Raha

Jäätyään yksin kutsui Saccard luokseen molemmat konttoripäälliköt ja he lopettivat työnsä rauhassa.

Päätettiin kutsua elokuussa uusi ylimääräinen yhtiökokous päättämään pääomanlisäyksestä. Hamelin, jonka piti johtaa puhetta, saapui Marseille'n heinäkuun loppupäivinä. Hänen sisarensa oli viimeisten kahden kuukauden aikana jokaisessa kirjeessään kehottanut häntä yhä yksipäisemmin palaamaan takaisin. Keskellä pankin ennenkuulumatonta menestystä, joka lisääntyi päivä päivältä, oli hänellä levoton aavistus uhkaavasta vaarasta, ja senvuoksi oli hänestä parempi, että veli tuli kotiin ja sai nähdä omin silmin, sillä hän ei enää luottanut itseensä. Pitikö hänen tunnustaa suhteensa Saccard'iin, josta viattomalla veljellä ei ollut aavistustakaan? Voimakkaimpina hetkinään kuvitteli hän antavansa täydellisen selityksen, eikä uskovansa enää niin huomattavien summien hoitoa miehelle, joka oli heittänyt mereen niin monta miijonaa ja aiheuttanut niin monen ihmisen häviön. Mutta sitten sumeni taas hänen selvänäköisyytensä, eikä hän voinut löytää selviä syytöksiä, vaan ainoastaan muutamia sekavuuksia, jotka Saccard'in väitteen mukaan olivat yhteisiä kaikille luottolaitoksille. Hän ei lopulta lainkaan tiennyt mitä tehdä, oli hetkiä, jolloin hän ihaili Saccard'ia enemmän kuin koskaan ennen. Hän tunsi olevansa nainen ja pelkäsi, ettei hänellä ollut enää tarpeeksi toimintavoimaa. Ja siitä syystä oli hän sangen iloinen veljen kotiintulon johdosta.

Veli oli mitä parhaimmalla tuulella, menestys oli täydellinen, rautatiekysymys järjestetty, valmistavat työt alkaisivat pian ja työpajoja avattaisiin kaikkialla, niinpian kuin yhtiö lopullisesti oli perustettu Parisissa. Hän oli niin täynnä innostusta ja tulevaisuuden toivoa, että Caroline näki parhaaksi vaieta, hänen oli mahdotonta sanoa mitään varmaa.

Saccard heittäytyi Hamelin'in kaulaan ja suuteli häntä eteläranskalaisen tavallisella ylitsekuohuvalla vilkkaudella. Ja kun toinen suullisesti oli vahvistanut kirjalliset ilmotuksensa ja kertonut joukon yksityiskohtia täydellisesti onnistuneesta pitkästä matkastaan, huudahti hän ihastuneena:

"Niin, rakas ystäväni, nyt olemme me Parisin herroja, markkinoitten kuninkaita. Minä olen myös työskennellyt kelpotavalla. Saattepa kuulla."

Ja hän ryhtyi heti selittämään suunnitelmaansa pohjapääoman korottamisesta 150 miljonaan laskemalla ulos 100,000 uutta osaketta, jolloin samalla saataisiin peitetyksi sekä vanhat että uudet. Hän tarjosi ne 850 frangin hintaan, jolloin 350 frangia menisi vararahastoon, joka edellisissä vuositilinpäätöksissä luovutettujen summien kanssa kohoaisi 25 miljonaan; tarvitsisi vain hankkia yhtä suuri summa ja silloin olisi koossa 50 miljonaa, jotka hän tarvitsi 200,000 osakkeen täytteeksi. Ja tässä tuli hänen "loistava keksintönsä" avuksi, hän oli tehnyt todennäköisyyslaskelmia kuluvan vuoden voitosta, jonka hän arveli nousevan 36 miljonaan. Siitä voisi helposti ottaa nuo puuttuvat 25 miljonaa. Ja Yleispankilla olisi niinmuodoin jouluk. 31 p: nä 1867 150 milj. pääoma, jaettuna 300,000: teen täysinmaksettuun osakkeeseen.

Hiukan pyörällä päästään oli Hamelin istunut ja selaillut kirjallista ehdotusta ja tarkastellut sen numeroita.

"Ei pitäisi missään tapauksessa määräillä etukäteen voitosta, joka ei vielä ole käsissä. En tahdo puhua yrityksistänne, joita, kuten kaikkia ihmistöitä, seuraavat kaikenlaiset onnettomuudet, mutta minun mieltäni kiinnittää pääasiassa Sabatani'n tili … yli 3,000 osaketta, jotka edustavat yli kahta miljonaa! Ja ne on viety kreditpuolelle, vaikka niitten pitäisi olla debetpuolella, koska Sabatani on vain nimellisosakkaamme. Voimmehan sen tunnustaa toisillemme näin meidän kesken. Ja monet apulaisemme – vieläpä pari johtokunnan jäsentämmekin – näyttelevät samaa osaa. Minä ymmärrän sen kyllä, teidän ei tarvitse selittää sitä minulle. Ja minua huolestuttaa se seikka, että meillä on tuollainen joukko hallussamme omia osakkeitamme. Ei siinä kyllin, ettemme ole saaneet penniäkään noista osakkeista, vaan ne estävät myös meidän liikkeitämme, ja jonain kauniina päivänä tulee niistä turmiomme."

Rouva Caroline loi veljeensä kehottavan katseen, sillä tämä oli lausunut juuri hänen pelkonsa.

"Oh, tuo pörssipeli!" mutisi hän.

"Emmehän me pelaa!" huudahti Saccard. "Täytyyhän jokaisella olla oikeus tukea omia papereitaan ja me olisimme tyhmeliinejä, jollemme pitäisi huolta, että Gundermann ja muut eivät voi alentaa osakkeittemme arvoa pelaamalla meitä vastaan. Vielä eivät he ole uskaltaneet oikein rynnätä esille, mutta sekin hetki tulee kerran. Senvuoksi olen iloinen, että meillä on osa liikeneviä osakkeita, ja minä sanon teille, että olen valmis ostamaan lisää. Niin, minä ostan ennen itse kuin annan kurssin aleta centime'äkään."

Hän oli lausunut nämä sanat erityisellä ponnella, ikäänkuin hän olisi vannonut ennen kuolevansa kuin antautuvansa. Mutta sitten pakottautui hän rauhalliseksi ja nauroi vaikkei nauru näyttänyt tulevan oikein sydämestä.

"Vai niin, alkaako epäluottamus taas! Luulin, että tämä kysymys oli selvä kerta kaikkiaan. Te olette luvannut luottaa minuun; antakaa minun siis toimia! Tarkotukseni on vain hankkia teille suuri, suuri omaisuus!"

Hän vaikeni ja lisäsi hillityllä äänellä, ikäänkuin hän olisi pelännyt omaa rohkeuttaan:

"Te ette tiedä mikä on tarkotukseni? Minä tahdon saada kurssin 3,000 frangiin."

Hän ojensi kättään, hän näki tuon 3,000 frangin kurssin nousevan kuin leimuava kiertotähti yli pörssin taivaan.

"Se on mieletöntä", sanoi Caroline-rouva.

"Niinpian kuin kurssi nousee yli 2,000 frangin", selitti Hamelin, "on jokainen uusi nousu vaara, ja mitä minuun tulee, niin sanon teille etukäteen, että aion myydä osakkeeni; en halua olla mukana sellaisissa hullutuksissa."

Saccard hymyili taas, pidättyvästi, mutta samalla toivorikkaasti.

"Luottakaa vain minuun, luulen hoitaneeni teidän asianne sangen hyvin.

Toihan Sadova teille miljonan."

Se oli totta, sitä ei Hamelin tullut ajatelleeksi: he olivat ottaneet vastaan tuon miljonan, joka oli kalastettu pörssin sameasta vedestä. He istuivat hetkisen vaiti ja kalpenivat ajatellessaan, etteivät he ehkä olleet käyttäytyneet aivan moitteettomasti. Oliko heidätkin pelin spitali saastuttanut? Oliko mahdotonta pysyä terveenä siinä epäpuhtaassa ilmassa, jota heidän liikeasiansa pakottivat heidät hengittämään?

"Aivan oikein", mutisi Hamelin, "mutta jos minä olisin ollut kotona…"

Saccard ei sallinut hänen puhua loppuun.

"No, no, ei mitään omantunnonnuhteita. Nuo rahat me otimme juutalaisrakkarien taskuista!"

Kaikki kolme nauroivat. Eihän voinut sallia puhdistaa itseään, pitihän joskus näyttää, että on nahka nenän päällä. Sellainen on elämä: ihmiset eivät ole täydellisiä, ja jos tahtoo päästä kiusauksista, täytyy mennä luostariin.

"Niin, niin", sanoi Saccard hilpeästi, "elkää nyt nyrpistäkö nenäänne rahalle, ensiksi on se tyhmää ja toiseksi voivat ainoastaan heikot halveksia sen mahtia. Olisihan järjetöntä raataa itsensä kuoliaaksi rikastuttaakseen toisia ja ottamatta hyvin ansaittua osaansa."

Hän vallitsi heitä, eikä sallinut heidän sanoa sanaakaan.

"Tiedättekö, te saatte pistää sievosen summan taskuunne. Odottakaapa hiukan!"

Ja nuorukaisen eloisuudella kiiruhti hän Caroline-rouvan pöydän ääreen, otti lyijykynän ja paperilapun ja alkoi laskea.

"Odottakaa! Minä teen teidän tilinne. Minä kyllä tiedän minkälainen se on. Te saitte pankin perustamistilaisuudessa 500 osaketta, niitten luku on kaksi kertaa kaksinkertaistunut, niin että ne nyt nousevat 2,000. Uuden liikkeellelaskemisen jälkeen siis 3,000."

Hamelin aikoi keskeyttää hänet, mutta hän jatkoi:

"Ei, ei, elkää sanoko halaistua sanaa! Minä tiedän varsin hyvin, että te voitte maksaa ne perimillänne 300,000 frangilla ja sillä miljonalla, jonka te ansaitsitte Sadovasta. Kuulkaapas nyt: ensimäiset 2,000 osakettanne ovat maksaneet teille 435,000 frangia, viimeiset 1,000 tulevat maksamaan 850,000, yhteensä 1,285,000 frangia, teille jää siis vielä 15,000 frangia huvituksiinne, puhumattakaan palkastanne, jonka me aiomme korottaa 60,000 frangiin."

Molemmat sisarukset kuuntelivat hämillään ja lopuksi he kiintyivät noihin numeroihin.

"Huomaattehan nyt itsekin, että olette rehellisiä, maksatte sen mitä otatte. Mutta tuo kaikki on joutavaa, minä tahdoin sanoa vain seuraavaa."

Hän nousi ja heilutti paperia voitonriemuisin ilmein.

"Kun kurssi nousee 3,000, tuottavat teidän 3,000 osakettanne yhdeksän miljonaa."

"Mitä – ? Kun kurssi nousee 3,000?" huudahtivat he, ikäänkuin pannen vastalauseensa tätä hullutusta vastaan.

"Aivan niin! Ja minä kiellän teitä myymästä osakkeitanne ennen sitä! Minä tiedän kyllä keinoja estää teitä tekemästä sitä – niin, väkivallalla jos niin tarvitaan. Onhan toki oikeus estää ystäviään tekemästä tuhmuuksia."

Johtokunnan kokous pidettiin rue de Londres'in loistorakennuksen uudessa salissa. Puheenjohtajan tuoli oli oikea valtaistuin, mahtavampi muita nojatuoleja, jotka seisoivat majesteetillisessa rivissä kuin jossain ministeristön kokoussalissa, tavattoman suuren, punasella samettiliinalla peitetyn pöydän ympärillä. Ja valkeasta marmorista tehdyn mahtavan uuniin päällä, jossa talvisin paloi kokonaisia hirsiä, seisoi paavin rintakuva, jonka rakastettavat ja hienot piirteet näyttivät hymyilevän ilkeästi jouduttuaan tälle paikalle.

Saccard oli saanut kaikki johtokunnan jäsenet käsiinsä ostamalla aivan yksinkertaisesti useimmat heistä. Markisi de Bohain, joka verekseltään oli tavattu eräässä lahjusjutussa, joka suuressa määrin läheni kavallusta, sai kiittää Saccard'ia siitä, että asia jäi salaisuuden verhoon, sen jälkeen kun varastettu yhtiö oli saanut rahansa takasin, ja hänestä oli luonnollisesti tullut johtajan uskollinen palvelija, ilman että hän senvuoksi olisi lakannut kantamasta ylhäistä päätään korkealla ja olemasta yhtiön koristuksena. Sen perästä kuin Rougon, suutuksissaan sähkösanoman varkainlukemisesta, oli ajanut Huret'n ovesta, oli tämä aivan kokonaan antautunut Yleispankin palvelukseen, oli sen asiamiehenä kamarissa, kalasti sen eduksi politikan sameassa vedessä ja pisti suurimman osan likaisesta voitostaan omaan taskuunsa; hän kulki niin röyhkeästi tietään, että hänen tekonsa olisivat voineet hankkia hänelle vapaan ylläpidon kuritushuoneessa. – Vicomte de Robin-Chagot, varapuheenjohtaja, nosti 100,000 frangia salaisia palkkioita siitä, että hän nurkumatta allekirjotti nimensä Hamelin'in pitkinä poissaoloaikoina. – Pankkiiri Kolb otti niinikään maksua toimettomasta jäsenyydestään, ja itsensä Sédille'n, silkkitehtailijan, joka oli hävinnyt pörssissä suuren summan, oli täytynyt lainata Saccard'ilta huomattava erä, jota hän ei ollut kyennyt maksamaan takasin. – Ainoastaan Daigremont säilytti itsenäisyytensä Saccard'ia vastaan, joka välistä oli levoton sen johdosta, mutta olihan mies rakastettava ja kohtelias kuten tavallisesti, kutsui hänet juhliinsa, kirjotti kaiken alle huomautuksitta, velton parisilaisen välinpitämättömyydellä, joka katsoo sormiensa lomitse kaikkea, niinkauankuin ansaitsee rahaa.

Vaikka hallinto tänään kokoontuikin tekemään niin tärkeitä päätöksiä, kävi kaikki yhtä vapaasti kuin ennenkin. Oli tullut niinikään tavaksi työskennellä vain pienemmässä kokouksessa kuukauden 15:ta; suuri kokous kuukauden lopussa vahvisti vain juhlallisesti ennen tehdyt päätökset. Kaikki hallinnonjäsenet olivat vähitellen tulleet niin toinen toisensa kaltaisiksi, että pöytäkirjat, joissa ilmaistiin vain alituinen myöntymys, uhkasivat tulla väsyttävän yksitoikkoisiksi; senvuoksi oli keksitty sellainen aate, että muutamien johtokunnan jäsenten annettiin lausua arveluttavuuksia ja huomautuksia, jotka antoivat aihetta yksityiskohtaiseen keskusteluun.

Daigremont kiiruhti Hamelin'ia vastaan ja puristi hänen kättään; hän oli kuullut puhuttavan, mitä hyviä ja suuria uutisia tämä oli tuonut mukanaan.

"Rakas puheenjohtaja, sallikaa minun onnitella teitä!"

Kaikki ympäröivät insinöörin ja imartelivat häntä, Saccard'kin, ikäänkuin hän olisi tavannut tämän vasta nyt. Ja kun kokous oli avattu ja Hamelin ryhtynyt lukemaan selontekoa, kuuntelivat kaikki, mitä muulloin ei tapahtunut. Kauniit tulokset, loistavat tulevaisuuden lupaukset, nerokas pääomanlisäys, jonka kautta vanhat osakkeet tulisivat maksetuiksi, kaikki tämä otettiin vastaan ihastunein päännyökäyksin. Eikä kenenkään päähän pistänyt pyytää lähempiä selityksiä. Kaikki oli erinomaista. Sédille huomasi virheen laskuissa, mutta yksimielisesti päätettiin olla ottamatta hänen huomautustaan pöytäkirjaan, jottei sekotettaisi soraääniä hallinnon jäsenten kauniiseen yksimielisyyteen; he kiiruhtivat kaikki allekirjottamaan nimensä ihastuksen humussa ilman pienintäkään huomautusta.

Kolme päivää sen jälkeen pidettiin ylimääräinen yhtiökokous hotelli de Louvren suuressa salissa. Sääntöjen mukaan täytyi omistaa vähintään kaksikymmentä osaketta päästäkseen mukaan, ja saapuville tuli 1,200 osakasta edustaen yli 4,000 ääntä. Vilkas puheensorina kuului salissa, jossa kaikki johtokunnan jäsenet ja pankin korkeimmat virkailijat olivat saapuvilla. Sabatani seisoi erään joukon keskellä ja puhui huokaillen kotimaastaan, Idästä; hän kertoili, mitä merkillisimpiä juttuja: täytyi vain taivuttaa vähän selkäänsä poimiakseen kultaa, hopeaa ja kalliita kiviä. Ja Maugendre, joka kesäkuussa oli päättänyt ostaa 50 Yleispankin osaketta, kuunteli häntä suu selällään, iloiten tekemästään viisaasta päätöksestä, samalla kun Jantrou, joka oli vajonnut mitä likaisimpiin hurjisteluihin, kun hänellä nyt oli rahoja, seisoi ivallisesti virnistellen, aivan velttona edellisen päivän juhlien jälkeen.

Avattuaan kokouksen pyysi puheenjohtaja Lavignière'ä, joka oli uudestaan valittu tilintarkastajaksi ja joka vuoden lopussa oli oman toivomuksensa mukaan määrä ottaa hallintoon, lukemaan selostuksen yhtiön rahallisesta asemasta tulevan joulukuun lopussa. Säännöissä oli määrätty, että etukäteen oli tarkastettava kirjanpäätös. Hän kosketteli ohimennen edellisen vuoden tilejä, jotka huhtikuussa oli esitetty osakkaille, erinomaista tulosta, 11,5 miljonan puhdasta voittoa, josta yhtiö kykeni suorittamaan 33 prosentin voitonjaon. Senjälkeen esitti hän suuren määrän numeroita todistaakseen, että ne 36 miljonaa, jotka laskettiin pankin tuloiksi kuluvalta vuodelta, eivät lainkaan olleet liian korkealle arvatut, vaan päinvastoin asetetut sangen vaatimattomiksi. Hän puhui aivan varmaan vilpittömässä mielessä ja oli omantunnontarkasti tarkastanut hänelle esitetyt paperit, mutta ei mitään voi olla epävarmempaa, sillä tarkastaakseen perinpohjin tilien paikkansa pitäväisyyttä täytyi tutkia erikseen jokainen tekijä, jokainen posti. Sitäpaitsi ei kukaan kuunnellut. Ainoastaan muutamat kiihkoilijat – Maugendre ja muut pikkueläjät, jotka edustivat ääntä tai kahta – ahmivat jokaisen numeron, joka tunkeutui melun läpi. Molempien tilintarkastajien tarkastus oli aivan merkityksetön. Eikä hiljaisuus palannut, ennenkuin Hamelin vihdoinkin nousi. Ennenkuin hän oli avannut suunsa, osotettiin jo suosiota hänen innolleen ja tuon miehen väsymättömälle rohkeudelle, joka oli matkustanut niin kauas tuodakseen sieltä kultasäkkejä ja tyhjentääkseen ne Parisiin. Ihastus nousi lakkaamatta ja saavutti mielenosotuksen luonteen hänen kertoessaan kuluvan vuoden saavutuksista ja tekeillä olevista uusista yrityksistä. Ja hyväksyminen oli yksimielinen, kun Hamelin vihdoinkin kehitteli yhtiökokoukselle aikomiaan ehdotuksia: pääoman lisääminen 150 miljonaan, antamalla ulos 100,000 uutta osaketta à 850 frangia, vanhojen osakkeitten suorittaminen uusien palkkiosummalla ja kuluvan vuoden edellytetty voitto. Tätä nerokasta aatetta tervehdittiin suosionosotusten myrskyllä. Maugendren nähtiin kaikin voimin paukuttavan suuria nyrkkejään yli toisten päitten. Johtokunnan jäsenet ja pankin korkeammat virkamiehet etupenkeillä olivat suunniltaan ihastuksesta, mutta heidät voitti Sabatani, joka oli noussut ja kirkui: "Bravo, Bravo!" aivan kuin teatterissa. Kaikki ehdotukset menivät loistavasti lävitse.

Saccard oli kuitenkin asettanut pienen komedian näyttämölle. Hän tiesi, että häntä syytettiin pelistä, ja hän tahtoi poistaa kaikki epäilysten jäljetkin niistä pelkureista osakemiehistä, joita mahdollisesti voi löytyä salissa.

Jantrou, joka oli saanut ohjeita etukäteen, nousi ja lausui laahaavalla äänellään:

"Herra puheenjohtaja, luulen täyttäväni useitten osakkeenomistajien toiveen pyytäessäni selitystä siitä, ettei pankilla ole hallussaan ainoatakaan omaa osakettaan."

Hamelin, joka ei ollut valmistunut, seisoi hetken hämmentyneenä. Hän kääntyi vaistomaisesti Saccard'in puoleen, joka tähän saakka oli istunut hiljaa paikoillaan, mutta nousi nyt, ojensi pienen vartalonsa ja vastasi läpitunkevalla äänellään:

"Ei ainoatakaan, herra puheenjohtaja!"

Vastausta tervehdittiin taas hyvähuudoilla – ei tietty minkätähden. Hän itse asiassa valehteli, mutta olihan totta, ettei yhtiöllä ollut yhtään osaketta omissa nimissään, sillä ne kuuluivat kaikki Sabatani'lle tai muille nimellisosakkaille. Ja siinä oli kaikki; paukutettiin vielä uudestaan käsiä ja kaikki menivät matkoihinsa mitä iloisimman mielialan vallitessa.

Seuraavana päivänä sisälsivät sanomalehdet kertomuksia tästä yhtiökokouksesta, ja ne herättivät tavatonta huomiota sekä pörsseissä että muualla. Muuten oli Jantrou'n nyt vihdoinkin onnistunut ostaa "Pörssilehti", jolla oli kahdentoistavuoden tahraton menneisyys takanaan. Neljäntoista päivän kuluessa kohosi kurssi 1,500, ja elokuun lopussa nousi jo asteettain 2,000 frangiin. Ihmiset olivat kuin hulluja, ostettiin ja ostettiin yhä. Järkevimmätkin olivat vakuutettuja, että kurssi oli kohoava loppumattomiin.

Ja tämä Yleispankin mieletön osakkeitten kohoaminen, joka liiti eteenpäin ikäänkuin uskonnollisen kiihkon siivillä, näytti olevan ikäänkuin säestystä Tuilrie'tten ja Mars-kentän huumaavalle juhlasoitolle, joka pyörrytti alituisen näyttelyjuhlan telmeessä elävän Parisin päätä. Liput liehuivat raskaassa, kuumassa ilmassa, joka ilta loisti ilotulitettu kaupunki kuin jättiläispalatsi, missä hurjistelut valvovat aina aamunkoittoon asti. Nautinnonhalu levitti tartuntaansa talosta taloon, kaupunki kylpi himojen väräjävässä, kuumeisessa ilmassa, hukkui siihen kuin muinoin Babylon, Sodoma ja Ninive. Toukokuun alusta lähtien oli kuninkaita ja keisareja tullut kaikilta mailman kolkilta. Niitä oli pitkä, loistava kulkue, liki sata hallitsevaa ruhtinasta, prinssiä ja prinsessaa. Oli hurrattu Venäjän ja Itävallan keisareille, Turkin sulttaanille ja Egyptin varakuninkaalle, ihmiset olivat vähällä ajattaa ylitseen nähdäkseen Preussin kuninkaan ajavan ohitse, ruhtinas Bismarck'in seuraamana. Lakkaamatta kaikuivat kuninkaalliset tervehdykset Invalidihotellista, samaan aikaan kun ihmiset tallasivat toisiaan kantapäille päästäkseen näkemään raskaita, mustia Kruppin kanuunoita, jotka Saksa oli asettanut näytteille. Melkein joka viikko sytytti opera kruununsa jotain loistoesitystä varten. Tunkeiltiin pikku teattereissa ja ravintoloissa ja katukäytäville tuskin mahtui prostitueerattujen naisten valtava virta.

Napoleon tahtoi omakätisesti jakaa palkinnot 60,000 näytteillepanijalle, ja tämä toimitus voitti kaikki muut loistavuudessa, se oli kuin pyhimyskehä Parisin otsalla. Se oli keisarikunnan suurin juhla, jossa Napoleon esiintyi bengalivalaistuksessa Europan valtijaana, puhui tyynellä arvokkuudella maan voimasta ja lupasi rauhaa. Samana päivänä saatiin Tuilrie'ssa tietää kauhea uutinen Meksikosta, Maximilian oli telotettu, Ranskan kulta ja veri mennyt hukkaan hyödyttä, mutta tämä uutinen pidettiin salassa, ettei sillä sekotettaisi juhlailoa. Se oli hautakellojen ensimäinen varottava kumahdus, kellojen, jotka pian olivat soittavat tämän ylpeän aurinkoisen päivän loppuneeksi.

Ja keskellä tätä ihanuutta näytti myöskin Saccard'in tähti kohoavan korkeimpaan loistoonsa. Vihdoinkin, niin monien vuosien hedelmättömien ponnistusten perästä, oli hän nyt vallottanut onnen, piti sitä sidottuna kuin orjatarta, kuin kuollutta kappaletta, jota voi vapaasti vallita ja teljetä sen lukkojen taakse. Harjottaessaan tonttikeinottelua Monceau-korttelissa oli hänellä ollut sangen korkea asema, mutta koskaan ei hän ollut tuntenut itseään näin Parisin herraksi. Ja nyt, kun hän seisoi jalka vastustajansa niskalla, valtasi hänet hurja nautinnonhalu.

Ensi töikseen, tuntiessaan itsensä kaikkivaltiaaksi, erotti hän Huret'n ja antoi Jantrou'n tehtäväksi alkaa sotaretken Rougon'ia vastaan katolisuuden nimessä. Ja hänen voittokulkunsa ohessa lisääntyi hänen rohkeutensa, eikä hän enää pitänyt salassa suunnitelmaansa hyökätä suurten juutalaisten pankkiliikkeitten kimppuun Gundermann'in henkilössä, hänen miljardinsa oli hävitettävä ja hänet itsensä syöstävä valtaistuimelta. Yleispankki oli kehittynyt niin ihmeellisellä tavalla; miksi se ei voisi, koko kristikunnan tukemana, joittenkin vuosien kuluttua päästä yksinhallitsevaksi pörssissä? Ja hän asettui kilpailijaksi, naapurikuninkaaksi, jolla oli yhtä suuri valta ja samallaiset vaatimukset, kun taas Gundermann sangen vaatimattomasti, sallimatta itselleen edes ivallista ilmettä, yhä väijyi ja odotti ja näytti mielenkiinnolla seuraavan osakkeitten alituista nousua. Koko hänen voimansa oli kerta kaikkiaan siinä, että hän oli kärsivällinen ja uskoi johdonmukaisuuden voimaan.

Saccard'in intohimoinen kiivaus oli antanut hänelle tuulta purjeisiin, hänen intohimonsa olivat myöskin hänet lopulta kukistavat. Caroline, joka oli päässyt niin pitkälle, että hymyili silloinkin, kun hänen sydämensä vuoti verta, oli edelleen hänen ystävättärensä, jonka neuvoja hän kuunteli sellaisella huomaavaisuudella, kuin olisi tämä ollut hänen vaimonsa. Vapaaherratar Sandorff, jonka himokkaat, punaiset huulet ja tuliset silmät aina valehtelivat, ei huvittanut enää Saccard'ia, sillä hän oli kylmä kuin jää. Sen vuoksi ajatteli hän istuessaan juuri hankitun miljonaläjän päällä ostaa itselleen oikein kalliin rakastajattaren ja näyttää sitä koko Parisille, niinkuin olisi hän kustantanut itselleen suuren jalokiven ainoastaan sen huvin vuoksi, minkä tuottaa sen kiinnittäminen kaulaliinaan. Ja eikö se olisi ollut oivallinen reklaami? Onhan miehen, jolla on varaa heittää tukuttain rahoja naiselle, asema Kroisoksena taattu.

Hänen vaalinsa kohdistui heti rouva de Jeumont'iin, jonka luona hän oli syönyt pari kertaa päivällistä Maxime'n kanssa, kolmestakymmenestäkuudesta vuodestaan huolimatta, hänen piirteensä olivat säännölliset ja vakavan kauniit kuin Junon, ja hänen maineensa johtui siitä, että keisari oli maksanut 100,000 frangia yhdestä ainoasta kohtauksesta hänen kanssaan, puhumattakaan ritaritähdestä hänen miehelleen, erinomaisen täsmälliselle herralle, jolla ei ollut mitään muuta asemaa kuin olla vaimonsa mies. Puolisot elivät suuremmoisesti, omasivat pääsyn kaikkialle, ministerien luokse, hoviin. Kaikki tiesivät, että rouva oli erinomaisen kallis tavara rakkausmarkkinoilla, hienompi muita. Ja Saccard, joka erityisesti halusi maistaa tätä keisarillista herkkua, meni tarjouksessaan aina 200,000 frangiin saakka, vaikka mies aluksi nyrpisti nenäänsä tuolle epäilyttävälle liikemiehelle, joka vielä kaiken lisäksi oli epäsiveellisen huudossa.

Tämä tapahtui jokseenkin samaan aikaan kun pikku rouva Conin oli kieltäytynyt rupeamasta Saccard'in rakastajattareksi. Hän kävi sangen usein paperikaupassa, tarvitsi alituiseen muistikirjoja ja oli kovasti ihastunut pikku vaaleaverikköön, tuohon aina iloiseen kiharapäiseen karitsaan.

"Ei, en tahdo! Teidän … ei koskaan!" Kun hän kerran oli sanonut ei, oli asia ratkaistu, eikä sitä voinut muuttaa.

"Mutta miksi? Näinhän minä teidät yhdessä erään toisen kanssa, muutamana päivänä, kun te tulitte ulos eräästä hotellista Panoraman pasasissa."

Rouva punastui, mutta katsoi Saccard'ia rohkeasti kasvoihin.

"Tiedän kyllä, Gustave Sédille on teidän rakastajanne."

Rouva teki miellyttävän kieltävän liikkeen. Ei, ei, hänellä ei ollut mitään rakastajaa. Ei kukaan voinut kehua saaneensa häneltä kohtausta. Kenenä Saccard häntä piti? Yhden kerran, ehkä oli kerran sattunut, mutta siitä ei voinut puhua. Ja kaikki olivat edelleen hänen ystäviänsä ja osottautuivat sangen kiitollisiksi ja vaiteliaiksi.

"Ehkä siis siitä syystä, etten minä enää ole nuori?"

Rouva Conin nauroi ja teki uuden torjuvan liikkeen … mitä hän huoli nuoruudesta! Hän oli ollut ystävällinen sellaisiakin kohtaan, jotka olivat vähemmän nuoria ja sievännäköisiä, usein köyhiä raukkojakin kohtaan.

"Mutta minkä vuoksi sitten, sanokaa!"

"Herra jumala, aivan yksinkertaisesti siitä syystä, ettette miellytä minua."

Hän oli edelleen hyvin kohtelias ja näytti olevan pahoillaan, kun ei voinut tehdä Saccard'ille mieliksi.

"Kas niin", sanoi hän raa'asti, "minä tarjoan teille mitä tahdotte … 1,000, 2,000?"

Hän pudisti päätään.

"10,000?"

Hän keskeytti Saccard'in ja laski pikku kätensä tämän käteen.

"Ei, ei, ei miljonastakaan!"

Hän oli itsepäinen, ja Saccard, jota ärsytti yhä enemmän tämä odottamaton vastarinta, piti päälle vielä kuukauden. Rouvan hymyilevät kasvot, suuret, lempeät, osaaottavat silmät kiihottivat häntä äärimmilleen. Mitä? Raha ei siis voinut antaa ihmiselle kaikkea. Toiset olivat nauttineet hänen suosiotaan ilmaiseksi, mutta hän ei voinut liikuttaa tuon karitsan sydäntä tarjoamalla hänelle mielettömiä summia!

Mutta eräänä iltana vietti hänen turhamaisuutensa loistavaa voittojuhlaa. Se oli hänen olemassaolonsa käännekohta. Ulkoministerin luona olivat pidot, ja hän oli valinnut tämän juhlan, joka annettiin näyttelyn johdosta, esiintyäkseen julkisesti rouva de Jeumont'in ritarina; sillä niihin sopimuksiin, joita tämä nainen teki, sisältyi aina ehto, että onnellinen valittu sai kerran julkisesti näyttäytyä hänen seurassaan, jotta koko mailma saisi nähdä, miten asianlaita oli. Kun pari puoliyön lähetessä astui juhlahuoneustoon aviomiehen parin askeleen päässä seuratessa, vetäytyivät kaikki sivulle, kaikki halusivat nähdä tuon häväistysjutun, ja kuiskailtiin innokkaasti tuntematta mitään harmia, samalla kun kynttiläkruunut heittivät valoaan yli paljaitten olkapäitten ja mustien hännystakkien ja orkesterin keinuvat sävelet aaltoilivat lämpimässä, tuoksutäydessä ilmassa.

Mutta kauempana salissa tunkeili utelias joukko erään korkeavartaloisen kyrassieriunivormuun puetun miehen ympärillä. Mies oli kreivi Bismarck, päätään pitempi kaikkia muita; hän nauroi äänekkäästi, ja hänen kasvonsa, suuret silmänsä, voimakas koukkunenänsä ja mustat viiksensä johtivat katsojan mieleen barbarivallottajan. Sadovan jälkeen oli Preussi päässyt herraksi Saksassa; liittosopimukset Ranskaa vastaan, joitten olemassaolo kauan oli kielletty, olivat jo monia kuukausia olleet allekirjotetut, ja sota, joka toukokuussa oli ollut vähällä puhjeta Luxemburg-kysymyksen johdosta, oli nyt aivan välttämätön.

Kun voitonriemuinen Saccard kulki salin lävitse rouva de Jeumont käsivarressaan ja aviomiehen seuraamana, taukosi kreivi Bismarck hetkeksi nauramasta kuin hilpeä, hyväntahtoinen jättiläinen ja loi uteliaan katseen pariin.