Reviisori

Mitä runsain huumori, joka itse ivassakin korottaa sen tavan, jollaGogol tuopi esiin yhteiskuntansa puutteita, mitä sujuvin esitystapa jaennen kaikkea kauttaaltansa puhdas kansallinen henki, ovat neominaisuudet, jotka ovat saattaneet tämän kirjailijan kansallensakalliiksi ja tehneet hänet tunnetuksi muittenkin kansojenkirjallisuudessa. Avarain kieliaarteittensa käytännössä vetää hänvertoja meidän Kivelle ja hänen teoksensa ovat samaten, kuinviimemainitun, sangen vaikeat, paikoittain melkein mahdottomat toiseenkieleen kääntää. Tätä seikkaa silmällä pitäen, ei kukaan mahtanekummastella, huomatessaan, ett'ei aina ole voitu täydellisenvastaavasti kuvata alkuteoksen ajatusta ja esitystä.

Tietysti semmoisen teoksen suomentaminen, jossa Gogolin omituinenkirjailijaluonne kenties parhaiten kuvastuu, vaatii tarkkaa sekäalku- että suomenkielen taitoa. Kaikeksi onneksi olen, työni kestäessä,saanut nauttia ystävällistä apua venäjää ja suomea hyvin osaaviltahenkilöiltä. Pyydän saada täten lausua heille sulimmat kiitokseni.

Tuusulassa, Lepolassa, 17 p. syysk. 1882.

At. Ht.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS

(Huone kaupungin päällikön kodissa.)

Ensimmäinen kohtaus.

Kaupungin päällikkö. Piirituomari. Sairashuoneen talousmies.

Koulujen tarkastaja. Piirilääkäri. Kaksi poliisimiestä.

Päällikkö. Minä olen kutsunut teidät tänne, hyvät herrat, ilmoittaakseni teille sangen ikävän uutisen: meille tulee pianreviisori.

Piirituomari. Reviisori!

Sairashuoneen talousmies. Noh, eikös mitä! Reviisori!

Päällikkö. Niin, reviisori Pietarista. Hän tulee aivan inkognito jasen lisäksi hänellä on salaisia käskyjä.

Piirituomari. Herra Jumala, mitä sanotte?

Sairashuoneen talousmies. Niinkuin ei meillä ilman sitäkin olisivastuksia kyllin. Tämä vielä puuttui!

Koulujen tarkastaja. Oi Luojani! Ja vielä päälliseksi hänellä onsalaisia käskyjäkin.

Päällikkö. Sitä minä juuri aavistinkin. Viime yönä minä lakkaamattaunessa näin pari hirveän suurta rottaa. En ole ikinäni semmoisianähnyt: aivan mustat ja niin tavattoman isot! Ne tulivat huoneeseni, nuuskivat kaikkia… ja juoksivat jälleen tiehensä!.. Tässä luenteille kirjeen, jonka äsken sain Andrei Ivanovitsch Tschmihovilta, jonka tekin, Artemij Filippovitsch tunnette. No, hän kirjoittaa minullenäin: "Rakas ystäväni, kummini ja suosijani"… Hm! (kirjettä joutuensilmäillen mutisee epäselvästi)… "sinulle tietoa antaakseni…" Ah,tässä se seisookin! "Ja muun muassa riennän sinulle ilmoittamaan, ettäeräs virkamies aivan äskettäin on määrätty koko maakuntaa – jaerittäin meidän virkapiiriämme tarkastamaan. (Kohottaa sormensa ylösarvelevaisen näköisenä). Olen saanut tämän sanoman hyvin luotettavastalähteestä. Hän on olevinansa aivan vaatimaton, yksityinen henkilö.Mutta koska tiedän, että sinulla, niinkuin meillä kaikilla, on pieniäsyntejä ja kun olet ymmärtäväinen mies, etkä mielelläsi suotta laskesaalista verkoistasi…" Hm! (Taukoo yht'äkkiä lukemasta). No, neovat hänen yksityisiä… "niin kehoitan sinua ryhtymään tarpeellisiinvarokeinoihin, sillä milloin hyvänsä hän saattaa tulla, – joll'ei hänjo ole saapunut ja inkognito majaile jossakin kaupungissanne…Eilen…" Kas taaskin yksityisiä asioita. "Sisareni Anna Kirilovna onmiehensä Ivan Kirilovitschin kanssa käynyt meillä. Ivan Kirilovitsch onpaisunut erinomaisen lihavaksi, aika jaarikaksi, mutta soittaa yhävielä viulua…" Ja niin edespäin, ja niin edespäin. Nyt tiedätte, millä kannalla asiamme ovat.

Piirituomari. Tämäpä on kummallista, sangen kummallista… Kyllä sejotakin tietää, se on varma!

Koulujen tarkastaja. Mutta minkätähden, Anton Antonovitsch, minkätähden meille tuommoinen reviisori lähetetään.

Päällikkö (huoaten). Niin, minkätähden? Se on Jumalan rangaistus!(Huokaa taas). Tähän saakka, Jumalan kiitos, ovat he kyllä pysyneetmuissa kaupungeissa, mutta nyt on meidän vuoromme.

Piirituomari. Minun luullakseni, tietää tämä jotakin aivan toista; – tässä piilee joku valtiollinen salaisuus! Ja tiedättekö, mitä tämä on?Ei mitään muuta, kuin että Venäjä haluaa sotaa… ja ministeristö on,näetten, lähettänyt virkamiehen tiedustelemaan, onko täällämaankavaltajia!

Päällikkö. Oh, loruja! Ja vielä tahdotte olla järkevä mies!Piirikaupungissa maankavaltajia! Aivan toinen olisi asian laita, josasuisimme rajakaupungissa; mutta meidän olisi kumminkin kolme vuottakulettava, ennenkun täältä ulkomaalle pääsisimme.

Piirituomari. Ja minä sanon teille, että asia on niin… noh, te etteymmärtäisi… Hallituksella on omat tuumansa. Se kyllä tietää, mitätahtoo… Olkoonpa vaan piirikaupunki… Sillä on viisi mielessä jayksi kielessä!

Päällikkö. Ajatelkoon se sitä tahi tätä! Tarkoitukseni oli vaan teitävaroittaa, hyvät herrat! Olkaa nyt siis varoillanne! Mitä minuun tulee, olen jo tarpeellisiin toimiin ryhtynyt ja kehoitan teitäkin samointekemään. Varsinkin teitä Artemij Filippovitsch! Epäilemättä kaikkiteidän hoidossanne olevat laitokset kaikkein ensiksi tutkitaan; laittakaa siis niin, että kaikki on hyvässä kunnossa. Toimittakaa niin, että yömyssyt ovat puhtaat, ja ett'eivät sairaanne ole seppiennäköisiä, – niinkuin ne tavallisesti teillä ovat!

Sairashuoneen talousmies. Puhtaita yömyssyjä – noh, aivanmielelläni! Semmoisia pian voi hankkia.

Päällikkö. Niin, ja jokaisen sairasvuoteen yläpuolelle pitää ripustaalatinan- taikka muunkielinen päällekirjoitus… (Lääkärin puoleenkääntyen). Mutta se on teidän asianne, Kristian Ivanovitsch. Siisjokaisen vuoteen yläpuolelle lippu, johon on kirjoitettu sairaan nimi,hänen tautinsa ja milloin hän sairastui… Ja sekin on väärin, ettäsallitte sairastenne polttaa niin väkevää tupakkaa, että aina aivastaa, sisään astuessa… Muutoin olisi parasta, ett'ei olisi niin montasairasta. Epäilemättä sanotaan sairaitten suuren paljouden riippuvanhuonosta hallinnosta – taikka lääkärin taitamattomuudesta.

Sairashuoneen talousmies. Noh, mitä sairaitten puoskaroimiseen tulee, olen jo siitä keskustellut Kristian Ivanovitschin kanssa ja siinäasiassa olemme aivan samaa mieltä: mitä luonnollisemmin asiaatoimitetaan, sitä parempi. Kalliista lääkkeistä emme huoli. Ihminen onvaan yksinkertainen olento: jos hän kuolee, kerran hän kuitenkin olisikuollut; jos hän tulee terveeksi, niin hän tulee itsestänsäkinterveeksi. Ja muutoin Kristian Ivanovitschin olisi sangen vaikeakinpuhua sairaitten kanssa – hän, niinkuin tiedätte, ei ymmärrä venäjääsanaakaan.

Hübner. (Lausuu äänen, joka on osaksi e: n ja vähän i: n kaltainen).

Päällikkö (piirituomarille). Ja teitä, Ammos Fedorovitsch, kehoitanvähän virkahuoneita tarkastamaan. Etehiseen esimerkiksi, jossakäräjäväki odottaa, ovat palvelijanne majoittaneet hanhet poikinensa, jotka kaakoittaen juoksentelevat jaloissa. On epäilemättä ylenkiitettävä asia pitää huolta taloutensa asioista, mutta paikka,näettekös, paikka ei ole hanhelaksi sopiva. Olen jo ennenkin aikonutpuhutella teitä tästä asiasta, mutta olen sen aina unhottanut.

Piirituomari. Minä käsken muuttaa sekä hanhet että hanhen poikasetkyökkiin. Tulkaa, jos tahdotte, Anton Antonovitsch, luoksenipäivällisille!

Päällikkö. Paitsi sitä on paha, että istuntohuoneessa, vieläpävirkatoimen kestäessä, kuivaatte kaikenlaisia rääsyjä ja ettäkirjoituspöytänne yläpuolella aina riippuu lätkäpiiska asiakirjojenseassa! Tiedän kyllä, että mielellänne metsästätte, mutta tällä kertaaolisi kuitenkin paras, ett'ei piiska olisi näkyvissä; kun reviisori onmennyt tiehensä, sopii teidän asettaa se takaisin tavallisellepaikalleen. Ja sitten apulaisenne… noh, hän lienee kyllä virkansapuolesta kelpo mies; mutta, suoraan sanoakseni, on hänessä semmoineneriskummallinen haju… tuntuu aina siltä, kuin hän suoraa tietä tulisiviinatehtaasta, eikä sekään juuri sovi! Olen jo kauan aikaa aikonutpuhua teille tästä asiasta, mutta olen sen aina unhottanut. Apua siihenkyllä saa, vieläpä jos tuo haju hänessä, kuten hän itse vakuuttaa, olisikin synnynnäistä! Sopisi kehoittaa häntä syömään sipulia japureskelemaan kynsilaukkaa. Muutoin on lääkkeitä kyllä tuommoistavastaan – vai kuinka, Kristian Ivanovitsch?

Hübner. (Lausuu taas samanlaisen äänen kuin yllä).

Piirituomari. Totta puhuen, minä en tiedä, onko mitään apuasemmoiseen. Itse hän väittää sen syntyneen kolahduksesta, jonka hänlapsena sai imettäjältänsä. Siitä asti on hän muka aina viinallehajahtanut.

Päällikkö. Noh… minä vaan huomautan teitä. Mitä taas tulee niihin"pieniin synteihin", joista Andrei Ivanovitsch kirjeessään mainitsee,on minun todistaminen, ett'en minä tuota oikein ymmärrä! Hyvä Luoja!Luullaanko siis ihan viattomia ihmisiä olevan auringon alla? Jumala onkerran viisaudessaan niin asettanut, sanokootpa voltairilaiset mitähyvänsä. Itse kullakin ovat omat vikansa.

Piirituomari. Mitä te synniksi nimitätte, Anton Antonovitsch? Oneroitus synnin ja synnin välillä. Minä en tahdo salata, että otanlahjoja vastaan, – mutta minkälaisia lahjoja? Jahtipentuja! Sehän onihan eri asia.

Päällikkö. Pentuja tai muuta; lahja kuin lahja.

Piirituomari. Eipä suinkaan, Anton Antonovitsch. Jos jokulahjoittaisi esimerkiksi viisisataa ruplaa maksavan turkin ja rouvallemuhkean päällyshuivin…

Päällikkö. Ja mitäpä siitä, että te otatte jahtipentuja lahjaksi; sensijaan te ette usko Jumalaan ettekä käy koskaan kirkossa. Minä olenkumminkin uskossa vahva – niinä käyn joka sunnuntaina kirkossa. Muttate… noh, kylläpä teidät tunnen. Kun rupeette maailman synnystäpuhumaan, niin nousee tukkani pystyyn.

Piirituomari. Omalla älylläni olen kuitenkin tähän asti toimeentullut.

Päällikkö. Välistä älyttömyys on liikaa älyä parempi. Muutoin voitteolla aivan huoleti. Ei kenenkään mieleen voi juolahtaa pistää nokkaansateidän tuomaritoimiinne. Se on pyhä ala, joka on hyvän Jumalan omassahuostassa. (Koulujen tarkastajan puoleen kääntyen). Mutta teidän, LukasLukitsch, teidän tulee, koulujen tarkastajana, pitää opettajiannetarkemmin silmällä. He tosin ovat viisasta väkeä, jotka ovat eriyliopistoista tietonsa hankkineet; mutta heissä on joitakuitakummallisia omituisuuksia, jotka luonnollisesti kuuluvatopettajavirkaan. Niin on meillä esimerkiksi tuo, joka on niinleveänaamainen… enpä koskaan muista hänen nimeänsä… heti kun hänopetus-istuimellensa kiipee, ei hän voi olla irvistelemättä – katsokaa, näin tällä tavoin (irvistelee). Ja sitten hän tunkee kätensäkaulahuivinsa alle ja sivelee partaansa. Noh, olkoon menneeksi, ettähän noin irvistelee oppilaille, – ehkä se kuuluukin opetukseen; sitäen ymmärrä; mutta teidän on myöntäminen, että vaarallista on, jos hänsamalla tavalla irvistelee reviisorillekin vasten silmiä. Herrareviisori, ja kuka hyvänsä ylimalkaan, voisi kenties luulla, ettäopettaja ilvehtii hänelle, ja lempo tiesi, kuinka silloin kävisi.

Koulujen tarkastaja. Mutta, hyvät herrat, minkä minä hänelle teen?Olen jo monta kertaa häntä nuhdellut; ja kuitenkin, kun hiljakkoinesimies kävi luokassa, hän mitä hävyttömimmällä tavalla niuristelihänellekin vasten naamaa. Hän sen tosin teki puhtaasta sydämmestänsä;mutta minua siitä nuhdeltiin… sanottiin, ett'ei ole luvallistaherättää nuorisossa vapaamielisiä aatteita.

Päällikkö. Myöskin historian-opettajaanne tulisi teidän silmälläpitää. Että hän on tosi-tiedemies, näkyy jo ensi silmäyksellä. Hän onhankkinut hirveän paljon tietoja, mutta innoissaan hän unhottaa itsensäja esityksensä. Kerran kävin itse hänen esitelmäänsä kuuntelemassa.Hänen puheensa assyyrialaisista ja babylonialaisista kävi vielälaatuun; mutta kun hän Aleksanteri suureen pääsi, niin on mahdotontasanoa, kuinka hänen kävi! Jumal'auta, luulipa valkean olevanvalloillaan! Innoissaan hän hyppäsi alas kateederista ja paiskasituolinsa lattiaan. Aleksanteri suuri oli tosin mainio sankari, muttaeihän kuitenkaan ole luvallista koulun huonekaluja rikkoa ja saattaakruunulle kulunkeja.

Koulujen tarkastaja. Aivan niin, mies on hiukan kuumaverinen. Olenhäntä siitä monta monituista kertaa muistuttanut ja nuhdellut… muttahän vastaa: "niin, voipi kyllä niin olla, mutta minä olen valmistieteelle henkenikin uhraamaan!"

Päällikkö. Se on salliman selittämätön laki: toinen on viisas, vaanjuoppo, toinen irvistää niin kamalasti, että ajaa jumalatkin tuvastapellolle.

Koulujen tarkastaja. Niin, minä vaan sanon, Jumala varjelkoonopettajatoimesta. Jokainen tahtoo sekaantua asiaan ja näyttää jotakinymmärtävänsä!

Päällikkö. Niin, niin, mitäpä näistä kaikista, mutta tuo kirottuinkognito! Äkkiä pistää nokkansa keskeemme sanoen: "kah täälläkö telapseni olettekin! Kuka teistä on piirituomari?" "Liapkin-Tiapkin.""Tuokaa tänne se Liapkin-Tiapkin!.. Ja kuka sairashuoneen talousmies?""Semljanika." "Tuokaa tänne heti se Semljanika!"… Sepä se juuri onkinkaikkein ilkeintä!

Toinen kohtaus.

Edelliset. Postimestari.

Postimestari. Sanokaa minulle, hyvät herrat, mikä virkamies tännetulee?

Päällikkö. Ettekö sitä jo ole kuulleet?

Postimestari. Herra Bobtschinski on minulle siitä asiasta puhunut.Hän kävi äsken luonani postikonttorissa.

Päällikkö. Noh, mitä te asiasta ajattelette?

Postimestari. Mitä minä ajattelen? Saamme varmaan sodan turkkilaistenkanssa.

Piirituomari. Osuipa yhteen, samaa minäkin arvelen.

Päällikkö. Molemmat osutte päin pilviä!

Postimestari. Aivan varmaan… turkkilaisten kanssa… eiepäilemistäkään. Se on vaan ranskalaisten vehkeitä.

Päällikkö. Voi, voi, hyvät herrat, älkää hulluja höpiskö! Tämä eiliikuta turkkilaisia, vaan meitä! Se on ihan varma; sen todistaa tämäkirje!

Postimestari. Vai niin… noh ei sitten sotaa tulekkaan.

Päällikkö. Noh, mitä sitten arvelette Ivan Kusmitsch.

Postimestari. Hm! Mitä te arvelette?

Päällikkö. Hm, – minäkö? Minä en ole mikään pelkuri, mutta tämmöisetseikat voivat todella rohkeuttakin pelättää. Kaikkein enimmänkauppamiehet ja porvaristo minua huolestuttavat. He sanovat minun heitäköyhentäneen. Herra Jumala, jos olenkin heiltä jotain vienyt… niin…niin… niin se ei pahassa aikomuksessa ole tapahtunut… Minä varon…(Tarttuu postimestarin käsivarteen ja vie hänet syrjään)… minäpelkään suuresti, että minua on salaa syytetty. Sanokaa itse, miksimuutoin tämmöinen reviisori niskoillemme lähetettäisiin? Kuulkaapas,Ivan Kusmitsch, eikö teidän, meidän molempain yhteiseksi hyödyksi, sopisi hieman avata ja pikimmältänsä katsahtaa kaikkiin tänne tuleviinja täältä lähetetyihin kirjeisin, jotta saisimme tietää, löytyyköniissä kanteita taikka muita vaarallisia asioita? Voisitte niitävarovaisesti avata ja tarkastettuanne jälleen panna ne kiinni, joissaei ole mitään meille vaarallista. Eihän muuten vaaraksi ole, vaikka neavoiminakin lähetetään.

Postimestari. Ymmärrän… ymmärrän. Ei teidän tarvitse minullesemmoisia opettaa! Siinä toimessa on minulla jo monivuotinen tottumus, vaikka sitä tähän saakka olen ainoastaan uteliaisuudesta enkävarovaisuudesta tehnyt… On erinomaisen hupaista saada tietää kaikki, mitä maailmassa tehdään ja tapahtuu. Vakuutan, ett'ei sitähuvittavampaa lukemista ole! Muutamat kirjeet ovat ylennautinnollisia… niissä on kaikenlaisia kohtia… Ja niinopettavaisia, paljoa enemmän kuin Moskovskija Viädomosti!

Päällikkö. Noh niin, mutta sanokaa, ettekös ole mitään huomanneeteräästä Pietarista tulleesta virkamiehestä?

Postimestari. En, en ole lukenut mitään pietarilaisesta, muttasaratovilaisista ja kostromalaisista puhutaan paljo. On todellakinvahinko, että te ette lue kirjeitä. Välistä tapaan aivan erinomaisiaseikkoja. Niin muistan esimerkiksi erään kirjeen, jossa muuanluutnantti kuvailee, mitä riemua hän pidoissa oli nauttinut. Se olitodellakin oivallista. "Täällä elän", kirjoittaa hän, "ikäänkuinparatiisissa. Kaikkialla kauniita tyttöjä, musiikki soi, minäriennän tuleen…" Kuten jo lausuin, kirjoittaa tämä nuori miestunteellisesti… Minä pidin tahallani tämän epistolan itselläni!Luenko sen teille?

Päällikkö. Älkää, nyt ei meillä ole aikaa siihen. Te, Ivan Kusmitsch, olette siis niin hyvä ja, jos sattumalta mitään valitusta tahi kannettasaisitte käsiinne, pitemmittä mutkitta pistätte sen hyvään talteen?

Postimestari. Aivan mielelläni!

Piirituomari. Mutta katsokaa vaan eteenne… Kyllä siitä vielä kerrankäytte kiikkiin.

Postimestari. (Säikähtyneenä). Voi, hyvä Jumala!

Päällikkö. Oh, mitäs siitä! Olisi aivan toista, jos se julkisestitapahtuisi. Mutta näin meidän kesken…

Piirituomari. Niin, kylläpä paha päällemme päätyi!.. Mutta minätulinkin suoraan puhuen, Anton Antonovitsch, lahjoittaakseni teillepienen koirasen. Se on hurttakoirani, jonka hyvin tunnette, täysisisar… Olettehan kuulleet, että Sheptovitsch on haastattanutVarckovitschin oikeuteen? Nyt minulla on päivät kuin papilla: minälasken asianajajana pyydykseni kummankin kalaveteen.

Päällikkö. Minä annan hiiden teidän pyydyksillenne: Minulla vaan tuokirottu inkognito hyörii ja pyörii päässäni. Minusta on joka hetki, kuin ovi aukenisi ja…

Kolmas kohtaus.

Edelliset. Bobtschinski ja Dobtschinski.

(Hengästyneinä juoksevat huoneesen).

Bobtschinski. Tärkeä uutinen!

Dobtschinski. Arvaamaton uutinen!

Muut. Mikä niin?

Dobtschinski. Aivan odottamaton uutinen! Poikkesimme ravintolaan…

Bobtschinski (keskeyttäen). Minä tulin Peter Ivanovitschin kanssaravintolaan…

Dobtschinski (keskeyttäen). Älkää Peter Ivanovitsch! Suokaa anteeksi!Antakaa minun kertoa asia!

Bobtschinski. Ei, sallikaa minun… sallikaa minun… Ettehän tepysty puhumaankaan…

Dobtschinski. Mutta te sotkette, ettekä kaikkia muista…

Bobtschinski. Muistan Jumal'auta, muistan! Älkää tähän sekaantuko!Minä kyllä kaikki kerron… (muille) Mutta laittakaa niin, ett'ei PeterIvanovitsch saa minua keskeyttää!

Päällikkö. Mutta Jumalan tähden, puhukaa vihdoin! Mikä nyt on? Minäkuolen tähän tuskalliseen odotukseen. Tehkää hyvin ja istukaa, hyvätherrat! Peter Ivanovitsch, tuossa on tuoli. (Kaikki istuvat molempainPeter lvanovitschien ympärille). Noh, kertokaa, kertokaa suunnepuhtaaksi; – mitä on tapahtunut?

Bobtschinski. Anteeksi, anteeksi… En voi kaikkia yhtähaavaa kertoa.Heti sen jälkeen, kun olin jättänyt teidät, levotonna tuosta äskentulleesta kirjeestä… niin… silloin… silloin… minä juoksin…mutta Peter Ivanovitsch, älkää häiritkö! Minä vakuutan, että tiedänkaikki, kaikki!.. No, juoksin siis Korobkinin luo. Korobkin ei ollutkotona, ja siis juoksin takaisin Rastakovskijn luo ja, koska hänkin olimennyt kaupungille, poikkesin postimestarin luo, hänelle sitä uutistailmoittamaan, jonka olin teiltä kuullut, ja hänen luotaan lähteissänitapasin Peter Ivanovitschin.

Dobtschinski (keskeyttäen). Aivan lähellä piirakkaleipurin kulmaa…

Bobtschinski. Aivan niin, lähellä piirakkaleipurin kulmaa… Siistapasin, niinkuin jo mainitsin, Peter Ivanovitschin ja sanoin hänelle: "joko olette kuulleet, minkälaisen sanoman Anton Antonovitsch aivanluotettavasta lähteestä on saanut?" Mutta palveluspiikanne Avdotja, joka jotakuta asiaa toimittamaan oli lähetetty Potschetschujevin luo, oli sen jo hänelle kertonut.

Dobtschinski (keskeyttäen). Hänen piti noutaman konjakki-lekkeri.

Bobtschinski (työntäen Dobtschinskin käsiä edestään). Niinkonjakki-lekkeriä noutamaan hän oli lähetetty… Minä ja PeterIvanovitsch menimme siis Potschetschujevin luo… Peter Ivanovitsch, olkaa niin hyvä; älkää puheeseni puuttuko… Menimme siisPotschetschujevin luo ja kulkeissamme sanoi Peter Ivanovitsch minulle: "Poiketkaamme", sanoi hän, "ensin ravintolaan! En ole aikaisestaaamusta einettäkään syönyt… vatsaani oikein hiukaa… Ravintolanisäntä", sanoo hän, "on äsken saanut tuoretta lohta, sitä mieleni tekeemaistella", sanoo hän. Tuskin olimme sisään tulleet, ennenkun nuorimies…

Dobtschinski (keskeyttäen). Sievänlainen ja hyvissä vaatteissa…

Bobtschinski. … sievänlainen ja hyvissä vaatteissa astui huoneesen.Hänen kasvojensa muodosta oivalsin heti jonkunlaisen arvonsatunnon…hänen silmänsä… katsantonsa, kaikki sen osoitti! (Otsaansaosottaen). Paljon, sangen paljon! Minä jotakin aavistin ja lausuinPeter Ivanovitschille: "tuo ei ole lystin vuoksi tänne tullut; ei todentotta, lystin vuoksi hän ei ole tänne tullut." Ja Peter Ivanovitschvihkaisi salaa isännälle. Ja Vlas, isäntä – hänen vaimonsa on vähänaikaa sitten saanut vankan pojan, joka vastedes on jatkava isänsätointa – noh, niin Peter Ivanovitsch viittasi isännälle ja kysyimatalalla äänellä: "kukapa", sanoi hän, "tuo nuori mies lienee?" Jaisäntä vastasi: "tuo", sanoi hän… mutta älkää minua keskeyttäkö,Peter Ivanovitsch! Minä kykenen puhumaan, mutta te ette saa sitäkertoneeksi! Teiltä on etuhammas kadonnut ja te nielette sanat…"Tuo", sanoi hän, "tuo nuorukainen on eräs virkamies Pietarista. Hänennimensä on Ivan Aleksandrovitsch Hlestakov ja hän on matkalla Saratovinlääniin. Mutta kuinka eriskummalliset", sanoi hän, "hänen tapansa ovat?Nyt hän jo kaksi viikkoa on tässä ravintolassani oleskellut… hän eikoskaan mene ulos, ottaa kaikki velaksi, eikä koskaan maksamisestapuhu." – Heti kun hän oli tämän kertonut, äkkäsin minä asian. "Aha",sanoin minä Peter Ivanovitschille.

Dobtschinski. Eipä, Peter Ivanovitsch, minäpä sanoin.

Bobtschinski. Ensin te sanoitte, ja sitten minäkin sanoin "aha":"Aha" sanoimme siis yhdessä Peter Ivanovitschin kanssa. "Miksipä tuotäällä aikailee, vaikka on Saratoviin menossa?"… Min, niin, hänpä seon se virkamies Pietarista; hän se on eikä kukaan muu!

Päällikkö. Mikä virkamies?

Bobtschinski. Noh, virkamies, varmaan se, jota odotamme tännetulevaksi – reviisori!

Päällikkö (säikähdyksissään). Mitä te lausutte? Varjelkoon meitäJumala!.. Mutta sehän on mahdotonta!

Dobtschinski. Eipä ensinkään mahdotonta, Anton Antonovitsch! Minävakuutan teille: hän se on! Hän ottaa kaikki velaksi, ei ensinkään käyulkona – kuka muu hän olisikaan? Ja passissa on matka määrättySaratoviin!

Bobtschinski. Hän se on, jumaliste onkin! Kaikkia hän katseli, kaikkia hän tarkasteli, ei mikään jäänyt häneltä huomaamatta. Hänmyöskin näki, että minä ja Peter Ivanovitsch söimme lohta…pääasiallisesti sen tähden, että Peter Ivanovitschin vatsa… niin,hän tuijotti lautasiimme niin, että minun kävi aivan tuskalliseksi.

Päällikkö. Niin, Jumala olkoon meille syntis-paroille armollinen!Missä hän asuu?

Dobtschinski. Numero viisi, portaitten alla.

Bobtschinski, Samassa huoneessa, jossa matkustavat upseerit viimevuonna tappelivat.

Päällikkö. Kauanko hän on täällä ollut?

Dobtschinski. Jo kaksi viikkoa!

Päällikkö. Kaksi viikkoa! (syrjään). Oh Luoja, hyvä Jumala ja kaikkipyhät! Ja sillä aikaa on alaupseerin vaimoa piiskattu! Vangeille ei oleruokaa annettu. Eikä katuja ole edes kertaakaan la'aistu! LaupiasJumala, nyt hukka mun perii!

(Tarttuu molemmin käsin päähänsä.)

Sairashuoneen talousmies. Noh, Anton Antonovitsch, täytyykö meidänpukeutua univormuun ja lähteä ravintolaan?

Piirituomari. Ei, ei! Ensin meidän täytyy lähettää hänen luoksensapapisto ja kauppamiehet; käsketäänpä kirjassakin, jonka nimi on IvanMasonin teot.

Päällikkö. Ei, ei! Jättäkää kaikki minun toimitettavakseni. Olenpaelämässäni näin vaikeita kohtia kokenut… mutta Jumalan avulla olenniistä päässyt, vieläpä kiitoksiakin saanut,. toivon, ett'ei hännytkään meitä pulaan jätä! (Bobtschinskille). Hän on siis nuori mies, vai kuinka?

Bobtschinski. Kahdenkymmenenkolmen tahi neljän vuotinen – ei sitävanhempi.

Päällikkö. Noh, mitä nuorempi, sitä parempi! Nuoren perille pikemminpääsee. Pahempi, jos olisi joku vanha saakeli. Nuori enemminpintapuolelle katsoo… Olkaa nyt, hyvät herrat, kukin kohdastannevalmiina. Minä lähden sinne yksinäni tahi Peter Ivanovitschin seurassa.En ole mitään tietävinäni… olen ikäänkuin huvikseni kävelemässä jakatsomassa, kohdellaanko vieraita hyvin. Kuule Svistunov!

Svistunov. Mitä suvaitsette?

Päällikkö. Juokse heti hakemaan ala-poliisimestaria! Mutta älä,maltas! Minä tarvitsen sinua; käske joku toinen hakemaan hänetpuheilleni.

(Poliisipalvelija juoksee suinpäin ulos).

Sairashuoneen talousmies. Menkäämme täältä pois, Ammos Fedorovitsch!Jotakin onnetonta voisi todellakin tapahtua.

Piirituomari. Mitähän teillä olisi pelkäämistä? Te annatte sairaillepuhtaita yömyssyjä ja siinä kaikki.

Sairashuoneen talousmies. Puhtaita yömyssyjä, noh, se on tietty!Mutta ohjesäännön mukaan pitää sairaitten saada kauralientä, – jakäytävissä on niin tavattoman ankara kaalin-haju, että nokka onvaarassa.

Piirituomari. Siinä suhteessa minä olen aivan huoletta, sillä kenenmieleen voisi johtua pistää nenänsä minun virkahuoneeseni? Ja jos jokusaisikin päähänsä katsahtaa asiakirjoihini – niin pian hän siitä kokoelämäksensä kyllänsä saisi. Jo kuusitoista vuotta olen tuomarina ollutja kun vaan katsahdan asiapapereihin, viittaan kädelläni, sillä ei itseSalomo kaikessa viisaudessaan voisi saada selville, mikä niissä onoikeaa ja mikä väärää.

(Piirituomari, sairashuoneen talousmies, koulujen tarkastaja ja postimestari tapaavat, pois mennessänsä, ovessa palaavan poliisipalvelijan).

Neljäs kohtaus.

Kaupungin päällikkö. Bobtschinski. Dobtschinski. Svistunov.

Päällikkö. Noh, ovatko ajopelit valmiina?

Svistunov. Käskynne mukaan, herra päällikkö!

Päällikkö. Mene kadulle, vaan… älä, malta! Missähän kaikki muutovat? Oletko aivan yksin? Käskinhän Prohorovia olemaan saapuvilla.Missä hän on?

Svistunov. Hän on vahtikonttorissa… mutta hänestä ei olemihinkään?

Päällikkö. Kuinka niin?

Svistunov. Hän kannettiin sinne aamulla eikä tietänyt tästämaailmasta mitään. Olemme jo kaataneet pari saavia vettä hänenniskaansa, mutta hän on vieläkin yhtä tunnoton.

Päällikkö. Voi Jumalani! (Tarttuen päähänsä). Riennä heti kadulle…tahi seis, malta, kuule! Juokse ensin huoneeseni – kuule! – ja tuotänne miekkani ja uusi hattuni! (Dobtschinskille). Ja nyt PeterIvanovitsch, eteenpäin Jumalan nimeen!

Bobtschinski. Noh, entäs minä sitten… minä… ettekö salli minunkinseurata?

Päällikkö En, en, Peter Ivanovitsch, se ei käy laatuun. Kolme miestä – ei sovi, eikä sitä paitse ole vaunuissa tilaa kolmelle hengelle.

Bobtschinski. Ei mitään, ei mitään! Minä juoksen jälessä, jälessä…kunhan vaan pääsen oven raosta noin hieman näkemään, miltä hän noinniinkuin näyttää.

Päällikkö (poliisipalvelijalle, joka tuo miekan). Mene, juokse, minkäkäpälästä lähtee, ja kutsu kokoon kaikki kaupungin palvelijat, jotkatapaat, ja ota… Mutta voi kuinka miekkani on käynyt naarmuihin. Tuohäijy kauppias Abdulin! Näkee kaupunkinsa päälliköllä olevan vanhanmiekan eikä lähetä hänelle uutta! Voi noita konnia! Mutta anomuskirjatriivatuilla ovat kyllä aina takkinsa alla… Jokaisen pitää ottamankatu, ei… mitä puhun, pitää ottaman luuta ja lakaiseman se katupäästä päähän, jonka varrella ravintola on, mutta siistiksi, puhtaaksi – kuuletko – oikein puhtaaksi! Ja paina se mieleesi! Minä tunnensinut, niinpä niin, minä sinut varsin hyvin tunnen. Sinä olet hurskasja typerä olevinasi, sinä pöllö, mutta varastat ja kätket saappaanvarsiisi hopeisia teelusikoita. – Ole varoillasi vaan, sen minä sanon.Mitä koirankuria kauppias Tshernajevin luona teit? Hä? Hän antoisinulle neljä kyynärää verkaa univormuksi, ja sinä kaappasitkin kokopakan. Ole varoillasi mies! Sinä jo varastelet liiaksi asemassasi.Marss!

Viides kohtaus.

Päällikkö. Bobtschinski. Dobtschinski. Ala-Poliisimestari.

Päällikkö. Mutta missä maailman ääressä te piileilette, StepanIljitsch? Mikä häijy tapa se on?

Ala-Poliisimestari. Olinhan tässä portin takana!

Päällikkö. Kuulkaa, Stepan Iljitsch! Tuo virkamies Pietarista onsaapunut. Mihin toimiin olette ryhtyneet?

Ala-Poliisimestari. Olen tehnyt aivan käskynne mukaan. Olenlähettänyt poliisipalvelija Pugovitsin ja kaikki muut poliisipalvelijatkatuja lakaisemaan.

Päällikkö, Missä Derschimorda on?

Ala-Poliisimestari. Hän lähti tuonne, jossa oli syttynyt nokivalkea.

Päällikkö. Ja Prohorov on tietysti humalassa?

Ala-Poliisimestari. Aivan niin, hän on humalassa.

Päällikkö. Kuinka te sen sallitte?

Ala-Poliisimestari. Mitäs sille voi. Eilen oli esikaupungissa tappelu – hän meni sinne järjestystä toimittamaan ja palasi sieltä itsepeukalot keppinä.

Päällikkö. Kuulkaa, mitä teidän en tehtävä! Tuon pitkänkaupungin-vahtimestarin pitää seisoman sillan päässä järjestystävoimassa pitämässä. Ja suutarin talon viereinen aita on purettava japaalutettava, että näyttäisi siltä, kuin olisi aikomus ryhtyä senkorjaamiseen. Sillä mitä enemmän on revitty, sitä toimeliaammiltanäyttävät kaupungin hallitusmiehet… Ah, olin unhoittaa, että tuonaidan viereen on kaadettu neljäkymmentä kuormaa kaikenlaista soraa!Mikä ilkeä kaupunki; jos vaan asettaa johonkin paikkaan muistopatsaan, taikkapa vaan aidankin… niin heti kaatavat sinne kaikenlaista roskaaviereen! Ja jos tuo virkamies tulisi teiltä kysyneeksi, ollaanko täällätyytyväisiä – niin vastatkaa heti paikalla, "täällä kaikki on hyvin, ylhäinen herra!" Jos kuka rohkenisi mutista, niin minä sitten hänentyytymättömyytensä perästäpäin tyydytän ja kyyditän. (Syvällähuokauksella,) Oh – ho – ho – hoo! Voi minua syntis-parkaa! (ottaahatun asemesta hattukotelon.) Voi Luojani, ole minulle armollinen, niinettä eheänä hänen kynsistänsä pääsen; ja minä pyhitän sinulle isoimmanvahakynttilän, mitä kukaan ihminen tähän saakka on sinulle asettanut.Kukin näistä koiramaisista kauppamiehistä on velvollinen siihenantamaan sata naulaa vahaa! Voi Jumalani, Jumalani, lähtekäämme PeterIvanovitsch!

(Hajamielisyydessään panee hattukotelon päähänsä.)

Ala-Poliisimestari. Te olette panneet pahvikotelon päähänne AntonAntonovitsch. Tässä on hattunne.

Päällikkö (heittää pahvikotelon pois). Kotelo, niin onkin; koteloonkin. Hiiteen kaikki hattukotelot!.. Ja jos hän kysyy, minkätähdensairashuoneen kirkkoa ei ole rakennettu, vaikka jo viisi vuotta sittenrahat on siihen määrätty, – niin muistakaa vaan vastata, että kyllä jooli alettu, mutta että se paloi. Olen siitä asiasta jo lähettänytvirallisen ilmoituksen… Älköön suinkaan kukaan tyhmyydessääntokaisko, ett'emme ole työhön ruvenneet! Ja sanokaa Derschimordalle, ett'ei hän saa liiaksi käyttää nyrkkiänsä… sillä hän järjestyksenvuoksi on aina valmis hosumaan sekä oikealle että vasemmalle ja lyösekä syyllisiä että syyttömiä. Mutta lähtekäämme vihdoin, PeterIvanovitsch! (Menee ja tulee takaisin.) Ja sitten ei saa laskea ketäännäistä renttuisista sotamiehistä kadulle. Nuo ryysyrehjat eivät otamuuta kuin sotatakin päällensä, kun lähtevät ulos. Housuista eipuhettakaan.

(Kaikki menevät).

Kuudes kohtaus.

Anna Andrejevna ja Maria Antonovna (tulevat juosten sisään.)

Anna. Missä he ovat? Missä he ovat? Voi hyvä Jumala! (avaa oven)Anton, minun rakas pikku Anton!.. (Tyttärelle) Taas on vika sinussa; kokonaan sinussa! Aina sitä viivytellään: milloin neula vaan, millointaas huivi, milloin mitäkin puuttuu. (Juoksee ikkunalle ja huutaa)Anton, Anton, mihin sinä menet? Kuka on saapunut? Reviisoriko? Onkohänellä viikset – isotkin viikset?