Salammbo

Hän saapui aivan penkereen juurelle. Salammbo oli kumartunut kaidepuun yli; Mathon pelottavat silmät katsoivat häneen, ja Salammbon sielussa heräsi tietoisuus kaikesta siitä, mitä tuo mies oli kärsinyt hänen tähtensä. Vaikka hän nyt olikin kuolemaisillaan, niin Salammbo näki hänet hänen teltassaan, polvillaan, kietoen kätensä hänen vyötäisilleen, sopertaen helliä sanoja; hän janosi saada ne vielä kerran tuntea, vielä kerran kuulla; hän ei tahtonut hänen kuolemaansa! Tällä hetkellä Matho vavahti kovasti; Salammbo oli kirkaista. Matho kaatui taapäin eikä enää liikkunut.

Papit riensivät auttamaan Salammbota ja kantoivat hänet melkein pyörtyneenä valtaistuimelle. He onnittelivat häntä; olihan se hänen tekonsa. Kaikki taputtivat käsiään ja tömistivät jalkojaan ulvoen hänen nimeään.

Eräs mies syöksyi ruumiin luo. Vaikka hän olikin parraton, oli hänen olallaan Molokin pappien punainen vaippa, ja vyössään sellainen puukko, jommoisella he paloittelivat uhrilihaa ja jonka kahvan päässä oli kultainen lasta. Yhdellä ainoalla vetäisyllä hän avasi Mathon rinnan, otti sydämen ulos, pani sen lusikalle, ja Shahabarim kohotti kätensä ylös uhraten sydämen auringolle.

Aurinko painui aaltojen taakse; sen säteet osuivat kuten pitkät nuolet aivan punaiseen sydämeen. Taivaankappale vaipui syvemmälle mereen, sitä mukaa kun sydämen sykintä heikkeni; viimeiseen sykähdykseen se katosi.

Silloin golfista laguuniin ja kannaksesta majakkaan kaikilta kaduilta, kaikkien talojen ja temppelien katoilta kuului yksi ainoa huuto; toisinaan se taukosi, alkoi jälleen uudestaan; rakennukset siitä vapisivat; Karthago aivan kuin vääntelehti suonenvedon tapaisesti jättiläisilon ja rajattoman toivon vallassa.

Ylpeyden hurmauksessa Narr' Havas laski vasemman kätensä Salammbon vyötäisille omistamisen merkiksi; ja tarttuen oikealla kädellään kultaiseen maljaan hän joi Karthagon suojelushengen kunniaksi.

Salammbo nousi kuten puolisonsakin malja kädessä juodakseen hänkin. Hän kaatui taaksepäin ja pää painui valtaistuimen selkänojan ylitse – kalpeana, jäykkänä, huulet auki, – ja auenneet hiukset valuivat maahan asti.

Niin kuoli Hamilkarin tytär siitä, että oli kajonnut Tanitin vaippaan.