Syteen taikka saveen

PERÄKORPI (Huutaen.) Ja minä sanon sinulle, jos kuulla maltat, että minäkin olen nyt aikonut ottaa akan.

KYLÄ-MAIJA (Innokkaasti:) Tekö? Oikeinko itsellenne? No mikä on sen onnellisen valitun nimi, joka saa (viittaa kädellään ympäri huonetta) nämät kaikki ja päässee tähän emännäksi lyllyttelemään? Voi juutas, vai jo te nyt viimeinkin… No kylläpä sille ihmiselle, joka pääsee kaiken tämän tavaran ja komeuden päälle, kylläpä sille, mä sanon, Jumalan siunaus vuotaa kuin viina leilistä, ha ha haa. Kuka se on, rakas lautamies?

PERÄKORPI (Myhäillen.) Enhän minä ole lautamies.

KYLÄ-MAIJA. Noo, mitä sillä on väliä! Parempikin te olette kuin moni lautamies, paljonkin parempi kun esimerkiksi tuo Järvensivun lautamies, jolla on niin kauhea velka selässänsä. Kuinkahan ei teitä olekin pantu lautamieheksi? Eivät ne ole, raukat, ymmärtäneet (Käsiä yhteen lyöden.) Mutta taikkama! Teidän emäntä vainajan isä oli lautamies? Meikeinhän se on sama jos te olisitte: (Vakuuttavasti.) Minä sanon teitä lautamieheksi, vihastukaa jos tahdotte! Lautamies teistä kuitenkin tulee kun te olette niin viisas, ja rikas, ja pulska (Yhä enempi mielistellen:) Mutta mikä on sen kullannuppeloisen nimi, sen autuaan lapsen, joka pääsee näiden tavarain haltiaksi?

PERÄKORPI. Minä meinasin sulle puhua…

KYLÄ-MAIJA (Käsiä yhteen lyöden.) Mulle puhua!? Ettäkö minua? Eihän te leikkiä laske? Ei saa pilata köyhää! Meinaatteko oikein todella?

PERÄKORPI. Eei, minä vaan ajattelin että sinä olisit sopiva —

KYLÄ-MAIJA. Voi taivas! Oikeinko todella?

PERÄKORPI. Niin tuota, älä nyt huuda, minä arvelin vaan että sinä olisit tottunut —

KYLÄ-MAIJA. No niin! Kyllä minä sen sanon, vaikkapa kohta omalla, syntisellä suullani, että jos minä tulen teille emännäksi, niin heiluman täällä pitää joka paikka. Kamarin lattiankin minä pesen ja sen pitää kumaata niin kuin pukaali kun me molemmat yhdessä veisaamme sitä virttä, kuinka se nyt olikaan?.. Maa … maa…

PERÄKORPI (Syrjään.) Nyt se vietävä luulee, että minä aijon emännäkseni häntä itseänsä! Mitähän lempoa tästä vielä tulee?

KYLÄ-MAIJA. Niin niin, näinpä se olikin (veisaten) Maa-aha-ha su-huur jaa-ha-ha-havaraa, jaa ka-haik se-hen ta-havaraa… ["Maa suur' ja avara ja kaikk' sen tavara."] Niin se oli. Eikös mulla ole vielä korea äänikin kun mä taidan niin kauniisti lurajuttaa? Eivät ne tämän aikaiset enää moni niin osaa, huutavat vaan ja mylvivät niin kun härät. Mutta voi paikkaa jos meistä tulis vielä pari! Kukas sitä olisi uskonut vielä äsken, kun minä tulin pitkin kylänraittia kantaen selässäni tuollaista rumaa reppua! Mutta niin muuttuu maailma. Kuka, kuka olisi äsken uskonut että Maijasta tulee yht'äkkiä morsian ja että täällä ruvetaan kullaksumaan, ihan niin kun pyykkiä vain, hi hi hii!..

PERÄKORPI (Huutaen.) Pane nyt järveen se paasaaminen, että minä saan…

KYLÄ-MAIJA. No se joutaa kyllä järveen, mutta annahan nyt, rakas yrkämies, mun vähän höhlytä enintä puhkuani menemään. Ymmärräthän sinä sen, rakas Iisakki-paappa, – vaikka et sinä siltä mikään paappa ole, sinä olet pulska ja fiini kun pesty variksen poika, mutta mä nyt vaan sanoin paapaksikin —

PERÄKORPI (Syrjään.) Heittäiskö tuon vietävän päällensä ulos?

KYLÄ-MAIJA. No tuota, kyllä minä sen nyt olen tässä moni kertaan ajatellut pääni ympäri ja meinaan niin, että enköhän minä nyt sitte tule teille emännäksi. Kyllähän minä muutenkin elän, vaikka sen itse sanon, mutta kun tekin niin kipeästi tarvitsette emännän ja minä tässä olen joutilas, ja – kun tekin arvelette että minä olisin sopiva, niin mitä siinä on muuta kun… Mutta kuule, mitähän meidän pitää tehdä mun tupani kanssa, pitääkö sen myödä, vai annetaanko olla? Kuinka sinä sen parhaaksi ajattelet? Sinun tahtoasi tässä nyt noudattaa täytyy, sillä mies on vaimon pää.

PERÄKORPI. Koeta nyt, hyvä ihminen, pitää suusi kiini siunaaman aika, sinä olet aivan erehtynyt.

KYLÄ-MAIJA. Noo niin, et suinkaan sinä nyt vielä olekaan minun pääni, mutta siksi kuitenkin tulet.

PERÄKORPI. Ei ikänä, jumalauta!

KYLÄ-MAIJA. Tulet sinä, elä vanno väärin, se on synti. Vaikka kuinka ajattelisitkin tasavaltaa, niin ei se menesty! Miehellä pitää talossa olla ohjakset. Vaikka kyllä minäkin otan ohjakset kireelle siinä mikä minulle kuuluu. Kuule, minä olen tässä ajatellut, että niin tyyni ei me ikänä vie maitoa meijeriin ettei edes papinvoita saada omasta maidosta, ilman ostamatta…

PERÄKORPI (Nousee kiivaasti ja lyö jalkaa lattiaan.) Pane hiiteen nuo juttusi ja mene itse niin pitkälle kun maantietä riittää!

KYLÄ-MAIJA. Mitä se nyt sanoi? Narrannutko se onkin minua?

PERÄKORPI. Minähän, tuota, aijoin sinulle vaan kuppaamisesta puhua ja sinä nostat sellaisen riemun.

KYLÄ-MAIJA (Istuu äänetönnä tuijottaen lattiaan. Nousee sitten kiivaasti:) Sen minä sanon sinulle, muutama parkkiposki, klanipää, kahju, että vielä sinä tätä kadut! (Lyö jalkaa lattiaan.) Minä olen niin kunniallista sukua kuin sinäkin. Ei mun suvussani ole moneen miespolveen ollut huoria ei varkaita, ei edes valehtelijoita: Ja tuollaisen parkkiposkenko minä sitten ottaisin rikkaudelle, tuollaisen, jonka leukakin on kun hallavuoden varileivän puolikas ja jonka ensimmäinenkin emäntä kuoli niin että – Jumalako sen tietää kuinka kuoli. Vainaja tapasikin mulle vaivojansa valittaa ja sanoi aina, että kun hän joutui sellaisen romun kanssa naimisiin ja parempiakin olisi kyllä saanut. Tpyi! Häpeä silmät päästäsi! (Työntää oven auki ja huutaa siitä ulos:) Hoi ihmiset! Tulkaa hätään! Joutukaa rakkaat ystävät, kun tämä Peräkorven äijä hätyyttää täällä —

PERÄKORPI (Työntää hänet ulos.) Mene sinä riivatun ämmä!

KYLÄ-MAIJA. – hätyyttää, hätyyttää täällä yhtä (eteisestä) yhtä kunniallisen miehen kunniallista leskeä. Apua, apua, hoi, hoi! Tulkaa rakkaat ihmiset pelastamaan edes henkii-ii!

PERÄKORPI (Neuvotonna.) Voi repaletta kun huutaa. Minä senkin pöllö kun rupesin tuollaisen saatanan kanssa puhumaan ja luulin sitäkin ihmiseksi. Kylläpä tästä nyt tulee korea juttu.

LIISA (Tulee.) Mikä hätä sillä Kylä-Maijalla oli?

PERÄKORPI (Ihastuneena.) No kuule hyvä ihminen, kun minä hullu kutsuin hänet tänne ja meinasin pyytää kuppaamaan, niin tämä tolvana joka ei ikänä malta kuulla niin kauan että hänelle asian selittäisi, alkoi luulla että minä pyysin häntä akakseni.

LIISA (Lyöden käsiä yhteen.) Voi kaksi vanhaa karvalakkia!

PERÄKORPI. ja siitäkös se ilon nosti, ennen kuin sain hänelle selitetyksi.

LIISA (Yhä nauraen.) Voi yhdeksäntoista!

PERÄKORPI. Ja sitten rupesi juutas huutamaan niin kuin eläin, että minä muka häntä hätyytän. Voi jumalatonta ihmistä, minkälainen sappi ja sisu sillä on.

LIISA. No tietääkin sen. Mutta kuka isännän käski tuomaan Kylä-Maijan kamariin, kuka jo? Ha haa! Kuka käski! Minäkin nauran oikein koko suulla, ha haa, kuka käski!

PERÄKORPI. Ethän sinä uskone, että minä hänen kanssaan mitään vehkeilin?

LIISA. Kukahan nyt tuollaisen kanssa!..

PERÄKORPI. Vanha mies.

LIISA. Niin toki, vanha ja reiru mies.

PERÄKORPI. Aina ollut reiru mies, en milloinkaan puheitten alainen.

LIISA. Niin toki, en minä ole ainakaan koskaan kuullut.

PERÄKORPI. Vaikka olet oman kylän lapsia ja olet kaikki kuullut, kun tässä palvellutkin olet toista kymmentä vuotta.

LIISA. Minä en uskoisi teistä sellaista vaikka itse näkisin.

PERÄKORPI (Hämillään, epävarmana.) Kuule Liisa, tuota, olis minulla sullen puhumista.

LIISA. Minulleko?

PERÄKORPI. Niin sinulle.

LIISA. Mitähän puhumista isännällä mulle, piika-ihmiselle?

PERÄKORPI. Tuota … tuota .. (korvan taustaa kynsien) se olis sellaista asiaa, että…

LIISA. Sanokaa vaan, isäntä, kyllähän mulle sanoa sopii.

PERÄKORPI. Niin että, etkö sinä rupeaisi tähän emännäksi kun … kun tunnet jo kaikki talon tavat ja lehmätkin jo tuntevat sinun, tuota —

LIISA (Iloisesti.) Herra hallitkoon! – mitä tuo isäntä nyt sanoo?..

Noo, kyllähän minä talon tavat tunnen ja lehmät kanssa, mutta.

PERÄKORPI. Mitä sinä siihen sanot?

LIISA. Niin mitäkö minä sanon? Voi mitä tuo isäntä nyt sanoi, olishan sillä nyt parempiakin kun tällaisia.

PERÄKORPI. Minkälaisia?

LIISA. Rikkaampia ja komeampia.

PERÄKORPI. Sinä kelpaat.

LIISA. Minäkö?

PERÄKORPI. Minä olen sinun katsonut parhaaksi.

LIISA. Minunko?

PERÄKORPI. Sinun, sinun.

LIISA (Käsiänsä nyplien epävarman, vaan samalla tyytyväisen näköisenä.)

Voi kumminkin tuota isäntää?

PERÄKORPI. Noo.

LIISA. Mitähän Miinakin sanoisi jos te Liisaa hänelle äitipuoleksi… Voi juteri hallitkoon, isäntä, en minä uskalla (Vaipuvalla epätoivon äänellä:) Ja Korvalan Juho… (Itkuun pillahtaen.) Minä olen niin halpa ja köyhä, ei-eikä Ju-jumala ole edes ko-komiaa ul-ulkomuotoa an-antanut, y-hyy (Peittää kasvojaan esiliinalla.)

PERÄKORPI. Älä nyt, Liisa, saakeli tuota … älä nyt huuda. Kuultele nyt mitä sanon. Minä olen Juhollen maksanut äitinsä perinnön joka pennin ja Miinalle maksan sen vaikka tänä päivänä. Ei sinun niistä tarvitse välittää. Ja … ja tuota, (lyö kättä polveen) me laitamme itsemme komeiksi, Liisa!