Runoelmia

On synkeä mieleni. Murhein

On synkeä mieleni. Murhein

Ma menneitä muistelen;

Oli muinonen mailma mit' urhein,

Suku sankka ja herttainen.

Nyt tyytymys vaihtuvi vaivaan,

Ja taakaks' on sinun työs;

On kuollunna Jumala taivaan,

Ja perkele vainaja myös.

Joka viettäis hetkisen rieman,

Saa kurjan ja nurjan vaan;

Josp' ei ois lempeä hieman,

Ties, kuin tuota ollakaan.

Niinkuin kuuhut loistain nousee

Niinkuin kuuhut loistain nousee

Alta pilvenhattarain,

Niin nyt ajan hattaroista

Kuultaa kuva sulokkain.

Kannell' istuimme me kaikin,

Rheinin vartta viiltäen,

Kesävehrät rannat hehkui

Valoss' iltapaistehen.

Miettivänä lymyin kauniin

Naisen syliin hentohon;

Armaan rakkaat, kalvaat kasvot

Punas kulta auringon.

Kannel helkkyi, pojat lauloi,

Ihmeellinen iloisuus!

Taivas siinsi kirkkahammin,

Sieluun aukes avaruus.

Satumaisna siirtyi metsät,

Linnat, vaarat rantaman; —

Kaikki nuo näin päilyvinä

Silmäteräss' armahan.

Näin unessa kultani armaan

Näin unessa kultani armaan,

Ol' arka ja kurja hän nyt,

Ja entinen muhkea muoto

Oli kuihtunut, ränstynyt.

Hän painavi rintahan lasta,

Ja toista hän kädestä vie,

Asu, ryhti ja katsekin näytti

Mitä huolia kärsinyt lie.

Hän asteli katua pitkin,

Ja niinpä nyt kohdataan,

Hän näkevi mun, ja hälle

Ma haastelen rauhaisaan:

"Käy kanssani kotihin meille;

Kas kuin sua näännyttää!

Ma työllä ja innolla aion

Sua luonani elättää."

"Myös lapsesi kotihin ottaa

Ma tahdon ja hoitohon,

Mut ennemmin kaikkia itses,

Sa lapsonen onneton."

"En konsana kerro ma sulle,

Ett' armaani olit sa mun,

Ja kun sinä kuolet, itkein

Vien hautahan kaivatun".

Sa olet niinkuin kukka

Sa olet niinkuin kukka,

Niin kuulas, kaunoinen;

Kun katson kasvois, murhe

Mun hiipii mielehen.

Ma taivaalt' anon, että

Sois kaikkivaltias

Sun saastumatta olla

Noin kaunis, kuulakas.

Ja sulla on renkahat, helmet

Ja sulla on renkahat, helmet,

Kaikk' ihmisen pyytehet,

On suloimmat silmätkin, kulta, —

Mitä vielä sä mielinet?

Sun suloista silmistäs noista

Ikiaikuset aartehet

Ma lauleloitani laadin —

Mitä vielä sä mielinet?

Sa suloilla silmilläs noilla

Mua ainian vaivannet,

Ja onneni rahtusen raastat —

Mitä vielä sä mielinet?

Antoivat mulle opetusta

Antoivat mulle opetusta,

Neuvoja, kaikkea suositusta,

Sanoen, että, jos vuotan vaan,

Ryhtysivät mua suojelemaan.

Suojelusta kun vuottain katsoin,

Oisin ma kuollut kurnivin vatsoin,

Vaan minut kohtasi kunnon mies;

Tää se mun hoitoonsa ottaa ties.

Hoitaja ruo'in ravitsevin!

Unhottaa hänt' en voi