Saituri

HARPAGON. Siinä olet sinä tehnyt hyvin ja minä kiitän sinua.

FROSINE. Minulla olisi hyvä herra, pieni pyyntö esitettävä teille. Minulla on eräs käräjäasia, jossa olen joutumaisillani tappiolle, kun, näette, puuttuu multa vähäisen rahaa. (Harpagon käypi totiseksi.) Ja te voisitte helposti auttaa minua pääsemään voitolle asiassa, jos teillä olisi vähän ystävyyttä minua kohtaan. Te ette voi uskoa kuinka iloiseksi hän on käypä nähdessään teidät. (Harpagonin naama muuttuu iloiseksi.) Ah, kuinka te tulette häntä miellyttämään ja kuinka merkillisesti teidän lasisilmänne tulevat vaikuttamaan hänen mieleensä.

HARPAGON. Sinä todellakin ihastutat minua semmoisilla puheilla.

FROSINE. Totta puhuen, herra, tämä käräjäjuttu on minulle hyvin tärkeää. (Harpagonin naama käy totiseksi.) Minä olen häviöllä, jos siinä joudun tappiolle, ja vähäinen apu saattaisi taas asiani hyvälle kannalle. Olisitte nähneet, kuinka hän ihastuu, kun rupean puhumaan teistä. (Harpagonin naama taasen ilostuu.) Riemu loistaa hänen silmistään, kun hänelle luettelen teidän ominaisuuksianne, ja hän on puheeni johdosta oikein hurjistunut, kun ei tämä naimiskauppa vielä ole lopullisesti päätetty.

HARPAGON. Sinä olet suuresti minua ilahuttanut, Frosine, ja siitä olen sinulle se täytyy tunnustaa, ijäti kiitollinen.

FROSINE. Minä rukoilen, herra, että annatte minulle tuon pienen avun, jota pyysin. (Harpagonin naama muuttuu vielä totiseksi.) Se minut taas nostaa pystyyn, ja minä olen ijäti teille kiitollisuuden velassa.

HARPAGON. Hyvästi nyt. Minun täytyy mennä lopettamaan askareeni.

FROSINE. Minä vakuutan, herra, ett'ette milloinkaan voisi minua auttaa suuremmassa tarpeessa.

HARPAGON. Minä annan käskyn laittaa vaununi valmiiksi, jolla saatte lähteä torille.

FROSINE. Minä en vaivaisi teitä, jos ei täytymys minua pakottaisi.

HARPAGON. Ja minä pidän huolta, että illallinen syödään hyvissä ajoin, jott'ette sairastuisi.

FROSINE. Älkää kieltäkö minulta sitä armoa, jota teiltä rukoilen.

HARPAGON. Minä menen. Kuulkaa minua kutsutaan. Hyvästi nyt vähäksi aikaa!

FROSINE (yksinään). Vieköön sinut rupinen rutto, sinä lemmon ahmatti! Se heittiö pysyi jäykkänä kaikkia rynnistyksiä vastaan; mutta enpä sittenkään saa jättää välitys-kauppaani, ja oli miten oli, voinpa toiselta haaralta saada hyvän palkinnon.

Esirippu alas.

Kolmas näytös

ENSIMÄINEN KOHTAUS

Harpagon. Cléante. Elise. Valére. Rouva Claude, (kantaen luutaa).

Herra Jaques. La Merluche. Brindavoine.

HARPAGON. Kas niin, tulkaa tänne kaikki, jotta saan antaa teille käskyni ja määrätä itsekunkin tehtävät. Tulkaapas tänne, rouva Claude, aloitetaan teistä. Hyvä, teillä on jo aseet kädessä, näen mä. Minä jätän teidän huoleksenne kaiken puhdistamisen; mutta varokaa kaikin tavoin ett'ette liiaksi hankaa huonekaluja; ne kuluvat pian. Sitä paitsi valtuutan teitä illallisen kestäessä hoitamaan pulloja; ja jos niistä joku katoaa tai särkyy, niin otan minä sen hinnan teidän palkastanne.

HERRA JAQUES (erikseen). Sukkela rangaistus!

HARPAGON (rouva Claudelle). Saatte mennä.

TOINEN KOHTAUS

Harpagon. Cléante. Elise. Valére. Herra Jaques. Brindavoine.

La Merluche.

HARPAGON. Sinä Brindavoine ja sinä La Merluche saatte toimeksenne pestä laseja ja tarjota juotavia, mutta ainoastaan silloin kuin vierailla on jano, eikä niin kuin muutamat palvelijat, jotka ehtimiseen yllyttävät juomaan, vaikk'ei tahdotakaan. Odottakaa kunnes teitä käsketään useammat kerrat ja muistakaa aina tuoda paljon vettä.

HERRA JAQUES (erikseen). Niin, paljas viini menee päähän.

LA MERLUCHE. Pitääkö meidän riisua tallitakkimme, herra Harpagon.

HARPAGON. Pitää, kun näette vieraiden tulevan, ja varokaa ett'ette pilaa vaatteitanne.

BRINDAVOINE. Ja tiedätte, herra, että minun liivissäni on suuri tahra lamppuöljyä.

LA MERLUCHE. Ja minun housuni ovat aivan rikki takaa, jotta, luvallanne sanoen – HARPAGON (La Merluchelle). Ole vaiti. Pidä taitavasti sitä puolta seinää vasten ja näytä aina etupuolta vieraille. (Brindavoinelle. Näyttäen miten hänen tulee pitää hattua liivin edessä peittääkseen tahraa.) Ja sinä, pidä aina hattuasi näin, kun tarjoot jotakin. Ja sinä, herra poikani, jolle hyväntahtoisesti olen antanut anteeksi tuon äskeisen juonen etkö jo aijo lakata näyttelemästä tulevalle äitipuolellesi tuota äreää naamaa?

CLEANTE. Minäkö, isä kulta? Äreää naamaa? Ja minkätähden?

HARPAGON. Hyvänen aika! tunnemmehan noita poikalurjuksia, joiden isät naivat toistamiseen, millä silmillä heidän on tapa katsella äitipuoleensa. Mutta jos tahdot minua unhottamaan taannoisen elkeesi, niin kehotan sinua ennenkaikkea katsomaan ystävällisesti morsiantani sekä kohtelemaan häntä niin hyvästi kuin sinulle mahdollista on.

CLEANTE. Totta puhuakseni, isä, iloinen en voi olla siitä, että hän tulee äitipuolekseni. Valehtelisin, jos sitä sanoisin, mutta mitä siihen tulee, että ottaisin hänet hyvin vastaan ja kohtelisin häntä ystävällisesti, niin lupaan teitä tarkoin totella siinä asiassa.

HARPAGON. Koeta ainakin parastasi.

CLEANTE. Saatte nähdä, ett'ei teillä ollenkaan tule olemaan syytä moittimiseen.

HARPAGON. Siinä teet viisaasti.

KOLMAS KOHTAUS

Harpagon. Valére. Herra Jaques.

HARPAGON. Valére, auta minua sinä kaikissa näissä. No, mestari Jaques, minä olen säästänyt sinut viimeiseksi.

JAQUES. Puhutteko, herra Harpagon, kuskillenne vai kokillenne? Sillä minä olen kumpaakin.

HARPAGON. Minä puhun molemmille.

JAQUES. Mutta kenelle ensin?

HARPAGON. Kokille.

JAQUES. Odottakaa sitten vähän. (Jaques pukeutuu kokkitakkiinsa ja ilmestyy kokiksi puettuna.)

HARPAGON. Mitä lemmon temppuja nuo ovat?

JAQUES. Puhukaa nyt vaan.

HARPAGON. Minä aijon, mestari Jaques, tänään kutsua vieraita illallisiin.

JAQUES (erikseen). Sepä on ihmeellistä!

HARPAGON. Sanoppas minulle: toimitatko meille hyvät kemut?

JAQUES. Kyllä, jos vaan annatte kylliksi rahaa.

HARPAGON. Mitä lemmon puhetta se on, aina rahaa. Heillä ei näy olevan muuta sanomista kuin: rahaa, rahaa, rahaa! Heillä ei ole muuta sanaa suussa kuin: rahaa! aina vaan huutavat he rahaa! Se on heidän keppihevosensa: rahaa!

VALERE. En ikinä ole kuullut niin nenäkästä vastausta kuin tämä. Sepä muka konsti se: toimittaa hyviä kemuja paljolla rahalla? Se on helpoin tehtävä maailmassa, eikä niin pehmeää päätä ole, jok'ei sillä tavoin saisi toimeen hyviä kemuja, mutta taidokas mies se, joka toimittaa hyvät kemut vähällä rahalla.

JAQUES. Hyvät kemut vähällä rahalla?

VALERE. Niin.

JAQUES (Valérelle). Tosiaankin, herra hovimestari, me olisimme hyvin kiitolliset, jos näyttäisitte meille sen salaisen taidon ja jos ottaisitte minun kokkitoimeni, kernaasti minun puolestani saatte ottaa niskoillenne kaikki tehtävät täällä.

HARPAGON. Pidä suus' kiinni! No, mitä kaikkia nyt tarvitaan?

JAQUES. Kysykää tuolta herralta, joka lupaa toimittaa komeat kemut vähällä rahalla.

HARPAGON. Häh, kuuletkos? Vastaa minun kysymykseeni.

JAQUES. Montako teitä tulee olemaan pöydässä?

HARPAGON. Kahdeksan taikka kymmenen, mutta ei saa otaksua enemmän kuin kahdeksan. Kun on syömistä kahdeksalle niin on varsin hyvin kymmenellekin.

VALERE. Se on tietty.

JAQUES. No, siihen tarvitaan hyvä liemiruoka ja liharuoka – Liemi – ensimmäinen ruoka – HARPAGON. Mitä lempoa! Tahdotkos ruokkia koko kaupungin?

JAQUES. Paistia – HARPAGON (tukkien kädellään herra Jaquesin suun). Ah, sinä petturi, sinä syöt koko minun omaisuuteni.

JAQUES. Väliruokaa – HARPAGON (tukkien vielä kädellään Jaquesin suun). Vieläkö nyt?

VALERE (Jaquesille). Tahdotko halkaista vieraittemme vatsat? Ja onko isäntämme kutsunut vieraita tänne tappaaksensa heidät ruualla? Noudattakaa toki vähän terveysopin sääntöjä ja kysykää lääkäreiltä, onko mikään ihmiselle vaarallisempaa kuin liika syöminen.

HARPAGON. Hän on oikeassa.

VALERE. Tietäkää, herra Jaques ja muut teidän kaltaisenne, että pöytä täynnä liharuokia on kuin mestauslava, että jos tahtoo kohdella vieraita ystävällisesti, pitää kohtuullisuuden vallita ateriassa, ja että niinkuin eräs vanhan ajan viisas sanoo: "meidän tulee syödä elääksemme, eikä elää syödäksemme."

HARPAGON. Ah! Sepä mainiosti lausuttu. Tule tänne, jotta saan sinua siitä syleillä. Se on ihanin sananparsi, mitä eläessäni olen kuullut: "Meidän tulee elää syödäksemme, eikä syödä elääksemme." Ei, niin ei se ollut. Miten sinä sanoitkaan?

VALERE. Meidän tulee syödä elääksemme, eikä elää syödäksemme.

HARPAGON (Herra Jaquesille). Niin! Kuuletko? (Valérelle.) Kuka on se suuri mies, joka sen on sanonut.

VALERE. En muista tällä haavaa hänen nimeänsä.

HARPAGON. Muista kirjoittaa minulle nuo sanat: minä piirrän ne kultakirjaimilla ruokasalini oven päälle.

VALERE. Sen kyllä teen. Ja mitä illalliseen tulee, niin antakaa vaan minun toimia, kyllä minä sen asian suoritan niinkuin pitää.

HARPAGON. Tee niin, tee niin.

JAQUES. Sen parempi. Pääsenpä vähemmällä vaivalla.

HARPAGON. Pitää hankkia semmoisia ruokia, joita ei paljon syödä ja jotka pian täyttävät vatsan: jotakin hyvin sitkeätä lampaanlihaa kaalin kanssa ja pannupiirakkaa herneiden kanssa.

VALERE. Luottakaa minuun.

HARPAGON. Nyt mestari Jaques, teidän pitää puhdistaa minun vaununi.

JAQUES. Malttakaa, se on kuskin tointa. Te käskette!

HARPAGON. Puhdistaa vaununi ja pitää hevoseni valmiina, että pääsemme markkinoita katsomaan.

JAQUES. Hevosenne, hyvä herra? Ne eivät millään tavalla kykene ajettaviksi. En tahdo sanoa, että ne makaavat pahnoilla: sillä eläin raukoilla ei niitä edes ole syödäkseenkään, kun te annatte niiden nähdä niin kovia paastopäiviä, ett'eivät enää ole hevosen haamujakaan.

HARPAGON. Ne ovat varmaankin kipeät, kun eivät mitään tee.

JAQUES. Ja sentähden ne eivät tarvitse ruokaa, kun eivät mitään tee? Se olisi paljon parempi eläin raukoille, jos tekisivät paljon työtä ja söisivät samaten. Sydäntäni viiltää kun näen ne niin riutuneina, sillä totta puhuen minä hellin hevosiani. Minusta tuntuu ihan kun olisin itse hevonen, kun näen niiden kärsivän. Otan kun otankin joka päivä leivän suustani ja annan niille, ja se osoittaa, hyvä herra, julmaa luontoa, jos ei sääli lähimmäistään.

HARPAGON. Ei se niitä paljon vaivaa jos hiljalleen ajetaan torille asti.

JAQUES. Ei! minä en julkea niitä ajaa, ja omatuntoni ei salli niitä ruoskia semmoisessa tilassa, kuin ne ovat. Kuinka tahdotte heitä laahaamaan vaunuja, kun eivät jaksa laahata itseäänkään?

VALERE. Herra, minä laitan naapurimme Picord'in niitä ajamaan, ja tarvitaanhan muutoin mestari Jaques täällä valmistamaan ateriaa.

JAQUES. Olkoon niin. Mieluummin näenkin, että he kuolevat jonkun toisen ruoskan alle kuin minun.

VALERE. Mestari Jaques viisastelee!

JAQUES. Herra hovimestari imartelee.

HARPAGON. Olkaa vaiti!

JAQUES. Herra, minä en kärsi imartelijoita, ja nyt minä huomaan mitä hän tarkottaa tuolla, että hän ehtimiseen tarkastelee viinejä, puita, suoloja ja kynttilöitä: hän tahtoo vaan liehakoida teitä ja päästä suosioonne. Mieltäni pahoittaa, kuin minä kuitenkin joka päivä saan kuulla teistä mitä ilkeimpiä herjauksia; sillä minä pidän teistä melkein yhtäpaljon kuin hevosistani.

HARPAGON. Saisinko tietää, mestari Jaques, mitä minusta sanotaan.

JAQUES. Varsin kernaasti, kun ette vaan suutu.

HARPAGON. En suutu, en ensinkään.

JAQUES. Antakaa anteeksi, mutta minä tiedän varsin hyvin saattavani teidät raivoon.

HARPAGON. Et laisinkaan. Päin vastoin, se minua miellyttää, sillä onpa hauska kuulla mitä minusta puhutaan.

JAQUES. Herra Harpagon, koska siis tahdotte, niin sanon teille suoraan, että teitä kaikkialla pidetään pilkkana, että meidän perässämme joka haaralta satelee kompasanoja teistä, ett'ei mikään ihmisiä niin huvita kuin puheet itaruudestanne. Ensimäinen sanoo: että painatatte erityisiä almanakkoja, joihin sovitatte enemmän paastopäiviä kuin vuodessa onkaan, ja näihin sitten pakotatte talonväkenne, toinen, että teillä aina on joku torajuttu varoilla palvelijoillenne muuttopäivänään, saadaksenne muka syytä pidättää heidän palkkansa. Kolmas kertoo, että te kerran haastatitte käräjiin erään naapurin kissan, joka teiltä oli syönyt savustetun lampaankäpälän, neljäs taas että teidät oli äkkiarvaamatta tavattu eräänä yönä näpistelemässä kauroja omilta hevosiltanne ja että kuskinne, hän, joka oli ennen minua, antoi teille pimeässä kepistään aika lailla. Lopuksi, sanonkohan sen teille? Jos menee mihin hyvänsä, niin saa kuulla tuhansia juttuja mitä ikänä voi keksiä. Niin te olette kaikkein ihmisten hampaitten välissä, eikä teitä koskaan nimitetä muulla nimellä kuin saituri, ahmatti, koronkiskuri ja kirpunnylkijä.

HARPAGON (lyöden Jaquesta). Sinä pöllö, rosvo, konna, hävytön koira.

JAQUES. Kas niin! enkö sitä arvannut? Te ette tahtonut minua uskoa.

Sanoinhan teille, että te suututte, jos teille sanoo totuuden.

HARPAGON. Opitko sinä puhumaan?

(Menee.)