Fiesko

KOLMASTOISTA KOHTAUS

Edelliset paitsi Bertta.

Kalkagno. Sana vielä, Genualaiset, ennenkuin menemme pitemmälle.

Verrina. Sen arvaan.

Kalkagno. Riittääkö neljä isänmaanystävää kukistamaan tiranniuden vahvan kyykäärmeen? Eikö täydy yllyttäämme kansaa ja vetää aatelin puolellemme?

Verrina. Ymmärrän! Kuulkaa siis, minulla on kauvan ollut palkalla maalaaja, joka tuhlaa kaiken taitonsa Appius Klaudiuksen kukistamisen maalaamiseen. Fiesko ihailee taidetta, innostuu ylevistä nävyistä. Viedään se maalaus hänen palatsiinsa ja ollaan läsnä hänen sitä katsellessansa. Kenties se näky hänen taas herättää haltioihinsa – Kenties – Bourgognino. Mitä hänestä! Lisää vaaraa älä apua, sanoo sankari. Minä olen jo kauvan tuntenut rinnassani jotain, joka ei mihinkään tahtonut tyytyä. – Mitä se oli, nyt yhtäkkiä tiedän – (Sankarillisesti hypäten). Minun on tyranni.

(Esirippu)

TOINEN NÄYTÖS

Etuhuone Fieskon palatsissa.

ENSIMMÄINEN KOHTAUS

Leonoora ja Arabella.

Arabella. Ei, sanon minä, Te näitte väärin. Luulevaisuus hairautti silmänne.

Leonoora. Se oli Julia ilmi elävänä. Älä uskottele minua. Minun kuvani riippui sinisessä nauhassa, tämä oli ihan tulipunainen. Minun onneni on ratkaistu.

TOINEN KOHTAUS

Edelliset ja Julia.

Julia (astuu teeskennellen huoneeseen). Kreivi tarjosi minulle palatsinsa katsellakseni juhlakulkua raatihuoneeseen. Aikani käy ehkä pitkäksi. Huvittakaa minua, rouva, siksi kun shuklaata tulee. (Bella menee vaan tulee heti takaisin).

Leonoora. Jos käskette, niin kutsun tänne seuraa.

Julia. Mokomaakin! Ikäänkuin minun sitä täällä tarvitsisi hakea? Hauskuttakaa te, rouva minua. (Istuu ja nousee, liehakoiden). Jos sen voitte, rouva, sillä minulla on hyvin vähän joutoaikaa.

Arabella (häijysti). Sitä enemmän tällä kalliilla silkki puvulla. Ajatelkaa, kuinka kauheata! ryöstää nuorten teikarien kaukosilmältä tämän kauniin palkan. Ai! sitä helmien salamoivaa välkettä, joka vallan huikaisee silmiä. – Herran tähden, te olette varmaan tyhjentänyt koko meren.

Julia (kuvastimen edessä). Tämä on kai teille harvinaista, neitsyt?

Vaan kuulkaa, neitsyt, oletteko kielennekin palkannut herrasväellenne?

Kaunista tosiaankin, rouva, osottaa palvelijain kautta kohteliaisuutta vieraillenne.

Leonoora. Onnettomuuteni on, rouva, että minun mielentilani vailentaa minulta huvin teidän läsnäolostanne.

Julia. Rumaa se on, että totuttelette kömpelöksi ja tylsäksi. Reipas, vilkas ja sukkela pitää oleman! Ette myös tuolla keinoin miestänne pitele.

Leonoora. Kreivitär, minä tiedän siihen ainoasti yhden keinon. Antakaa te omanne aina olla myötä-tuntoisena välittäjänä.

Julia (olevinansa huomaamatta). Ja teidän ulkomuotonne, rouva! Hyi! Ulkomuodostannekin pitäkää enemmän huolta. Turvatkaa taiteen neuvoihin siinä, missä luonto on ollut teille äitipuoli. Maalia poskillenne, joissa nyt rumanhaituinen kiilto kytee. Raukkaa! Semmoisenaan ei tuo muotonne löydä ostajaa milloinkaan.

Leonoora (iloisesti Bellalle). Toivota onnea minulle, tyttö! Mahdotonta, että olisin Fieskoni kadottanut, taikka en ole hänessä mitään kadottanut. (Tuodaan shuklaata, Bella kaataa kuppeihin).

Julia. Kadottamisestako jupisette? Mutta Herra nähköön! kuinka, surkeasti kyllä, teidän päähänne pisti ottaa Fiesko? Lapsi parka, miksi niin korkealle, että välttämättä joudutte katseltavaksi, välttämättä vertailtavaksi? – Tosiaankin se mahtoi olla veitikka tai tolvana, joka teidän paritti Fieskolle. (Surkuttelevaisesti tarttuen hänen käteensä). Lintuseni, ylhäisparren seuroissa suvaittu mies ei olisi milloinkaan ryhtynyt teidän kanssanne naimiskauppaan. (Ottaa kupin).

Leonoora (nauraa Arabellalle). Taikka ei hän tahtoisi itseänsä näissä ylhäisparren seuroissa suvaittavan.

Julia. Kreivi on ryhdikäs, tottunut, hieno. Kreivin onnistui päästä korkeitten tuttavuuteen. Kreivi on vilkas, tulinen. Nyt lähtee hän lämpöisenä hienoimmasta seurasta, tulee kotia. Puolisonsa tervehtää häntä arkipäiväisellä helleydellänsä, sammuttaa hänen hehkunsa vetisellä, valjulla suutelolla, antaa hänelle hyväilyjänsä säästelijäästi kuin ruokavieraalle. Kurja aviomies! Tuolla hymyilee hänelle loistava ihanne – täällä inhottaa häntä tuskallinen herkkätuntoisuus. Eikö hän, Herra nähköön, kadota järkeänsä, tai mihinkä hän menee?

Leonoora (tuo hänelle kupin). Teille, rouva, kun hän sen on kadottanut.

Julia. Hyvä. Se piikki pistäköön omaan sydämmeesi. Vapise pilkasta, mutta ennenkuin vapiset, punastu.

Leonoora. Tunnetteko tekin, rouva, sen sanan? Vaan miksi ette?

Kuuluuhan se koristustemppuihin.

Julia. Kas vaan! Tuittupäätä pitää suututtaman, jos mielii sen omantekoista sukkeluutta kuulla. Sillä hyvä. Se oli leikkiä, rouva. Antakaa kätenne sovinnoksi!

Leonoora (antaa kätensä ja silmäilee häntä arvelevasti). Imperiali! – minun vihaltani saatte olla rauhassa.

Julia. Kuinka jalomielistä! Vaan, kreivitär, enkö minäkin voisi olla niin. (Vitkalleen ja viekkaasti). Kun minä kannan jonkun varjoa, tottahan sen alkukuva on minulle kallis? Vai mitä?

Leonoora (punastuu ja hämmästyy). Mitä sanotte? Sen päätöksen luulen liian hätäiseksi.

Julia. Niin minäkin ajattelen. Sydän ei pyydä milloinkaan aistimien apua. Todellinen tunne ei koskaan turvaa koristuksiin.

Leonoora. Taivaan nimessä! Kuinka te siihen totuuteen tulitte?

Julia. Sääliväisyyttä vaan. – Sillä nähkää kuinka se on toisapäinkin totta – ja teillä on vielä Fieskonne. (Antaa Leonooralle hänen kuvansa ja purskahtaa ilkeästi nauramaan).

Leonoora (nousevalla mielikarvaudella). Minun kuvani! teillä!

(Tuskallisena heittääntyy istuimelle). Voi jumalatonta miestä!

Julia (riemastuen). Olenko maksanut? olenko? No, rouva, eikö enää piikkiä valmiina? (Huutaa lujaa näyttämölle). Vaununi esille! Toimeni on loppunut. (Silittäen Leonooran leukaa). Lohduttakaa mieltänne, hyvä lapsi. Kuvan antoi hän minulle hourupäisyydessä. (Menee).

KOLMAS KOHTAUS

Kalkagno tulee.

Kalkagno. Imperiali meni niin tulisena täältä ja te, rouva, olette liikutettu.

Leonoora (kovassa tuskassa). Ei! Semmoista ei ole ikänä kuultu!

Kalkagno. Maailman päivät! Ettehän vaan itke?

Leonoora. Tunnottoman ystävä – Pois silmistäni!

Kalkagno. Kenen tunnottoman? Te peljästytätte minun.

Leonoora. Minun mieheni – Ettekös ole Fieskon ystäviä?

Kalkagno. Mitä täytyy kuullani!

Leonoora. Oh, ainoasti konnantyön, joka teille miehille on tavallista.

Kalkagno (tarttuen innolla hänen käteensä). Armollinen rouva, minulla on sydäntä itkevän avuille.

Leonoora (vakaisesti). Te olette mies – siitä ei ole minulle.

Kalkagno. Kokonansa teille – ihastunut teihin – jos tietäisitte kuinka paljon – kuinka äärettömän paljon – Leonoora. Mies, sinä valehtelet – sinä vakuutat, ennenkuin teet.

Kalkagno. Minä vannon teille – Leonoora. Väärän valan. Lakkaa! Te väsytätte Jumalan kynän, joka ne muistiin kirjoittaa. Miehet, miehet! jos teidän valanne muuttuisivat yhtä moneksi pahanhengeksi, ne ryntäisivät taivaaseen ja veisivät enkelit vangiksi.

Kalkagno. Te haaveksitte, kreivitär. Mielikarvaudessanne ajattelette väärin. Pitääkö koko sukupuolen yhden rikoksesta vastaaman?

Leonoora (katsoo häneen pitkään). Ihminen! minä ihailin yhdessä koko sukupuolta, enkö sitä myös yhdessä halveksisi?

Kalkagno. Koettakaa kreivitär – Ensi kerran annoitte sydämmenne hukkaan – Minä tietäisin paikan, jossa se olisi tallella.

Leonoora. Te valehtelisitte luojan luotujensa joukosta – Min' en tahdo kuulla sinulta mitään.

Kalkagno. Tämän tuomionne te vielä tänä päivänä minun sylissäni peräyttäisitte.

Leonoora (tarkkuudella). Puhu selville kaikki! Sinunko?

Kalkagno. Minun sylissäni, joka aukenee hyljättyä ottamaan ja hukattua lempeä palkitsemaan.

Leonoora (katsoo häneen terävästi). Lempeäkö?

Kalkagno (langeten hänen eteensä innoissansa). Niin! nyt se on lausuttu. Lempeä! Elo ja kuolo on kielenne vallassa. Jos minun kiihkoni on syntiä, niin hyvän ja pahan rajat juoskoot toisiinsa kiinni, taivas ja manala sulakoot yhdessä kadotuksessa.

Leonoora (suuttuneena ja ylevänä väistyen hänestä). Sinneköpäin sinun osanottosi tavoitti, imartelija? Yhdellä polvien notkistuksella ilmaiset ystävyytesi ja lempesi? Iäksi pois silmistäni! Inhoittava suku! Tähän asti luulin sinun vaan naisia pettävän, en tietänyt sinun olevan myös itsesi pettäjän.

Kalkagno (nousee hämmästyneenä). Armollinen rouva – Leonoora. Ei kyllin, että hän mursi tuttavuuden pyhän sinetin, vielä siveydenkin puhtaaseen kuvastimeen tämä teeskentelijä puhaltaa turmelusta ja tahtoo opettaa minun viattomuuttani valapattoisuuteen.

Kalkagno (vilkkaasti). Valapattoisuus ei teitä langettaisi, armollinen rouva.

Leonoora. Minä ymmärrän, ja harmini kai pitäisi sinun hyväksesi lahjoman tunteeni? Sitä et tietänyt (erin ylevästi) että jo yksin se korkea onnettomuus sortua Fieskon tähden aateloitsee naisen sydämmen. Mene! Fieskon häpeä ei ketään Kalkagnoa minun silmissäni ylennä, – vaan ihmisyyttä alentaa. (Poistuu nopeasti).

Kalkagno (katselee hurmautuneena hänen peräänsä, sitten pois lyöden otsaansa). Minua hullua!

NELJÄS KOHTAUS

Mauri ja Fiesko.

Fiesko. Kuka tästä meni?

Mauri. Markiisi Kalkagno.

Fiesko. Sohvalle jäi tämä nenäliina. Minun rouvani oli täällä.

Mauri. Tuli juuri vastaani kovin tulisena.

Fiesko. Tämä nenäliina on kostea. (Pistää sen poveensa). Kalkagno täällä. Leonoora kovin tulisena? (Vähäisen mietittyänsä. Maurille). Ehtoolla kysyn sinulta, mitä täällä on tapahtunut.

Mauri. Bella neito kuulee mielellänsä, että hän on keltatukkainen.

Sitten vastaan.

Fiesko. Ja nyt on kolmekymmentä tuntia kulunut. Oletko täyttänyt käskyni?

Mauri. Niinkuin naulaan, herrani.

Fiesko (istuu). Sano siis, mitä piipatetaan Doriasta ja nykyisestä hallituksesta!

Mauri. Hyi! inhottavaa. Paljas Dorian nimi heitä varistaa kuin vilutauti, Gianettinoa vihataan kuin kuolemaa. Kaikki napisee. Ranskalaiset, sanovat he, olivat Genuan rottia, Doria kissa on ne syönyt ja herkuttelee nyt hiirillä.

Fiesko. Tuo voisi olla totta – ja eivätkö tietäneet kissalle koiraa.

Mauri (ketterästi). Kaupungilla hoettiin paljokin eräästä – eräästä – noh! olenkohan vallan unohtanut nimenkin.

Fiesko (nousee). Pöllö! Sitä on yhtä helppo muistaa, kuin sitä on vaikea saada. Onko niitä Genuassa muuta kuin yksi.

Mauri. Yhtä vähän kuin on kahta Lavagnan kreiviä.

Fiesko (istuu). Sehän on jotain. Mitä sitten pakistaan minun hupaisesta elämästäni?

Mauri (mittaa häntä suurin silmin). Kuulkaa, Lavagnan kreivi! Genuan täytyy ajatella suurta teistä. Ei sitä kestetä, että aatelus ensimäistä sukuperää, älykäs ja taitava – innokas ja valtava – neljän rahamiljoonan herra – suonissa ruhtinaallista verta – aatelus semmoinen kuin Fiesko, jolle ensi viittauksella kaikki sydämmet lentäisivät – .

Fiesko (kääntyy halveksien hänestä poispäin). Kuulla sitä roistolta – .

Mauri. Että Genuan suuri mies nukkuu Genuan suuressa lankeemuksessa.

Monet teitä surkuttelevat, sangen monet pilkkaavat, useimmat kiroovat.

Kaikkien on sääli valtiota joka kadotti teidän. Yksi jesuitta luuli haistavansa ketun koiran nahoissa.

Fiesko. Kyllä koira veljensä tuntee – Mitäs jutellaan minun seikkailustani Imperialin kreivittären kanssa?

Mauri. Sen minä kauniisti jätän matkimatta.

Fiesko. Puhu suusi puhtaaksi! Mitä julkeempaa, sitä tervetulleempaa.

Mitä mutistaan?

Mauri. Ei mutista mitään. Kaikissa kahviloissa, piljaartipöydissä, ravintoloissa, kävelypaikoilla – torilla – pörssissä huudetaan lujaa – .

Fiesko. Mitä? Minä käsken sinua!

Mauri (vetäytyy takaperin). Että te olette narri.

Fiesko. Hyvä. Tuossa on tsekini sanomastasi. Nyt on narrintakki päälläni ja siitä Genualaisten päät ovat pyörällä, pian saavat enemmän ilveilyä. Millänsä olivat silkkikauppiaat minun lahjoistani?

Mauri (ilveillen). Narri, ne olivat kuin ne syntisraukat – Fiesko. Narriko? Oletko villissä, mies?

Mauri. Suokaa anteeksi! Minun teki mieleni enemmän kolikoita.

Fiesko (nauraa ja antaa hänelle yhden). No sitten, – kuin ne syntisraukat – Mauri. Jotka ovat pää pölkyllä ja nyt kuulevat armon äänen. Teidän ne ovat henkeen ja vereen.

Fiesko. Hauskaa kuullani. Ne ne Genuan rahvaassa asian ratkaisevat.

Mauri. Mutta sitä melua, mikä siinä oli! Lempo vieköön! vähältä piti, etten minäkin mieltynyt jalomielisyyteen. Ne kiikkuivat kaulassani kuin mielettömät, tytöt näyttivät pian silmittömästi ihastuneen isäni väriin, niin tulisesti hyökkäsivät he minun kuun-pimennykseeni. Kulta on sentään kaikkivaltiasta ajattelin minä, Maurilaisenkin se saa valkoiseksi.

Fiesko. Se ajatuksesi oli parempi kuin lanttumaa, josta se kasvoi.

Minulle tuomasi sanat ovat hyviä, saanko odottaa niistä tekoja.

Mauri. Samoin kuin taivaan pauhinasta myrskyn syntyvän. Päät kumarretaan yhteen, liitytään joukkoihin, huudetaan hm! jos vieras käy ohitse. Koko Genuassa on paahtava helle. Nurjuus häilyy kuin synkkä ukkosen pilvi tasavallan taivaalla – tuulta vaan, niin rakeet ja salamat lankeevat.

Fiesko. Hiljaa! Kuule! mitä sekaista hyrinää se on?

Mauri (hyppää akkunaan). Se on raatihuoneesta tulevan ihmisjoukon melua.

Fiesko. Tänään on prokuraattorin vaali. Ajettakoon vaununi esille! Ei suinkaan istunto vielä ole loppunut. Minä lähden sinne. Mahdotonta, että se laillisesti olisi loppunut – Miekka ja viitta tänne. Missä on ritarin-merkkini?

Mauri. Herra, minä varastin sen ja vein pantiksi.

Fiesko. Kaunista kyllä.

Mauri. No, entäs lähteekö minun lahjani pian?

Fiesko. Siitäkö, että et vienyt viittaanikin?

Mauri. Siitä, että sain varkaan ilmi!

Fiesko. Meteli vierii tännepäin. Kuule! Ei se ole suosiomurinaa.

(Äkkiä) Aukaise joutuun pihaportit! Minä aavistan. Doria on hurjapää.

Valtio horjuu neulan nirkossa. Lyön vetoa, että melske on noussut neuvoshuoneessa.

Mauri (akkunassa huutaa). Mitä tämä on? Balbikatua alaspäin vilisee tuhansia – sotatapparat välkkyvät – ja miekat – hei ei! Senaattoria kiitää tännepäin.

Fiesko. Se on kapinaa! Juokse joukkoon! Mainitse minun nimeni! Varo, että kääntyvät tänne! (Mauri rientää alas). Mitä muurahainen taidolla ja vaivalla läjään haalii – sen kokoo vilauksessa satunnainen ärjy.

VIIDES KOHTAUS

Fiesko, Senturione, Sibo ja Asserato hyökkäävät rajusti huoneeseen.

Sibo. Antakaa anteeksi, kreivi, että suutuksissa tulemme tänne ilman ilmoittamatta.

Senturione. Minua on häväisty, kuolettavasti häväissyt on minua herttuan nepaa koko neuvoskunnan edessä.

Asserato. Doria on tahrannut sen kultaisen kirjan, josta kukin Genuan aatelus on lehti.

Senturione. Sentähden olemme täällä. Koko aatelisto on minussa yllytetty. Koko aateliston pitää jakaman minun kostoni. Oman kunniani kostoksi minä tuskin vaatisin apua.

Sibo. Koko aatelisto on hänessä loukattu. Koko aateliston pitää puhkuman tulta ja leimua.

Asserato. Kansakunnan oikeudet särjetty. Tasavallan vapaus on saanut kuoleman vamman.

Fiesko. Te jännitätte koko minun mieleni!

Sibo. Hän oli vaaliherrojen joukossa yhdeksäskolmatta, oli prokuraattorin vaalissa vetänyt kultaisen kuulan. Kahdeksankolmatta ääntä oli koossa; neljätoista minulle, yhtä monta Lomellinolle! Dorian ja hänen oli vielä poissa.

Senturione (vilkkaasti tarttuen puheeseen). Oli vielä poissa. Minä äänestin Siboa. Doria – tuntekaa minun kunniani haava – Doria – Asserato (keskeyttäen taas hänen puheensa). Sellaista ei ole kuultu eikä nähty niinkauvan kuin valtameri on Genuan ympärillä aaltoillut.

Senturione (jatkaa kiivaammin). Doria veti miekan, jonka hän oli piilottanut tulipunaisen takkinsa alle, pisti minun huutoni siihen ja huusi kaikkien kuullen.

Sibo. "Senaattorit! tämä ei kelpaa! tämä on rikki! Lomellino on prokuraattori".

Senturione. "Lomellino on prokuraattori" ja heitti miekkansa pöydälle.

Asserato. "Ja huusi tämä ei kelpaa" ja heitti miekkansa pöydälle.

Fiesko (vähäsen vaiti oltua). Mitä päätätte tehdä?

Senturione. Tasavallan sydämmeen on pistetty. Mitäkö päätämme tehdä?

Fiesko. Senturione, kahilat taittukoot tuulessa. Tammet tahtovat myrskyä. Minä kysyn, mitä te päätätte?

Sibo. Minä ajattelin kysyttävän mitä Genua päättää.

Fiesko. Genua! Genuako? Mitä siitä? se on lahonnut, repee kun siihen rupee. Vai luotatteko ylimyksiin? Ehkä sentähden, että he vääntelevät suutansa, nostelevat olkapäitänsä, kun valtioasioista puhe tulee? Mitä niistä? Heidän sankaritulensa palaa Levantin tavarakääröissä, heidän henkensä häilyy tuskallisesti heidän itä-intialaisten laivojensa ympärillä.

Senturione. Oppikaa paremmin arvostelemaan ylimyksiämme. Dorian pöyhkeä työ oli tuskin tehty, niin muutama sata heistä syöksi revittyine vaatteinensa torille. Neuvoskunta hajosi.

Fiesko (pilkallisesti). Niinkuin kanat kun haukka iskee joukkoon.

Senturione (rajusti). Ei! vaan niinkuin ruutitynnyri kun sinne valkea putoo.

Sibo. Kansa raivoo myös – tiedättehän mitä haavoitettu karhu tekee!

Fiesko (nauraa). Sokeana, taidotonna se röhkäle ensin mellastaa kömpelöillä raajoillansa, uhkaa niellä avoimeen kitaansa ylhäisen ja alhaisen, läheltä ja kaukaa ja viimein kompastuu risuihin. Genualaiset! turhaan! Merenvaltijan aika on loppunut. Genua on kaatunut nimensä alle. Genuan on käynyt niinkuin voittamattoman Rooman, joka pallona lensi hentokaisen pojan Oktavianuksen kouriin. Genua ei voi olla enää vapaana. Genua kaipaa yksivaltijaan lämmintä. Genua tarvitsee itsevaltijaan, siis suosikaa huimapäätä Gianettinoa.

Senturione (julmistuen). Silloin kun vihaiset elementit toisillensa leppyvät ja pohja saa etelän kiinni – Tulkaa kumppanit!

Fiesko. Viipykää! viipykää! Mitä mietitte, Sibo?

Sibo. En mitään, tai joutavaa asiaa, jonka nimeksi tulee Maanjäristys.

Fiesko (vie heidät kuvapatsaan luo). Katselkaapa tätä veistokuvaa.

Senturione. Se on florensilainen Venus. Mitäs se nyt meihin koskee?

Fiesko. Tottahan se miellyttää teitä.

Sibo. Totta, olisimmehan huonoja Italialaisia. Kuinka te sitä kysytte?

Fiesko. No, kulkekaa maailmat halki ja etsikää tämän naiskaavan kaikkien eläväin yhtäläisten joukosta parhaiten onnistunut, jossa on tämän ajatellun Venuksen kaikki viehättäväisyydet.

Sibo. Ja vaivasta saamme sitten?

Fiesko. Sitten saatte vakuuden, että mielikuvitus on turhaa kerskailemista.

Senturione (äkäisenä). Ja mitä voittaneet?

Fiesko. Olette voittaneet vanhan riidan luonnon ja taiteilijain välillä.

Zenturione (tulisena). Ja sitten?

Fiesko. Sitten! sitten! (alkaa nauramaan). Sitten olette unhottaneet huomata Genuan vapauden häviön. (Senturione, Sibo ja Asserato menevät).

KUUDES KOHTAUS

Fiesko.

Fiesko ( – Hälinä palatsin ympärillä paisuu). Onnellista! onnellista!

Tasavallan oljissa on valkea. Talot ja linnat ovat jo liekissä.

Enemmän, enemmän vaan! Yltäinen olkoon tulipalo! tuhon riemuisa tuuli vinkukoon hävitykseen.

SEITSEMÄS KOHTAUS

Mauri kiiruissaan ja Fiesko.

Mauri. Joukko toisensa perässä.

Fiesko. Avaa portit! Anna rajuta sisälle kellä jalkoja on.

Mauri. Tasavaltalaisia! tasavaltalaisia! vetävät ikeessä vapauttansa ja läähättävät kuin vetojuhdat ylimysvaltaisen loistonsa alla.

Fiesko. Ne houkkiot luulevat, että Lavagnan Fiesko jatkaisi mitä Lavagnan Fiesko ei alkanut. Kapina tulee kuin kutsuttu, mutta salaliitto on minun. Ne hyökkäävät rappuja ylös.

Mauri (huutaa ulos). Hei! hei! Älkää hyvät ihmiset seiniä viekö mennessänne. (Kansaa hyökkää sisälle. Ovet särkyvät).

KAHDEKSAS KOHTAUS

Fiesko ja kaksitoista käsityöläistä.

Kaikki. Kostoa Dorialle! Kostoa Gianettinolle!

Fiesko. Hiljaa, maanmieheni. Että tulette kaikin minua tervehtimään, osoittaa hyvää sydäntänne. Mutta minun korvani ovat tottuneet hienompaan.

Kaikki (rajummin). Alas Doriat! alas setä ja nepaa.

Fiesko (lukee heidät nauraen). Kaksitoista on koko uljas sotavoima.

Muutamat. Doriat pois! Valtion täytyy saada toisen muodon.

Ensimmäinen. Tuupata meidän rauhantuomarit portailta alas – portailta rauhantuomarit.

Toinen. Aatelkaa, Lavagna, portailta alas, kun ne häntä vaalissa vastustivat.

Kaikki. Ei kärsitä! Ei tarvitse kärsiä!

Kolmas. Tuoda miekka raatihuoneeseen!

Ensimmäinen. Miekka! Sodan merkki rauhan huoneessa.

Toinen. Tulla punaisessa puvussa senaattiin eikä mustassa niinkuin muut neuvosherrat!

Ensimmäinen. Ajaa kahdeksalla oriilla läpi pääkaupunkimme.

Kaikki. Tyranni! maan ja hallituksen kavaltaja!

Toinen. Ostaa keisarilta henkivartijoiksi kaksisataa saksalaista!

Ensimmäinen. Ulkomaalaisia isänmaan lapsia vastaan! Saksalaisia Italialaisten sijaan! Sotamiehiä lakien rinnalle!

Kaikki. Maan kavallusta! kapinaa! Genuan perikatoa!

Ensimmäinen. Kuljettaa tasavallan vaakunaa vaunujensa nokalla! – Toinen. Andreaan kuvapatsas keskellä neuvoskunnan pihaa!

Kaikki. Palasiksi Andreas! Tuhanneksi palaseksi kivinen ja elävä!

Fiesko. Genualaiset! minkätähden tätä kaikkea minulle sanotte?

Ensimmäinen. Te ette saa sitä sallia! Teidän pitää se pitämän aisoissansa!

Toinen. Te olette viisas mies, ettekä saa sitä sallia ja teidän pitää meitä ymmärtämän.

Ensimmäinen. Ja olette parempi aatelismies, ja teiltä pitää hänen se muistaman, ettekä te saa sitä sallia.

Fiesko. Luottamuksenne miellyttää minua sangen. Voinko sen teoilla ansaita?

Kaikki (rymyten). Lyökää! kukistakaa! pelastakaa!

Fiesko. Totta kai otatte vielä hyvän sanan?

Muutamat. Puhukaa Lavagna!

Fiesko (istuu). Genualaiset! – Eläinten valtakunnassa nousi kerran kansallinen levottomuus, puolueet taistelivat toisiansa vastaan ja verikoira anasti hallitusistuimen. Tämä, joka oli tottunut ajamaan raavaita puukkopenkkiin, mellasti valtakunnassa, haukkui, puri ja kalvoi kansansa luut. Kansa napisi, rohkeimmat liittyivät yhteen ja tappoivat sen ruhtinaallisen hallin. Nyt pidettiin valtiopäivät tämän tärkeän kysymyksen ratkaisemiseksi: mikä hallitus olisi onnellisin? Äänet hajosivat kolmia. Genualaiset, mitä te olisitte äänestänet?

Ensimmäinen. Kansanvaltaa! kaikin kansanvaltaa!

Fiesko. Kansa voitti. Hallitus tehtiin kansanvaltaiseksi. Kukin kansalainen äänesti. Enemmistö piti puolensa. Kuluipa muutama viikko, niin ihminen julisti sodan äsken leivotulle vapavallalle. Valtakunta kokoontui. Hevonen, leijona, tiikeri, karhu, norsu ja sarvikuono kiljuivat lujasti: aseisiin! Nyt tuli muiden vuoro. Lammas, jänis, hirvi, aasi, koko hyönteiskunta, lintujen ja kalojen ihmispelkuri joukko – astui kaikin väliin ja kitisi: rauhaa! Nähkääs, Genualaiset, pelkuria oli enemmän kuin sotaisia, tyhmiä enemmän kuin viisaita – Enemmistö piti puolensa. Eläinten valtakunta laski aseensa ja ihminen pakotti sen verolliseksi. Tämä hallitusmuoto siis hyljättiin. Genualaiset, mihin nyt olisitte suostuneet?

Ensimmäinen ja toinen. Valiokuntiin! kaiketi valiokuntiin.

Fiesko. Tämä hyväksyttiin! Valtiotoimet jaettiin useampiin kamareihin. Sudet hoitivat raha-asioita, ketut olivat heillä kirjureina, kyyhkyset valvoivat rikosasioita, tiikerit sovinto-oikeuden jäseniä, pukit ratkaisivat naimisriitoja. Sotamiehinä olivat jänikset; leijona ja norsu jäi kuormastoon, aasi oli valtakunnan lähettiläs ja myyrä virastojen ylitarkastaja. – Genualaiset, mitä luulette tästä viisaasta jaosta. Ketä ei susi repinyt, sen kettu petti. Kuka tältä pääsi, sen aasin tyhmyys tallasi. Tiikerit tappoivat viattomia; varkaat ja murhamiehet saivat kyyhkysiltä armon; ja lopuksi, kun viroista luovuttiin, havaitsi myyrä niitä moitteettomasti hoidetun. Eläimet kapinoitsivat. Valitaan yksivaltijas! huusivat he yhteen suuhun, jolla on kynnet ja aivot ja ainoastaan yksi vatsa – ja yhden päämiehen hyväksyivät he kaikin – yhden, Genualaiset, mutta (astuen uljaasti heidän keskellensä) se yksi oli leijona.

Kaikki (lyövät käsiänsä ja heiluttavat hattujansa). Mainiota! mainiota!

Siinä tekivät he viisaasti.

Ensimmäinen. Ja Genua tehköön perässä, ja Genualla on miehensä.

Fiesko. Sitä en tahdo tietää. Menkää kotiinne, ajatelkaa leijonaa!

(Porvarit menevät meluten). Käypä toivon mukaan. Kansa ja senaatti Fieskon puolella – Hassan! – Hassan! – Tätä tuulta minä käytän.

– Hassan! Hassan! Minun täytyy lujittaa tätä vihaa! elähyttää tätä suosiota! – Joudu Hassan! sinä manalan äpärä! Hassan! Hassan!