonkun kerran päihtyä, arvaan ma. Sanon teille, mitä teidän tulee tehdä. Päällikkömme vaimo on nyt päällikkönä; sanon sen siinä katsannossa, että kenraalimme on itsensä pyhittänyt ja kokonaan antaunut katselemaan, huomaamaan ja tarkastamaan vaimonsa ihaa ja suloa. Tälle syntinne suoraan tunnustakaa; ahdistakaa häntä; hän teidät jälleen virkaanne toimittaa. Niin avonainen, lempeä, myöntyvä ja armahtavainen on hän luonteeltaan, että katsoo sen puutteeksi hyvyydessään, jos ei hän tee enempää, kuin mitä pyydetään. Tuota taittunutta niveltä teidän ja hänen puolisonsa välillä pyytäkää häntä lastoittamaan; ja kaiken omaisuuteni panen vaikka mitä vastaan vedolle, että tämä ystävyyden rikko kasvaa kokoon ja tulee lujemmaksi, kuin se ennen olikaan.
 

CASSIO

 
Neuvonne on hyvä.
 

JAGO

 
Vilpittömästä ystävyydestä ja rehellisestä hyväntahtoisuudesta vakuutan sen lähteneeksi.
 

CASSIO

 
Sen kyllä uskon; ja heti huomenaamulla pyydän tuota siveätä Desdemonaa puolestani puhumaan. Koko onneni on mennyttä, jos tämäkin pettää.
 

JAGO

 
Oikeassa olette. Hyvää yötä, luutnantti! Minulla on vahdinpito.
 

CASSIO

 
Hyvää yötä, kunnon Jago!
 

(Lähtee.)

JAGO

 
Ken on se, joka nyt mua konnaks väittää,
Kun neuvoni on vilpitön ja suora
Ja mahdollisest' ainoo keino, millä
Voi maurin voittaa? Sillä helppo työ on
Pakoittaa taipuvaista Desdemonaa
Sävyisään pyyntöön: antelias on hän
Kuin aulis emo luonto. Hän se maurin
Saa kaikkeen, vaikka kieltämähän kasteen
Ja synninpäästön välikappaleet.
Niin lemmen pauloiss' on sen miehen sielu,
Ett' eukko häntä kääntää miten mielii,
Kun maurin heikkouden kanssa tahtoo
Leikitä Luojaa. Olenko siis konna,
Näin Cassiolle oikotien kun neuvon
Juur' onnen helmaan? Oppi helvetin!
Kun perkeleill' on mieless' ilkein hanke,
He hahmoss' enkelin meit' ensin kiusaa!
Niin minäkin. Kun, näet, tuo kunnon hupsu
Hädässään avuks Desdemonaa vaatii,
Ja tämä kiusaa pyynnöllänsä miestään,
Niin maurin korvaan valan tämän myrkyn:
Ett' anomukseen syyn' on lihan himo.
Jos kuinka Cassion hyväksi hän puuhaa,
Kadottaa hän vaan maurin luottamuksen.
Näin vaimon avut pikimustiks muutan
Ja hänen hyvyydestään kudon verkon,
Mi kietoo heidät kaikki. —
 

(Rodrigo palajaa.)

 
                            No, Rodrigo?
 

RODRIGO

 
Minä seuraan ajoa täällä koirana, joka ei aja, vaan auttaa muita haukkumaan. Rahani ovat menneet melkein kaikki; tänä yönä olen saanut kelpo selkäsaunan, ja se kokemus lienee ainoa tulos, minkä vaivoistani saan; tyhjällä kukkarolla ja hiukkasen viisaampana saan nyt palata takaisin Venetiaan.
 

JAGO

 
Kuink' on se köyhä, jolta puuttuu maltti!
Mikäpä haava hetkess' ummistuu?
Me teemme työtä taidoin eikä taioin;
Ja taito, niinkuin tiedät, vaatii aikaa.
Hyvinhän kaikk' on. Selkääs sait, mut Cassion
Viralta pois sait selkäsaunallas.
Monikin kasvi auringossa viihtyy.
Mut ensin kypsyy se, jok' ensin kukkii.
Siis, malttia! – Jo, peijakas, on aamu!
Huveissa sekä toimiss' aika kuluu.
Nyt poistu pois ja majapaikkaas lähde.
Pois, sanon! Kohta enemmin saat kuulla.
Pois, tiehes!
 

(Rodrigo lähtee)

 
              Kaksi asiata vielä:
Mun vaimon' emäntänsä suosioon
Nyt täytyy Cassio sulkea, sen vaadin.
Sill' aikaa itse syrjään maurin vien.
Ja, juur' kun Cassio ahdistaapi rouvaa,
Sisähän suoraa päätä! – Oiva tuuma!
Takoa pitää, kun on rauta kuuma.
 

(Lähtee.)

KOLMAS NÄYTÖS

Ensimmäinen kohtaus

Linnan edustalla

(Cassio ja muutamia soittoniekkoja tulee.)

CASSIO

 
Täss' soittakaatte, hyvät herrat; työnne
Ma palkitsen; vaan joku pieni kappal'
Nyt aamutervehdykseks kenraalille.
 

(Soittoa. Narri tulee.)

 
NARRI. Mitä, miehet? Ovatko soittoneuvonne Neapelissa olleet, koska noin honottavat?
 

1 SOITTONIEKKA

 
Mitä? Mitä sanotte?
 

NARRI

 
Ovatko ne puhallussoittimia, saanko luvan kysyä?
 

1 SOITTONIEKKA

 
Ovat, mitenkäs.
 

NARRI

 
Ovat siis puhalluksissa.
 

1 SOITTONIEKKA

 
Puhalluksissa?
NARRI. Niin, niitä on soittimia, jotka ovat puhalluksissa joskus. – Mutta, tuossa on palkkanne, hyvät herrat; kenraali on niin soittoonne ihastunut, että, ystävyyden nimessä, toivoo, ett'ette enää sillä melua herätä.
 

1 SOITTONIEKKA

 
Hyvä, hyvä; kyllä ollaan vaiti.
NARRI. Jos teillä on soittoa, jota ei voi kuulla, niin antakaa soida; sillä soittoa kuulla, niinkuin sanotaan, ei kenraali suuresti huoli.
 

1 SOITTONIEKKA

 
Semmoista meillä ei ole.
 

NARRI

 
No, pillit pussiin siis, ja tiehenne! Menkää; ilmaan haihtukaa! Pois!
 

(Soittoniekat lähtevät.)

CASSIO

 
Kuuleppas, kelpo ystäväni!
 

NARRI

 
En, en kuule kelpo ystäväänne; teitä kuulen.
 

CASSIO

 
Säästä sukkeluutesi. Tuossa sulle pieni kultakolikko. Jos kenraalin rouvan seuranainen jo on jalkeilla, niin sano hänelle, että täällä on eräs Cassio niminen mies, joka nöyrimmästi pyytää saada hiukan häntä puhutella. Teetkö sen?
 

NARRI

 
Kyllä hän on jalkeilla. Jos hän suvaitsee tänne jalkailla, niin kyllä hänelle sen asian niinkuin esitän.
 

(Narri lähtee.)

(Jago tulee.)

CASSIO

 
Mies hyvä, tee se. – Parahiksi, Jago!
 

JAGO

 
Tän' yönä ette maannut ole? Niinkö?
 

CASSIO

 
En; päivä koitti jo, kun erosimme.
Ma vaimollenne, Jago, rohkenin
Lähettää sanan; pyyntön' oisi, että
Siveän Desdemonan luokse pääsön
Hän mulle hankkis.
 

JAGO

 
                   Oiti hänet tänne laitan.
Ja keinon keksin saada maurin tiekseen,
Niin että vapaamp' olis haastelunne.
 

CASSIO

 
Sydämen kiitos! —
 

(Jago lähtee.)

 
                   Florensissakaan en
Parempaa, suorempata miestä tunne.
 

(Emilia tulee.)

EMILIA

 
Huomenta, hyvä luutnantti! Mun sääliks
Osanne käy; mut hyväks kaikki kääntyy.
Kenraalin kanssa puhuu teistä rouva,
Teit' innokkaasti puoltain. Mauri vastaa:
Ett' täällä suuress' arvoss' on Montano
Ja suuri suvullaan; siis viisast' oli
Teit' eroittaa. Mut lempivänsä teitä sanoo
Ja muut' ei välittäjää kaipaavansa
Kuin ystävyyttään antaaksensa teille
Taas virkanne, kun sopii.
 

CASSIO

 
                          Pyydän sentään —
Jos päinsä käy se tai on mahdollista —
Teit' auttamaan, ett' Desdemonaa yksin
Saan hiukan puhutella.
 

EMILIA

 
                       Sisään tulkaa,
Niin toimitan ma, että sydämenne
Puhua puhtaaks saatte.
 

CASSIO

 
                       Nöyrin kiitos!
 

(Lähtevät.)

 
Toinen kohtaus.
Huone linnassa.
 

(Othello, Jago ja ylimyksiä tulee.)

OTHELLO

 
Nuo kirjeet anna laivurille, Jago;
Senaatille hän tervehdyksen' vieköön.
Nyt linnoitusta silmäämässä käyn;
Mua siellä kohtaa.
 

JAGO

 
                   Kyllä, hyvä herra.
 

OTHELLO

 
No, herrat, haluttaako linnaa nähdä?
 

YLIMYS

 
Teit', armollinen herra, seuraamme.
 

(Menevät.)

 
Kolmas kohtaus.
Linnan puisto.
 

(Desdemona, Cassio ja Emilia tulevat.)

DESDEMONA

 
Siit' ole varma, Cassio hyvä, että
Sun edukses teen kaiken minkä voin.
 

EMILIA

 
Se tehkää, rouva; Jagokin hän suree,
Kuin koskis häntä tuo.
 

DESDEMONA

 
                       Se kunnon miesi! —
Huoletta, Cassio! Mieheni ja teidät
Teen yhtä hyviks ystäviks kuin ennen.
 

CASSIO

 
Oi, hyvä rouva, kuinka käykin Cassion,
Ijäti on hän nöyrä palvelijanne.
 

DESDEMONA

 
Sen tiedän: kiitos! Rakastatte miestän';
Olette vanhat tutut; varma olkaa.
Hän kylmäkiskoisemp ei ole teille
Kuin valtataito vaatii.
 

CASSIO

 
                        Mutta, rouva,
Tuo valtataito kestää voi niin kauan,
Niin niukka, laiha voi sen muona olla,
Niin tyhjät syyt sen venyttää voi, että,
Kun olen pois ja täytetty on paikka,
Unohtaa kenraal' ystävyydet kaikki.
 

DESDEMONA

 
Sit' älä luule. Täss' Emilian kuullen
Ma sulle paikkas takaan. Ole varma,
Kun ystävyyttä vannon, niin sen täytän
Viimeiseen tippaan. En suo rauhaa hälle;
Maseeksi häntä valvotan ja puhun
Siks, että loppuu hältä kärsimys;
Teen vuoteen kouluks, rippituoliks pöydän;
Jos mitä tekee hän, niin Cassion pyynnön
Sekoitan kaikkeen. Riemuitse siis, Cassio;
Sun puoltajasi henkens' ennen heittää
Kuin asiasi.
 

(Othello ja Jago tulevat etäältä.)

EMILIA

 
             Kenraali jo tulee.
 

CASSIO

 
Jäähyväiset ma lausun.
 

DESDEMONA

 
                       Ei; mua kuulkaa
 

CASSIO

 
Nyt, rouva, en; levoton olen aivan
Ja asiani ajoon kelvoton.
 

DESDEMONA

 
No, tehkää tahtonne.
 

(Cassio lähtee.)

JAGO

 
Haa! Tuo ei mieleen mulle.
 

OTHELLO

 
                           Mitä sanot?
 

JAGO

 
En mitään. Taikka jos – en tiedä mitä.
 

OTHELLO

 
Cassioko niin joutuun täältä läksi?
 

JAGO

 
Kuin? Cassio? Ei suinkaan, sit' en usko;
Rikollisena hän ei pakoon hiipis,
Kun teidät näkee.
 

OTHELLO

 
                  Hän se oli, luulen.
 

DESDEMONA

 
No, puolisoni, mitä nyt?
Anojan kanssa tässä haastoin, miehen,
Jot' epäsuosiosi maahan sortaa. —
 

OTHELLO

 
Sa ketä tarkoitat?
 

DESDEMONA

 
                   He, Cassiota,
Luutnanttiasi. Puolisoni armas,
Jos voimaa lemmell' on sua hellyttää,
Niin pyydän, sovi oiti hänen kanssaan.
Jos hän ei tosi-ystäv' ole sulle,
Jok' ehdost' ei, vaan heikkoudesta rikkoi,
En tiedä, kell' on rehelliset kasvot.
Suo hälle virka.
 

OTHELLO

 
                 Hänkö täältä läksi?
 

DESDEMONA

 
Hän, ja niin murtuneena, että täytyi
Mun tuskist' osaa ottaa kärsimään
Hänt' auttaakseni. – Armas, anteeks hälle!
 

OTHELLO

 
Ei, Desdemonani, ei nyt, vaan toiste.
 

DESDEMONA

 
Pianko?
 

OTHELLO

 
        Pikaisimmin, sinun tähtes.
 

DESDEMONA

 
Tänäänkö, iltasella?
 

OTHELLO

 
                     Ei, ei tänään.
 

DESDEMONA

 
Huomenna, lounas-aikaan?
 

OTHELLO

 
                         Lounaall' olen
Linnassa silloin sotaherrain kanssa.
 

DESDEMONA

 
Mut illalla, tai tiistain aamulla
Tai päiväll', ehtoolla tai keskiviikkona.
Sano aika vaan; mut yli kolmen päivän
Äl' anna mennä. Tottakin, hän katuu!
Tuo rikos, tavallisen järjen mukaan, —
Jos kohta parhaimmissaan sodan täytyy
Es'merkki näyttää, – tuskin muuta sietää
Kuin pienen nuhteen. Milloin saa hän tulla?
Othello, vastaa! Mitä kummaa voisit
Sa multa pyytää, jot' en antais sulle,
Vaan epäröisin noin! Kuin? Michael Cassio,
Mi kosi puolestas ja monta kertaa,
Kun sinua ma moitin, piti puoltas,
Hänenkö kanss' on sopimus niin raskas?
Tekisin paljon varmaan —
 

OTHELLO

 
                           Jätä tuo. —
Hän tulkoon milloin tahtoo; sult' en mitään
Ma kiellä.
 

DESDEMONA

 
           Uhraust' ei se ole; onpa
Kuin pyytäisin sua käymään sormikkaissa,
Pukeumaan hyvin, syömään vahvaa ruokaa
Tai erityistä huolta pitämään
Sun ruumiistas. Ei, kun on mulla pyyntö,
Joll' oikein tahdon rakkauttas koittaa,
Niinpä sitäpä on vaikea ja työläs
Ja vaarallinen myöntää.
 

OTHELLO

 
                        Sult' en mitään
Ma kiellä; mutta mull' on pyyntö sulle,
Se täytä: jätä minut hetkeks yksin.
 

DESDEMONA

 
Ma kieltäisinkö? En. Hyvästi, armas!
 

OTHELLO

 
Hyvästi, Desdemona! Oiti tulen.
 

DESDEMONA

 
Emilia, lähde. —
 

(Othellolle). Tee mit' oikkus käskee;

 
Mlk' olletkin, min' olen kuuliainen.
 

(Lähtee Emilian kanssa.)

OTHELLO

 
Olento armas! Hukka sielulleni.
Jos en sua lemmi! Ja kun en sua lemmi,
Palatkoon alkutyhjyys!
 

JAGO

 
Mun herrani —
 

OTHELLO

 
                No, mitä, Jago? Sano!
 

JAGO

 
Kun kositten te, tieskö Michael Cassio
Mitäkään lemmestänne?
 

OTHELLO

 
Alusta loppuun. Miksi tuota kysyt?
 

JAGO

 
Vaan vahvikkeeksi arvelulleni;
Ei mitään pahaa.
 

OTHELLO

 
                 Mille arvelulle?
 

JAGO

 
En luullut, että Cassio häntä tunsi.
 

OTHELLO

 
Oo, hän se väliämme usein kulki.
 

JAGO

 
Todella?
 

OTHELLO

 
         Todella! Niin todella.
Mik' ihme tuo? Hän eikö kunnon mies?
 

JAGO

 
Kunnonko?
 

OTHELLO

 
          Kunnonko! Niin, kunnon mies.
 

JAGO

 
En minä muuta tiedä.
 

OTHELLO

 
                     Mitä luulet?
 

JAGO

 
Mitäkö luulen?
 

OTHELLO

 
               Mitäkö luulen! Haa!
Hän, jumal'aut', on kaikuni! Kuin häll' ois
Mielessä hirmu, joka nähtäväksi
On liian julma. – Jotakin sa tahdot;
Sa sanoit äsken: "tuo ei mieleen mulle",
Kun Cassio läksi. Mik' ei mieleen sulle?
Ja kun ma kerroin, että tyynni tunsi
Hän kosintani, huusit: "todella?"
Rypistäen ja vetäin kurttuun otsas,
Kuin oisit jonkun hirvittävän aatteen
Ajuhus kätkenyt. Tuo aattees ilmi.
Jos rakastat mua.
 

JAGO

 
                  Tiedättenhän, herra,
Ett' teitä rakastan.
 

OTHELLO

 
                     Sen uskonkin.
Ja, – kun sun suopeaks ja suoraks tunnen,
Jok' arvaat sanas, ennenkuin ne lausut, —
Senvuoks mua peloittaa nuo katkolausees.
Viekasten, kavalien konnain ainaist'
On juonta tuo; mut kunnon miehess' on se
Salainen viittaus, joka hillitönnä
Sydämest' ilmi puhkee.
 

JAGO

 
                       Michael Cassion —
Sen vaikka vannon – kunnon mieheks luulen.
 

OTHELLO

 
Mä myöskin.
 

JAGO

 
            Tulis olla, miltä näyttäi,
Ja mit' ei ole, silt' ei näyttääkään.
 

OTHELLO

 
Niin kyllä, miltä näyttää, tulis olla.
 

JAGO

 
No niin, ma Cassion kunnon mieheks luulen.
 

OTHELLO

 
Ei, siinä piilee muuta. Puhu mulle
Kuin itsellesi aivan mitä mietit,
Ja pahimmille aatoksilles anna
Pahimmat nimet.
 

JAGO

 
                Anteeks, hyvä herra.
Kyll' olen paljohonkin velkapää,
En toki siihen, jost' on orja vapaa:
Ilm' antamahan ajatuksiani.
Mitäpä, jos ne halvat ois ja väärät —
Sit' onko linnaa, johon riettaus koskaan
Ei tunkisi? Niin puhdast' onko rintaa,
Ett' epäluulot likaiset ei joskus
Siin' istuis oikeutta ja tuomitsis
Laillisten ajatusten kanssa rinnan?
 

OTHELLO

 
Kavallat, Jago, ystävääs, jos häntä
Petetyks luulet, mutta pidät luulos
Salassa hänen korviltaan.
 

JAGO

 
                          Ma pyydän —
Jos arvelussan' ehkä erhetyn:
On luonteheni kirous, sen myönnän,
Paheita urkkia, ja luulon' usein
Luo vian tyhjästä, – ett', älyvänä,
Näin vajavia mietteit' ette tarkkais
Ja murheit' ette itsellenne loisi
Näin joutavista sekahuomioista.
Se teiltä rauhan, onnen veis ja multa
Alentais älyn, miehuuden ja arvon,
Jos mietteen' ilmaisen.
 

OTHELLO

 
                        Mik' ajatukses?
 

JAGO

 
Hyvä nimi, nähkääs, miehessä ja vaimoss'
On kallein sielun kalleus. Jos viet rahani,
Vie pois! Viis' siitä! Äsken mun, nyt sun,
Ja tuhansien orja sitä ennen!
Vaan hyvän nimeni jos viet, niin ryöstät
Semmoista, jok' ei rikkaaksi sua saata,
Vaan köyhän köyhäks minut.
 

OTHELLO

 
                           Aattees tietää
Ma tahdon, jumal'aut'!
 

JAGO

 
                       Sit' ette voi,
Vaikk' oisi sydämeni kourassanne,
Ja ette saa, niin kauan kuin se mull' on.
 

OTHELLO

 
Haa!
 

JAGO

 
     Luulevaisuutta, oi, varokaa!
Viherjäsilmä peto tuo se huviks
Apettaan kiusaa. Autuutt' aisaa kantaa,
Kun tietää kohtans' eikä väärää lemmi;
Mut voi! sen hetket julmat on, ken lempii
Ja luulee, epäilee ja sentään lempii!
 

OTHELLO

 
Oo, kurjan kurjaa!
 

JAGO

 
Köyhä ja tyytyvä on rikas kyllin,
Mut runsain rikkaus on kuin talvi köyhä,
Jos pelkää joka hetki köyhtyvänsä. —
Oi taivas, luulevaisuudesta säästä
Kaikk' ihmissielut!
 

OTHELLO

 
                    Mitä? Luuletkos sä,
Ett' elinkautta mustin sukin käyn
Ja uusin epäluuloin yhä noudan
Kuun vaiheita? Ei, epäilys kun syntyy,
Niin syntyy päätöskin. Myy minut vuoneen,
Jos huomioni kiinnän moiseen tyhjään
Ja löyhään luuloon, kuin sun juttus vaatis.
En luulostu, jos sanot, että vaimon'
On kaunis, pulska, seuramielinen,
Puhelias, laulaa, soittaa, tanssii hyvin: —
Hyvettä, miss' on hyve, tuo vaan lisää.
Enk' omastakaan heikkoudesta päättäin
Luo häneen pienint' epäluulon kaunaa;
Häll' oli silmät, kun mun otti hän.
Ei, tahdon nähdä, ennenkuin epäilen,
Ja kun epäilen, tahdon näytteen saada;
Ja se kun mull' on, muut' ei silloin kuin:
Pois kerrassansa lempi taikka luulo!
 

JAGO

 
No, sepä hauskaa! Nythän mull' on syytä
Uskollisuuttani ja rakkauttani
Vapaasti näyttää. Velvollisuudeksi
Käsittäkää se. Todistukset säästän.
Varokaa vaimoanne, kun hän kahden
On Cassion kanssa; valppahana silmä,
Ei luulevana eikä luottavaisna!
Vapahan, suoran luonteenne en soisi
Jaloudessaan pettyvän. Silm' auki!
Venetian naisten taipumukset tunnen:
Saa taivas paljon nähdä, jot' ei tohdi
He näyttää miehilleen; ja tunnon käsky
Ei kuulu: "heitä se", vaan: "peitä se".
 

OTHELLO

 
Sanotko sinä sen?
 

JAGO

 
                  Hän isän petti,
Kun teille läksi; ja kun katseitanne
Vavisten näytti pelkäävän, niin niitä
Rakasti hän.
 

OTHELLO

 
             Niin kyllä.
 

JAGO

 
                         Siinä näette:
Noin nuorena kun niin voi teeskennellä,
Ett' isän silmät sokaisee ja kääntää, —
Hän luuli taiaks sen; – mut nyt teen väärin;
Nöyrästi anteeks! Pidän liiaks teistä.
 

OTHELLO

 
Ijäti olen kiitollinen sulle.
 

JAGO

 
Tää, näen mä, hämmentänyt teit' on hiukan.
 

OTHELLO

 
Ei millään tapaa!
 

JAGO

 
                  Onpa, pelkään mä!
Te muistanette, että rakkaudesta
Ma puhun nyt. – Mut mielenne se kuohuu!
Rukoilen, älkää puheeseeni panko
Suurempaa arvoa ja merkitystä
Kuin pelkkään luuloon.
 

OTHELLO

 
                       En.
 

JAGO

 
                           Jos sen te teette,
Pahemmat seuraukset on puheellani,
Kuin tarkoitinkaan. Ystävän' on Cassio —
Mielenne kuohuu; näen sen!
 

OTHELLO

 
                           Ei, ei haittaa!
Tok' uskolliseks Desdemonan luulen.
 

JAGO

 
Ain' olkoon niin hän, aina te niin luulkaa!
 

OTHELLO

 
Mut entä jos niin luonto hairahtuisi —
 

JAGO

 
Niin, siinä mutka! Rohkenenko sanoa:
Hylätä niin mont' oiva kosijaa
Ja samaa luokkaa, ilm'alaa ja karvaa,
Jot' ihan kaikkialla luonto katsoo:
Hyi! siitä niinkuin löyhkää irstas himo,
Miel' yletön ja suunnattomat halut! —
Mut anteeks! Täll' en suoraan tarkoita
Ma häntä, vaikka pelkään, että hänkin,
Älyynsä tultuaan, vois halun saada
Vertaamaan teitä omiin maalaisiinsa
Ja kenties katua.
 

OTHELLO

 
                  Hyvästi, hyvästi!
Tuo lisätietoja, jos lisää huomaat;
Niit' urki vaimos kautta. Jätä minut.
 

JAGO

 
Hyvästi jääkää, armollinen herra!
 

(Lähtee.)

OTHELLO

 
Miks nain? – Tuo kunnon mies hän näkee, tietää
Enemmän, paljon enemmän kuin näyttää.
 

JAGO (palajaa)

 
Rukoilen, herra hyvä, älkää enää
Tuot' aatelko; se ajan huoleks jääköön.
Ja vaikka Cassion täytyy virkans' saada, —
Johonka täysin kelpaava hän onkin, —
Suvaitkaa odotuttaa häntä hiukan,
Ett' oivallatte miehen ja sen vehkeet.
Huomatkaa: vaimonne jos kiihkein innoin
Ja tulisesti hänen puoltaan pitää,
Se todistaa jo paljon. Siihen saakka
Mua liian kiivaaks pelossani luulkaa —
Jot' olevani pelkäänkin ja syystä —
Ja syyttömäks' hänt' uskokaa, ma pyydän.
 

OTHELLO

 
Kyll' osaan itseäni hallita.
 

JAGO

 
Jäähyväiset ma lausun vielä kerran.
 

(Lähtee.)

OTHELLO

 
Tuo sepä tavattoman kelpo mies on,
Kokenut äly, joka tuntee kaikki
Elämän mutkat. Villiks jos käy haukka,
Vaikk' olis sydänsyissäni sen kytkyt,
Vihellän pois sen, ilman tuulten valtaan
Ja onnens' ohjaan. Sikskö, ett' olen musta
Enk' osaa mielin kielin laverrella
Kuin teikarit, tai siks ett' ikä iltaan
Jo alkaa painua – ei paljon sentään —
Hän mennyt on? ma pettynyt? Nyt inho
On lohtuni! Oi, avion kirousta,
Ett' olennot nuo vienot ovat meidän,
Mut niiden sulot ei! Oi, paremp' olla
Sammakkona ja tyrmän tunkast' elää
Kuin muiden käytettäväks antaa soppi
Rakastetustaan! Se on suurten tuskaa;
Heill' etuus huonomp' on kuin alhaisolla;
Se välttämätönt' on kuin kuolema;
Tuo kirous sarvikas jo äidinkohduss'
On meille pantu. Tuoss' on hän. Hän viekas?
Oi, silloin taivas itseänsä pilkkaa!
Sit' en ma usko.
 

(Desdemona ja Emilia tulevat.)

DESDEMONA

 
                 No, Othello armas!
Sun atrias ja jalot kyprolaiset,
Joit' olet kutsunut, sua odottavat.
 

OTHELLO

 
Ma vääräss' olen.
 

DESDEMONA

 
Niin raukea on äänes. Voitko pahoin?
 

OTHELLO

 
Ma otsassani tuossa vaivan tunnen.
 

DESDEMONA

 
Se valvonnast' on; kyllä siitä pääset,
Kun lujast' otsas sidon; tunnin päästä
On vaiva pois.
 

OTHELLO

 
               On liinas liian pieni.
Sa jätä tuo.
 

(Desdemona pudottaa nenäliinansa.)

 
             Pois, sisään lähden kanssas.
 

DESDEMONA

 
Mua kovin huolettaa sun huono vointis.
 

(Othello ja Desdemona lähtevät.)

EMILIA

 
Sep' oivaa, että liinan tuon ma löysin;
Se oli maurin ensi lemmenlahja.
Tuo kumma Jago sadasti mua käski
Varastamaan sen; rouva siitä pitää —
Mies vaatii, että hän sit' aina varois —
Ja hän sit' yhä varjelee kuin silmää,
Puhuttelee ja muiskaa sitä. Mallin
Siit' otan ja sen Jagolle ma annan.
Ties taivas, mitä sillä aikoo hän;
Ma noudatan vaan hänen mieltähän.
 

(Jago tulee)

JAGO

 
Mit' yksin teet sa täällä?
 

EMILIA

 
                           Älä toru;
Mull' ompi jotain sulle.
 

JAGO

 
                         Jotain mulle?
Ei uutta mitään.
 

EMILIA

 
                 Mikä?
 

JAGO

 
                       Houkka vaimo.
 

EMILIA

 
Ei muuta siis? Mit' annat nyt, jos saat
Tän liinan?
 

JAGO

 
            Minkä liinan?
 

EMILIA

 
                          Minkä liinan!
He, maurin ensi lahjan vaimollensa,
Jot' usein minut varastamaan käskit.
 

JAGO

 
Varastanutko olet sen?
 

EMILIA

 
                       En suinkaan,
Vahingossa hän pudotti sen; minä
Täss' olin onneks ja sen maasta löysin.
Täss' on se.
 

JAGO

 
             Kelpo luuska! Tuo se tänne!
 

EMILIA

 
Mit' aiot sillä, kun niin kiihkeästi
Mua varkaaks tahdoit?
 

JAGO

 
                      Se ei sinuun koske!
 

(Tempaa häneltä nenäliinan.)

EMILIA

 
Jos sit' et tärkkiin toimeen tarvitse,
Niin takaisin se anna. Rouva parka,
Hän tulee hulluks, jos sen kadottaa hän.
 

JAGO

 
Äl' ole milläskään; sen tarvitsen ma.
Pois! Jätä minut.
 

(Emilia lähtee.)

 
                  Cassion asuntoon
Tuon liinan lasken; hän sen siellä löytköön.
Mitätön, löyhä pila luulokkaalle
On yhtä tenhollinen todistus
Kuin lause raamatusta. Tuo se tepsii.
Mun myrkkyni jo muuttanut on maurin;
Näet, epäluulolla on myrkyn luonto:
Alussa tuskin pahalta se maistaa,
Mut, vereen hiukan vaikutettuaan,
Kuin rikki-alho suitsee. – Aivan oikein! —
 

(Othello tulee.)

 
Tuoss' on hän! – Nyt ei katkojuuret, valmut,
Ei kaiken maailmankaan unijuomat
Niin makeata unta sulle anna,
Kuin mit' ol' eilen.
 

OTHELLO

 
                     Ha, ha! Viekas mulle?
 

JAGO

 
No, herra kenraal', enempää ei siitä!
 

OTHELLO

 
Pois! tiehes! Piinapenkkiin minut kytkit;
Parempi suurin pettymys, sen vannon,
Kuin pienin tieto.
 

JAGO

 
                   Kuin?
 

OTHELLO

 
                         Nuo salanautteet
Mua mitä koski ne? En nähnyt mitään,
En luullut mitään, tuskat vältin, nukuin yön,
Söin hyvin, pidin hauskaa, Cassion muiskuj'
En hänen huulillansa tuntenut.
Ken sit' ei kaipaa, mik' on hältä poissa,
Vait siitä vaan, ja hält' ei mitään poissa.
 

JAGO

 
Tuo huolettaa mua.
 

OTHELLO

 
                   Onnellinen oisin,
Vaikk' koko leiri, kuormamiehet, kaikki
Ois hänen sulojansa nauttineet,
Kun min' en tietäis siitä! Nyt, oi, ijäks
Hyvästi, mielenrauha! Hyväst', auvo!
Hyvästi, sulkatöyhdöt, sodat uljaat,
Jotk' avuks kunniankin himon teette!
Hyvästi, orhin hirnu, torven toitto,
Mielt' yllyttävät rummut, räikät pillit,
Kuninkaallinen lippu, kaikki, kaikki
Maineikkaan sodan prameus ja loisto!
Ja tekin, kuolon hirmusuiset aseet,
Elämän-herran jyryn matkijat,
Hyvästi! Tehtyn' on Othellon työ.
 

JAGO

 
Ma mitä kuulen! – Herra hyvä, —
 

OTHELLO

 
                                  Konna,
Todista, ett' on armahani portto,
Todista se, tuo mulle selvät näytteet,
Tai, kautta sielun' ijankaikkisen,
Parempi koirana sun olis olla
Kuin vihani uhrina!
 

JAGO

 
                    Niiks' onko tullut?
 

OTHELLO

 
Se näytä, ainakin tuo todisteita,
Ett' epäilykselle ei hakaa, hankaa
Jää kannatteeksi. Muuten voi sua, voi!
 

JAGO

 
Arvoisa herra, —
 

OTHELLO

 
Jos parjaat häntä ja mua kiusaat, älä
Rukoile koskaan; heitä sääli pois;
Luo kauhu kauhun päälle; te'e töitä,
Joit' ällistyypi maa ja taivas itkee:
Lisätä kadotust' et suuremmaksi
Voi millään.
 

JAGO

 
             Armoa! Oi, auta, taivas!
Mies olettenko? Missä järki, tunto? —
Hyvästi! Viekää virkani. – Mua houkkaa,
Rehellisyyteni kun virheeks tehdään! —
Oo, inha mailma! Huomaa, mailma, huomaa!
Rehellisyys ja suoruus vaarallist' on. —
Opista tuosta kiitän: tästä puolin,
Jos moist' on rakkaus, vähät siitä huolin.
 

OTHELLO

 
Ei, viivy! – Rehellinen sinä lienet.
 

JAGO

 
Ei, älykäs. Rehellisyys on narri:
Tavoittaa, vaan ei tapaa.
 

OTHELLO

 
                          Jumal'auta!
Vaimoni puhtaaks luulen, enkä luule;
Sun rehelliseks luulen, enkä luule.
Tuo näyttees! Hänen nimens', äsken kirkas
Kuin otsa Dianan, nyt nokimusta
Kuin oma muoton' on. – Jos köytt' on, veistä,
Myrkkyä, tulta, hukuttavaa virtaa,
En tuota kärsi. – Varmuutta jos saisin!
 

JAGO

 
Ma näen, kuink' aivan teitä kalvaa kiihko;
Kadun, ett' ilmi toin sen. Varmuuttako
Te tahtoisitte?
 

OTHELLO

 
                Tahtoisin? En, tahdon.
 

JAGO

 
Ja saatte. Mutta kuin? Kuin saada varmuus?
Suu auki tuijotella tahdottenko,
Mitenkä toimi käy?
 

OTHELLO

 
                   Kirous ja surma!
 

JAGO

 
Ja luullakseni sangen työläst' oiskin
Moist' aikaan saada. Piru heitä riivais,
Jos näkis muut kuin omat silmät heidän
Venyvän patjalla! No, mitä tehdä?
Kuin saada varmuus? Mistä? Tuota nähdä
On teidän mahdoton, vaikk' oisivatkin
Kuin vuohet irstaat, kiimaiset kuin sudet,
Kuin marakatit karjaat taikka riettaat
Kuin hölmöt viinapäissään. Sanon toki:
Jos viittaukset ja selvät suhteet, jotka
Totuuden kynnykselle suoraan vievät,
Voi varmuutt' antaa, niin sen kyllä saatte.
 

OTHELLO

 
Tuo julkinäyte, ett' on uskoton hän!
 

JAGO

 
En moista tointa rakasta; mut koska
Näin pitkälle jo olen mennyt tässä,
Noudattain rakkauttani tyhmän suoraa,
Niin jatkan. Taannoin Cassion luo ma yödyin,
Ja hampaan kolotus kun mua vaivas,
En saanut unta silmääni.
Niin löyhä monell' ihmisell' on sielu,
Ett' uness' asioitaan hokevat he;
Ja niit' on Cassio. Unissaan hän huusi:
"Oi, armas Desdemona, varull' ollaan,
Lempemme salatkaamme!" Käteen' iski,
Puristi, huus: "oi, armas laps!" ja sitten
Mua suutel' innokkaasti, niinkuin oisi
Repinyt juurin huuliltani muiskut.
Hän jalkans' sitten reidelleni laski
Ja huokasi ja suuteli ja kiljas:
"Kirottu onni, että sai sun mauri!"
 

OTHELLO

 
Hirmuista, hirmuista!
 

JAGO

 
                      Se vaan ol' unta.
 

OTHELLO

 
Edellä-käypää tointa todistaa se;
Se paha merkki on, vaikk' onkin unta.
 

JAGO

 
Se muita heikompia todisteita
Voi vahvistaa.
 

OTHELLO

 
               Paloiksi hänet raastan!
 

JAGO

 
Ei, malttakaa; salassa teko viel' on.
Ehk' on hän uskollinen. Sanokaapas:
Häll' olettenko joskus liinan nähnyt,
Joss' ompi mansikkaiset kirjaukset?
 

OTHELLO

 
Semmoisen hälle ensi lahjaks annoin.
 

JAGO

 
Sit' en ma tiennyt; mutta semmoisella —
Se hänen oli varmaan – partaansa
Näin Cassion pyyhkivän.
 

OTHELLO

 
                        Jos se on se, —
 

JAGO

 
Jos se on se, tai jos se vaan on hänen,
Siin' uusi todistus on muiden lisäks.
 

OTHELLO

 
Jos tuhat henkeä sill' orjall' oisi!
Yks liian pien' on, heikko kostolleni.
Nyt näen, ett' on se totta! – Katsos, Jago:
Näin tyhmän lempen' ilmaan puhallan:
Tuoss' on se mennyt!
Nyt hornan ontost' ilmi, musta kosto!
Oi, lempi, valtaistuimes ja kruunus
Pois anna vihan hirmuvaltiaalle!
Poveni, paisu kantamuksestas,
Se käärmeen kieltä on!
 

JAGO

 
                       Mut malttukaahan!
 

OTHELLO

 
Oi, verta, verta, verta!
 

JAGO

 
He, tyyntykää; viel' ehkä muuttuu mieli.
 

OTHELLO

 
Ei koskaan, Jago. Niinkuin Ponton meri,
Jonk' ikikylmä virta määrätieltään
Ei koskaan pakene, vaan suoraa suuntaa
Propontihin ja Hellespontoon syöksee,
Niin veri-aatosteni tuima kuohu
Ei katso taa, ei pakoo lemmen tyyneen,
Ennenkuin valtava ja laaja kosto
Sen niellyt on.
 

(Polvistuu.)

 
                Tuon kirjalaen kautta,
Syvästi pyhää valaa kunnioittain,
Sanani vahvistan.
 

JAGO

 
                  Viel' älkää nousko. —
 

(Polvistuu..)

 
Se kuulkaatten, te ikikirkkaat tähdet!
Meit' ympäröivät ilman vallat kaikki!
Todistakaa, ett' uhraa tässä Jago
Älynsä, sydämensä, kätten tarmon
Othellon kostotyölle. Käskeköön hän,
Ja tunnon-asia on häntä kuulla,
Vaikk' olis kuinka verinenkin toimi.
 

OTHELLO

 
Tervehdin avosylin ystävyyttäs,
En tyhjin kiitoksin. Sua koitan oiti:
Tuo kolmen päivän kuluessa tieto,
Ett' elossa ei ole Cassio enää.
 

JAGO

 
On kuollut ystäväni: se on tehty,
Kun käskette. Mut elää vaimon suokaa.
 

OTHELLO

 
Kirottu, kirottu, se rietas narttu!
Mua seuraa tänne; käyn ja hankin jotain
Tehoisaa ainetta, jok' oiti surmaa
Tuon kauniin perkeleen. Nyt olet sinä
Mun luutnanttini.
 

JAGO

 
                  Teidän ikipäiviksi!
 

(Lähtevät.)

 
Neljäs kohtaus. —
Linnan edustalla.
 

(Desdemona, Emilia ja narri tulevat.)

DESDEMONA

 
Tiedätkö, poikaseni, missä luutnantti Cassion on asunmaja.
 

NARRI

 
Cassion asunko maja? En julkene sanoa.
 

DESDEMONA

 
Miks'et?
NARRI. Hän on soturi; jos sanoisin, missä soturin asun on maja, puhuisin pääni poikki.
 

DESDEMONA

 
Älä hulluttele. Missä asuu hän?
 

NARRI

 
Jos sanoisin missä hän asuu, en tekisi asun mukaan.
 

DESDEMONA

 
Voiko kukaan tuosta viisastua?
 

NARRI

 
En tiedä, missä hän asuu; ja jos hänelle majan keksisinkin, ja sanoisin: tässä on Cassion asun maja, tai: tuossa on Cassion asun maja, niin saisin siitä asun omaan selkääni.
 

DESDEMONA

 
Voitko kuulustella häntä ja ottaa oppia muiden neuvoista?
NARRI. Kylläpä häntä tutkaisen koko maailmalta: kysyn niinkuin katkismuksessa: "mikä se on? vastaus".
 

DESDEMONA

 
Etsi häntä ja käske häntä tänne. Sano, että olen puolisoni häneen suostuttanut, ja toivon, että kaikki käy hyvin.
NARRI. No, se tehtävä ei käy ihmisymmärryksen yli, ja senvuoks; koetan sen täyttää.
 

(Lähtee.)

DESDEMONA

 
Emilia, mihin jäi se liina multa?
 

EMILIA

 
En tiedä minä.
 

DESDEMONA

 
               Ennen kukkaroni
Kadottanut ma oisin täynnä kultaa.
Jos mauri ei niin jalo miesi oisi
Ja vapaa luulevaisten halpuudesta,
Vois tästä pahan aatoksen hän saada.
 

EMILIA

 
Hän eikö ole luuleva?
 

DESDEMONA

 
                      Ken? Hänkö?
Aurinko hänen kotimaassaan, luulen,
Ne huurut hänest' imi.
 

EMILIA

 
                       Kah, tuoss' on hän!
 

DESDEMONA

 
En häntä päästä ennen kuin hän Cassion
Takaisin kutsuu. —
 

(Othello tulee.)

 
                    Kuinka voit sa, armas?
 

OTHELLO

Kyll', armas, hyvin. – (Syrjään.) Raskas teeskennellä! —

 
Ja sinä, Desdemona?
 

DESDEMONA

 
                    Hyvin, armas.
 

OTHELLO

 
Kätesi! – Kostea on kätes!
 

DESDEMONA

 
                            Sit' ei
Viel' ikä kuivannut ja huolet.
 

OTHELLO

 
                               Auliin
Ja riettaan mielen merkki! Kuuma, kuuma,
Ja kostea! Niin, tarpeen olis sille
Rukous, paasto, lihan kidutukset,
Himosta luopumus ja menot hurskaat;
Siin' asuu perkel' ihveinen ja nuori,
Jok' usein kapinoipi. Hyvä käsi,
Ja aulis käsi!
 

DESDEMONA

 
               Kyllä tosiaankin:
Se käsi pois mun sydämeni antoi.
 

OTHELLO

 
Käs' aulis! Muinoin sydän käden antoi;
Nyt kilvessä on – käsi eikä sydän.
 

DESDEMONA

 
Tuot' en ma ymmärrä. – Nyt lupauksees.
 

OTHELLO

 
Mihinkä lupaukseen, kultaseni?
 

DESDEMONA

 
Puheilles olen kutsuttanut Cassion.
 

OTHELLO

 
Mua ilkeä ja häijy nuha vaivaa;
Tuo tänne nenäliinas.
 

DESDEMONA

 
                      Tässä, armas.
 

OTHELLO

 
Se, jonka annoin.
 

DESDEMONA

 
                  Sit' ei myötän' ole.
 

OTHELLO

 
Vai ei?
 

DESDEMONA

 
        Ei, kultani, ei tosiaankaan.
 

OTHELLO

 
Sep' oli vahinko. Sen liinan antoi
Mun äidillen' egyptiläinen vaimo,
Lumooja, joka sydämetkin tutki.
Niin kauan kuin se säilyis, sanoi vaimo,
Suloa tois se äidille ja häneen
Isäni kiinnittäis. Mut jos se hukkuis
Tai pois hän antais sen, niin isä alkais
Hänt' inhota, ja uutta lemmen riistaa
Sen silmä tavoittais. Sen mulle antoi
Hän kuollessaan ja pyys, jos onni vaimon
Minulle sois, ett' antaisin sen hälle.
Sen olen tehnyt; sitä vartioi
Kuin silmäterääs; katsos, jos sen hukkaat
Tai annat pois, niin syntyy turma moinen,
Ett'ei sen vertaa.
 

DESDEMONA

 
                   Onko mahdollista?
 

OTHELLO

 
On varmaan; sen kudonnassa tenho.
Sibylla, jok' ol' eläissänsä nähnyt
Kakssataa aurinkoisen kiertoa,
Pyhissä haltioissahan sen neuloi.
Sen silkin pyhät madot kutoneet on;
Sen paine mumian nestett' on, mi taidoll'
On immen-sydämistä valmistettu.
 

DESDEMONA

 
Tottako?
 

OTHELLO

 
         Totta; varo sitä tarkoin.
 

DESDEMONA

 
Voi, ett'en olis koskaan sitä nähnyt!
 

OTHELLO

 
Haa! Kuinka niin?
 

DESDEMONA

 
Miks on niin hyökkäävä ja kiivas haastis?
 

OTHELLO

 
Hukassa? Poissako? Miss' on se? Sano.
 

DESDEMONA

 
Jumala varjelkoon mua!
 

OTHELLO

 
                       Sanotko?
 

DESDEMONA

 
Hukassa ei; mut entä jos niin olis?
 

OTHELLO

 
Haa! Kuin?
 

DESDEMONA

 
           Ma sanon: hukass' ei se ole.
 

OTHELLO

 
Tuo tänne, että näen sen.
 

DESDEMONA

 
Sen tehdä voisin, vaan sit' en nyt tahdo.
Tuo juont' on, jolla päästä minust' aiot;
Ma pyydän, ota Cassio armoon jälleen.
 

OTHELLO

 
Tuo tänne liina; pahaa aavistan ma.
 

DESDEMONA

 
Kas niin!
Kunnollisempaa miest' et mistään löydä.
 

OTHELLO

 
Tuo liina!
 

DESDEMONA

 
           Puhutaan nyt Cassiosta.
 

OTHELLO

 
Tuo liina!
 

DESDEMONA

 
           Miehestä, jok' ystävyytees
On kaiken onnens' aina perustanut
Ja kanssas kaikki vaarat kärsinyt.
 

OTHELLO

 
Tuo liina!
 

DESDEMONA

 
           Kuules, nyt sä vääräss' olet.
 

OTHELLO

 
Pois!
 

(Lähtee.)

EMILIA

 
      Eikö tuo mies ole luulevainen?
 

DESDEMONA

 
Tuot' en ma koskaan ennen ole nähnyt.
On varmaan tuossa liinass' ilmitaika;
Mua onnetonta, kun sen kadotin!
 

EMILIA

 
Ei miehest' ota selvää vuoteen, kahteen.
He vatsoj' ovat kaikki, me vaan ruoka.
Meit' ahmivat he, ja kun kyllän saavat,
Niin maalle meidät oksentavat he. —
Kah, Cassio ja mieheni!
 

(Jago ja Cassio tulevat.)

JAGO

 
                        Se keino
On ainoa; se hänen tehdä täytyy.
Kah, ihan parhaiks! Kiusatkaa nyt häntä.
 

DESDEMONA

 
No, Cassio hyvä, mitä uutta teillä?
 

CASSIO

 
Tuo vanha pyyntö. Anon, rouva, ett'
Tehokkaast' avustanne taas saan elon
Ja jäsenyyden hänen suosiossaan,
Jot' aina sydämeni pohjukasta
Ma kunnioitan. Älkää viivytelkö.
Jos vikani niin kuolettavan suur'
Ett' entiset ei työt, ei nyky-tuskat,
Ei vastaisuuden hyvät aikomukset
Voi mulle hänen ystävyyttään voitta,
Niin olis jo se tieto lohdutusta.
Hyvillän' olen silloin väkisinkin,
Ja toisell' urall' onnen armoleipää
Käyn etsimään.
 

DESDEMONA

 
               Oi, kelpo, kelpo Cassio,
Mun puoltoni ei soinnu nyt; mun miehen'
Ei ole mieheni; ma hänt' en tuntis,
Jos niin ois muoto muuttunut kuin mieli.
Niin totta auttakoot mua pyhät kaikki,
Kuin minä teitä kaikin voimin puolsin,
Vapaista puheistani joutuin pilkaks
Othellon kiukulle. Mut malttukaa;
Min voin, sen teen, teen enemmän, kuin, sallis
Mun oma etuni; siis tyytykäätte.
 

CASSIO

 
Vihoissaan onko hän?
 

DESDEMONA

 
                     Täält' äsken läksi
Ja todellakin ihmeen raivokkaana.
 

JAGO

 
Vihoissaan hänkö? Tykin olen nähnyt
Hält' ilmaan sotajoukot lietsovan,
Ja, niinkuin perkel', oman veljen hältä
Käsistä riistävän; – hän vihoissaanko?
Jotakin tärkeää siis! Etsin häntä;
Kun suuttuu hän, on leikki kaukana.
 

DESDEMONA

 
Ma pyydän, tee se. —
 

(Jago lähtee.)

 
                      Valtatoimi varmaan
Venetiast' ilmoitus, tai salahanke,
Kyprossa ilmi saatu – kirkkaan järjen
On hältä hämmentännä. Miehet usein
Vihaansa halpaan esineesen purkaa,
Kun syy on suuremmissa. Niin on aina;
Jos särkee sormeas, niin terveissäkin
On ruumiin jäsenissä tuskan tunne.
Ei, jumalia ei ne miehet ole;
Heilt' emme aina sulhon hempeyttä
Saa vaatia. Emilia, mua moiti;
Soturi olen huono: tunnossani
Valitin hänen kylmyyttään: nyt huomaan,
Ett' olen todistajan lahjonut ma
Ja väärin häntä syytän.
 

EMILIA

 
                        Suokoon taivas
Todeksi sen, ett' on se valtatointa
Eik' oikkaa vaan ja epäluulon puuskaa,
Mi koskis teitä.
 

DESDEMONA

 
Voi mua! Milloin siihen syytä annoin?
 

EMILIA

 
Ei luulevainen henki siitä huoli;
Hän syyst' ei ole luuleva; hän luulee
Vaan senvuoks, että luulee. Se on peto,
Jok' itsestänsä sikiää ja syntyy.
 

DESDEMONA

 
Pedosta tuost' Othelloa varjele,
Hyväinen taivas!
 

EMILIA

 
                 Amen!
 

DESDEMONA

 
                        Etsin häntä.
Tääll' olkaa, Cassio; hyvillään jos on hän,
Esitän hälle anomuksenne
Ja äärimmilleen sitä ajaa koitan.
 

CASSIO

 
Nöyrästi kiitän, armollinen rouva!
 

(Desdemona ja Emilia lähtevät.)

(Bianca tulee.)

BIANCA

 
No, Cassio, terve!
 

CASSIO

 
                   Mitä täällä teet?
Kuin voit sä, ihanaiseni Bianca?
Juur' aioin luokses tulla, armas kulta.
 

BIANCA

 
Ja minä sinun. Mitä! Viikon poissa?
Se seitsemän on päivää sekä yötä.
Kakstoista tiimaa neljätoista kertaa!
Ja kellon aikaa neljätoista kertaa
On hitaamp' armaan poissaolon aika!
Väsyttävätä laskua!
 

CASSIO

 
                    Oi, anteeks!
Mua painaneet on mietteet lyijynraskaat.
Kun joutoaikaa saan, tuon pitkän laskun
Ma suoritan. Tuost' ota mulle malli,
 

(Antaa hänelle Desdemonan nenäliinan.)

 
Bianca hyvä.
 

BIANCA

 
             Mistä tämä, Cassio?
Kai joku uuden ystävyyden lahja!
Nyt tiettyyn poissaoloon syynkin tiedän.
Vai niin? No, hyvä, hyvä!
 

CASSIO

 
                          Vaiti, vaimo!
Nuo hiiden epäilykses heitä hornaan,
Jost' ovat tulleetkin. Nyt luulet mua,
Ett' immelt' olen tämän lahjaks saanut.
Ei, Bianca, usko mua.
 

BIANCA

 
                      Kelt' on se sitten?
 

CASSIO

 
En tiedä, en; sen huoneestani löysin.
Mua miellyttää se, mukailluks sen tahdon,
Ennenkuin pois se – ehkä pian – viedään.
Tee se, ja jätä minut yksin nyt.
 

BIANCA

 
Kuin? Yksin? Miksi niin?
 

CASSIO

 
Ma kenraalia varron, enkä luulis
Sit' arvokkaaksi enkä suotavaksi,
Jos naisen kanssa hän mun näkis.
 

BIANCA

 
                                 Miks ei?
 

CASSIO

 
Ei siksi, ett'en lempis sua.
 

BIANCA

 
Vaan siksi, ett'et lemmi mua.
Ma pyydän: saata mua hiukan matkaa;
Ja sano, käytkö luonan' iltasella.
 

CASSIO

 
Vaan hiukan matkaa saatan sua saattaa;
Mun täytyy odottaa. Mut kohta saat mun.
 

BIANCA

 
No, hyvä; kaikissapa niissä ollaan!
 

(Lähtevät.)

NELJÄS NÄYTÖS

Ensimmäinen kohtaus

Linnan edustalla

(Othello ja Jago tulevat.)

JAGO

 
No, miltä näyttää?
 

OTHELLO

 
                   Näyttää? Jago, mikä?
 

JAGO

 
Suut' antaa salaa?
 

OTHELLO

 
                   Laiton suutelo!
 

JAGO

 
Tai tunnin pari ystävänsä kanssa
Alasti maata, puhtaudess' aivan?
 

OTHELLO

 
Alastiko ja puhtaudess' aivan?
Pirua kohtaan tekopyhyytt' on se!
Jos moiseen ryhtyy viaton, niin perkel'
Se häntä kiusaa, ja hän kiusaa Herraa.
 

JAGO

 
Jos eivät mitään tee, se pien' on hairaus.
Mut jos ma vaimolleni liinan annan —
 

OTHELLO

 
No, mitä sitten?
 

JAGO

 
Se silloin hänen on, ja, ollen hänen,
Hän kai voi kelle hyvänsä sen antaa.
 

OTHELLO

 
Hän kunniansakin on vartija;
Hän voiko senkin antaa pois?
 

JAGO

 
Niin, kunnia on aine, jok' ei näy;
Se usein niill' on, joilla sit' ei ole.
Mut mitä liinaan tulee —
 

OTHELLO

 
                           Mielelläni
Sen, totta Jumal', oisin unhottanna!
Sa sanoit – O! se muistissani pyörii
Kuin ruttohisen talon päällä korppi,
Tuo tuhon enne, – ett' on liina hällä.
 

JAGO

 
No, mitä sitten?
 

OTHELLO

 
                 Se ei hyvä.
 

JAGO

 
                             Mitä,
Jos sanoisin ma, että itse miehen
Näin teitä solvaavan, tai kuulin hältä —
Semmoisiakin konnia on, jotka,
Kun kiihkeillä pyyteillään tai naisen
Omasta ehdost' ansaan hänet saavat,
Vait eivät olla voi, vaan lörpöttävät.
 

OTHELLO

 
Hän onko mitä virkkanut?
 

JAGO

 
                         On kyllä;
Mut, olkaa varma, muuta ei, kuin minkä
Valalla kieltää voi hän.
 

OTHELLO

 
                         Mitä virkkoi?
 

JAGO

 
Ett' on hän – min' en tiedä, mitä on hän —
 

OTHELLO

 
Haa! Mitä? mitä?
 

JAGO

 
                 Maannut —
 

OTHELLO

 
                             Hänen kanssaan?
 

JAGO

 
Niin, kanssa, päällä, miten suvaitsette.
 

OTHELLO

 
Kanssa! Päällä! Hyi inhoittavaa! – Liina, – tunnustuksia, – liina! – Tunnustaa ja joutua hirteen vaivastaan! – Ensin hirteen, sitten tunnustus; – se minua värisyttää. – Luonto ei näin mustaan tuskan pilveen itseänsä peittäisi, jos ei se jotakin ennustaisi. Ne eivät ole sanat, jotka näin minua vavistuttavat. – Huu! – nenät, korvat ja huulet! – Onko tuo mahdollista? – Tunnustus! – Liina! – Oi, perkele!
 

(Kaatuu tainnoksiin.)

JAGO

 
Tee työtäs, myrkkyni, tee työtäs!
Näin uskovaiset narrit ansaan saadaan;
Näin moni arvoisa ja siivo nainen
Häpeään syyttä joutuu. – Nouskaa, herra!
Hoi, herra! Hoi, Othello! —
 

(Cassio tulee.)

 
                             Mitä, Cassio?
 

CASSIO

 
Mik' ompi täällä?
 

JAGO

 
Kenraalilla on kaatuvaisen kohtaus;
Tää toinen on; häll' oli yksi eilen.
 

CASSIO

 
Ohauksia siis hierokaa.
 

JAGO

 
                        Ei, älkää!
Hänt' ei saa tainnoksissaan häiritä;
Hän silloin suustaan vaahtoaa ja oiti
Raivokkaan hurjaks yltyy. Kah, hän liikkuu.
Vetäykää hetkeks pois; hän kohta tointuu.
Kun mennyt on hän, tärkeätä mull' on
Puhuttavaa.
 

(Cassio lähtee.)

 
            No, herra, kuink' on laita?
Satutitteko päänne?
 

OTHELLO

 
                    Ivaatkos?
 

JAGO

 
Minäkö ivaisin! En, jumal'auta!
Osanne kestäkäätte niinkuin mies.
 

OTHELLO

 
Mies sarvekas on hirviö ja peto.
 

JAGO

 
Isoissa kaupungeissa sitten monta
Petoa on ja sievää hirviötä.
 

OTHELLO

 
Hän tunnustiko?
 

JAGO

 
                Herra, olkaa mies;
Mon' ikeellinen partaniekka vetää
Kanssanne yhtä köyttä. Tuhansittain
Niit' öisin makaa toisten sijalla,
Sen luullen omakseen; niin ei käy teidän.
Se hiton hauska lemmon sutkaus on
Suudella vihkivuoteessansa kurvaa
Ja puhtaaks häntä luulla! Tieto paras!
Kun tiedän oman, tiedän vaimon osan.
 

OTHELLO

 
Oo, sinä olet viisas! Aivan niin!
 

JAGO

 
Nyt syrjään hetkeks käykää.
Rajoissa maltin pysykää. Kas, tässä
Kun tuskan voittamana makasitte,
Jok' ei niin suuren miehen arvoon sovi, —
Sai Cassio tänne. Hänet pois ma laitoin,
Tilaanne syillä puolustain ja käskin,
Ett' oiti puheilleni palajais hän:
Hän lupasikin sen. Nyt lymyyn käykää,
Ja huomatkaa, mik' iva, ilkku, nauru
Sen miehen joka kasvoinjuonteess' asuu.
Hän kertoa saa jälleen, kuinka, missä,
Kuink' usein, kuinka kauan vaimoanne
Halannut on hän ja sit' aikoo vielä
Tarkatkaa häntä, sanon olkaa tyyni!
Tai luulen, että teiss' on pernatauti
Ja hiukkaakaan ei miestä.
 

OTHELLO

 
                          Kuules, Jago,
Min' osaan oikein viekkaan tyyni olla;
Mut – kuuletkos? – myös verinen.
 

JAGO

 
                                   Ei haittaa;
Mut kaikki aikanaan! Nyt piiloon menkää.
 

(Othello piiloutuu.)

 
Biancan puheeks otan Cassion kanssa,
Tuon tytön, joka vaatteensa ja ruokans'
Ihallaan ansaitsee; se eläin häntä
Rakastaa; hutsun rangaistust' on tuo:
Hän monta pettää, ja yks hänet pettää.
Kun häntä mainittavan kuulee Cassio,
Hän suuren naurun päästää. – Kah,
 

(Cassio palajaa.)

 
Kun nyt hän nauraa, raivoaa Othello.
Ja Cassio raukan hymyt, naljat, liikkeet
Sokeessa epäluulossaan hän väärin
Käsittää aivan. – Mitä kuuluu, luutnantti?
 

CASSIO

 
Pahinta, kun tuon arvonimen kuulen,
Jonk' osattuus mun surmaa.
 

JAGO

 
Käy Desdemonan päälle vaan, niin saat sen.
 

(Matalammalla äänellä.)

 
Jos tähän pyyntöön mitään vois Bianca,
Kyll' avun pian saisit.
 

CASSIO

 
                        Kurja raukka!
 

OTHELLO (syrjään)

 
Kas, kuinka hän jo nauraa!
 

JAGO

 
                           Min' en koskaan
Noin rakastunutt' ole naista nähnyt.
 

CASSIO

 
Mua, luulen ma, se hupsu raukka lempii.
 

OTHELLO (syrjään)

 
Hän miedosti sen kieltää, salaa naurain.
 

JAGO

 
Mut kuules, Cassio —
 

OTHELLO (syrjään)

 
                      Nyt hän tunnustukseen
Pakoittaa häntä. Hyvä, hyvä! Joutuun!
 

JAGO

 
Hän tekee kuuluks, että nait sa hänet;
Se onko aikomukses?
 

CASSIO

 
                    Ha, ha, ha!
 

OTHELLO (syrjään)

 
Riemuitsetko, roomalainen, riemuitsetko?
 

CASSIO

 
Minäkö hänet naisin? – Mitä! Julki-porton? Ma pyydän; sääli hiukan järkeäni; älä sitä niin sairaaksi luule. Ha, ha, ha!
 

OTHELLO (syrjään)

 
Kas, kas, kas, kas! Kyllä vielä naurusi maksan!
 

JAGO

 
Käy huhu moinen, että nait sa hänet.
 

CASSIO

 
Todellakin?
 

JAGO

 
Jos ei, niin sano mua konnaks.
 

OTHELLO (syrjään)

 
Oletko multa luvan saanut? Hyvä!
 

CASSIO

 
Sen on se marakatti itse levittänyt. Hän on liehakoitsevasta rakkauden kiihkosta päähänsä saanut, että aion hänet naida, vaikk'en minä mitään lupausta ole antanut.
 

OTHELLO (syrjään)

 
Jago viittaa mulle; nyt alkaa kertomus.
 

CASSIO

 
Hän oli äsken tässä; kaikkialla hän on mulle vaivana. Taannoin haastelin rannalla muutamien venetialaisten kanssa, ja sinnekin se hemppu löysi ja, niin totta kuin elän, karkasi kaulaani näin; —
 

OTHELLO (syrjään)

 
Huutaen: "armas Cassio!" tai jotakin senkaltaista; hänen liikkeensä sitä osoittavat.
 

CASSIO

 
Ja riippuu siinä ja laahaa ja itkee ja nykii mua ja vetää. Ha, ha, ha!
 

OTHELLO (syrjään)

 
Nyt hän kertoo, kuinka vaimoni veti häntä kamariini. O, kyllä nokkasi näen, mutta en sitä koiraa, jonka eteen sen viskaisin!
 

CASSIO

 
Minun pitää todellakin luopua hänen seurastaan.
 

JAGO

 
Totta, Jumala! Tuossa hän tulee.
 

(Bianca tulee.)

CASSIO

 
Hän se on ihkainen hilleri ja lemuava lisäksi. – Miksi noin aina perässäni kiilit?
 

BIANCA

 
Piru äitineen perässäsi kiiliköön! Mitä tiesi se liina, jonka äsken mulle annoit? Ja minä hupsu, kun otin sen! Minunko pitäisi se mukailla kokonansa? Kylläpä kaiketi sen huoneestasi löysit, etkä tiedä, kuka sen sinne jätti! Lahja varmaan joltakin hempukalta, ja minunko sitä sitten pitäisi mukailla? Tuossa on se; anna se keppihevosellesi. Mistä tahansa sen saitkaan, minä en sitä mukaile.
 

CASSIO

 
Oo, no, Biancaseni! Älähän nyt!
 

OTHELLO (syrjään)

 
Totta tosiaan onkin se minun nenäliinani, luulen ma!
 

BIANCA

 
Jos haluat tänään luonani illastella, niin tule; jos et, niin tule toiste, milloin haluat.
 

(Lähtee.)

JAGO

 
Riennä, riennä jäljestä!
 

CASSIO

 
Täytynee se tehdä: muuten hän vielä kadulla sadattelee.
 

JAGO

 
Aiotko hänen luonaan illastella?
 

CASSIO

 
Luulenpa niin.
 

JAGO

 
Hyvä; sitten kai tapaan sinut; tahtoisin niin mielelläni haastella kanssasi.
 

CASSIO

 
Tule, ma pyydän. Tuletko?
 

JAGO

 
No niin; pidä suus nyt!
 

(Cassio lähtee.)

OTHELLO (tulee esiin)

 
Mitenkä ma hänet murhaan, Jago?
 

JAGO

 
Huomasitteko, kuinka hän nauroi pahalla työllään?
 

OTHELLO

 
Oi, Jago!
 

JAGO

 
Ja näittekö nenäliinan?
 

OTHELLO

 
Oliko se minun?
 

JAGO

 
Oli, niin totta kuin tuo käsi on mun! Ja te näitte, minkä verran arvoa hän panee tuohon hupsuun naiseen, teidän vaimoonne! Tämä sen hänelle antoi, ja hän antaa sen jalkavaimolleen.
 

OTHELLO

 
Oi, jos saisin yhdeksän vuotta häntä murhatakseni! – Soma vaimo!
Kaunis vaimo! Ihana vaimo!
 

JAGO

 
Tuo teidän nyt täytyy unhottaa.
 

OTHELLO

 
Mädätköön hän, hukkukoon ja menköön helvettiin tänä iltana; sillä elää hän ei saa! Ei, sydämeni on kiveksi muuttunut: kun siihen lyön, niin haavoittaa se käteni. Oi, ihanampaa olentoa ei koko maailmassa ole; hän olisi saattanut keisarinkin kupeella maata ja tätä orjantöihin määrätä!
 

JAGO

 
Nyt olette väärällä tolalla taas.
 

OTHELLO

 
Hirteen koko vaimo! Sanon vaan mikä hän on. Niin näppärä neuloja! —
Ihmeteltävän soitannollinen! Oi, hän saattaisi laulullaan raivokkaan
karhunkin kesyttää! – Ja niin valtava ja rikas älyltään ja neroltaan!
 

JAGO

 
Sitä huonompi hän on.
 

OTHELLO

 
Oo, tuhat, tuhat kertaa! – Ja sitten niin helläluontoinen!
 

JAGO

 
Niin, liiaksikin hellä.
 

OTHELLO

 
Se on totta! – Mutta sääli tuota on sentään. Jago – Oo, Jago, sääli on, Jago!
 

JAGO

 
Jos olette niin hänen rikoksiinsa rakastunut, niin antakaa hänelle valtakirja syntiä tehdä; sillä jos se ei teitä koske, ei kenenkään toisenkaan siihen mitään tule.
 

OTHELLO

 
Kappaleiksi hänet paloittelen. – Tehdä minusta aisankannattaja!
 

JAGO

 
Ruma työ!
 

OTHELLO

 
Luutnanttini kanssa!
 

JAGO

 
Sitä rumempi!
 

OTHELLO

 
Hanki myrkkyä mulle, Jago; tänä iltana: – en tahdo sanasotaan ruveta hänen kanssaan, ettei hänen vartalonsa ja kauneutensa taas minua hurmaisi. – Tänä iltana, Jago!
 

JAGO

 
Älkää myrkkyä käyttäkö; kuristakaa hänet vuoteessaan, samassa vuoteessa, jonka hän on saastuttanut.
 

OTHELLO

 
Hyvä! Sepä on paikallaan se rangaistus. Sangen hyvä!
 

JAGO

 
Ja mitä Cassioon tulee, kyllä minä pidän huolta hänestä: lisää saatte kuulla keskiyön aikana.
 

(Torventoitaus kuuluu.)

OTHELLO

 
Sep' oivallista! – Mikä toitaus tuo?
 

JAGO

 
Venetiasta sana varmaankin.
Se dogin lähetti on Lodovico;
Ja vaimonne on, nähkääs, hänen kanssaan.
 

(Lodovico, Desdemona ja seuralaisia tulee.)

LODOVICO

 
Jumalan rauha, kenraal'!
 

OTHELLO

 
                         Tervetullut!
 

LODOVICO

 
Terveiset dogilta ja senaatilta!
 

(Antaa hänelle kirjeen.)

OTHELLO

 
Suut' annan heidän tahtons' ilmituojan.
 

(Avaa kirjeen ja lukee.)

DESDEMONA

 
Mit' uut', hyvä Lodovico serkku?
 

JAGO

 
Iloista, signor, nähdä teitä täällä;
No, tervetultuanne Kyproon!
 

LODOVICO

 
                            Kiitos!
Luutnantti Cassio, kuin voi hän?
 

JAGO

 
                                 Hän elää.
 

DESDEMONA

 
Mun mieheni ja hänen välins' aivan
On rikkunut; mut te sen ehjäks teette.
 

OTHELLO

 
Oletko varma siitä?
 

DESDEMONA

 
                    Mitä sanot?
 

OTHELLO (lukee)

 
"Se tehkää viipymättä, jos on mieli."
 

LODOVICO

 
Ei mitään; kirjeeseen hän kiintynyt on.
Vai huono miehesi ja Cassion väli?
 

DESDEMONA

 
Niin, vallan onneton. Oi, sointuun saada
Jos heidät voisin! Pidän Cassiosta.
 

OTHELLO

 
Haa! Tulikiveä ja tulta!
 

DESDEMONA

 
                         Mitä?
 

OTHELLO

 
Oletko viisas?
 

DESDEMONA

 
               Onko vihoissaan hän?
 

LODOVICO

 
Kenties kirje häntä suututtaa:
Kotihin häntä käsketään, ma luulen,
Ja saaren hallitus jää Cassiolle.
 

DESDEMONA

 
No, sepä oivaa!
 

OTHELLO

 
                Todellako?
 

DESDEMONA

 
                           Mitä?
 

OTHELLO

 
Sep' oivaa, ettäs olet hulluks tullut.
 

DESDEMONA

 
Kuin niin, Othello armas?
 

OTHELLO

 
                          Perkele!
 

(Lyö häntä.)

DESDEMONA

 
En ansainnut ma tuota.
 

LODOVICO

 
                       Hyvä herra,
Tuot' ei Venetiass' uskottaisi, vaikka
Todeksi vannoisin sen. Tuo on liikaa.
Hän itkee! Lohdutelkaa!
 

OTHELLO

 
                        Perkel', perkel'!
Jos maan vois naisen itkut hedelmöittää,
Niin joka tilkka krokotiilin siittäis.
Pois silmistäni!
 

DESDEMONA

 
                 Ett'en sua loukkais,
Niin lähden.
 

(Aikoo lähteä.)

LODOVICO

 
             Tosiaankin nöyrä vaimo!
Takaisin, herra, kutsukaa hän.
 

OTHELLO

 
                               Rouva!
 

DESDEMONA

 
Mun herrani?
 

OTHELLO

 
             No, mitä tahdotten?
 

LODOVICO

 
Ken? Minäkö?
 

OTHELLO

 
             Niin, tahdottehan häntä
Takaisin kääntymään. Hän kyllä kääntyy,
Niin, kääntyy, eespäin kulkee, kääntyy taasen;
Ja itkeä hän osaa, itkeä;
Ja, niinkuin sanoitte, hän nöyr' on – nöyrä, —
Erittäin nöyrä! – Itkemistäs jatka! —
On seikka se – Oo, oiva tekotunne! —
Ett' olen kotiin käsketty. – Pois, tiehes!
Sun oiti tuotan. – Käskyä ma kuulen
Ja palajan Venetiaan. – Pois täältä! —
 

(Desdemona lähtee.)

 
Saa Cassio paikkani. Ja – saanko pyytää
Teit' iltaiselle? Tervetullut Kyproon! —
Apinat ja vuohet!
 

LODOVICO

 
                  Tuoko nyt se mauri,
Mi senaattimme kaikki kaikess' on?
Se jalo henki, jot' ei hurmaa kiihko?
Jonk' uljait' avuja ei onnen keihäs
Voi murtaa eikä sattumuksen nuoli
Lävistää voi?
 

JAGO

 
              Hän muuttunut on paljon.
 

LODOVICO

 
Hän onko viisas! Onko järjiltään hän?
 

JAGO

 
Hän on mik' on; en tohdi häntä laittaa.
Suo Jumal', että ois hän mitä vois hän,
Jos sit' ei ole!
 

LODOVICO

 
                 Lyödä vaimoansa!
 

JAGO

 
Pahasti kyllä. Soisin, että oisi
Se lyönti pahin.
 

LODOVICO

 
                 Tuoko tapa hällä?
Vai kiihoittiko kirje hänen vertaan
Näin outoon rikokseen?
 

JAGO

 
                       Ah voi, ah voi!
Ois kunnotonta kertoa min nähnyt
Ja kuullut olen. Tarkatkaatte häntä:
Niin häntä kuvaa oma käytös, että
Puheeni säästää voin ma. Seuratkaa vaan
Ja huomatkaatte, miten jatkaa hän.
 

LODOVICO

 
Voi, että näin ma hänest' erehdyin!
 

(Lähtevät.)

 
Toinen kohtaus.
Huone linnassa.
 

(Othello ja Emilia tulevat.)

OTHELLO

 
Te ette mitään ole nähnyt siis?
 

EMILIA

 
En kuullutkaan enk' epäillytkään koskaan.
 

OTHELLO

 
Olette nähnyt hänet Cassion kanssa.
 

EMILIA

 
Mut pahaa min' en nähnyt; joka sanan
Ma silloin kuulin, joka hengähdyksen.
 

OTHELLO

 
He eikö koskaan kuiskailleet?
 

EMILIA

 
                              Ei koskaan.
 

OTHELLO

 
Ja teitä pois ei laittaneet?
 

EMILIA

 
                             Ei koskaan.
 

OTHELLO

 
Huntua, viuhkaa, sormikkaita tuomaan?
 

EMILIA

 
Ei, herra, koskaan.
 

OTHELLO

 
                    Sepä kummallista!
 

EMILIA

 
Vetoa sielustani lyön, ett' on hän
Uskollinen; jos toista luuletten,
Se luulo pois! se pettää sydämenne!
Jos sen on teihin joku konna pannut,
Kirotkoon niinkuin käärmeen hänet taivas!
Siveetön, uskoton jos vaimo tuo on,
Miest' onnellist' ei silloin; puhtain vaimo
On musta niinkuin parjaus.
 

OTHELLO

 
                           Kutsukaa
Hän tänne. —
 

(Emilia lähtee.)

 
              Kylläks kuulin; mutta mikä
Parittaja ei tuota vakuuttaisi!
Kavala portto, salasyntien
Likaisen säilyn lukko! Kuitenkin hän
Rukoilee, polvistuu, sen olen nähnyt.
 

(Emilia ja Desdemona tulevat.)

DESDEMONA

 
Täss' olen, herrani!
 

OTHELLO

 
                     Käy tänne, hemppu!
 

DESDEMONA

 
Mik' on sun tahtos?
 

OTHELLO

 
                    Näytä mulle silmäs;
Mua silmiin katso!
 

DESDEMONA

 
                   Mikä julma oikku!
 

OTHELLO (Emilialle)

 
Toimeenne, rouva! Yksin jättäkäätte
Rakastavaiset; ovi sulkekaa;
Rykikää, yskikää, jos joku tulee!
Toimeenne, toimeenne! – no, rientäkää!
 

(Emilia lähtee.)

DESDEMONA

 
Mit' aiot? Sano; polvillani pyydän.
Sanoissasi ma raivon tajuan,
Mut sanoj' en.
 

OTHELLO

 
               Mik' olet sinä?
 

DESDEMONA

 
                               Vaimos,
Mun puolisoni! Uskollinen vaimos!
 

OTHELLO

 
No, vanno, kiroo itses, muuton pelkää
Sun perkel' ottaa, luullen enkeliks sun!
Kirottu kahdesti! – no, vanno itses
Nyt puhtaaks!
 

DESDEMONA

 
              Taivas tietää sen.
 

OTHELLO

 
                                 Niin, tietää
Sun valheelliseks niinkuin helvetin.
 

DESDEMONA

 
Kuin? Valheelliseks? Kelle? Ketä kohtaan?
 

OTHELLO

 
Oi, Desdemona, – poistu, poistu, poistu!
 

DESDEMONA

 
Voi, päivää onnetonta! – Miksi itket?
Minäkö syypää kyyneliis? Jos kenties
Isäni syyksi kotiinkutsumises
Sa luulet, älä vihaas minuun pura;
Jos hänet kadotit sa, myöskin minä
Kadotin hänet.
 

OTHELLO

 
               Jos mua taivas tahtois
Surulla koitella ja pilkat, tuskat,
Kaikk' antais sataa paljaan pääni päälle,
Upottais kurjuuteen mun huuliin asti,
Toivottomahan orjuuteen mun syöksis,
Pisaran kärsimystä jossain sielun
Sopessa löytäisin. Mut voi! kun luopi
Mun kuvapatsaaks, jolle aika ilkkuin
Hitaasti sormeansa osoittaa, —
Oo, oo!
Vaan senkin kestää voisin, hyvin kyllä.
Mut sieltä, miss' on sydämeni säily,
Jost' elää täytyy mun tai elo jättää,
Lähteestä, josta elinvirta vuotaa
Tai muuten kuivuu, – karkoittua sieltä
Tai kuljuna se nähdä, jossa kutee
Ja poikii inhat konnat! – muuta muotos,
Sa maltti, nuori, punasuu keruubi,
Ja näytä julmalta kuin horna!
 

DESDEMONA

 
                              Toivon,
Ett' uskoo jalo mieheni mun puhtaaks.
 

OTHELLO

 
Niin kyllä, niinkuin teurashuonehessa
Itikat, jotka syntyissään jo huorii!
Oo, ruuhka sinä, hurmaavaisen kaunis,
Jonk' armas tuoksu aivuj' oikein särkee, —
Voi, ett'et olis koskaan syntynytkään!
 

DESDEMONA

 
Mink' olen synnin tietämättä tehnyt?
 

OTHELLO

 
Tuo kaunis, puhdas kirja onko tehty
Vaan porton leimaa varten! Mitä tehnyt?
Mitäkö tehnyt? – Oo, sa julki-luuska!
Sulaks ahjoks poskeni ma saisin,
Jok' ihan hiiliks hävyn kaiken polttais,
Jos tekos julki toisin. – Mitä tehnyt!
Nenänsä taivas tukkii, kuukin torkkuu
Ja tuuli luuska, kaikkein suutelija,
Maan ontelossa luolassa on vaiti
Ja kammoo sitä kuulla. Mitä tehnyt!
Hävytön portto!
 

DESDEMONA

 
                Totta, Jumala,
Mua loukkaat.
 

OTHELLO

 
              Sinä etkö portto?
 

DESDEMONA

 
                                 En.
Niin totta kuin ma olen kristitty!
Jos tätä astiata kaitseminen
Luvattomasta, inhast' yhteydestä
Ei porton työtä lie, niin min' en portto.
 

OTHELLO

 
Sin' etkö huora?
 

DESDEMONA

 
                 En, kautt' autuuteni!
 

OTHELLO

 
Se onko mahdollista?
 

DESDEMONA

 
O, Jumal' armahda!
 

OTHELLO

 
                   Suo anteetta! Sinut
Venetian viekkaaks huoraks luulin, jonka
Othello nai. —
 

(Emilia palajaa.)

 
                Te, vaimo, jonka toimi
Päinvastainen kuin pyhän Pietarin on,
Te hornan ovenvahti! Te, niin, te!
Nyt työ on tehty; tuossa vaivastanne!
Ov' auaiskaa; meit' älkää ilmi tuoko.
 

(Lähtee.)

EMILIA

 
Voi, herra tuo hän mitä miettineekään?
Kuin voitte, hyvä rouva? Kuinka voitte?
 

DESDEMONA

 
Kuin oisin puoleks unessa.
 

EMILIA

 
Kuink' ompi herran laita, rouva hyvä?
 

DESDEMONA

 
Kenenkä?
 

EMILIA

 
         Herrani.
 

DESDEMONA

 
                  Ken on sun herras?
 

EMILIA

 
Hän, joka teidänkin on, rouva hyvä.
 

DESDEMONA

 
Ei herraa mulla. Mulle älä puhu:
En itkeä ma voi; en vastata
Pait kyynelillä. Ensi yöksi pane
Vuoteelleni häälakanat, – se muista, —
Ja kutsu miehes tänne.
 

EMILIA

 
                       Sepä muutos!
 

(Lähtee.)

DESDEMONA

 
Näin kohdella mua tulee, aivan niin!
Mutta mitä tein ma, jotta pienin virhe
Syyt' antaa pienimpään vois epäluuloon?
 

(Emilia ja Jago tulevat.)

JAGO

 
Mit', armas rouva, tahdotten? Kuin voitte?
 

DESDEMONA

 
En tiedä. Joka nuorta lasta neuvoo,
Sen tekee säisysti ja vähin töin.
Niin olis mua nuhdella hän voinut:
Laps olen nuhdeltaissa.
 

JAGO

 
                        Mik' on, rouva?
 

EMILIA

 
Voi, Jago, mauri häntä huoraks haukkui
Ja viskas häneen moista herjan saastaa,
Jot' ei voi uskollinen sydän kestää.
 

DESDEMONA

 
Sen nimen ansaitsenko, Jago?
 

JAGO

 
                             Minkä nimen?
 

DESDEMONA

 
Jonk' antaneen hän sanoi maurin mulle.
 

EMILIA

 
Hän huoraks häntä sätti. Loismies päissään
Noin törkeäst' ei hutsuansa haukkuis.
 

JAGO

 
Mut miksi niin?
 

DESDEMONA

 
                En tiedä; varma vaan,
Ett'en se ole.
 

JAGO

 
               Älkää itkekö,
Oi älkää itkekö! Voi tuskan päivää!
 

EMILIA

 
Siks hylkäskö hän monet jalot tatjot,
Isänsä, synnyinmaansa, ystävänsä,
Saadakseen huoran nimen? Ken ei itkis?
 

DESDEMONA

 
Se on mun kova onneni.
 

JAGO

 
                       Se lempo, —
Mist' oikun moisen sai hän?
 

DESDEMONA

 
                            Taivas tiesi!
 

EMILIA

 
Käyn hirteen, jos ei joku ilkimys
Jokuinen liukas, liehakoiva konna,
Siloinen, virkaa mateleva orja
Tuon valheen isä lie; käyn siitä hirteen.
 

JAGO

 
Hyi! Moist' ei ole, se on mahdotonta.
 

DESDEMONA

 
Jos on, niin anteeks suokoon hälle taivas!
 

EMILIA

 
Ei, köysi sille! Luut sen syököön horna!
Vai huora hän! Ken sitten etsi häntä?
Kuin? Missä? Milloin? Mitä syytä luuloon!
Ei. Maurin pettänyt on kurja konna,
Katala julki-konna, halpa hylky.
Luo, taivas, peite moisilt' ilkiöiltä
Ja joka aimo käteen pane ruoska,
Joll' alaston se konna halki mailman
Idästä länteen piestäis!
 

JAGO

 
                         Älä huuda!
 

EMILIA

 
Hyi, moista! Samanlainen veitikka
Se sinun järkeskin kai nurin käänsi
Ja sai sun mua mauriin luulemaan.
 

JAGO

 
Sin' olet hupsu; vait!
 

DESDEMONA

 
                       Oi, hyvä Jago,
Kuin taas Othelloni ma voittaa voisin?
Käy hänen luokseen. Kautta auringon,
En tiedä, kuinka hänet kadotin ma!
Ma tässä polvistun: – jos ehdollani
Vihoitin koskaan hänen rakkauttaan
Sanoilla, ajatuksilla tai töillä; —
Jos silmä, korva taikka muukaan aisti
Ihastunut on jonkun toisen muotoon;
Jos en ma nyt – kuin ennenkin ja aina —
Vaikk' ajais hän mun luotaan mierontielle —
Suuresti lemmi häntä, menköön autuus!
Voi tylyys paljon; hänen tylyytensä
Voi multa hengen viedä, mut ei mustaa
Se lempeäni. Huora! Mitä sanon?
Mua kauhistaa jo, kun sen sanan lausun;
Ja tekoon, joka moisen nimen sietää,
Ei koko mailman turhuus mua saa!
 

JAGO

 
Oi, huolet' olkaa; se vaan pien' on oikku.
Hän valtatoimihin on suuttunut
Ja näin nyt teitä toruu.
 

DESDEMONA

 
Jos muut' ei olis —
 

JAGO

 
                     Muuta ei, sen vannon.
 

(Torventoitauksia kuuluu.)

 
Haa! Kuulkaa, torvet iltaiselle kutsuu!
Venetian airutkunta vartoo; sisään,
Ja itku pois! Hyväksi muuttuu kaikki.
 

(Desdemona ja Emilia lähtevät.)

(Rodrigo tulee.)

 
No, mitä nyt, Rodrigo?
 

RODRIGO

 
En huomaa, ettäs kohtelet mua oikein.
 

JAGO

 
Kuinka niin?
 

RODRIGO

 
Päivittäin minua uusilla verukkeilla viivyttelet, ja minusta näyttää, että pikemmin minulta estät kaikki tilaisuudet, kuin hankit toiveilleni vähääkään etua. Tätä en, totisesti, kauemmin kestä enkä enää taivu tyynenä noudattamaan mitä tähän saakka olen hupsun lailla sietänyt.
 

JAGO

 
Rodrigo, tahdotko minua kuulla?
 

RODRIGO

 
Olen, maarin, jo kuullut liiaksikin; sillä teidän sananne ja työnne eivät ole keskenään sukua.
 

JAGO

 
Te soimaatte minua sangen syyttömästi.
 

RODRIGO

 
Se on kirkasta totuutta. Olen kaiken omaisuuteni tuhlannut. Niistä kalleista kivistä, jotka multa saitte, Desdemonalle annettaviksi, olisi jo puolet voineet nunnankin pettää. Kerroitte minulle, että hän on ne vastaan ottanut ja herätitte minussa pikaisen suosion ja palkinnon suloisia toiveita; mutta siitä ei näy niin mitään.
 

JAGO

 
Hyvä! Jatkakaa! Hyvin hyvä!
 

RODRIGO

 
Hyvin hyvä! Jatkakaa! En voi enää jatkaa, mies; eikä se hyvin hyväkään ole. Kautta tuon käden, se on hyvin sikamaista; sen sanon, ja alan jo luulla, että minua pilkkana pidätte.
 

JAGO

 
Hyvin hyvä!
 

RODRIGO

 
Se ei ole ollenkaan hyvä, sanon sen vieläkin. Esittelen itse itseni Desdemonalle. Jos hän antaa mulle takaisin kalleuteni, niin heitän pyyteeni sikseen, katuen luvatonta tarjoustani; vaan jos ei, niin vaadin teitä tilille, olkaa varma siitä.
 

JAGO

 
No, nytpä te vasta puhutte!
 

RODRIGO

 
Niin, mutta en mitään, jota en vannoisi aikovani toimeen panna.
 

JAGO

 
No, nythän näen, että sinussa on miehuutta, ja tästä hetkestä alkaen saan sinusta paremman luulon kuin koskaan ennen. Kätesi mulle, Rodrigo! Olet esiin tuonut sangen oikeutettuja muistutuksia minua kohtaan, ja kuitenkin olen, sen vannon, aika lailla puolestasi puuhannut.
 

RODRIGO

 
Ei ole juuri siltä näyttänyt.
 

JAGO

 
Sen kyllä myönnän, ett'ei ole siltä näyttänyt, ja epäluulosi ei ole älyä ja sukkeluutta vailla. Mutta, Rodrigo, jos sinussa todellakin on sitä, jota minulla nyt on suurempi syy sinusta uskoa kuin koskaan ennen, – tarkoitan jäntevyyttä, miehuutta ja urhoollisuutta, – niin osoita sitä tänä yönä. Jos et ensi yönä Desdemonaa haltuusi saa, niin laita minut petoksella maailmasta pois ja viritä pauloja hengelleni.
 

RODRIGO

 
Hyvä! Mitä se on? Onko se järjen ja mahdollisuuden piirissä?
 

JAGO

 
Kuules: Venetiasta on tullut jyrkkä käsky, joka määrää Cassiolle
Othellon paikan.
 

RODRIGO

 
Todellakin? No, sitten kai Othello ja Desdemona palajavat Venetiaan.
 

JAGO

 
Ei maarin: hän lähtee Mauritaniaan ja ottaa kauniin Desdemonan mukanansa, jos ei hänen oloansa täällä joku sattumus pitkitä; ja sitä asiaa ei saata mitenkään paremmin ratkaista kuin siten, että Cassio poistetaan tieltä.
 

RODRIGO

 
Mitä tarkoitat? Poistetaan tieltä?
 

JAGO

 
Niin, tehdään hänet Othellon virkaan kelvottomaksi: napautetaan miestä päähän.
 

RODRIGO

 
Ja minunko toimekseni sen aiot?
 

JAGO

 
Niin, jos rohkenet itsellesi etua ja oikeutta hankkia. Hän on tänään illallisella erään luuskan luona, missä minun on määrä häntä tavata; hän ei vielä tiedä kunniarikkaasta virkaylennyksestään mitään. Jos pidät varasi, kun hän sieltä lähtee, jonka minä toimitan tapahtuvaksi kahdentoista ja yhden välillä, niin voit häneen karata milloin tahdot. Minä olen lähellä hyökkäystäsi auttamassa, ja näin hän joutuu meidän kummankin kynsiin. Kas niin, älä ällistele, vaan lähde mukaan. Minä näytän sinulle hänen kuolemansa niin välttämättömäksi, että pidät velvollisuutenasi auttaa häntä siihen. Nyt on paras illallisen aika, ja yö kuluu kulumistaan. Toimeen siis!
 

RODRIGO

 
Haluan ensin kuulla enemmän syitä.
 

JAGO

 
Ja saatkin halusi tyydytetyksi.
 

(Lähtevät.)

 
Kolmas kohtaus.
Toinen huone linnassa.
 

(Othello, Lodovico, Desdemona, Emilia ja seuralaisia tulee.)

LODOVICO

 
Ma pyydän, älkää suotta vaivaa nähkö.
 

OTHELLO

 
Suvaitkaa, – kävely mun tekee hyvää.
 

LODOVICO

 
Hyv' yötä, rouva! Nöyrin kiitos teille!
 

DESDEMONA

 
Olitte tervetullut.
 

OTHELLO

 
                     Lähdetäänkö?
Oi! – Desdemona —
 

DESDEMONA

 
                     Mitä, herrani?
 

OTHELLO

 
Käy heti maata; paikalla ma palaan.
Tuo seurakumppanisi laita pois.
Tee niin, kuin käsken.
 

DESDEMONA

 
                       Kyllä, puolisoni.
 

(Othello, Lodovico ja seuralaiset lähtevät.)

EMILIA

 
No, mitä nyt? Hän lauhemp' on kuin äsken.
 

DESDEMONA

 
Hän sanoi palaavansa heti kohta;
Levolle käski mennä mun ja sinut
Lähettää pois.
 

EMILIA

 
               Lähettää minut pois?
 

DESDEMONA

 
Niin käski hän. Senvuoksi, Emilia hyvä.
Yöpuku mulle tuo, ja hyvää yötä!
Hänt' emme nyt saa suututtaa.
 

EMILIA

 
Oi, jos hänt' ette olis koskaan nähnyt!
 

DESDEMONA

 
Sit' en ma sois: niin lemmin häntä, että
Sen miehen viha, karsauskin ja nuhteet —
Pois neulat ota – mieleiset on mulle.
 

EMILIA

 
Häälakanat ma panin vuoteellenne,
Kuin käskitte.
 

DESDEMONA

 
               Ykskaikki! – Hyvä isä,
Kuin hupsut voimme olla! – Ennen sua
Jos minä kuolen, toinen lakanoista
Mun pue ylleni.
 

EMILIA

 
               Mit' aattelette?
 

DESDEMONA

 
Mun äidilläni piika oli, Pirjo;
Hän lempi; kulta hurjistui ja läksi
Pois tiekseen. Raidast' oli hällä laulu,
Pahainen pätkä, vaan se sopi hälle.
Hän kuollessaan sen lauloi: mielestäni
Tuo laulu nyt ei mene; muut' en voi ma
Kuin istua pää kallellaan ja laulaa
Kuin Pirjo-raukka tuo. Ma pyydän: joudu!
 

EMILIA

 
Yöpuvun tuonko?
 

DESDEMONA

 
                Älä; päästä neulat —
Tuo Lodovico se on sievä mies.
 

EMILIA

 
Ja vallan kaunis mies.
 

DESDEMONA

 
                       Hän puhuu hyvin.
 

EMILIA

 
Tunnen Venetiassa naisen, joka avojaloin olisi Palestinaan vaeltanut saadakseen muiskata hänen alahuultaan.
 

DESDEMONA (laulaa:)

 
    "Sykomori-puun alla tyttö hyräjää,
    Soi, raita, vihreä raita!
    Povella on käsi ja polvella pää,
    Soi, raita, raita, raita!
    Tytön huokauksia puro säestää,
    Soi, raita, vihreä raita!
    Ja kyynelevirta se kiven pehmittää,
    Soi, raita, raita, raita!"
 
 
Tuo laske syrjään. —
 
 
"Soi, raita, raita, raita!"
Tee joutua, hän koht' on täällä. —
 
 
    "Ja raidasta nyt minä sidon seppelen, —
    Oi, hänt' älä moiti; hän kaunis vihass' on – "
 
 
Ei, se on toisin. – Kuule, mikä kolke?
 

EMILIA

 
Se vaan on tuuli.
 

DESDEMONA

 
    "Ma sanoin: sinä viekas! Hän vastata ties:
    Soi, raita, vihreä raita!
    Min' otan toisen immen, sin' ota toinen mies."
 
 
No, lähde nyt; hyv' yötä! Silmän' syhyy,
Se itkuako tietää?
 

EMILIA

 
                   Mitä vielä!
 

DESDEMONA

 
Niin sanotaan. – Nuo miehet, oi, nuo miehet! —
Emilia, tuntos päälle: uskotkos sa,
Ett' on noin törkeästi koskaan vaimo
Miestänsä pettänyt?
 

EMILIA

 
                    Sen varmaan luulen.
 

DESDEMONA

 
Sen tekisitkö, maailman jos saisit?
 

EMILIA

 
Ja te?
 

DESDEMONA

 
       En, päivän nähden: sen ma vannon!
 

EMILIA

 
En minäkään päivän nähden, mutta kenties pimeydessä.
 

DESDEMONA

 
Sen tekisitkö, maailman jos saisit?
 

EMILIA

 
Avara mailma ompi: palkka vieno
Ja rikos hieno!
 

DESDEMONA

 
                Sit' et maarin tekis!
 

EMILIA

 
Tekisin maarinkin; ja tehtyäni tekisin sen taas tekemättömäksi. En sitä sentään, luulen ma, sormuksesta tekisi enkä muutamasta harsokyynärästä enkä vaipoista, hameista, myssyistä enkä pienestä vuosieläkkeestä. Mutta jos maailman saisin, – hei, ken ei siitä hinnasta miestään tekisi aisankannattajaksi, kun hän siten saa kruunun päähänsä. Kiirastulenkin uhalla sen tekisin.
 

DESDEMONA

 
Kirottu ma, jos moisen vääryyden
Tekisin, vaikka koko mailman saisin!
 

EMILIA

 
Oh, tuohan vääryys on vaan maailmassa vääryys, ja jos koko maailman saatte vaivastanne, niin on se vääryys omassa maailmassanne, ja helposti sen silloin voitte oikeaksi tehdä.
 

DESDEMONA

 
En luule moista naista olevan.
 

EMILIA

 
On, tusina täyteen, ja päälliseksi vielä niin paljon, että sillä vois
kansoittaa sen maailman, josta leikkiä lyövät.
Mut naisten lankeemukseen miehet luulen
Ma syyksi. Jos he meitä laiminlyövät,
Valaen aartehemme vieraan helmaan;
Tai tyhmän epäluulons' ilmi tuoden
Sitovat vapautemme, lyövät meitä,
Uhalla tuhlaavat mit' omistimme,
Kyll' yltyy sappi. Vaikka hurskait' ollaan,
On kostonhalu meissä. Miehet tietkööt,
Ett' aistit vaimollakin on: hän näkee
Ja haistaa, makean ja karvaan maistaa
Kuin mieskin. Mit' aikovat, kun meitä
He toisiin vaihtavat? Huvinko vuoksi?
Ma luulen sen. Vai himoko sen tekee?
Ma luulen sen. Vai eksyttääkö heikkous?
Sen luulen myös. Mut himoj' eikö meillä?
Heikkoutta, huvimieltä niinkuin heillä?
Pidelkööt hyvin meitä, ett'ei vaan
He meissä näkis seuraust' opistaan.
 

DESDEMONA

 
Hyv' yötä! – Herra, älä pahentua
Mun paheest' anna, mutta parantua!
 

(Lähtevät.)

VIIDES NÄYTÖS

Ensimmäinen kohtaus

Katu

(Jago ja Rodrigo tulevat.)

JAGO

 
Vajassa tuossa piile; tulen kohta;
Paljasta miekkas, iske niinkuin mies.
No, joutuun! Älä pelkää, olen läsnä.
Tää nostaa taikka kaataa; muista se,
Ja luja, vankka ole päätöksessäs.
 

RODRIGO

 
Täss' ole läsnä: ehk' en onnistukaan.
 

JAGO

 
Täss' aivan; ole mies ja miekkaas tartu.
 

RODRIGO

 
Halua suurt' ei tekoon ole mulla,
Mut hän on esiin tuonut kelpo syitä.
Yks henki vaan! – Hän kuolkoon! Miekka maalle!
 

(Vetäytyy syrjään.)

JAGO

 
Tuon näpyn nuoren verisille hiersin;
Se äityy jo. Jos Cassio hänet surmaa
Tai Cassion hän tai kumpikin he kaatuu,
Mull' ain' on voitto. Jos Rodrigo elää,
Mua korvaamahan täydesti hän vaatii
Kaikk' kullat, helmet, joita peijannut ma
Hält' olen lahjaks Desdemonalle.
Se ei käy päinsä. Jos jää Cassio eloon,
Hän joka päivä tekee kauneudellaan
Rumaksi mun; ja lisäks hälle mauri
Kaikk' ilmoittaa voi; suuri siin' on vaara.
Ei. Kuolkoon hän! – Vait! Tulevan hän kuuluu.
 

(Cassio tulee.)

RODRIGO

 
Se hän on; käynnin tunnen. – Kuole, konna!
 

(Karkaa esiin ja iskee Cassiota miekallaan.)

CASSIO

 
Sep' olis, totta, ollut surma-isku,
Mut paremp' on, kuin luulet, tämä takki;
Sun koitan takkias.
 

(Paljastaa miekkansa ja haavoittaa Rodrigoa.)

RODRIGO

 
                    Oo, surman sain ma!
 

(Jago karkaa esiin, iskee Cassiota takaapäin sääreen

ja hiipii pois.)

CASSIO

 
Ijäksi rampa! – Avuks! Murhaa! Murhaa!
 

(Othello tulee etäällä.)

OTHELLO

 
Haa! Cassion ääni! – Sanaans' ei syö Jago.
 

RODRIGO

 
Oi, mua konnaa!
 

OTHELLO

 
                Hiljaa! – Aivan niin.
 

CASSIO

 
Apua! Tulta! Haavuri!
 

OTHELLO

 
                      Se hän on. —
Sa uljas Jago, kelpo, kunnon mies,
Noin helläst' ystävän kun herjan tunnet!
Mua opetat. – On kultas kuollut, hemppu,
Ja sunkin loppus joutuu. – Tulen, luuska!
Pois povestani silmäis tenhon heitän,
Ja syntiverees syntivuotees peitän.
 

(Lähtee.)

(Lodovico ja Gratiano tulevat etäällä.)

CASSIO

 
Ei vartijaa? Ei ketään? Murhaa! murhaa!
 

GRATIANO

 
Tuhoa varmaan! Hirveä on huuto.
 

CASSIO

 
Apua!
 

LODOVICO

 
      Kuule!
 

RODRIGO

 
             Oo, suas, kurja konna!
 

LODOVICO

 
Parikin voihkausta! – Yö on synkkä;
Petosta ehkä! Vaarallist' on käydä
Päin huutoa, jos apua ei saada.
 

RODRIGO

 
Avuksi tulkaa, verihini kuolen!
 

(Jago tulee yöpuvussa, kynttilä kädessä.)

LODOVICO

 
Vait! Kuule!
 

GRATIANO

 
             Yksi tuossa paitasillaan,
Kädessä kynttilä ja miekka, saapuu.
 

JAGO

 
Ken siellä? Ken se kirkuu, murhaa huutaa?
 

LODOVICO

 
Me emme tiedä.
 

JAGO

 
               Kuulittenhan huudon?
 

CASSIO

 
Oi, tänne, tänne; avuks, Herran tähden!
 

JAGO

 
Mik' on?
 

GRATIANO

 
         Othellon vänrikki, ma luulen.
 

LODOVICO

 
Niin onkin; uljas mies!
 

JAGO

 
                        Ken oletten te,
Kun huudatte niin haikeasti?
 

CASSIO

 
                             Jago?
Mun aivan ruhjoks ruhjoneet on konnat,
Oi, auta mua!
 

JAGO

 
              Voi! Tekö luutnantti?
Ken konna tään on tehnyt?
 

CASSIO

 
                          Tuoss' on, luulen,
Lähellä yksi, jok' ei pakoon päässyt.
 

JAGO

 
Kavalat konnat! —
 

(Lodovicolle ja Gratianolle.)

 
                   Keitä te, te siellä?
Avuksi tänne!
 

RODRIGO

 
              Auttakaa mua tässä!
 

CASSIO

 
Siin' yks on.
 

JAGO

 
              Salamurhaaja! Sa konna!
 

(Pistää Rodrigoa miekallaan.)

RODRIGO

 
Kirottu Jago! Verikoira! Oo, oo, oo!
 

JAGO

 
Vai pimeässä ihmisiä murhaat! —
Miss' on ne verirosvot? – Voi, kuin hiljaist'
On kaikki kaupungissa! – Murhaa! Murhaa! —
Mitk' aikeet teillä? Hyvätkö vai pahat?