PANU Vaipui kuin vaate kokoon! Kuka on voimakkaampi: sekö, joka karhun kaatoi, vaiko se, joka karhun kaatajan? (Miehet hohottavat.) Se Jorman kanssa minulle aina hammasta hioo. Vaan sen minä sanon, että ennen Väinämöstä ja seposta Ilmarisesta loppuu tarujen tieto kuin Panusta tietäjästä ja kaikkein tarujen taitajasta, kaikkein haltijain haltijasta! Ja vielä senkin karsikkoon tuleva kansa kerran uhrinsa kantaa!—tuokaa miehet! (JORMA tulee.) Juo sinäkin, Jorma! Kevennä mielesi kaiveet! Nyt on ilon päivä!

JORMA (sysää haarikan luotaan)

Voi surkeutta! Voi kauhun päivää!

PANU

Mikä hätänä?

JORMA Voi surkeutta!—Tulimme Karin kanssa Korpikosken niskaan—siinä naisen jälet lumessa—raiskaajansa reestä oli irti reutoutunut—oli kaatunut ja aina noussut—jyrkimmän kallion kohdalla oli koskeen syössyt.

NAISIA (joita on tullut Jorman jälessä)

Koskeen syössyt!

JORMA Siell' on nyt Annikki ja kosken kurkulla sinulle, Panu, kostoa huutaa … huutaa, huutaa eikä ikänä ääni sorru.

ILPO

Liekö ollut Annikki?

JORMA Kenen lienee tämä punanen päähinenauha? Katajaan oli tarttunut, siitä löysin.

EMÄNTÄ

Annikin on otsanauha—

PANU

Välipä orjattarella! Reidan sikiöllä!

JORMA Ei ole orja enää Annikki. Vapaa on vainaja. Eivät ole henget hallituksesi alaiset; eivät ole milloinkaan olleet.—Kosken kivissä hento ruumis kolajaa, ei raukka haudan rauhaa löydä.

MUUAN MIES

Ei ollut hyvä teko tämä Panulta.

EMÄNTÄ Voi ainoiseni Annikkini, lempilapseni, tytär tuiretuinen, onneton sinuas;—hoidin, huolehdin äiditöntä, vaalin, varjella koetin;—veden alle valvattini, kosken kuohuihin kultaseni, silmäteräni suosittuni;– voi omani, voi iloni, sinua ikäni itken, elinikäni suren, huolin hoilaelen.

KARITAR Voi toivottuni, tyttäreni, voi lapseni laatuiseni, voi miniäni mielitiettyni,—toivoin liekun liikuttajaksi, kehtoisen keinuttajaksi, iloksi öitteni yksinäisten,—sinne katosit kaunoiseni, kainoiseni, suistuit surujen suuriin suvantoihin, et tule takaisin ilmoisna ikänä ilmoille näille ihaloille, kovin kurjille kujille, et pihoillemme pahaisille, armas Annikki omani (menevät itkien. JORMA on heitä kanteleella säestänyt.)

(Äänettömyys.)

MIEHET

Voi, voi, ei olisi pitänyt.

ILPO

Kun ei vaan alkaisi kummitella haudaton henki. Uhrataksesi pitäisi, Panu, kotihaltija lepyttääksesi, että tuon tulemasta estäisi.

MIEHET

Uhraa, Panu, lepytä, anna pitoherkuista parasta.

PANU Mitä mä sille suun tukkeeksi! Jouko, tule tänne! Pane ovi kiini, ett'ei kuulu akkain ulina!—Vie uhri kuolleen muistoksi saunakuusen juureen haltijalle.

JOUKO

Mitä ma vien?

PANU (etsien) Vie … vie… Tuoss' on, kaada kaikki, valele, että kerran saa tarpeensa—viinaa se on!

JOUKO

Viinaa!

PANU Ka, viinaa, voudin viinaa! Vouti kun tuhosi tytön, niin on sen tavara lepytysuhriksikin omansa. Vie koko lekkeri!

PANU Vaan jos—? Mitä siinä vapiset? Tee sinä niinkuin minä käsken! Opi kerrankin tietäjän toimia tekemään! Annetaan äijälle viinaa, ei ole eläissään viinaa saanut, maitoa on kaiken ikänsä juonut—akkain elätti … jospa nyt vanha mies saisi kerran vähän karvaampaakin!

JOKU MIES

Elä häpäse kotihaltijaa—ei hyvä peri.

ILPO

Jos ottaa pilkaksi ja suuttuu?

PANU

Aina minä yhden pikkuhaltijan … on niitä isompiakin!

ILPO

Vaan jos humaltuu ja yltyy tuhojaan tekemään, hyvä haltija?

PANU

Olisi soma kerran nähdä humalaisenkin haltijan tekoja. Olisi soma nähdä, saisiko tuon taialla taltutetuksi?—Sinun pitää oppia uhraamaan, Jouko! Elä pelkää!—Annetaan äijälle viinaa!

MIEHET

Annetaan äijälle viinaa!

(JOUKO menee.)

JORMA (itsekseen) Pyhän haltijan karsikkokuusi häväistään, jonka alle ensimmäiset Panut majansa rakensivat, jonka juurella esi-isät lepäävät, jota on satoja vuosia vaalittu ja hoidettu ja hyvitetty … jossa haltija milloin käkenä kukkuu, milloin peippona pesii, milloin oravana kurakehtelee, milloin myyränä juuria kaivaa.

PANU

Minulla on paremmat haltijat! Pyhemmät puut!

JORMA (yhtäkkiä kimmastuen, ääni väristen) Paremmat haltijat! On sinulla epähaltijat! Omat tekemäsi ja omat näköisesi! Puujumalat, Lapista lainatut, variksen pelätit, uhreille ahnaat, veroille persot, koko heimon köyhdyttäjät. Ei Väinö semmoisia, ei Väinö puujumalia—

PANU (pilkallisesti)

Väinö, Väinö—

1:N MIES Totta on, mitä Jorma sanoo!

2:N MIES Loruja Jorman puheet!

(JOUKO tulee.)

PANU

No, mitä sanoi? Pitikö hyvänään? Joiko viinaa Jorman jumala?

(Toiset nauraa, toiset panee vastaan.)

JOUKO Tohisi ja kohisi … ritisi ja rusahteli … minä kaukaa … minä viskasin…

ILPOTAR (syöksyy sisään) Panu! Panu! Sinne tuli mies meille—suksilla hiihtäen—mustissa vaatteissa—sanoi olevansa Kontolan pappi!

PANU (hypähtäen)

Kontolan pappi?—Yksinkö tuli?

ILPOTAR

Oli toinenkin pieni mies mukanaan. Reita sanoi olevansa—Reita Reidanpoika.

PANU

Reita!

JORMA

Annikin veli.

PANU

Elä päästä häntä sisään!

ILPOTAR

Tuli jo. Ei lupaa kysynyt. Sanoi kansaa kastamaan tulleensa ja huomenna Panulassa saarnaavansa.

JORMA

Siinä se nyt on!

PANU

Mikä on?

ILPO

Minä tapan hänet, jos sallit!

ILPOTAR (kunnioituksen ja ihmettelyn ilme äänessään)

Se on niin pitkä, että kun oikasihe, niin lakki lakea hipoi.

KOLMAS NÄYTÖS

Vanha ränstynyt tupa Panulassa. Orsilla on työkaluja, reen jalas puita, tekeillä oleva poronpulkka, suksipuita y.m. Vanha kiuvasuuni. Perällä ovi etehiseen. Samassa seinässä on luukku ja on sen ja oven välistä pari hirttä pois lahonut, niin että voi nähdä etehisen ja sen perällä olevan toisen tuvan oven. Toisesta tuvasta kuuluu MARTINUS OLAIN saarnaava ääni. Väkeä liikkuu etehisessä ja tunkeilee takimmaisen tuvan oven edessä, joka avautuu ja sulkeutuu.

(EMÄNTÄ, JOUKO, HELENA ja VAIMOJA.)

MARTINUS OLAIN ÄÄNI —hän on suuri ja voimakas Jumala—ei niinkuin teidän haltijanne— pahoja henkiä ja perkeleen sikiöitä—antaa teille parhaan, mitä—antaa iankaikkisen elämän—

1:N VAIMO Kuule, mitä sanoo!—Menisikö tuota kuulemaan?

2:N VAIMO Onhan siellä jo muitakin—tupa täynnä—tule pois.

1:N VAIMO En minä…

2:N VAIMO Nyt tuon omin korvin kuulisi.

(Toinen ryhmä vaimoja tulee perältä.)

3:s VAIMO On sillä Jumala, jos lie semmoinen kuin sanoo.

4:S VAIMO Kun lupaa iankaikkisen elämän, niin ett'et kuole vaikka henkesikin heität—niin sanoi.

2:N VAIMO Kuule taas, mitä sanoo!

5:S VAIMO Ottaa luokseen se Jumala—taivahisin!

3:S VAIMO Etkä muuta tarvitse kuin että olet niinkuin se neuvoo—lupasi kädestä pitäen neuvoa.

4:S VAIMO Ollappa omat haltijat semmoiset!

5:S VAIMO Vaan jopa oli virtensä kaunis.

3:S VAIMO Kun pääsisi jostain lähempää kuulemaan.—Kun saisi itsensä nähdä…

EMÄNTÄ Menkää ulos, kiertäkää karsinaluukun alle, sieltä sen kuulette ja näette.

3:S, 4:S JA 5:S VAIMO Onko se auki … sinne menemme! (Menevät.)

1:N JA 2:N VAIMO Mennään mekin! (Menevät.)

EMÄNTÄ Jo ovat houkkoja… Eivät ole nämä Ruotsin papin menot minusta niin mitäkään—ei messua, ei pyhää savua. Toista oli, Jouko, kun Valamon pyhät miehet pogostahan tulivat.

HELUNA Elkäähän, emäntä, kun kielsi ketään orjanaan pitämästä—kuta huonompi olen, sitä parempana sen taatto taivahinen minua pitää,—kuta kurjempi ja kunnottomampi, sitä rakkaampi olen.

EMÄNTÄ

Vai niin?

HELUNA Sanoi pahat henget maanalaiseen vankeuteen heittäneensä ja sinne sitoneensa; ja tappaneensa sen käärmeen jota saatanaksi sanotaan.

JOUKO

Käärmeen tappaneensa—?

EMÄNTÄ

Mitä isäsi teki taikamajalla menn' yönä?

JOUKO

Reidan henkeä minuun taas manasi…

EMÄNTÄ

Sen käärmettä sinuun manasi?

JOUKO

Minuun.

EMÄNTÄ

Tapa se käärme, ennenkun—

JOUKO

En minä uskalla…

EMÄNTÄ

Minä tapan!

JOUKO

Elä tapa … elä…

EMÄNTÄ

Minä tapan … tapan jo tänä päivänä!

HELUNA Kun on kaikki pahat haltijat sitonut, niin on senkin sitonut. Eivät ne nyt enää mitkään kenellekään mitään mahda!

EMÄNTÄ

Ollappa totta, mitä sanoi.

HELUNA Totta se on … se sanoi sen. Omasta suustaan kuulin. Vaan ei muuten osaa auttaa, jos et hänelle lupaudu, kasteelle käy. Minä kastatan, menen illalla Ilpolaan, sinne kutsui.

JOUKO

Minäkin menen!

EMÄNTÄ Elä sinä sinne mene … elä sinä sen kastettavaksi. Etkö muista, mitä puhuttiin?

HELUNA

Lähden häntä taas kuulemaan—ei täältä kuule—tulkaa emäntäkin.

(HELUNA ja EMÄNTÄ menevät.)

JOUKO Isä ruokkimaan käskee—äiti tappamaan—(tekee epäröiviä liikkeitä, menee.)

MARTINUS OLAIN ÄÄNI —ei häntä uhreilla lumota—eikä lahjoilla—eikä loihduilla—eikä taioilla—hän on taivaan ja maan herra—hallitsee ja vallitsee—»Minä olen Herra sinun Jumalasi—»

ILPOTAR (tulee toisten naisten kanssa)

Jo se minulle sen kaiken eilen haastoi. Kylyyn vein ja vastat haudoin.

1:N VAIMO Et pelännyt kylyn pilaantuvan, Ruotsin rienan tarttuvan?

ILPOTAR

Oli varaukset.

2:N VAIMO On ne Ilpottarella varaukset.

1:N VAIMO Sinä aina kaikki kylvettää saat, voudit, Panut, papit. Halasiko?

ILPOTAR Ei halannut; ei tämä—… Vaan tenho siinä on ilmankin, mikä lienee; kun käteeni tarttui, niin polvet nivelistä pehmitti ja rinnan aluksen riudutti.

1:N VAIMO Sitä on niin kumma kuunnella … ei tahdo saada henkeä vedetyksi … on niinkuin siihen paikkaansa painaisi.

2:N VAIMO Minua ikäänkuin nostaa … luokseen nostaa.

ILPOTAR Niin, niinkun sitten tupaan tultiin, niin siellä kaiken tietonsa haastoi. Panu neuvoi, miten udella, käski salaisia sanojaan väijyä— vaan niitä en saanut, ei sanonut itsellään niitä olevan. Vaan kyllä ne on sillä suojelijat sanansa. Ei olisi muuten uskaltanut yksin tulla, Reidan poika vaan turvanaan. »Etkö pelkää sutten syövän?» kysyin. Ei sanonut Panua pelkäävänsä. Sanoi olevan itsellään semmoisen haltijan, joka oli kerran pelastanut miehen, minkä olivat petojen pesään heittäneet; niin kun lankesi polvilleen ja veisasi virren ja kätensä ristiin pani, niin niitä tulivat nuolemaan.

1:N VAIMO Käsiä nuolemaan, olipa se taika—vai kädet ristiin … mitenkä? näyttikö?

ILPOTAR

Näytti—näin, ei kuin näin, näin se oli.

2:N VAIMO Ei pidä näyttääksesi sitä Panulle … tempun tietää, saa tuhotuksi.

ILPOTAR En näytä … en olisi salaisia sanojaankaan sanonut. Olisin pitänyt omina tietoinani. Ei siihen Panun taiat tepsi; sentähden se sitä pelkää, yhtä miestä, kaiken kansan lumoavan luulee.

1:N VAIMO Vai pelkää Panu?

2:N VAIMO (kuiskaa) Minä häntä en surisi, jos pappi Panun voittaisikin.

3:S VAIMO (samoin) No, en totta minäkään—ei Panun tiedot tämän tietojen veroiset.

2:N VAIMO Panun tiedot—pyh!

ILPOTAR Sen Jumalalla on ollut poika, joka on ilmo-ihmisenä maan päällä vaeltanut … vaan olivat ottaneet sen kiinni pahat ihmiset ja naulinneet ristin puuhun ja siihen tappaneet Ristin-Kiesuksen.

1:N VAIMO Tapettuko se onkin—Ristin-Kiesus?

ILPOTAR Eikä—vaan tuo olikin noussut kuolleista ja mennyt takaisin taattonsa luo taivaaseen.

2:N VAIMO Vai kuolleista noussut? Semmoisia sinulle haastaa, ihmeitä kaikkia … mahdoinpa saada olla minäkin kuulemassa!

ILPOTAR Tulkaa meille—siellä häntä haastattelemme—sinne täältä palaa! Ei olisi tänne tullutkaan, jos oli isompi tupamme.

(Menevät.)

MARTINUS OLAIN ÄÄNI —tulkaa siis hänen luoksensa—tulkaa hänen huoneeseensa—en tahdo teitä väkivallalla pakottaa—en lain miekka kädessä—rauhan tuoksuva tuomen oksa—Jeesuksen Kristuksen nimeen—

(MIEHIÄ tulee.)

1:N MIES On maailma tietäjiä täynnä tähän aikaan. Olen nähnyt heitä jo kolmet neljät erilaiset eläessäni. Itsekukin omia haltijoitaan kehuu. Reitavainajan aikana oli se loveen lankeileminen ja tulevien tiedusteleminen sitä ylintä tietoa; Jorma alinomaa sitä Väinöään vatvoo, Panu taikoo ja temppujaan tekee eikä muu kelpaa; tällä papilla on Ristin-Kiesus—mikä sitten lienee se. Yhden haltija maassa mataa, toisen puussa piilee, kolmannen jossain taivaitten takana. Yksi kuvat pystyttää, toinen ne maahan kaataa—kaikki omiaan tyrkyttää, mene tiedä, mikä heistä paras.

2:N MIES Ei kysy uhreja tämä tietäjä—ei vaadi vuotuisia veroja—tulee omillaan toimeen.

3:S MIES Helppo tuntuisi olevan hyvittää sen haltija—

1:N MIES Panu täällä yhä maksuja ylentää, aina uusia uhreja vaatii.

3:S MIES Eikä kuitenkaan enene riista metsissä, ei viljan saanti vesissä parane.

1:N MIES Vaan koommin kuin vähenee.

2:N MIES Mahtaisiko olla tästä Kiesuksesta metsämiehen haltijaksi? Osaisiko eräonnen antaa?

1:N MIES On Kontolaisille onni ollakseen—hyvin hyötyvät, ylen ävertyvät.

3:S MIES (mietittyään) Koettanut tuon tietäisi.

1:N MIES (mietittyään) Ettäkö jos antaisi vettä päähänsä valella?

3:S MIES Pois pudistaisi, jos ei hänestä apua. (Näkevät Panun tulevan.) Vaan salaa Panulta! Lähdemme, jo tuo kuultiin—ei ole uusista usoista, vierahista valtijaista.

(Menevät.)

(PANU näkyy seinän aukossa tulevan ja pysähtyvän kuuntelemaan. On epäröivän näköinen. ILPO tulee tuvasta, mieli kuohuksissa.)

ILPO

Yhä se siellä puhuu, hörössä korvin kuuntelevat!

PANU

Niin, akat—

ILPO Miehet myös—loittonevat, aikovat lähteä—eivät malta—taas takaisin palaavat.

PANU

Mitä sanoo?

ILPO Sanoin suloisin lumota koettaa, virsin viehkehin viehättelee. Reidanpoika veisua kanteleella säestää. Sai jo herkkäverisimmät säveliinsä yhtymään. On Panun tietäjän omassa tuvassa ristinvirsi veisattu. Haltija oman kattosi alla elämöi, sinä täällä takapihoilla piilet. Siinä ollaan! On minulle kuin unen näköä tämä! En uskonut, jos joku eilen sanoi. Ei olisi pitänyt päästääksesi puhumaan.—Vai onko sinulla siinä mikä taika?

PANU Jos estin tulemasta, alkoi Jorma miehineen hokea: ei uskaltanut Panu, pelkäsi tietojaan; nyt sanovat: ei pelännyt Panu tietojaan, on itsellään paremmat.

ILPO On paremmat, onpa tietenkin. Vaan pois olisi ovelta käännytettävä ollut! Mahdoit antaa minun—

PANU

En arvannut kenenkään häntä kuulemaan käyvän.

ILPO

Ja tupa väkeä tulvillaan!

PANU

Kysyin arpaa: horisi haltija, ei mitänä neuvoa osannut.—Eikä saanut Ilpotarkaan sanojaan.

ILPO

Ei siihen sanoja tarvis.

PANU

On hänellä se Reidan poikakin turvanaan. Olla minulla nyt isänsä taiat!

ILPO Et siihen taikoja tarvitse. Olet kuin lumoissa, Panu. Ei liene saanut sinuakin silmätyksi.

PANU

Silmätyksi?

ILPO

Sen on voima silmissään—ja sanainsa soinnussa.

PANU

Niissäkö—?

ILPO Mahdoit antaa minun menn'yönä.—Vaan kun vielä sallinet—vaikka oma henkeni menköön!

PANU

Koko Kontola siitä kimppuumme kävisi, sota syttyisi.

(Kuuluu veisuuta.)

ILPO Sota siitä syntyy sittenkin! Yksin nyt tuli, tulee toiste miehineen! Eivät nyt uskaltaneet, vielä Panua pelkäsivät. Näkevät, että tulee ja menee pahin vihamiehesi eikä naarmua nahkaansa saa … rauhan kello nyt Kiesuksen kaulassa kalkattaa, sodan torvea huomenna toitottaa. Niin kävi Kontolassa, niin käy täällä. Tuopi erämiehet, kaskimiehet, kalamiehet kutupaikoille, tunkevat meidät täältä niinkuin muinoin tunkivat taattomme sieltä. On tapettava valloittaja, ennenkun valtaan pääsee, on uuden uskon tuoja aina tuhottava—

PANU

On tuhottava,—vaan niin, ett'ei kukaan kuule eikä kukaan näe…

ILPO

Niinkuin Reita vainaja?

PANU

Juuri niin.

ILPO

Nyt jo miehetkin virteen yhtyy! (kuuluu taas papin puhetta)– Kastettavaksi kutsuu!—Ilpolaan!—meidän pirttiin!

PANU Elä päästä häntä sinne!—Salpaa ovet sisältä!—Vie sana toisiinkin taloihin!—Taipaleelle hänet yön selkään ajamme—

ILPO

Entäs sitten?

PANU

Eksyy—hankiin hukkuu—

ILPO

No niin, nyt on ennallaan—jo loi Panu lumonsa!

PANU

Joudu—riennä! (ILPO menee.)

MARTINUS OLAI, matkatamineissa, papin kauhtana ja kaulus harmaan sarkatakin päällä, poronnahkakengät jalassa, esiintyy varmasti, melkein käskevästi. REITA, kannel kainalossa. JORMA, EMÄNTÄ, JOUKO, ILPOTAR, HELUNA y.m. kansaa, joista osa tulee sisään, osa jää porstuaan.

OLAI

Et tullut minua kuulemaan, Panu.

PANU (istuu syrjin)

Tiesin loruiksi luotehesi. Nyt sen muutkin tietävät.

OLAI Jos tulit minua kuulemaan etkä puheitani piillyt, niin sait tietää, mitä heimollesi haastoin. Selitin heille, mikä on ero heidän haltijainsa ja minun Jumalani välillä. Eivät ole tähän saakka ainoasta oikeasta Jumalasta mitään tienneet. Nyt hänet jo tuntevat ja pian omaksensa ottavat.

PANU

Ei heistä kukaan sinun jumalaasi omista. Ovat omamme paremmat. Ei Panujen heimo ikänä Ruotsin Kiesusta kumarra. Turhaan täällä suutasi soitit. Mennet rauhassa kotiisi, kun kohta menet.

OLAI

Menen, kun olen tehtäväni täyttänyt, heimosi kastanut ja pyhän kirkon yhteyteen ottanut. Vasta sitten menen,—kohta taas takaisin tullakseni. On käsky kuninkaalta rakentaakseni kirkko Korpivaaraan.

PANU

Kirkko?

OLAI Paikan jo eilen tullessamme Reidan kanssa katsoimme. Suven tullen saavun tänne sen perustusta panemaan. On tasanen kenttä koivujen keskessä niemen nenässä, jonka käritse tie Kontolaan kulkee.

PANU

Uhrilehdon niemessä?

OLAI

Siihen sen rakennamme ja hirret vaaran rinteestä vierestä kaadamme.

PANU Pyhän uhrivaaran!—Mennet täältä, ennenkun sinut koirillani kylästä ajatan!

OLAI En sinulta tulolupaa kysynyt, enkä myöskään poiskäskyäsi kuule.—Käykää kanssani kaikki, jotka haluatte lisää kuulla! Odotan teitä Ilpolassa.– Reita, kanna kirjani!—Panu, kun hyvällä taipunet, ei sotaa syty,—jos vihaan nouset, tiedä, ett'ei esivalta miekkaa hukkaan kanna.—Seuratkaa minua! Käykää kanssani kaikki, jotka tahdotte kasteen omistaa. (Menee.)

(Väki ei tiedä, mitä tehdä, osa jää seisomaan, toiset tekevät liikkeitä lähteäksensä.)

PANU (ivaten)

Seuratkaa häntä! No, miks'ette mene! Sodan nostaa, koko heimon vankina Kontolaan vie—yksi ainoa mies! Juoskaa jälessään, ennenkun jättää! Ottakaa kirveenne miehet, rientäkää hakkaamaan ikihongat pyhän uhrivaaran rinteeltä! Kaatakaa kaskeksi pyhä lehto! Mitä seisotte? Suuttuu teihin uusi tietäjänne!

MIEHET

Emmehän me … emmehän me muuta kuin…

PANU (kuohahtaa) Ettehän te! Ettehän te muuta kuin päiväkauden paljain päin hänen edessään seisotte!

1:N MIES Hattu oli mulla päässäni!

2:N MIES En avopäin seisonut.

3:S MIES Saanneehan tuota kuunnella.

PANU Annatte loihtujansa ladella ja omia haltijoitanne häväistä! Ja akat kilvan virsiänsä vetelevät!

NAISET Emmehän me vaan kun se niin … kun sanat suuhun pani ja kannel säveltä säesti.

PANU En häneen kädelläni koskea tahtonut, menköön kylästä niinkuin tuli. Mutta tietäkää se, että ken hänet enää luoksensa laskenee, ken hänelle ovensa avannee, tai häntä ruualla, juomalla, töillä tai neuvoilla avustanee—

1:N MIES On oikeassa Panu—ei ole häntä suosittava kenenkään. (Menee.)

2:N MIES En kai minä … (menee.)

3:S MIES Saa kai minun oveani kolkuttaa—vaikka kynnykseni eteen paleltukoon ja kuolkoon, en salpaa nosta. (Menee.)

JORMA

Et kai häntä tuon pyryn selkään—yötä vasten.

ILPOTAR (ja jotkut muut)

Nouseeko pyry?—Mistä se nyt?—Äsken taivas vielä kirkkaana kajotti.

JORMA (luukkua raottaen)

Niin sakeana tupruaa, ettei pihan yli näe.

PANU (näkyy että hän keksii sen)

Nousee mikä nostettu on! (Menee.)

1:N NAINEN On pyry Panun nostama.

2:N NAINEN On ilma tietäjän tekemä.

3:S NAINEN Ei pidä Panua suututtaa. (Menevät.)

JORMA

Ei heitä hyvä peri. (Menee.)

ILPOTAR

Oli tyhjä konttinsa—nälkään nääntyvät. (Menee.)

(EMÄNTÄ ja JOUKO ovat jääneet.)

EMÄNTÄ Jouko, ota tämä mytty… Panulla on paha mielessä, aikoo tappaa nälällä ja vilulla erämaahan … en soisi Reidan pojan … hae käsiisi, hiihdä, kunnes saavutat, anna tämä…

JOUKO

Onko pyry isän nostama?

EMÄNTÄ

Olipa kenen tahansa … joudu, ennenkun jälki peittyy!

JOUKO

Vaan jos isä—(menee.)

JORMA (tulee)

Ei heitä hyvä peri … eksyvät tuiskuun… Ei eteensä näe.

EMÄNTÄ

Ehkä jossain suojaa saavat… Mitä sanoo Jorma, olitteko kuuntelemassa?

JORMA Kaikki kuulin. On totta toinen puoli, toinen touhua. Sanalla Väinökin vihat voitti, sanaan tämäkin turvaa. Ei pahaan neuvo, kun neuvoo hyvään ja rakkauteen. Niin tuntui tekevän. Sitä täällä tarvittaisiin, kun tapetaan, raiskataan… Vaan miksi vaatii sitä varten hyvät haltijat hylkäämään? Ei se heidän syynsä. Miksi tahtoo kirkkonsa uhriniemeen rakentaa ja miksi puut hyvältä vuorelta kaataa? Eikö paikkaa muualla, eikö muualla puita? Eikö mahdu rinnan elämään hyvät haltijat yhden niinkuin toisenkin? Väinön tiedän, Tapion tunnen, heitä hyvittelen, heille uhrini kannan ja Väinön viisauden askeleitani johtaa annan. Ei ole minulle hänen Kiesuksestaan, mutta paremmaksi hänetkin arvaan kuin Panun puujumalan, jonka kuvatoksen pyhälle vuorelle pystytti. Siitä on tullut kaikki kurjuus ja kaikki Karjalan pahat, siitä viljan vähyys, siitä kalan kaipuu. Olisin nuorempi, mielet kääntäisin, miehet nostaisin, kuvatokset kaataisin, vanhat haltijat arvoonsa ylentäisin. Ei olisi silloin pelkoa Ruotsin jumalasta, ei Ristin Kiesus mitään mahtaisi. Nyt tulee—saattepa nähdä—omakseen ottaa. Vaan virtensä oli kaunis.

EMÄNTÄ (joka ei ole kuunnellut JORMAN puhetta, vaan levotonna ja hajamielisenä milloin ovea milloin luukkua raottanut) Kuulisitpa, taatto, kerran Valamolaisten veisuun, kuulisitpa monasterin kellojen helinän…

JOUKO (tulee hengästyneenä.)

EMÄNTÄ

Näitkö? Löysitkö missä?

JOUKO Olivat ensin Ilpolan tupaa kiertäneet, sitten saunaan yrittäneet … sieltä Kuismalan saunaan. Vaan kun eivät mihinkään päässeet, niin tuohon tulleet Reitalan vanhaan saunaan ja tulen virittäneet.

EMÄNTÄ

Siellä säilyvät, sinne ei Panu uskalla! Pelkää sitä paikkaa!

JORMA Paha oli ilme Panun silmässä … ei mitänä pelkää … lähden tarkastelemaan… (menee.)

JOUKO

Jos isä saa tietää…

EMÄNTÄ

Minne heitit mytyn? Eikö kukaan nähnyt?

JOUKO Oven eteen heitin … seinään kolahutin. Vaan oli suksen jälki ennen minua kiertänyt.

EMÄNTÄ

Jotain hankkivat—kuka siellä etehisessä haparoi—ripaan tarttuu— (Reita tulee) Reita? Mistä tulit? Elä tule tänne, mene sinne, missä olit. Tuleeko pappikin? Minne jäi?

REITA

Jäi saunaan lepäämään. Tulin siskoani tapaamaan.

EMÄNTÄ

Annikkiako?

REITA Annikkia tulin näkemään … täällä lienee … joku meille ruokaa toi … oli äitivainajan huiviin pantu.

EMÄNTÄ

Tunsit äitisi huivin?

REITA Tokihan tunsin, punaraitaisen, vinoristin kulmassa, keskellä viisikannan.

EMÄNTÄ

Annikin oli huivi. Voi armias auttajani! Veli tuli siskoaan tapaamaan. Eilen vielä kukkana keikkui, morsiona mairehena—vouti rekeensä reutoi.