Kapteenin tytär

Ensi alussa luki hän tarkasti ja lempeän-näköisenä, mutta äkkiä hänen kasvonsa muuttuivat. Maria Ivanovna, joka oli tarkastanut kaikkia hänen liikkeitään, säikähti, nähtyään niin ankaran lauseen niissä kasvoissa, jotka hetki sitten vielä olivat niin olleet suloiset ja levolliset.

– "Te pyydätte Grinevin puolesta?" sanoi rouva kylmänä. "Keisarinna ei saata antaa hänelle anteeksi. Hän liittyi petturiin ei ymmärtämättömyydestä ja kevytmielisyydestä, vaan siveetönnä, turmiollisena hulttiona".

– "Ah, rouva! Se ei ole totta!" huusi Maria Ivanovna.

– "Kuinka?" vastasi rouva, ja hänen kasvonsa lensivät tulipunaisiksi.

– "Se ei ole totta, ihan varmaan ei ole totta! Minä tiedän kaikki ja kerron teille koko asian. Hän on minun ainoan tähteni kärsinyt kaikki. Syynä, ettei hän puolustanut itseään puhtaaksi Oikeuden edessä, oli vaan se, ettei hän tahtonut sekoittaa minua siihen".

Maria Ivanovna kertoi sitten innolla kaikki, minkä lukija jo tietää.

Rouva kuunteli häntä tarkasti.

"Missä te asutte?" kysyi hän sitten ja, kuultuaan hänen asuvan Anna Vlasjevnan luona, lisäsi myhähtäen: "Vai niin! Kyllä tiedän. Jääkää hyvästi, älkää puhuko kellenkään kohtauksestamme. Toivoakseni ei teidän tarvitse kauan odottaa vastausta kirjeellenne".

Rouva nousi ja meni katettuun lehtokujaan; Maria Ivanovna palasi Anna Vlasjevnan luokse, täynnä iloista toivoa.

Emäntä torui häntä siitä, että oli ollut ulkona niin varhain syys-aamuna; se, hänen mielestänsä, ei ollut terveellistä nuorelle tytölle. Hän toi veden-kiehuttimen, ja teetä juotaessa oli juuri alkanut iankaikkiset kertomuksensa hovista, kun äkkiä hovivaunut pysähtyivät talon eteen ja kamarilakeija tuli sisään, ilmoittaen, että keisarinna suvaitsee kutsua luoksensa neiti Mironovia.

Anna Vlasjevnalle hätä käteen.

"Herra siunatkoon!" huudahti hän. "Keisarinnako teitä hoviin käskee! Mutta milläs ihmeen lailla hän on saanut tiedon teistä? Ja mitenkäs te, lapsi parka, astutte keisarinnan eteen? Ettehän luullakseni osaa astuakaan hovin tapaan. Eiköhän vaan ole parasta, jos lähden saattamaan teitä: saatanhan edes jossakin kohden niinkuin varoittaa teitä. Ja kuinkas te saatatte mennä sinne matkapuvussa? Enköhän lähetä pyytämään kätilöltä hänen keltaista robroniansa?"

Kamarilakeija ilmoitti keisarinnan tahtovan, että Maria Ivanovna tulisi yksinään ja siinä puvussa, missä hän on. Mitäs tehdä! Maria Ivanovna nousi vaunuihin ja läksi hoviin, Anna Vlasjevnan neuvojen ja siunausten seuraamina.

Maria Ivanovna aavisti meidän kohtalomme ratkaisemista; kovasti tykytti hänen sydämmensä. Muutaman minuutin kuluttua vaunut pysähtyivät hovin eteen. Vaunuista astuttuaan kulki Maria Ivanovna ylös portaita. Ovet avattiin hänelle selko selälleen. Hän kulki useampain kauniiden huoneiden kautta: kamarilakeija osoitti hänelle tietä. Viimeinkin pysähtyi lakeija erään oven eteen ja, sanottuaan menevänsä häntä ilmoittamaan, jätti hänet yksikseen.

Ajatus, että hän nyt astuu itse keisarinnan eteen, peloitti Maria Ivanovnaa niin, että hän tuskin jaksoi pysyä jaloillaan. Hetken kuluttua ovet avattiin ja hän astui keisarinnan toaletti-huoneesen.

Keisarinna istui toaletin edessä. Muutamia hovi-naisia oli hänen ympärillään, ja nämä kohteliaasti tekivät Maria Ivanovnalle tietä. Keisarinna kääntyi häneen lempeänä, ja Maria Ivanovna tunsi hänessä saman rouvan, jolle niin suoraan oli puhunut asiansa muutama minuuti sitten. Keisarinna kutsui hänet luokseen ja sanoi hymyillen:

– "Olen, iloinen, että olen saattanut pitää sanani ja täyttää pyyntönne. Asianne on päätetty. Minä olen vakuutettu sulhasenne viattomuudesta. Tässä kirje; olkaa hyvä ja antakaa se itse tulevalle apellenne".

Maria Ivanovna otti kirjeen vapisevaan käteensä ja, purskahtaen itkemään, lankesi keisarinnan jalkain juureen. Keisarinna nosti hänet, suuteli häntä ja rupesi puhelemaan hänen kanssaan.

– "Minä tiedän, että te ette ole rikkaat", sanoi hän, "mutta minä olen velassa kapteeni Mironovin tyttärelle. Älkää murehtiko tulevaisuudestanne. Minä otan huolekseni teidän toimeentulonne".

Osotettuaan lempeyttänsä orpo raukkaa kohtaan, keisarinna päästi hänet menemään. Maria Ivanovna ajoi takaisin samoissa vaunuissa kuin oli tullutkin. Anna Vlasjevnalta, joka kärsimätönnä oli odotellut hänen palaamistansa, rupesi satelemaan kysymyksiä, joihin Maria Ivanovna vastasi joten-kuten. Anna Vlasjevna ei ollut oikein tyytyväinen tuommoiseen hajamielisyyteen, mutta selitti sen maalaisen kainoudeksi ja antoi jalomielisesti anteeksi. Samana päivänä läksi Maria Ivanovna paluumatkalle, huolimatta poiketa Pietaria ihailemaan.

* * * * *

Tähän päättyvät Pietari Andrejevitsh Grinevin muistelmat. Perheellisten kertomusten mukaan tiedetään kumminkin että hän oli päästetty vankeudesta 1774 vuoden lopulla korkeasta käskystä. Hän oli ollut läsnä Pugatshevin mestauksessa. Pugatshev oli tuntenut hänet väen joukosta ja nyökännyt hänelle päätään, joka sitten minuutin perästä hengetönnä ja verisenä näytettiin kansalle. Pian sen jälkeen Pietari Andrejevitsh nai Maria Ivanovnan. Heidän jälkeisensä elävät onnellisina Simbirskin kuvernementissä. Kolmenkymmenen virstan päästä X:sta on herraskartano, jossa vielä näytetään seinällä lasin alla Katarina II:n omakätistä kirjettä. Se on kirjoitettu Pietari Andrejevitshin isälle ja julistaa viattomaksi hänen poikansa sekä kiittelee kapteeni Mironovin tyttären ymmärrystä ja hellää sydäntä.