Sosialismi ja individualismi

Siitä olisi se hyöty, että uusissa olosuhteissa yksilöllisyys tulisi paljon vapaammaksi, kauniimmaksi ja voimakkaammaksi. En puhu vain yksilöllisyyden suurista mielikuvitustöistä sellaisissa runoilijoissa, joista äsken mainitsin, vaan siitä todella suuresta yksilöllisyydestä, joka on tavattavissa kaikkialla ihmiskunnassa. Sillä yksityisomaisuus on itse asiassa vahingoittanut ja himmentänyt yksilöllisyyttä siinä, että se sekoittaa ihmisen siihen, mitä hän omistaa. Se on johtanut yksilöllisyyden harhateille. Se on asettanut hänen määräkseen ei kasvamisen vaan voiton saamisen. Ihminen on ruvennut luulemaan, että pääasia on omistaminen, eikä tiedä, että se on oleminen. Kuitenkaan ei ihmisen tositäydellisyys ole siinä, mitä hän omistaa, vaan siinä, mitä hän on. Yksityisomaisuus on hävittänyt oikean yksilöllisyyden ja luonut sijaan väärän. Näännyttämällä yhden osan yhteiskuntaa nälkään on se riistänyt tältä osalta mahdollisuuden yksilöllisyyteen. Mutta se on riistänyt myös muultakin osalta yhteiskuntaa mahdollisuuden yksilöllisyyteen sillä, että se on vienyt sen väärälle tielle ja rasittanut sitä. Ihmisen yksilöllisyys on niin imeytynyt hänen omaisuuteensa, että Englannissa esimerkiksi lain mukaan rikosta, joka kohdistuu ihmisen omaisuuteen, käsitellään tavallisesti ankarammin kuin rikosta, joka kohdistuu henkilöön itseensä. Ja hyvän porvarin tuntomerkkinä katsotaankin yhä olevan, että hänellä on omaisuutta. Se valppaus, mikä on tarpeen rahojen ansaitsemiseksi, on niinikään siveellisiä käsitteitä höllyttävä. Sellaisessa yhteiskunnassa kuin meidän, missä rahalla saa arvon ja yhteiskunnallisen aseman, kunniaa ja mainetta, tittelit ja muut, mitä mieli tekee, ottaa ihminen päämääräkseen – kunnianhimoinen kun on luonteeltaan – koota omaisuutta ja jatkaa sitä liiallisuuksiin asti, kunnes väsyy, haalien sitä kokoon vielä sittenkin, kun hän jo on kerännyt enemmän kuin tarvitsee tai voi käyttää, ja senkin jälkeen, kun hän siitä ei enää saa huvia eikä tiedä sen määrää. Ihminen tekee työtä henkensä kaupalla hankkiakseen itselleen omaisuutta, ja se ei olekaan ensinkään ihmeteltävää, kun ottaa huomioon ne tavattomat edut, jotka johtuvat omaisuudesta. Täytyy valittaa, että yhteiskunta on niin rakennettu, että ihminen on teljetty kaivokseen, missä hän ei voi päästää vapaasti kehittymään kaikkea sitä kaunista ja ihanaa, mitä hänessä on, ja missä hän itse asiassa on vailla todellista elämänhalua ja iloa. Ja lisäksi on hänen elämänsä nykyisissä oloissa hyvin epävarma. Rikas kauppias voi joka hetki elämässään – ja niin tapahtuu usein – ilman omaa syytään joutua olosuhteiden varaan, mihin hän ei voi vähääkään vaikuttaa. Hitusen enemmän myrskyä kuin tavallista tai pikainen sään vaihdos taikka joku muu jokapäiväinen tapahtuma vain – ja hänen laivansa vajoaa, hänen keinottelunsa epäonnistuvat, hänestä tulee köyhä mies, jolla ei ole enää yhteiskunnallista asemaansa. Mikään ei tietenkään pitäisi voida vahingoittaa ihmistä paitsi hän itse. Mikään ei yleensä saisi tehdä ihmistä köyhemmäksi. Mitä on ihmisessä itsessään, sen hän todella omaa, muun tulee olla merkityksetön.

Vasta sitten, kun yksityisomaisuus tulee poistettua, saamme me siis todellisen, kauniin ja terveen yksilöllisyyden. Kukaan ei enään tule kuluttamaan elämäänsä turhaan kokoamalla itselleen tavaraa ja arvopapereita. Silloin tullaan elämään. Niin, elämään – miten harvinaista se onkaan maailmassa! Useimmat ihmisethän ovat vain olemassa, ei sen enempää.

Saattaa kysyä, olemmeko me edes koskaan nähneet, että joku henkilöllisyys olisi saavuttanut elämässään täydellisyyden. Kyllä, mutta vain mielikuvituksellisen taiteen piirissä, todellisuudessa emme sitä milloinkaan ole havainneet. Caesar, niin sanoo Mommsen, oli perin täydellinen ihminen. Mutta miten hirveän epävarma olikaan hänen olemassa olonsa! Kaikkialla missä on mies, joka käyttää valtaa, on myös toinen, joka vastustaa sitä. Caesar oli hyvin täydellinen, mutta hänen täydellisyytensä oli liian vaarallisella tiellä. Marcus Aurelius oli täydellinen ihminen, sanoo Renan. Niin, suuri keisari oli kyllä täydellinen. Mutta miten sietämättömät olivatkaan ne ikuiset vaatimukset, jotka asetettiin hänelle! Hän horjui Rooman valtakunnan painon alla. Hänen täytyi ymmärtää, miten hullua oli, että yksi ainoa mies olisi kantanut koko taakan tuosta jättiläismäisestä maailmanvallasta. Täydellisellä ihmisellä tarkoitan minä sellaista, joka voi elää täysin yhtenäistä elämää olosuhteista riippumatta, sellaista, jota ei revitä eikä raadella ja joka ei käy kokoon eikä ole aina vaaran alaisena. Useimmat henkilöllisyydet ovat pakostakin olleet kumousmiehiä. He ovat tuhlanneet puolet voimistaan taisteluihin muun maailman kanssa. Byron'in henkilöllisyys esim. sai kauhean kolauksen taistelussa englantilaisten tyhmyyttä, teeskentelyä ja poroporvarillisuutta vastaan. Sellaiset taistelut eivät nimittäin aina terästä voimia, vaan päinvastoin päästävät usein heikkouden aivan rajattomasti versomaan. Niinpä ei Byron'kaan koskaan voinut antaa meille, mitä hän olisi voinut. Shelley onnistui siinä suhteessa paremmin. Kuten Byron, jätti hänkin Englannin niin pian kuin mahdollista. Mutta hän ei ollut niin tunnettu. Jos englantilaiset olisivatkin tietäneet kuinka suuri runoilija hän itse asiassa oli, olisivat he kyllä hyökänneet hänen kimppuunsa, ja toimittaneet hänelle niin epämukavan elämän kuin mahdollista. Mutta hän ei näytellyt yhteiskunnassa mitään osaa ja säästyi niin ollen jossain määrin. Hänessäkin on kuitenkin kumouksellinen piirre hyvin vahva. Mutta täydellisen henkilöllisyyden tunnusmerkkinä ei sentään ole kumouksellisuus, vaan sopusointu.

Ihmisen oikea henkilöllisyys, kun se kerran meille näyttäytyy, on herättävä hieman ihmettelyä. Se on kehittyvä luonnollisesti ja yksinkertaisesti, kuten kukka tai puu kasvaa. Se ei saa olla taistelussa. Se ei saa koskaan näyttää toteen eikä väitellä. Sen ei tarvitse todistella mitään maailmassa. Se on tietävä kaikki ja kuitenkin tuleva toimeen ilman tieteellistä työtä. Se on oleva viisas. Sen arvoa ei mitata aineellisissa esineissä. Hän ei ole omistava mitään, mutta kuitenkin omaava kaikki. Ja kuinka paljon häneltä otetaankin, on hän aina yhä oleva rikas. Hänen ei tarvitse aina vaivata itseään huolehtimalla toisista tai vaatimalla heiltä, että olisivat samanlaisia kuin hänkin. Hän on pitävä heistä juuri siksi, että he ovat toisenlaisia. Ja kuitenkin hän sillä, ettei hän vaivaa itseään huolehtimalla toisista, auttaa kaikkia, kuten joku kaunis auttaa muita olemalla sitä mitä on. Ihmisen henkilöllisyys on oleva ihmeellinen. Se on oleva merkillinen, kuten lapsen henkilöllisyys.

Sen kehittymistä on edistävä kristinusko, jos ihmiset omaksuvat sen, mutta se tulee varmasti toimeen ilman sitäkin, jollei sitä haluta. Sillä se ei ole antava rajoittaa itseään menneisyyden tähden eikä vaivaava itseään sillä, mitä on tapahtunut tai ollut tapahtumatta. Se ei myöskään ole tunnustava muita lakeja kuin omansa eikä muuta auktoriteettia kuin omansa. Kuitenkin on ihminen rakastava niitä, jotka ovat olleet edellytyksenä hänen valtavalle henkilöllisyydelleen, ja usein muisteleva heitä. Eräs näistä on Kristus.

"Tunne itsesi", oli luettavana vanhan maailman pääovien yläpuolella. Uuden ajan pääovien otsakirjoituksena on oleva: "Ole itsesi!" Ja niin kuului Kristuksenkin käsky ihmisille aivan yksinkertaisesti: "Ole itsesi!" Siinä on Kristuksen salaisuus.

Kun Jesus puhuu köyhistä, tarkoittaa hän aivan yksinkertaisesti henkilöllisyyksiä, kun taas rikkaista puhuessaan hän tarkoittaa väkeä, joka ei ole kehittänyt henkilöllisyyttään. Jesus eli yhteiskunnassa, joka samoin kuin meidänkin salli yksityisomaisuuden kokoamisen, ja se evankeliumi, jota hän saarnasi, merkitsi, että sellaisessa yhteiskunnassa oli etu elää huonolla ja riittämättömällä ruualla, olla puettu likaisiin ja repaleisiin vaatteisiin, asua ahtaissa ja epäterveellisissä huoneissa, ja vahinko elää terveellisissä, valoisissa ja mukavissa olosuhteissa. Sellainen käsityskanta olisi kuitenkin silloinkin ollut myös Palestinassa väärä ja olisi sitä vielä enemmän nykyään varsinkin meidän ilmanalassamme. Sillä mitä pohjoisemmaksi ihminen asettuu asumaan, sitä välttämättömämmiksi käyvät aineelliset tarpeet. Ja onhan meidän yhteiskuntamme sitä paitsi äärettömän paljon enemmän mutkisteltu kuin mikään vanhanajan yhteiskunta ja ilmeneehän siinä paljon räikeimpinä vastakohdat ylellisyyden ja köyhyyden välillä kuin koskaan missään vanhanajan yhteiskunnassa. Mitä Jesus tarkoitti, ilmenee seuraavasta. Hän sanoi: "Sinulla on ihmeellinen henkilöllisyys. Kehitä sitä! Ole itsesi. Älä usko, että täydellisyytesi on siinä, mitä kokoot tai omistat. Täydellisyytesi on sinussa itsessäsi. Kun sinä vain osaat tehdä sen todelliseksi, ei sinun tarvitse olla rikas. Tavallinen rikkaus voidaan ihmiseltä varastaa. Oikeata ei. Sielusi aarreaitassa on olemassa äärettömän paljon arvokasta, mitä ei sinulta voida ottaa pois. Koeta, siis järjestää elämäsi niin, etteivät ulkonaiset esineet vahingoita sinua. Ja pyri vapaaksi henkilökohtaisesta omaisuudesta. Se aiheuttaa alhaisia tekoja, ääretöntä kateutta ja ikuista vihaa. Henkilökohtainen omaisuus hidastuttaa yksilöllisyyden kehitystä joka askeleella. On huomattava, ettei Jesus koskaan sano, että köyhät välttämättömästi olisivat hyviä tai rikkaat taas pahoja. Sillä se ei olisi ollut totta. Rikkaat ovat luokkana parempia kuin köyhät, he ovat siveellisiä, hienostuneita ja säädyllisiä. On olemassa vain yksi luokka yhteiskunnassa, joka ajattelee rahoja enemmän kuin rikkaat – ja se luokka on köyhät. Köyhät eivät voi ajatella muuta. Se on köyhyyden kirous. Jesus sanookin niin ollen, että ihminen saavuttaa täydellisyytensä – ei sen kautta, mitä hän omistaa, eipä edes sen kautta, mitä hän tekee, vaan sen kautta, mitä hän on. Niinpä esitetäänkin rikas nuorukainen, joka tuli Jesuksen luokse neuvoa kysymään, aivan perin hyvänä porvarina, joka ei ollut rikkonut kumpaakaan, ei valtion lakeja eikä siveyden käskyjä vastaan. Hän on varsin mallikelpoinen tämän harvinaisen sanan tavallisessa merkityksessä. Jesus sanoo hänelle: "Sinun tulee antaa pois yksityisomaisuutesi. Se estää sinua tulemasta todella täydelliseksi. Se kahlehtii sinua. Se on sinulle taakkana. Sinun henkilöllisyytesi ei tarvitse sitä. Itsestäsi etkä ulkopuoleltasi löydät sinä, mitä sinä todella olet ja tarvitset." Samoin sanoo hän opetuslapsilleen. Hän kehoittaa heitä olemaan oma itsensä eikä välittämään muista asioista. Mitä merkitsevät muut asiat? Ihminen on itsessään täydellinen. Kun he tulevat maailmaan, asettuu maailma heitä vastaan. Se on välttämätöntä. Maailma vihaa yksilöllisyyksiä. Mutta heidän ei pidä välittää siitä. Heidän tulee olla hiljaa ja mukautua. Jos joku ottaa heidän viittansa, niin tulee heidän antaa vielä takkinsakin osoittaakseen sillä, ettei aineellisilla esineillä ole heille mitään arvoa. Kun ihmiset pilkkaavat heitä, eivät he saa vastata. Mitä se tarkoittaa? Mitä sanotaan ihmisestä, ei muuta häntä. Yleisellä mielipiteellä ei ole mitään arvoa. Vieläpä, jos heitä vastaan käytetään väkivaltaa, eivät he saa asettua vastarintaan. Sillä silloinhan he laskisivat alas samalle matalalle astuimelle. Ja lopuksi voi ihminen olla täysin vapaa vankilassakin. Hänen sielunsa on vapaa. Hänen henkilöllisyytensä voi olla koskematon. Hänen mielensä saattaa olla tyyni. Ja ennen kaikkea he eivät saa sekoittaa itseään muiden ihmisten asioihin. Tai millään tavalla vaivata heitä. Henkilöllisyyden ympärillä on aina jotain hyvin salaperäistä. Ihmistä ei aina voida tuomita tekojensa mukaan. Hän voi noudattaa lakia ja kuitenkin olla arvoton. Hän voi rikkoa lakia ja kuitenkin olla jalo. Hän voi olla huono tekemättä mitään pahaa. Hän voi tehdä syntiä yhteiskuntaa vastaan ja tämän syntinsä kautta saavuttaa tosi-täydellisyytensä.

Oli nainen, joka oli saatu kiinni aviorikoksesta. Meille ei ole kerrottu hänen rakkaustarinaansa, mutta hänen rakkautensa oli täytynyt olla suuri. Sillä Jesus sanoi, että hänen syntinsä oli oleva hänelle anteeksi annettu – ei hänen katumisensa takia, vaan siksi, että hänen rakkautensa oli niin voimakas ja ihmeellinen. Sittemmin, vähän ennen Jesuksen kuolemaa tuli tämä nainen, kun hän oli aterioimassa, hänen luokseen ja voiteli kalliilla voiteella hänen tukkansa. Jesuksen opetuslapset tahtoivat silloin estää naista tästä sanoen, että se oli tuhlausta ja että ne rahat, joiden arvoinen voide oli, olisi paremmin voitu käyttää köyhien ja vaivaisten avustamiseen. Mutta Jesus oli toista mieltä. Hän teroitti mieliin, että ihmisten ruumiilliset tarpeet olivat suuret ja säännöllisesti uusiintuvat, mutta että henkiset tarpeet olivat vieläkin suuremmat ja että yhtenä ainoana jumalaisena hetkenä siinä muodossa, jonka hän itse määrää, henkilöllisyys voi saavuttaa täydellisyytensä. Maailma kunnioittaa naista vielä tänä päivänä pyhänä.

Todellakin individualismissa on jotain ihmeellistä. Sosialismi esim. poistaa perhe-elämän. Yksityisomaisuuden mukana on avioliitto nykyisessä muodossaan katoava. Se on osa ohjelmasta, individualismi korjaa tämän ja muuttaa sen kauneudeksi. Se muodostaa poistamalla lain pakon vapaaehtoisen muodon, joka on edistävä henkilöllisyyden täyttä kehittymistä ja tekee miehen ja naisen rakkauden kauniimmaksi ja jalommaksi. Jesus tiesi sen. Hän torjui perhe-elämän vaatimukset, vaikka ne hänen aikanaan ja yhteiskunnassaan olivat hyvin tarkat. "Kuka on minun äitini? Kutka ovat veljiäni?" kysyi hän, kun hänelle sanottiin, että nämä tahtoivat puhutella häntä. Kun taas eräs hänen opetuslapsistaan pyysi häneltä lupaa mennä hautaamaan isäänsä, oli hänen kauhea vastauksensa: "Anna kuolleiden haudata kuolleensa." Hän ei kärsinyt, että mitkään velvoitukset, mitkä tahansa ne sitten olivatkaan, syrjäyttivät ihmisen henkilöllisyyttä.

Niin muodoin on siis henkilö, joka tahtoo viettää Kristuksen kaltaista elämää, aivan täydellisesti oma itsensä. Hän saattaa olla suuri runoilija tai suuri tutkija, nuori ylioppilas tai lammaspaimen laitumella; näytelmänkirjoittaja kuten Shakespeare tai jumalainen ihminen kuten Spinoza; leikkivä lapsi puutarhassa tai kalastaja, joka heittää ulos verkkojaan. Ei tule kysymykseen, mitä hän on niin kauan kuin hän valmistaa sieluaan. Kaikki jäljittely siveellisessä suhteessa ja elämäntavoissa on huonoa. Jerusalemissa katuja pitkin laahustaa tänä päivänä joku hullu, joka kantaa puuristiä hartioillaan. Hän on sellaisen elämän perikuva, jonka jäljittely on typistänyt kokoon. Isä Damien oli Kristuksen kaltainen, kun hän meni maailmalle ja eli hyljättyjen joukossa, koska hän tässä työssä täysin toteutti parasta itsessään. Mutta hän ei ollut enempää Kristuksen kaltainen kuin Wagnerkaan, joka toi esiin sielunsa soitannossa, tai Shelley, joka löysi sielunsa todellisuuden laulusta. Ei ole vain yksi ainoa ihmistyyppi. On niin monta täydellistä henkilöllisyyttä kuin epätäydellisiä ihmisiäkin on. Mies voi antaa myöten säälin vaatimuksille ja kuitenkin olla vapaa. Mutta niihin vaatimuksiin, jotka tahtovat tehdä kaikki yhtäläisiksi, ei kukaan voi myöntyä pysyäkseen yhä kuitenkin vapaana.

Me olemme siis tuleva individualismiin sosialismin kautta. Asian luontoon kuuluu, että valtion on tykkänään jätettävä hallitseminen. Sen täytyy lakata siitä; sillä, kuten eräs viisas mies jo tuhansia vuosia ennen Kristusta on sanonut, käy kyllä päinsä jättää ihmiskunta rauhaan, mutta hallita sitä ei menesty. Kaikki hallitsemistavat ovat vääriä. Rajaton itsevaltius on epäoikeudenmukainen jokaista kohtaan, itsevaltiastakin, jolla todennäköisesti voisi olla parempikin tehtävä. Harvainvalta taas on epäoikeudenmukainen joukkoja kohtaan. Kansanvaltaan asetettiin kyllä aikoinaan suuria toiveita, mutta se merkitsee aivan yksinkertaisesti, että kansa polkee itseään – itsensä tähden. Se on jo voitettu katsantokanta. Ja minun täytyy sanoa, että siihen on jo aikakin. Sillä kaikki hallitusvalta on alentavaa. Se alentaa niitä, jotka sitä käyttävät, yhtä hyvin kuin niitäkin, joita vastaan sitä käytetään. Kun se menettelee väkivaltaisesti, raa'asti ja julmasti, on sillä hyvä vaikutus siinä, että se valmistaa kumouksellista mielialaa ja luo yksilöllisyyksiä, jotka tekevät lopun siitä. Kun se taas osoittaa hyvänsuopeutta ja jakaa palkintoja ja palkitsee, on se kauhean demoralisoiva. Ihmiset eivät silloin oikein huomaa sitä taakkaa, joka on heidän kannettavanaan, ja viettävät elämäänsä jonkinlaisella tyydytyksellä, kuten tyytyväiset kotieläimet; he eivät huomaa, että he ajattelevat toisten ihmisten ohjeiden mukaan, että he itse asiassa pitävät toisten ihmisten sommittelemia vaatteita eivätkä koskaan yhtä ainoata hetkeä ole oma itsensä. "Joka tahtoo olla vapaa", sanoi kerran eräs suuri ajattelija, "hänen täytyy olla luopio." Mutta hallitseminen, joka pakottaa ihmiset mukautumaan ja tasoittelee heitä, saa keskuudessamme aikaan sen, että raakalaisuus rupeaa versomaan.