Säätynsä uhri

VII

Osoitti rouva Trenorin syvää ystävyyttä, että hänen äänensä Miss Bartia nuhdellessaan sai saman persoonallisen epätoivon sävyn kuin jos hän valittaisi jonkin talouden luhistumista.

"Kaikki, mitä minä voin sanoa sinulle, Lily, on se, että minä en saa sinusta selvää!" Hän nojasi taaksepäin huoaten, pitsi- ja musliiniaamupuvussaan ja kääntyen välinpitämättömän näköisenä työpöytäänsä päin, johon oli kasattu kaikenlaista kamaa.

"Jollet olisi edes minulle kertonut, että vakavasti aioit häntä – mutta olen varma, että sinulla oli tuo suunnitelma kyllä alussa! Miksi muuten pyysit minua pitämään itseäsi erilläsi bridgestä ja pitämään hänestä loitolla Carrya, ja Kate Corbya? En luule, että teit sen siksi, että hän huvitti sinua. Ei kukaan meistä kuvittelisi toimittaa sinua hänen seuraansa, jollet aio mennä hänelle. Olen varma siitä, että joku pitää sillä hauskaa! Kaikki he tahtoivat auttaa asiaa eteenpäin. Berthakin pysyi syrjässä – tahdon sanoa sen – kunnes Lawrence tuli ja sinä riistit hänet häneltä. Tämän jälleen hänellä oli oikeus kostaa – miksi herran nimessä asetuit poikkiteloin hänen tielleen? Sinä olet tuntenut Lawrence Seldenin jo vuosia – miksi menettelit, ikäänkuin olisit juuri nähnyt hänet ensi kerran? Jos sinulla on kaunaa Berthaa kohtaan, niin oli sopimaton aika osoittaa sitä nyt – olisithan sen voinut tehdä aivan yhtä hyvin mentyäsi naimisiin! Sanoinhan sinulle, että Bertha on vaarallinen. Hän oli pahalla päällä tänne tullessaan, mutta Lawrencen ilmaantuminen sai hänet hyvälle tuulelle, ja jos olisit antanut hänen olla siinä luulossa, että Lawrence oli tullut hänen tähtensä, niin ei hänen päähänsä olisi koskaan pistänyt tuottaa sinulle tätä harmia. Ah, Lily, sinä et koskaan saa aikaan mitään, jollet ole vakava!"

Miss Bart kuunteli tätä puhetulvaa välinpitämättömän näköisenä. Miksi hän olisi suuttunut? Hänen omantuntonsa äänihän se puhui hänelle rouva Trenorin kautta. Mutta omaa omaatuntoansakin vastaan hänen oli ainakin näön vuoksi puolustauduttava.

"Käytin vain yhden päivän itselleni – luulin hänen viipyvän koko viikon, ja tiesin, että Mr. Selden lähtisi tänä aamuna."

Rouva Trenor torjui tuon väitteen liikkeellä, joka ilmaisi sen onttouden.

"Hän aikoi jäädä – sepä se onkin asiassa pahinta. Nyt saa asia sen näön kuin hän olisi paennut sinua, että Bertha on tehnyt tehtävänsä ja myrkyttänyt hänet perinpohjin."

Lily naurahti hieman. "Oh, joskin hän juoksee tiehensä, niin aion vallata hänet!"

Hänen ystävättärensä teki torjuvan kädenliikkeen. "Mitä teetkin, Lily, älä tee mitään!"

Miss Bart hymyili tuolle varoitukselle. "En aio suorastaan lähteä ensi junalla. Onhan niitä keinoja —" Mutta hän ei ruvennut niitä selittelemään tarkemmin.

Rouva Trenor korjasi terävästi: "Olisihan niitä keinoja – paljonkin! En luullut, että sinun tarvitsi erikoisesti huomauttaa siitä. Mutta älä petä itseäsi – hän on pelästynyt pahanpäiväisesti. Hän juoksi suoraan kotiin äidin luo, ja tämä on suojeleva häntä!"

"Niin, aina kuolemaan asti", myönteli Lily hymyillen tuolle olettamukselle.

"Miten voit nauraa —" torui häntä hänen ystävättärensä ja päästäkseen suoraan asian ytimeen Lily kysyi: "Mitä Bertha oikeastaan kertoi hänelle?"

"Älä kysy minulta – kauheita! Hän näytti kaivaneen esille kaikki tyyni. Tiedät, mitä minä tarkoitan – tietenkään siinä ei ollut mitään totta. Mutta luulen hänen viitanneen ruhtinas Variglianoon – ja Lord Hubertiin – ja siinä oli jokin juttu sinun lainailuistasi vanhalta Ned Van Alstyneltä: oletko sitä koskaan tehnyt?"

"Hän on isäni serkku", huomautti Miss Bart.

"No niin, tietysti hän jätti tämän mainitsematta. Ned näyttää kertoneen Carry Fisherille ja tämä Berthalle, tietystikin. Nehän ovat kaikki samanlaisia, kuten tiedät: he pitävät kielensä alla jonkin asian vuosikausia, ja luulet olevasi turvassa, mutta kun asia vaatii, niin he muistavat kaikki tyyni."

Lily oli kalvennut: hänen äänessään oli terävä sointu, kun hän lausui: "Kysymys on summasta, jonka menetin bridge-pelissä Van Osburgheilla. Tietysti minä sen maksoin."

"Niin kyllä, mutta sitä he eivät tahtoneet muistaa. Sitäpaitsi tuo ajatus, että se oli pelivelkaa, pelästytti Percyä. Bertha kyllä tiesi, kenelle hän puhui – ja mitä hän puhui!"

Samaa kyytiä toruili ja neuvoskeli rouva Trenor melkein tunnin ajan ystävätärtään. Miss Bart kuunteli ihailtavan rauhallisena. Hänen luonnostaan hyvän luonnonlaatunsa oli vielä taltuttanut useiden vuosien aikana hänelle välttämätön myöntyväisyys, hän kun saattoi melkein aina saavuttaa päämääränsä vain toisten kiertoteillä, ja ollen taipuvainen uhmailemaan epämieluisia tapahtumia, heti kun ne ilmaantuivat, hän ei pannut pahakseen kuulla muidenkin toteavan sitä, mitä hänen hulluutensa saisi todennäköisesti aikaan, vaikka hänen omat ajatuksensa liikkuivat vielä enimmäkseen toisilla teillä. Esiintyen rouva Trenorin valtavassa sanatulvassa tuo tilitys oli todellakin hirveä, ja Lily huomasi sitä kuunnellessaan vähitellen joutuneensa katsomaan asiaa samalta kannalta kuin rouva Trenor. Tämä tiesi, että Lily-parasta täytyi todellakin olla hirveää, kun täytyi lakata toivomasta oikeita pitsejä alushameisiinsa ja automobiilia ja höyryalusta käytettäväkseen. Mutta jokapäiväinen harmi maksamattomista laskuista ja jokapäiväinen taistelu tuhlauksen pieniä houkutuksia vastaan olivat hänen kokemukselleen yhtä etäisiä kuin päivätyöläisnaisen talouskysymykset. Rouva Trenorin tietämättömyys tilanteen todellisesta jännityksestä teki sen Lilylle sitäkin kiusallisemmaksi. Mikä hulluuden puuska oli hänet ajanut jälleen noille pimeille vesille?

Jos vielä tarvittiin jotakin hänen nöyrtymiseensä, niin se oli tietoisuus siitä tiestä, jonka hänen vanha elämänsä avasi hänelle saadakseen hänet jälleen takaisin. Eilen hänen mielikuvituksensa oli liidellyt vapaasti toimiensa valikoimista ajatellessaan, nyt hänen oli pysyttävä tutun elämänuran tasapinnalla; hetken loiston ja vapauden harhakuva muuttui alistuvaisuuden pitkiksi tunneiksi.

Hän laski apua rukoillen kätensä ystävättärensä käteen. "Judy rakas! Minua surettaa, että olen tuottanut sinulle niin paljon ikävyyttä. Sinä olet kovin hyvä minulle. Mutta sinun täytyy antaa minulle muutamia kirjeitä vastattaviksi – anna minun olla edes hyödyksi."

Hän asettui kirjoituspöydän ääreen, ja rouva Trenor myöntyi hänen esitykseensä huoaten, mikä merkitsi, että Miss Bart oli loppujen lopuksi osoittanut olevansa kelpaamaton korkeampiin tehtäviin.

Aamiaispöydässä oli vähemmän väkeä. Kaikki miehet, paitsi Jack Stepney ja Dorset, olivat palanneet kaupunkiin (Lilystä näytti viimeiseltä kohtalon ivalta, että Selden ja Percy Gryce olivat matkustaneet samassa junassa), ja Lady Cressida ja läsnäolevat Wetherallit olivat ajaneet automobiililla erääseen etäiseen maakartanoon aamiaiselle. Sellaisina hetkinä, jotka tarjosivat vähemmän mielenkiintoa, rouva Dorset pysyi huoneessaan iltapäivään asti, mutta tässä tilaisuudessa hän ilmaantui pöytään, kun ateria oli puolitiessä, silmät syvällä päässä ja asento velttona, mutta ilkeyden välähdys välinpitämättömyytensä pohjalla.

Hän kohotti kulmakarvojaan katsoessaan pöydän yli. "Miten vähän meitä on jäänyt. Minä niin nautin levosta – etkö sinä myöskin, Lily? Toivon, että miehet pysyisivät poissa – on todellakin paljon parempi ilman heitä. No sinua ei tietysti oteta lukuun, George: eihän kukaan puhu miehestään. Mutta luulin Mr. Grycen viipyvän koko viikon", lisäsi hän udellen. "Eikö se ollut hänen aikomuksensa, Judy? Hän on niin kiltti poika – minua ihmetyttää, mikä hänet karkoitti pois. Hän on jokseenkin ujo, ja pelkään, että me olemme loukanneet häntä: hänet on kasvatettu niin vanhanaikaiseen tapaan. Tiedätkö, Lily, hän kertoi minulle, ettei hän ollut koskaan nähnyt kenenkään tytön pelaavan korttia ennenkuin sinun toissa iltana? Ja hän elää tulojensa koroilla ja häneltä jää aina jokin summa pantavaksi säästöön!"

Rouva Fisher kumartui eteenpäin kiivaasti. "En usko, että on kenenkään velvollisuus kasvattaa sellaista nuorta miestä. On kiusoittavaa, ettei häntä ole koskaan saatu täyttämään velvollisuuksiaan kansalaisena. Jokainen maailmanmies pitäisi pakottaa tutkimaan maansa lakeja."

Rouva Dorset katsoi häneen rauhallisesti: "Luulen hänen tutkineen avioerolakeja. Hän kertoi minulle luvanneensa piispalle tehdä jonkinlaisen anomuksen avioeroa vastaan."

Rouva Fisher punastui ja Stepney sanoi katsahtaen nauraen Miss Bartiin: "Luulen, että hän aikoo naimisiin ja haluaa paikata vanhan laivan ennenkuin hän astuu siihen."

Hänen morsiantaan näytti tuo sutkaus loukkaavan ja George Dorset huudahti ivallisesti: "Mies raukka! Ei laiva sitä tarvitse, vaan laivaväki."

"Tai pelastusvyöt", sanoi Miss Corby hilpeästi. "Jos aikoisin hänen kanssaan matkalle, niin koettaisin hankkia jonkin ystävän laivaruumaan."

Miss Van Osburgh koetti löytää sopivaa ilmaisumuotoa harmintunteelleen. "Minä en totta tosiaankaan ymmärrä, miksi te nauratte hänellä; minusta hän on hyvin kiltti", huudahti hän; "ja hänelle menevällä tytöllä tulisi joka tapauksessa olemaan mukavat olot."

Hän joutui ymmälle siitä kauheasta naurusta, joka seurasi hänen sanojaan, mutta häntä lohdutti varmaankin tieto siitä, miten syvälle hänen sanansa olivat painuneet erään hänen kuulijansa mieleen.

Mukavat olot! Tällä hetkellä oli sana "mukava" Lily Bartista kielen hienoin sana. Rouva Dorsetin pistelyt eivät tehneet niinkään kipeää, sillä hänen oma ivansa viilsi syvemmältä: ei kukaan saattanut kohlia häntä niin pahoin kuin hän oli kohlinut itseään, sillä ei kukaan muu – ei edes Judy Trenor – tiennyt hänen hulluutensa pohjattomuutta.

Näistä hyödyttömistä mietiskelyistä hänet herätti rouva Trenor, joka veti hänet syrjään heidän noustuaan pöydästä.

"Lily rakas, jollei sinulla ole mitään erikoista tehtävää, niin saanko kertoa Carry Fisherille, että aiot ajaa asemalle noutamaan Gusia? Gus palaa kello 4, ja tiedän Carryn aikovan mennä häntä vastaan. Minä tietenkin olen hyvin iloinen, jos olen tuottanut Gusille hauskuutta, mutta minä satun tietämään, että Carry on täällä olonsa aikana ollut hänelle suurena kiusana, ja Carrylla on sellainen tuska päästä häntä hakemaan, että hän on varmaankin saanut koko joukon laskuja tänä aamuna. Minusta näyttää", päätti rouva Trenor, "että hän maksattaa suurimman osan laskuistaan toisten naisten aviomiehillä!"

Miss Bartilla oli matkalla asemalle tilaisuus miettiä ystävättärensä sanoja ja niiden omituista soveltumista häneen. Miksi hänen piti kärsiä siitä, että oli kerran muutamiksi tunneiksi lainannut rahaa vanhemmalta sukulaiseltaan, kun kerran Carry Fisherin tapainen nainen vietti moitteetonta elämää miehisten ystäviensä hyväsydämisyydellä ja heidän vaimojensa suvaitsevaisuudella? Kaikki tämä johtui kiusallisesta erotuksesta naineen ja naimattoman naisen oikeuksien välillä. Tietenkin naimisissa olevan naisen oli sopimatonta lainata rahaa – ja Lily tiesi kokemuksesta, mihin hankaluuksiin se johti – mutta kuitenkin se oli pelkkä malum prohibitum – paha, jota koetetaan karttaa ja jota maailma moittii, mutta antaa anteeksi ja joka ei herätä seuraelämän yleistä paheksumista, vaikkakin sitä saattaa käyttää yksityisen koston aseena. Miss Bartille eivät sellaiset edut kerta kaikkiaan olleet mahdollisia. Hän saattoi tietenkin lainata naisystäviltään – satasen silloin tällöin korkeintaan – mutta he antoivat mieluummin puvun tai jonkin koristeen ja katsoivat vähän kysyvästi, kun hän antoi ymmärtää haluavansa lainan mieluummin rahana. Naiset eivät ole anteliaita lainaajia, ja ne, joiden puoleen hän kääntyi, olivat joko samassa asemassa tai liian kaukana siitä ymmärtääkseen sitä. Hänen mietiskelynsä tuloksena oli se, että hän päätti matkustaa tätinsä luo Richfieldiin. Hän ei voinut jäädä Bellomontiin pelaamatta bridgeä ja kietoutumatta muihin menoihin; ja hänen tavallinen syksyinen vierailukierroksensa vain pidentäisi samoja vaikeuksia. Hän oli päässyt siihen kohtaan, missä nopea ratkaisu oli välttämätön, ja ainoa arvoton elämä oli puutteellinen elämä. Hän tahtoi huomenaamuna matkustaa Richfieldiin.

Asemalla hän oli huomaavinaan, että Gus Trenor oli hieman ällistyneen näköinen, nähdessään hänet. Lily heitti käsistään ohjakset ja Gus Trenor kiipesi työläästi hänen rinnalleen ja anastaen runsaasti kaksi kolmannesta istuimesta hän sanoi: "Kappas sitä! Te ette usein tee minulle tällaista kunniaa. Teillä on ollut varmaankin tavattoman vaikeaa keksiä ajan kuluketta."

Iltapäivä oli lämmin, ja Gus Trenorin läheisyys sai Lilyn huomaamaan, että Trenor oli punainen ja lihava, ja että hikipisaroiden ja junan pölyn vaikutus oli epämiellyttävä hänen leveillä poskillaan ja kaulallaan, jonka hän käänsi Lilyyn päin. Mutta Lily tiesi myöskin, että hänen tuoreutensa ja solakkuutensa kosketus oli Gus Trenorille yhtä mieluista kuin vilpas juoma.

Tämän seikan toteaminen auttoi häntä vastaamaan iloisesti: "Minulla ei ole usein sitä onnea. Liian monta naista kiistelee etuoikeudesta minun kanssani."

"Etuoikeudesta noutaa minut kotiin? No hyvä, olen iloinen, että jotenkuten pääsitte voitolle. Mutta tiedän, miten se todellisuudessa tapahtui – vaimoni lähetti teidät. Eikö niin?"

Kuten usein hidasjärkisillä, oli hänelläkin odottamattomia oveluuden puuskia, ja Lily ei voinut olla yhtymättä nauruun, jolla Gus Trenor oli lausunut tuon totuuden.

"Nähkääs, Judyn mielestä minä olen varmin henkilö olemaan teidän seurassanne, ja hän on aivan oikeassa", lisäsi hän.

"Mahtaako olla? Jos niin on, niin se on siksi, ettette te tahdo hukata aikaanne tällaisen vanhan rähjän kanssa. Meidän naineiden miesten on tyydyttävä siihen, mitä saamme: kaikki voitot ovat niitä viisaita vekkuleja varten, jotka ovat pysyneet vapaalla jalalla. Sallikaa minun sytyttää sikari, tahdotteko? Minulla on ollut kova päivä."

Hän pysähtyi kylätien varjossa ja antoi ohjakset Lilylle siksi aikaa kuin hän sytytti sikarin. Pieni liekki hänen kätensä alla teki hänen hohtavat kasvonsa vieläkin punaisemmiksi ja Lily käänsi pois katseensa tuntien hetkellistä vastenmielisyyttä. Ja kuitenkin jotkut naiset pitivät häntä sievänä!

Ojentaessaan ohjakset takaisin sanoi Lily myötätuntoisesti: "Onko teillä ollut niin paljon ikäviä asioita suoritettavana?"

"Onpa jotenkin!" Trenor, joka sai harvoin kenenkään itseään kuuntelemaan – vaimonsa yhtä vähän kuin tämän ystävätkään – antautui tuttavallisen juttelun harvinaiseen huviin. "Te ette tiedä, miten miesparan on puskettava eteenpäin pitääkseen tällaiset asiat käynnissä." Hän huiskautti piiskaansa Bellomontin peltoihin päin, jotka levisivät siinä heidän edessään uhkuvina. "Judylla ei ole käsitystäkään siitä, mitä hän kuluttaa – ei siitäkään, ettei asioita niin vaan pidetä käynnissä", keskeytti hän itsensä, "mutta mies on saanut pitää silmänsä auki ja käyttää kaikkia keinoja. Vanhempani elivät tavallisesti kuin tappelevat kukot tuloillaan ja säästivät niistä – onneksi minulle – myöskin huomattavan osan. Kaikki naiset luulevat – tarkoitan: Judy luulee —, ettei minulla ole muuta tekemistä kuin mennä kerran kuussa kaupunkiin leikkaamaan irti osakekuponkeja, mutta tosiasia on se, että koneiston käynnissäpito kysyy kovaa työtä. Eipä sillä, että minulla olisi tänään valittamista", jatkoi hän hetken kuluttua, "sillä minä tein oikein hyvät affäärit, kiitos siitä Stepneyn ystävän Rosedalen: sivumennen sanoen, Miss Lily, toivon, että koettaisitte vakuuttaa Judylle, että hän kohtelisi ihmisiksi tuota vekkulia. Hän on tulemassa kyllin rikkaaksi lyödäkseen meidät kaikki laudalta jonakin lähipäivänä, ja jos Judy kutsuisi hänet vain päivällisille silloin tällöin, niin saattaisin ehkä saada hänestä irti jotakin. Se mies on kärkäs tuntemaan henkilöt, jotka eivät tahdo tietää hänestä, ja sellainen mies tahtoo tehdä kaikkensa ensimmäiselle naiselle, joka osoittaa hänelle huomiota."

Lily epäröi hetkisen. Alkuosa hänen seuralaisensa puhelusta oli saanut liikkeelle mielenkiintoisen ajatussarjan, mutta Mr. Rosedalen nimen mainitseminen keskeytti sen jyrkästi. Hän teki heikon vastaväitteen.

"Mutta tiedättehän, että Jack koetti ottaa hänet mukaan, mutta hän oli mahdoton."

"Oh, hitto vie – koska hän on lihava ja kiiltävä ja hänellä on kauppiaan eleet! No hyvä, minä en voi sanoa muuta kuin että ne, jotka ovat kyllin viisaita kohtelemaan häntä ihmisiksi, tulevat nyt siitä hyötymään suunnattomasti. Muutaman vuoden kuluttua hän on oleva mukana seuraelämässä, tahdoimmepa tai emme, ja silloin hän ei halua antaa pois puolta miljoonaa juomarahoja päivällisistä."

Lilyn ajatukset alkoivat jälleen suuntautua Mr. Rosedalen tungettelevasta olennosta Trenorin ensimmäisiin sanoihin. Eikö hän saattanut tästä autiosta, salaperäisestä Wall Streetin maailmasta löytää keinoja päästä pois ikävästä ja tukalasta tilastaan? Hän oli usein kuullut naisten keinottelevan rahaa tällä tavalla ystäviensä kautta. Hänellä ei ollut sen parempaa käsitystä toiminnan laadusta kuin useimmilla hänen sukupuolestaan ja tuon toiminnan epämääräisyys näytti vähentävän sen epämieluisuutta. Hän ei kuitenkaan missään tapauksessa voinut kuvitella nöyrtyvänsä keinottelemaan "irti" rahoja Mr. Rosedalelta; mutta olihan tässä hänen rinnallaan mies, jolla oli varoja yllin kyllin ja joka hänen läheisimmän ystävättärensä miehenä oli häneen melkein veljellisen läheisissä suhteissa.

Sisimmässään Lily tiesi, ettei tuolla veljelliseen vaistoon vetoamisella Gus Trenor ollut taivutettavissa. Mutta tämä tilanteen selitystapa auttoi tekemään sen vähemmän räikeäksi, ja Lily oli aina arka arvostaan omissa silmissään. Hän oli moraalisesti yhtä herkän tarkka kuin ruumiillisestikin, ja kun hän tarkasteli omaa sisäistä elämäänsä, oli siellä muutamia lukittuja ovia, joita hän ei avannut.

Kun he saapuivat Bellomontin portille, kääntyi hän hymyillen Trenoriin päin.

"On niin ihana iltapäivä – ettekö halua ajeluttaa minua vielä hieman? Olen ollut jokseenkin tympeällä päällä koko päivän, ja on niin rauhallista saada olla erillään ihmisistä, jonkun kanssa, joka ei tahdo muistella, jos olen hieman ikävä."

Hän katsoi niin valittavan suloisesti ikäänkuin esittäisi anomuksen, niin lohdullisen varmana Trenorin myötätunnosta ja ymmärtämyksestä, että Trenor tunsi toivovansa, että hänen vaimonsa olisi näkemässä, miten toiset naiset kohtelivat häntä – ei rouva Fisherin kaltaiset, vaan sellainen tyttö, että useimmat miehet olisivat antaneet saappaansakin saadakseen sellaisen katseen joltakin.

"Tympeällä päällä? Miten te koskaan maailmassa saatatte olla tympeällä päällä? Eikö teidän viimeinen Doucet-leninkinne ole onnistunut, vai puijasiko Judy teidät puille paljaille eilisiltaisessa bridgessä?"

Lily pudisti päätään huoaten. "Minun on ollut luovuttava Doucetista, ja bridgestä myöskin – minun ei kannata pelata sitä. Itse asiassa minun ei kannata tehdä mitään, mitä minun ystäväni tekevät, ja pelkään, että Judy pitää minua ikävänä, kun minä en enää pelaa korttia ja kun en ole yhtä hienosti puettu kuin toiset naiset. Mutta te pidätte minua myöskin ikävänä, jos puhun teille huolistani, ja mainitsin vain niistä, koska toivon, että tekisitte minulle palveluksen – oikein suuren palveluksen."

Hänen katseensa etsi Trenorin katsetta, ja hän hymyili itsekseen lukiessaan siitä pelon vivahduksen.

"Miten, tietysti – jos se on jotakin, jota voin auttaa —" Trenor pysähtyi kesken sanojaan, ja Lily aavisti, että hänen iloaan häiritsi rouva Fisherin menettelytapojen muisteleminen.

"Oikein suuren palveluksen", jatkoi Lily hiljaa. "Seikka on se, että Judy on vihainen minulle, ja toivon, että te sovitatte meidät."

"Vihainen teille? No mitä joutavia —" Trenor naurahti helpotuksesta.

"Tiedättehän, että hän on kovasti kiintynyt teihin."

"Hän on paras ystäväni, ja siksipä pelkäänkin tuottavani hänelle ikävyyksiä. Mutta luulen teidän tietävän, mitä hän tahtoo minun tekevän. Se poloinen on tehnyt sydämenasiakseen naittaa minut – toimittaa minut hyvin rikkaisiin naimisiin."

Hän pysähtyi hieman hämillään ja Trenor äkkiä kääntyen alkoi katsella häntä yhä kasvavalla ymmärtämyksellä.

"Rikkaisiin naimisiin? No, helkkarissa – ettehän tarkoita vain Gryceä? Mitä – niinkö? No ei, tietenkään minä en halua mainita sitä – saatte luottaa siihen, että pidän suuni kiinni – mutta Gryce – hyvä Jumala, Gryce! Onko Judy todellakin ajatellut, että te voisitte mennä naimisiin tuon pikku aasin kanssa. Ettehän toki voi sitä tehdä? Ja niinkuin te annoitte hänelle lähtöpassin – siitä syystähän hän kai häipyi tänä aamuna ensimmäisellä junalla?" Hän asettui selkäkenoon levittäen itseään vielä suuremmalle alalle ikäänkuin iloiten omasta arvostelukyvystään. "Miten Herran nimessä Judy saattoi ajatella, että te tekisitte sellaista? Minun olisi pitänyt puhua hänelle, ettette te koskaan huolisi sellaista maitovarsaa!"

Lily huokaisi yhä syvemmin. "Joskus", mutisi hän, "minusta miehet ymmärtävät naisen vaikuttimia paremmin kuin toiset naiset."

"Jotkut miehet – aivan varmasti! Minun olisi pitänyt puhua Judylle", toisti hän riemuissaan siitä, että oli vihjattu hänen ylemmyyteensä vaimoonsa verraten.

"Arvelin teidän ymmärtävän, siksi halusin puhua kanssanne", jatkoi Miss Bart. "Minä en voi mennä sellaisiin naimisiin; se on mahdotonta. Mutta en voi myöskään jatkaa sellaista elämää, jota minun säätyiseni viettävät. Olen ehkä kokonaan riippuvainen tädistäni, ja vaikka hän onkin minulle hyvin hyvä, ovat hänen avustuksensa minulle hyvin epäsäännöllisiä. Äskettäin menetin rahaa korttipelissä enkä uskalla sanoa sitä hänelle. Olen tietenkin maksanut pelivelkani, mutta muihin menoihini on tuskin jäänyt mitään, ja jos jatkan nykyistä elämääni, niin saattaa se minut hyvin vaikeaan asemaan. Minulla on hieman omiakin tuloja, mutta pelkään, että raha-asioitani hoidetaan huonosti, sillä tuloni näyttävät vähenevän vuosi vuodelta. Minä olen niin vähän perillä raha-asioista, etten tiedä, onko tätini asiamies, joka hoitaa omaisuuttani, mies paikallaan." Hän pysähtyi hetkiseksi ja lisäsi kevyemmästi: "Tarkoitukseni ei ollut ikävystyttää teitä kaikella tällä, mutta toivon, että tekin koetatte saada Judyn ymmärtämään, etten nykyään voi jatkaa sellaista elämää kuin teillä täytyy viettää. Aion huomenna tätini luo Richfieldiin, jossa viivyn koko loppusyksyn, ja sanon irti palvelustyttöni ja opettelen korjaamaan itse vaatteeni."

Trenor ei voinut vastustaa tätä rakastettavan naisen ahdinkotilan kuvausta, jonka tehokkuutta vielä lisäsi kepeä esitystapa; hänen huuliltaan kuului harmistuneen myötätunnon aiheuttamaa mutinaa. Päivää aikaisemmin hän olisi sanonut, jos hänen vaimonsa olisi neuvotellut hänen kanssaan Miss Bartin tulevaisuudesta, että Miss Bartin elämäntapoihin tottunut ja rahaton tyttö tekee paraiten mennessään ensimmäiselle rikkaalle miehelle, jonka voi saada. Mutta kun nyt toinen oli kääntynyt luottamuksellisesti hänen puoleensa, antanut hänen tuntea, että hän ymmärsi hänet paremmin kuin läheisimmät ystävät ja kun tätä vielä vahvisti puhuttelijan läheisyys hänen rinnallaan, niin hän oli valmis vannomaan, että sellainen avioliitto olisi sopimaton ja että hänen velvollisuutensa kunnian miehenä oli tehdä voitavansa suojellakseen tyttöä sellaisesta. Jos hän saattoi löytää keinoja, miten auttaa sellaisista vaikeuksista Carry Fischerin tapaisen naisen, joka piti ammattinaan toisten kukkarolla elämistä, niin hän, totta vie, saattoi tehdä yhtä paljon sellaisen naisen hyväksi, joka herätti hänen syvintä myötätuntoaan ja uskoi hänelle huolensa lapsen luottamuksella.

He jatkoivat ajeluaan pitkälle auringonlaskun jälkeen; ja ennen kotiintuloa Trenor oli koettanut nähtävästi jonkinlaisella menestyksellä todistaa Miss Bartille, että jos tämä vain luottaisi häneen, niin hän hankkisi hänelle sievän summan rahaa saattamatta mitenkään vaaranalaiseksi hänen omaisuuttaan. Lily oli todellakin liian tietämätön pörssikeinottelusta ymmärtääkseen sen tekniikan selityksiä tai ehkä edes käsittääkseen, että jotkut kohdat olivat epäselviä. Tuota toimintaa verhoava hämäryys auttoi peittämään hänen hämmennystään ja epämääräisen häpeän läpi hänen toiveensa laajenivat ikäänkuin lanpunvalot sumussa. Hän vain ymmärsi, että hänen vaatimattomat korkotulonsa lisääntyisivät ihmeellisellä tavalla ilman mitään vaaraa hänelle, ja vakuutus siitä, että tämä ihme tapahtuisi lyhyessä ajassa, vapautti hänet epäröinnistä.

Hän tunsi jälleen taakkansa keventyvän ja tukahdetun toimintahalunsa heräävän. Karkoitettuaan välittömät hankaluutensa hänen oli helppo päättää, ettei hän koskaan enää saattaisi itseään sellaisiin ahdinkoihin ja kun säästäväisyyden ja itsekieltäymyksen tarve väistyi etualalta, niin hän tunsi olevansa valmis täyttämään jonkun muun elämän hänelle ehkä esittämän vaatimuksen, niin että sekin seikka, että hän antoi Trenorin paluumatkalla kumartua hieman lähemmäksi ja pitää kätensä vakuuttavasti hänen kädessään, maksoi hänelle vain hetkellisen vastenmielisyyden puuskan. Asiaan kuului saada Trenor luulemaan, että Lilyn vetoomus häneen oli harkitsematon mielijohde, jonka oli synnyttänyt hänen myötätuntonsa Trenoria kohtaan. Ja tuntien saavuttaneensa jälleen miesten hallitsemiskykynsä, mikä lohdutti hänen loukattua turhamaisuuttaan, hän saattoi myöskin paremmin hälventää tuota vaatimusajatusta, johon Trenorin käytöstapa vihjaisi. Trenor oli raaka, hidasjärkinen mies, joka huolimatta kaikesta näennäisestä arvovallastaan oli pelkkä avustaja siinä varoja kysyvässä näytelmässä, joka maksettiin hänen kukkarostaan; viisaan naisen oli oleva helppoa pitää häntä harhaluulossaan ja siten velvoittaa häntä.