Читать книгу: «Kenelm Chillingly: Hänen elämänvaiheensa ja mielipiteensä», страница 14

KOLMAS KIRJA

ENSIMMÄINEN LUKU

Jos maailmassa löytyi vaimo, joka oli sopiva sovittamaan Kenelm Chillinglyä rakkauden suloisien erhetyksien ja avio-elämän pienten kiistain kanssa, niin oli syytä otaksua, että Cecilia Travers olisi sellainen vaimo. Hän oli ainoa tytär ja hänen äitinsä oli kuollut jo hänen lapsena ollessaan, niin että hän oli kohonnut talouden hallitsijattareksi sillä ijällä, jolloin enimmät nuoret tytöt vielä leikkivät nukkiensa kanssa, ja siten hän aikaisin oli saavuttanut sitä edesvastauksen tuntoa ja itseensä luottamusta, joka useimmiten jalostuttaa luonnetta, vaikka se vaimoissa melkein yhtä usein poistaa sen hienouden ja lempeyden, joka tekee heidän sukunsa niin miellyttäväksi.

Niin ei ollut Cecilia Travers'in käynyt, sillä hän oli niin naisellinen, ettei vallan käyttäminenkään voinut häntä miehekkääksi tehdä. Hänen luonteensa oli niin suloinen ja lempeä, että hänen henkensä kokoili hunajaa missä se vaan oleskeli.

Hänellä oli yksi etu hänen vertaistensa tyttöjen rinnalla, nimittäin se, että häntä ei oltu opetettu tuhlaamaan niitä taipumuksia sivistykseen, joita Jumala hänelle oli suonut, sellaisiin joutaviin turhuuksiin, joita sanotaan vaimon taidollisiksi. Hän ei maalannut piirustuksien mukaan vesisekaisilla vesiväreillä; hän ei ollut viettänyt vuosta elämästänsä pakoittamalla kohteliaita kuulijoita kuuntelemaan italialaisia aarioita, joita he saavat kuulla kolmannen luokan varsinaisen laulajan laulavan paljoa paremmin jossakin pääkaupungin soitantosalissa. Minä pelkään, että hänellä ei ollut muita vaimollisia taitoja kuin ne, joiden kautta neuloja tahi korko-ompelija jokapäiväisen leipänsä ansaitsee. Sellaista työtä hän rakasti ja hän teki sitä hyvin.

Mutta jos Cecilia Travers'ia hänen onneksensa opettajat eivät olleet vaivanneet, niin isä oli sitä vastoin hankkinut hänelle hyvän naisopettajan – joka muuten ei ollut mikään ansio hänen puolestansa. Hän ei suvainnut naisopettajia, mutta sattui niin, että hänen tuttaviensa joukossa oli eräs Mrs Campion, kirjalliseen sivistykseen katsoen etevä rouva, jonka mies oli ollut korkea virkamies yhdessä yleisessä virkahuoneessa ja joka omaksi huviksensa oli kuluttanut hyvät tulot ja sitten kaikkein ihmeeksi oli kuollut, jättämättä penniäkään jälkeensä.

Onneksi ei ollut lapsia jäänyt kasvatettavaksi. Leskelle määrättiin hallitukselta vähäinen eläkeraha; ja koska hänen miehensä koti hänen kauttansa oli tullut mitä hauskimmaksi Londonissa, niin hän oli niin rakastettu, että lukuisat ystävät kutsuivat häntä maatiloillensa – muiden muassa Mr Traverskin. Hän tuli aikomuksella viipyä pari viikkoa. Mutta tämän ajan kuluttua hän oli niin mieltynyt Ceciliaan ja Cecilia häneen, ja hänen läsnäolonsa oli tullut niin hauskaksi ja hyödylliseksi hänen isännällensä, että Mr Travers pyysi hänen jäämään heille ja ottamaan kasvattaaksensa hänen tytärtänsä. Mrs Campion suostui, vähän ensin evättyänsä, kiitollisuudella tähän tuumaan; ja siten Cecilialla, kahdeksannesta vuodestansa nykyiseen ikäänsä, yhdeksääntoista vuoteen asti, oli ollut se verraton etu, että aina oli saanut olla yhdessä korkeasti sivistyneen vaimon kanssa, joka oli tottunut kuulemaan parhaimpia arvosteluja parhaimmista kirjoista, joka oli kirjallisesti sivistynyt ja oli saavuttanut sitä hienoutta käytöksessä ja varovaisuutta arvostelun lausumisessa, jota saadaan sivistyneessä, maailmankokemuksessa etevässä seurapiirissä; niin Ceciliasta itsestä, olematta vähimmässäkään määrässä sinisukka tahi kirjakoi, tuli nuori nainen, jonka kanssa sivistynyt mies voi puhua niinkuin vertaisensa kanssa, jolta hän voittaa yhtä paljon kuin hän antaa; sellaiset naiset ovat hyvin harvinaisia; sellainen mies taas, joka ei paljon kirjoista välitä, mutta kuitenkin on kylläksi herrasmies arvostellaksensa hienoa sivistystä, puhui mielellään hänen kanssansa äidinkielellään, eikä tarvinnut kuulla, että piispa oli "pöyhkeä" tahi cricket-peli "julman lystiä."

Sanalla sanoen, Cecilia oli niitä vaimoja, joita Jumala on luonut miehelle avuksi – joka, jos mies olisi korkeasukuinen ja rikas, hänen puolisonansa antaisi niille uuden arvon ja lisäisi niiden nautinnon niiden velvollisuuksien täyttämisellä – joka, jos se mies, jonka hän valitsi, olisi köyhä ja hänellä olisi paljon vastuksia maailmassa, yhtä uskollisesti rohkaisisi, auttaisi ja hyväilisi häntä, kantaisi osan hänen kuormastansa ja lieventäisi elämän katkeruutta suloisella hymyllään, joka kaikki huolet korvaa.

Hän ei kuitenkaan vielä ollut ajatellutkaan rakkautta tai rakastajia. Hän ei ollut edes kuvaillut mielessään itselleen niitä ideaaleja, jotka väikkyvät enimpäin tyttöjen silmäin edessä, kun ne aikaihmisiksi tulevat. Mutta kahdesta asiasta hän jo oli tullut varmaan vakuutukseen: ensiksi siitä, että hän ei milloinkaan menisi naimisiin sellaisen miehen kanssa, jota hän ei rakasta, ja toiseksi, että kun hän rakastaisi, olisi se koko elämäksi.

Ja nyt lopetan minä tämän kuvaelman kuvaamalla itse tyttöä. Hän oli juuri tullut omaan huoneesensa, käytyänsä tarkastamassa valmistuksia niihin pitoihin, jotka hänen isänsä illalla aikoi pitää vuokramiehillensä ja maalaisille naapureillensa.

Hän oli viskannut olkihattunsa pois ja pannut syrjälle ison korin, joka oli ollut täynnänsä kukkia vaan nyt oli tyhjä. Hän pysähtyi peilin eteen, silitteli kurtistuneet nauhat hiuksissaan – tummissa, kastanjankarvaisissa, silkinhienoisissa, tuuheissa hiuksissaan – joita ei milloinkaan mikään hyvänhajuinen kaunisteleva voide ollut saastuttanut, eikä milloinkaan koko hänen elinaikanansa tulleekaan sitä tekemään.

Hänen ihonsa, joka tavallisesti on hieno ja hiukan vaalea, on nyt liikkeen ja auringonpaisteen vaikutuksesta tullut hyvin punoittavaksi. Kasvojen piirteet ovat hienot ja lempeät, silmät ovat mustat pitkillä silmäripsillä varustetut, suu on erinomaisen kaunis ja on nyt puoleksi auki, sillä tyttö hymyilee; luultavasti hän muistaa jotain hauskaa, ja sen kautta tulee rivi kauniita kiiltäviä hampaita näkyviin. Mutta kasvojen omituisen sulouden vaikuttaa tyyni onni, jota sävy ilmoittaa; senkaltainen onni, jota ei mikään suru näytä häirinneen, ei mikään synti keskeyttäneen – sellainen pyhä onni, joka on viattomuuden tunnusmerkki ja rauhallisen sydämen ja omantunnon heijastava valo.

TOINEN LUKU

Oli kaunis kesä-ilta tilanomistajan kemuille. Mr Travers'in luona oli muutamia vieraita; kemujen takia oli aikaisin syöty päivällistä ja vieraat olivat nyt, vähää ennen kuutta, isäntänsä kera kokoontuneet päärakennuksen edustalla olevaan pihaan. Päärakennus on säännötön ja sitä oli korjattu ja rakennettu lisää eri aikoina Elisabethin hallituksesta Viktorian aikoihin asti. Toisessa päässä, joka oli vanhin osa, oli pienillä ruuduilla varustetut ikkunat; toisessa päässä, uudemmassa osassa, joka oli laakealla katolla varustettu kylkirakennus, oli uusimuotiset ikkunat, jotka ulottuivat maahan asti; rakennuksen keski-osaa peitti kukkivilla köynnöskasveilla peitetty veranda. Piha oli avara kenttä, joka vietti länttä kohden ja jonka takana oli vieriäinen ja kaunis kukkula, jonka huipulla oli vanhan luostarin rauniot. Toisella puolella kenttää oli kukkatarha ja leikkikenttä, jonka Repton alkuansa oli järjestänyt; vastakkaisella puolella oli kaksi isoa majaa, toinen tanssimia, toinen illallista varten. Etelään päin oli näkö-ala vallan aukea vanhaan englantilaiseen puistoon päin, joka tosin ei ollut komeinta laatua – jossa ei ollut vanhoja käytäviä tahi hyödyttömiä sananjalkoja hirveille makuusijaksi – mutta se oli kuitenkin käytännöllisen maanviljelijän puisto, joka oli sekä hyödyllinen että kaunis katsella; nurmikko oli hyvin ojitettu ja hoidettu ja erittäin hyvä kuin lyhyessä ajassa oli nuoria härkiä syötettävä, ja hiukan hajanainen sen kautta, että kudotuita aitoja oli ristiin rastiin. Mr Travers oli mainio tilanomistajana ja kunnollinen maanviljelijä. Hän oli perinyt tämän tilan jo lapsena ollessaan ja senkautta hän oli saanut hyväksensä käyttää niitä varoja, joita oli hänen pitkällisen alaikäisyyden aikana säästetty. Hän oli kahdeksantoista vuotiaana ruvennut sotapalvelukseen, ja koska hänellä oli enemmän rahaa, kuin enimmillä hänen kumppaneillansa, vaikka nämä olivatkin korkeampaa säätyä ja rikkaampain vanhempain lapsia kuin hän oli, niin häntä ei pidetty hyvin hyvänä ja hyvin usein petetty. Kahdenkymmen-viiden vuotiaana hän oli vallan muodin mukainen mies; etenkin hän oli tunnettu hurjasta rohkeudestansa ja uskaliaisuudestansa silloin kun jokin kunnia oli kuolemanvaaran uhalla saavutettavana; hän oli niin hurja metsästäjä, että hänen seikkailunsa saattoivat hiukset nousemaan pystyyn rauhallisen miehen päässä; hän oli ratsastaja, joka antoi ratsunsa kiitää yli sellaisien esteiden, joita varovaisempi hevosmies huolellisesti vältti. Hän oli tunnettu sekä Parisissa että Londonissa, vaimot olivat häntä ihailleet ja heidän hymyilyjensä takia hän oli monta kaksintaistelua kestänyt, joista hänellä oli muistoina kunnianarvoisia arpia ruumiissansa. Ei milloinkaan ole kukaan varmemmin näyttänyt tulevan mitä suurimpiin vaikeuksiin, ennenkuin hän oli päässyt kolmenkymmenen vuotiaaksi, sillä kun hän oli seitsemänkolmatta vuotias olivat kaikki säästöt hänen alaikäisyytensä ajoista loppuneet ja hänen omaisuutensa, joka, hänen aikamieheksi tullessaan, tuskin oli tuottanut kolmetuhatta puntaa vuodessa, oli nyt kiinnityksessä savuntorviin saakka.

Hänen ystävänsä alkoivat pudistaa päätään ja kutsua häntä "poika paraksi;" mutta Leopold Travers oli kaikkien vikojensa ohessa kuitenkin pysynyt vallan erillään niistä kahdesta paheesta, joista mies harvoin voi itsensä vapauttaa. Hän ei ollut milloinkaan juonut eikä milloinkaan pelannut. Hänen hermonsa eivät olleet turmeltuneet, hänen aivonsa ei ollut tylsettynyt. Hänessä oli vielä paljon sekä hengen että ruumiin terveyttä. Tällä arveluttavalla ajalla hän nai rakkaudesta ja hänen valintansa oli onnellisin minkä hän voi tehdä. Tytöllä ei ollut mitään omaisuutta, mutta, vaikka hän oli kaunis ja korkeaa säätyä, hän ei ensinkään rakastanut ylellisyyttä eikä kaivannut muuta seuraa, kun sen miehen, jota hän rakasti. Kun mies sanoi. "Muuttakaamme maalle ja koettakaamme parhaimman mukaan tulla aikaan muutamalla sadalla punnalla vuodessa, jotta saamme vähän säästöön ja voimme pitää tilamme," niin hän kohta ilolla siihen suostui; ja kaikki kummeksivat miten ihmeen tuo rajupäinen Leopold Travers niin vakaaksi tuli, että hän alkoi väkensä kanssa viljellä perittyä taloansa auringon noususta sen laskuun asti, niinkuin tavallinen vuokramies, ja taisi maksaa korot ja velat sekä tulla toimeen. Käytyänsä muutaman vuoden tätä työn koulua, jolla ajalla hänen tapansa sivistyivät ja koko hänen luonteensa vakaantui, tuli Leopold taas äkkiarvaamatta rikkaaksi, sen vaimon kautta, jonka hän oli nainut, vaikka hänellä ei ollut muuta huomenlahjaa kuin rakkautensa ja hyvät avunsa. Vaimon ainoa veli, Lord Eagleton, Skotlantilainen peeri, oli nainut nuoren neiden, joka pidettiin tavattoman kalliina voittona avioliiton-arpajaisissa. Tämä avioliitto purattiin, sillä olot olivat hyvin surkeat; mutta luultiin, että lordi, joka oli kaunis ja hyvin hauska seuraihminen, pian lohduttaisi itseänsä menemällä uudelleen naimisiin. Mutta hän ei sitä kuitenkaan tehnyt; hän tuli kivulloiseksi ja kuoli naimatonna, jättäen sisarellensa perinnöksi kaikki, minkä hän voi pelastaa sen kaukaisen sukulaisen kynsistä, joka peri hänen arvonimensä ja maatilansa – kauniin summan, joka ei ainoastaan riittänyt maksamaan Neesdale Parkin kiinnitykset, vaan jätti vielä omistajalleen liikamäärän, jonka tämä, taitava maanviljelijä kun hän nyt oli, erinomaisella voitolla taisi käyttää tilansa parantamiseen. Hän rakennutti vanhojen vuokratalojen sijaan uudet, yleisesti hyväksyttyjen kaavain mukaan; eroitti virasta tahi pani eläkkeelle muutamia kelvottomia vuokramiehiä; yhdisti moniaita pieniä torppia suurempiin vuokrataloihin, jotka senkautta tulivat sopiviksi niille rakennuksille, joita hän rakennutti; osti sieltä täältä pieniä maatilkkoja, jotka sopivat läheisiin vuokratiloihin yhdistää; hän raivautti muutamia turhanpäiväisiä metsistöjä, jotka vähensivät läheisen maan arvoa senkautta, että ne estivät auringon valoa ja ilmaa pääsemästä niiden läpi; ja kun hän sitten hankki itselleen toimeliaita vuokramiehiä, niin hänen vuotuiset tulonsa tulivat kahta suuremmiksi ja hänen maatilansa myömähinta nousi kolmenkertaiseksi. Samaan aikaan kuin hän tämän omaisuuden sai, astui hän siitä vierasvarattomasta ja seuraa välttävästä yksinäisyydestä, johon hänen entinen köyhyytensä häntä oli pakoittanut, ja alkoi tehokkaasti ottaa osaa kreivikunnan asioihin, näytti olevansa taitava puhuja yleisissä kokouksissa, edisti metsästystä ja kävi itsekin joskus metsästysretkillä – vähemmän uskaliaana, mutta viisaampana ratsastajana kuin ennen. Sanalla sanoen, niinkuin Themistokles kerskasi siitä, että hän taisi tehdä pienen valtion suureksi, niin Leopold Traverskin voi kehua omalla voimallansa ja taitavuudellansa tehneensä tilanomistajan, jonka tila oli kolmannen luokan tiloja kreivikunnassa silloin kun hän sen sai hoidettavaksi, niin tärkeäksi henkilöksi, ettei ketään voitu valita kreivikunnan edusmieheksi, jota hän vastusti, ja jos hän olisi päättänyt itse ruveta edusmies-kandidaatiksi, niin hän ilman kustannuksitta olisi tullut valituksi.

Mutta hän sanoi, kun häntä kehoitettiin rupeemaan kandidaatiksi: "Kun mies kerta rupeaa hoitamaan ja parantamaan maatilaansa, niin hänellä ei ole aikaa eikä halua ryhtyä mihinkään muuhun toimeen. Maatila on tulo tahi kuningaskunta, sen mukaan miten omistaja sitä arvostelee. Minä pidän sitä kuningaskuntana ja minä en voi olla roi fainéant maire du palais'in tarkastajan kanssa. Kuningas ei alihuoneesen mene."

Kolme vuotta tämän yhteiskunnallisilla tikapuilla nousemisen jälkeen, Mrs Travers sai keuhkotaudin, keuhkokuumetta sairastettuansa, ja kuoli viikkokauden kipeänä oltuansa. Leopold ei milloinkaan oikein tointunut tämän surun jälkeen. Vaikka hän vielä oli nuori ja kaunis mies, niin ajatus ottaa toinen vaimo ja rakastaa toista vaimoa oli hänelle vastenmielinen. Hän oli liian miehekäs luonteeltaan voidaksensa näyttää suruansa muille. Muutamia viikkoja hän kuitenkin oli omassa huoneessaan eikä tahtonut nähdä edes tytärtänsä. Mutta eräänä aamuna hän taas tuli pelloille ja siitä päivästä asti hän palasi entisiin tapoihinsa ja alkoi vähitellen harjoittaa sitä ystävällistä vierasvaraisuutta, jonka kautta hän rikkaaksi tultuansa oli tullut niin mainioksi. Mutta ihmiset huomasivat kuitenkin, että hän oli muuttunut; hän oli enemmän harvapuheinen ja totisempi kuin ennen; vaikka hän aina kaikissa toimissaan oli oikeutta harrastava, piti hän kuitenkin aina oikeuden ankarampaa puolta, vaikka hän vaimonsa elinaikana oli sen lempeämpää puolta pitänyt. Kenties lujatahtoiselle miehelle jokapäiväinen seurustelu rakastettavan vaimon kanssa on hyvin suuresta arvosta niissä tilaisuuksissa, jolloin tahto parhaiten ilmoittaa taitavuuttansa siinä, että sitä helposti voidaan taivuttaa.

Voitaisiin sanoa, että Leopold Travers kyllä olisi sellaista seuraa löytänyt kanssakäymisessä tyttärensä kanssa. Mutta tämä oli lapsi silloin kun hänen äitinsä kuoli ja kasvoi neidoksi niin huomaamatta, ettei isä voinut eroitusta huomata. Sitä paitsi ei tytär milloinkaan voi korvata vaimoa, kun tämä on miehellensä ollut kaikki kaikessa. Jo se kunnioitus, jota lapsen tulee isäänsä kohtaan osoittaa, tekee rajattoman luottamuksen mahdottomaksi; ja isä ei voi asettua kumppanuuden kannalle tyttären kanssa, niinkuin hän vaimonsa kanssa voi – muukalainen voi minä päivänä tahansa tulla ja viedä hänen pois. Leopold ei ainakaan myöntänyt, että Cecilia lievittävästi vaikutti häneen, niinkuin tämän äiti oli tehnyt. Hän rakasti tytärtänsä, ylpeili hänestä ja oli hyvä hänelle; mutta hänen hyvyytensä oli rajoitettu. Tyttö sai aina kaikkea mitä hän vaan itsellensä pyysi; mitä hän tahtoi taloutta, pitäjänkoulua ja köyhiä tahi muita naisen piiriin kuuluvia asioita varten, sai hän aina aivan kernaasti. Mutta kun joku rikoksenalainen alustalainen tai kontrahdin rikkonut vuokramies pyysi häntä puolustamaan syynalaista, niin Mr Travers keskeytti hänen sekaantumistansa asiaan lausumalla "ei", vaikka se sanottiin lempeällä äänellä, ja lisäsi siihen miehekkään muistutuksen, sanoen "ettei maailmassa olisi ankaraa oikeutta ja kunnollista järjestystä, jos mies kuuntelisi vaimon rukouksia sellaisten asiain suhteen, jotka kuuluvat miesten alaan." Tästä huomataan, että Mr Lethbridge oli arvannut liiton Cecilian kanssa liian suureksi keskustelussa Mrs Bawtreyn vuokran ja puodin ostamisesta.

KOLMAS LUKU

Jos teitä, rakas lukija, luettuanne mitä on kirjoitettu Leopold Travers'in entisyyksistä ja hengellisestä luonteesta, esiteltäisiin tälle herralle sellaisena kuin hän nyt seisoo terassillansa, ollen päähenkilönä häntä ympäröivässä seurassa, niin olen varma siitä, että sanoisitte itseksenne: "Hän ei kaikissa suhteissa ole sellainen kuin luulin hänen olevan." Olisi vaikea arvata, että tämä solakka, lyhytläntäinen mies, jonka kasvojen piirteet ja iho vielä, vaikka hän on kahdeksan viidettä vuoden vanha, ovat niin hienot ja kauniit kuin naisen ja näyttävät niin lempeiltä, että luulisi hänen olevan varsin lempeäluontoisen, on sama, joka nuoruudessansa oli tunnettu hurjan rohkeaksi, mutta vakaantuneemmalla ijällä oli hyvin varovainen ja lujatahtoinen ja joka sekä vikojen, että hyvien avujen suhteen oli niin miehekäs kuin housuissa käyvä kaksijalkainen voi olla.

Mr Travers kuuntelee nuorta, kahdenkolmatta vuotiasta miestä, joka on kreivikunnan rikkaimman aatelismiehen vanhin poika ja joka aikoo astua esiin kandidaatina uudessa yleisessä vaalissa, joka kohdakkoin on pidettävä. Kunnioitettava George Belvoir on pitkä, näyttää tulevan rotevaksi mieheksi ja näyttää varmaankin pulskalta puhujalavalla. Hän oli saanut niin huolellisen kasvatuksen kuin englantilainen peeri tavallisesti hankkii sille pojalle, jonka tulee isän jälkeen edustaa kunnioitettua nimeä ja kantaa korkean yhteiskunnallisen aseman edesvastaukset. Jos vanhimmat pojat usein eivät edisty maailmassa niin hyvin kuin heidän nuoremmat veljensä, niin se ei ole siitä, että heidän hengen voimansa ovat vähemmän kehitetyt, vaan siitä, että heillä on vähemmän voimaa toimintaan. George Belvoir oli paljon lukenut, varsinkin sellaisia aineita, joita tulevan senaatorin tulee tietää: historiaa, tilastotiedettä, valtiollista taloudenhoitoa, sen mukaan kuin tämä kauhea tiede soveltuu maanviljelyksen harrastuksiin. Hänellä oli myöskin hyvät perusjohteet, ankara kurin ja velvollisuuden tunne ja oli opetettu valtio-asioissa puolustamaan oikeutena sitä, mitä hänen oma puolueensa ehdoitteli, ja hylkäämään vääränä sitä, jota toinen puolue ehdoitteli. Tällä hetkellä hän oli jotenkin suuri-ääninen ja puolusti suurella innolla mielipiteitään, niinkuin nuoret miehet, jotka hiljan ovat yliopistosta tulleet, tavallisesti tekevät. Mr Travers salaisesti toivoi George Belvoiria vävyksensä – vähemmän sentähden että hän oli korkeasukuinen ja rikas (vaikka sellaiset edut eivät olleet sitä laatua, että Leopold Travers olisi niitä halveksinut) kuin hänen oman luonteensa takia, joka luultavasti hänestä hyvän aviomiehen tekisi.

Mrs Campion ja kolme muuta rouvaa, läheisien tilanomistajain puolisoa, istuivat tuolilla verandan edustalla seiniä pitkin suikertelevain kiertokasvien suojassa. Cecilia seisoi vähän matkaa heistä, opettaen pitkävillaista koiraa istumaan takajaloilla.

Mutta katsos, vieraat tulevat! Kuinka pian tuo viheriä kenttä, joka kymmenen minuutta sitten oli vallan autio ja tyhjä, kansoittuu ja tulee vilkkaaksi.

Puistossakin oli nyt erittäin vilkas liike: vaunuja, kärryjä ja vuokramiehen kääsejä tuli pitkässä rivissä mutkaista tietä pitkin; jalkaväkeä tuli suurissa joukoissa eri haaroilta. Karjalaumat aitauksissa pysähtyivät katselemaan näitä outoja vieraita; mutta isännän järjestyshalu pakoitti hänen raaemmatkin vieraansa olemaan siivosti; ei yksikään vallaton poika koettanut kiipeä aitojen yli, vaan kaikki kulkivat kauniisti kapeiden kujien läpi, joiden molemmin puolin olivat nurmikot.

Mr Travers kääntyi George Belvoiriin: "Minä näen vanhan vuokramies Steenin keltaiset kääsit. Olkaa varoillanne kun häntä puhuttelette. Hän on hyvin oikullinen ja täynnä kujeita, ja jos te yhden ainoan kerran silitätte hänen höyheniänsä väärään suuntaan, tulee hän niin vihaiseksi kuin papukaija. Mutta hänen täytyy auttaa teitä vaalissa. Ei ole yhtäkään vuokramiestä, joka on siinä suhteessa hänen vertaisensa."

"Jos Mr Steen on paras mies auttamaan minua puhelavalle, niin hän kai on hyvä puhuja?" sanoi George.

"Hyvä puhuja? – niin, tavallansa hän onkin. Hän ei milloinkaan puhu sanaakaan liiaksi. Viime kerralla kun hän oli avullisena sen miehen valinnassa, jonka seuraajaksi te tulette, piti hän seuraavan puheen: 'Veljet vaalimiehet! Kaksikymmentä vuotta olen ollut yksi kilpatuomareista meidän kreivikuntamme eläin-näyttelyissä. Minä voin eläimiä arvostella. Kun katselen niitä eläviä, jotka tänään edessämme ovat, niin huomaan ettei yksikään niistä ole niin hyvä lajiansa, kuin muualla olen nähnyt. Mutta jos te valitsette John Hoggin, niin ette tule väärää sikaa korvasta vetämään!'"

"Ainakaan Mr Steen ei hairahdu imartelun alueelle puhuessaan kandidaatinsa hyväksi," sanoi George nauraen tätä teeskentelemätöntä kaunopuheisuuden koetta. "Mutta minkätähden on hänellä vuokramiesten kesken niin suuri maine? Onko hän etevä maaviljelijä?"

"On kyllä ulkonaisen hoidon suhteen, mutta hän ei ole mikään järjellinen maanviljelijä. Hän sanoo, että kaikki kalliit kokeet ovat jätettävät herrasmies-vuokraajille. Hän on arvossa pidetty vuokramiesten joukossa: 1:ksi sentähden, että hän hyvin rohkeasti moittii heidän herrojansa; 2:ksi sentähden, että hän pitää itsensä vallan erillänsä oman tilanomistajansa vallasta; 3:ksi sentähden, että luullaan hänen tutkineen maanviljelysasioita koskevain kysymysten valtiollista tilaa ja monta kertaa tulleen kutsutuksi komiteoihin parlamentin molemmista huoneista, lausumaan ajatuksensa näissä asioissa. Tässä hän tulee. Kun jätän teitä puhuttelemaan häntä, niin muistakaa: 1:ksi että olette olevinanne vallan tietämätön käytännöllisen maanviljelyksen suhteen; sillä ei mikään häntä suututa niin, kuin se, että herrasmies itse tahtoo maanviljelijänä olla, niinkuin minä: 2:ksi että kysytte häneltä neuvoa miten maanviljelystilasto on julaistava, ja sanotte vaatimattomasti, että luulette näiden ihmisten toimia koskevien mielivaltaisten tutkimusten olevan brittiläistä valtiosääntöä vastaan. Ja älkää vastatko mitään, vaikka hän sanoisi mitä tahansa tilanomistajain vioista yleensä ja teidän isänne vioista erittäin, vaan kuunnelkaa häntä suruisen näköisenä niinkuin olisitte vakuutettu siitä, että hän on oikeassa. Miten voitte, Mr Steen, ja kuinka vaimonne voi? Miksi ette ottanut häntä mukaanne?"

"Minun kelpo vaimoni on taas kipeänä, herra. Kuka on tämä nuori mies?"

"Oh, saanko esitellä teille Mr Belvoiriä?"

Mr Belvoir ojensi kätensä.

"Ei, sir!" huudahti Steen ja pisti molemmat kätensä selän taakse. "Älkää suuttuko, nuori herra. Mutta minä en ensi kerta yhteen tullessamme anna kättäni miehelle, joka tahtoo siitä äänen pudistaa. Minulla ei ole mitään teitä vastaan. Mutta vaikka te olette vuokramiehen ystävä, niin kaniinit eivät kuitenkaan ole, ja teidän isänne suosii kovin kaniineja."

"Siinä te erehdytte!" huudahti George kiivaasti. Mr Travers nyykäytti päätänsä, joka merkitsi: "Pitäkää suunne kiinni." George ymmärsi nyykäyksen, ja antoi siivosti Mr Steenin viedä itsensä yksinäisille pelloille.

Vieraita tuli nyt joukottain. Ne olivat enimmästä päästä ei ainoastaan Mr Travers'in vuokramiehiä, vaan myöskin vuokramiehiä perheineen kahdeksan tahi kymmenen peninkulman päästä sekä muutamia lähellä asuvia tilanomistajia ja pappeja.

Nämä pidot eivät olleet työväkeä varten toimeen pantuna. Sillä Mr Travers ei ensinkään suvainnut tuota tapaa panna työmiehet näytteille ruokapöytien ääreen, ikäänkuin he olisivat opetettuja eläimiä halvemmasta suvusta. Kun hän kutsui työväen pitoihin, järjesti hän kaikki heidän tapansa mukaan, ja työväen mielestä oli paljon hauskempaa kun heitä ei kutsuttu katseltaviksi niin että he joutuivat vallan hämillensä.

"Noh, Lethbridge," sanoi Mr Travers, "missä on tuo nuori gladiaatori, jonka lupasitte tuoda tänne?"

"Minä toin hänen mukaani ja hän oli äsken täällä. Mutta yhtäkkiä hän on hiipinyt pois – abiit, evasit, erupuit. Minä juuri tässä katselin mihin hän oli kadonnut, kun te minua puhuttelitte."

"Minä toivon, että hän ei aio tapella jonkun vieraani kanssa."

"Sitä en luule," vastasi pastori epäilevästi. "Hän on omituinen mies. Mutta luullakseni te tulette hänestä pitämään – se on, jos saatte hänen käsiinne. Oh, Mr Saunderson, kuinka voitte? Oletteko nähnyt vieraanne?"

"En, sir, minä vasta tulin. Minun vaimoni, herra, ja minun kolme tyttöäni; – ja tämä on poikani."

"Tervetultuanne kaikki," sanoi armollinen herra ja pitkitti kääntyen nuorempaan Saundersoniin: "Minä oletan, että te mielellään tanssitte. Hankkikaa itsellenne kumppani. Voimme jo aloittaa tanssia."

"Kiitoksia, sir, mutta minä en milloinkaan tanssi," sanoi Saunderson nuorempi, ilmoittaen suurta ylpeyttä huvia kohtaan, jota Sivistyksen Kulku oli jälkeensä jättänyt.

"Siinä tapauksessa on teillä oleva yksi kaipaus vähempi, kun vanhaksi tulette. Mutta nyt aletaan soittaa: meidän pitää lähteä tanssipaikalle. George (Mr Belvoir oli päässyt Mr Steenistä ja juuri tullut takaisin) ettekö tahdo ojentaa kättänne Cecilialle, jonka te, luullakseni, olette pyytänyt tanssimaan kadrillia kanssanne?"

"Minä toivon," sanoi George Cecilialle kun he menivät tanssipaikalle, "että Mr Steen ei ole tavallisia vaalimiehiä, joita minun tulee puhutella puhelavalta. Onko häntä opetettu kunnioittamaan isäänsä ja äitiänsä, sitä en tiedä, mutta näyttää siltä kun hän tahtoisi opettaa minua tekemään päinvastoin. Riistettyänsä isältäni hänen siveellisen arvonsa sillä perättömällä väitteellä, että hän pitää kaniineja suuremmassa arvossa kuin ihmisiä, alkoi hän ahdistaa viatonta äitiäni uskonnon puolesta ja kyseli milloin hän oli kääntynyt katoliseen uskoon, perustaen kysymystänsä siihen, että äitini oli herennyt ostamasta tavaraa protestanttiselta kauppiaalta ja sen sijaan ruvennut kauppaa tekemään katolilaisen kanssa."

"Tuo on hyvä merkki, Mr Belvoir. Mr Steen alkaa aina ystävällisyyttänsä lausumalla koko joukon herjauksia. Minä pyysin kerran hänen lainaamaan minulle ratsuhevosen, sillä oma ratsuni oli äkkiä ruvennut ontumaan, ja hän käytti tätä tilaisuutta sanoaksensa minulle, että isäni oli petturi, kun hän tahtoi ruveta kilpatuomariksi eläinnäyttelyssä; että hän oli hirmuvaltias, joka kiskoi vuokramiehiltänsä veroa voidaksensa tyydyttää tuhlaavaista vierasvaraisuuttansa; ja hän lisäsi, että olisi suuri armo jos emme eläisi niin, että olisimme pakoitetut pyytämään häneltä, ei hevosta, vaan vaivaisapua. Minä lähdin vihoissani pois. Mutta hän lähetti minulle hevosen. Minä olen varma siitä, että hän äänestää teitä."

"Kaikessa tapauksessa," sanoi George, koettaen olla kohtelias, kun he nyt alkoivat kadrillia, "minun mieltäni rohkaisee se usko, että Miss Travers toivoo minulle menestystä. Jos vaimotkin saisivat äänestää, niinkuin Mr Mill ehdoittelee, niin —"

"Niin, silloin minä äänestäisin niinkuin isäni," sanoi Miss Travers suorasti. "Ja jos vaimoilla olisi äänestysoikeus, niin minä pahoin pelkään, että olisi hyvin vähän kotirauhaa siinä perheessä, jossa he äänestäisivät toisin kuin perheen isäntä toivoisi."

"Mutta minä luulen," sanoi parlamentin kandidaati vakaasti, "että vaimon äänestysoikeuden puoltaja tahtoisi supistaa tämän oikeuden niin, että ainoastaan ne vaimot saisivat äänestää, jotka ovat vallan vapaat miehen vallasta: lesket ja naimattomat vaimot, jotka äänestäisivät sentähden, että he ovat itsenäisiä."

"Siinä tapauksessa," sanoi Cecilia, "oletan että he kuitenkin yleensä noudattaisivat sen miehen mielipidettä, johon he luottavat, tahi tekisivät huonon vaalin, jolleivät sitä tekisi."

"Te arvaatte sukupuolenne hyvää järkeä liian vähäksi."

"Sitä en usko. Arvaatteko te teidän sukupuoltanne liian halvaksi, kun viisaimmatkin miehet, enemmän kuin puolesta jokapäiväistä elämää koskevista asioista, sanovat: 'On parasta jättää tuo vaimoväelle?' Mutta te unhotatte figureen – cavalier seul."

"Niin, minä aioin kysyä," sanoi George, kun taas oli loma-aika tanssissa, "tunnetteko Mr Chillinglyn, joka on Exmundhamin omistajan sir Peter Chillinglyn poika, Westshirestä?"

"En; miksi sitä kysytte?"

"Siksi, että luulin näkeväni vilaukselta hänen kasvojansa, kun Mr Steen vei minun alas vainioille. Mutta, teidän sanoista päättäen, olen luultavasti erehtynyt."

"Chillingly! Joku tosin eilen päivällispöydässä puhui nuoresta sen nimisestä miehestä, jonka luultiin ensi vaalissa astuvan esiin Westshiren kandidaatina, mutta hän oli pitänyt hyvin kummallisen ja ikävän puheen eräissä pidoissa, jotka pidettiin silloin kun hän tuli lailliseen ikään."

"Sama mies juuri – me olimme samaan aikaan yliopistossa – hän on hyvin omituinen mies. Hän katsottiin hyväpäiseksi – sai yhden tai pari kilpavoittoa – suoritti kunnialla tutkintonsa, mutta yleensä sanottiin, että hän olisi ansainnut paljon paremman todistuksen, jolleivät muutamat hänen esitelmistään olisi sisältäneet salaista aineen ja tutkijain pilkkaamista. On vaarallista astua esiin humoristina käytännöllisessä elämässä – varsinkin julkisessa elämässä. Sanotaan, että Mr Pitt luonnoltaan oli sukkela ja humoristinen, mutta parlamentti-puheissansa hän varsin viisaasti vältti näiden ominaisuuksien ilmoittamista. Se on juuri Chillinglyn tapaista tehdä naurettavaksi sitä tärkeää tapausta, jolloin mies viettää lailliseen ikään pääsöänsä – kohtaus, joka ei milloinkaan enää tapahdu koko hänen elinaikanansa!"

"Se osoittaa kauneuden tunnon puutetta," sanoi Cecilia, "jos hän tahallansa sen teki. Mutta kenties häntä väärin käsitettiin, tai hän ehkä joutui hämille."

"Väärin käsitettiin – se on mahdollista, mutta hämilleen hän ei tullut. Hän on kylmin mies minkä milloinkaan olen tavannut. Tosin en ole paljon hänen seurassansa ollut. Viime aikoina Cambridgessa oli hän paljon yksinänsä. Sanottiin että hän luki ahkeraan. Minä epäilen sitä, sillä minun huoneeni olivat aivan hänen huoneensa yläpuolella, ja minä tiedän, että hän useammin oli poissa kuin kotona. Hän kuljeskeli usein jalkasin maalla. Minä olen tavannut hänen syrjäteillä kymmenenkin peninkulman päässä kaupungista, kun olen metsästysretkiltä palannut. Hän rakasti hyvin vettä ja souti voimakkaasti, mutta ei ruvennut meidän souto-yhtiöömme yliopistossa; mutta jos syntyi riita ylioppilaiden ja soutomiesten välillä, niin oli vallan varmaa, että hän oli mukana. Hän oli todella varsin kummallinen ihminen ja täynnänsä ristiriitaisuuksia, sillä sen parempaa ja rauhallisempaa kumppania ei ole olemassa, kuin hän oli; ja mitä tuohon pilkkaan tulee, jota hän muka tutkintokirjoituksissa oli osoittanut, niin minusta hänen kasvonsa jo olisivat julistaneet hänen syyttömäksi minkä puoltamattoman tuomioistuimen edessä tahansa."