Tiedätkö Piete, mitä minä rukoilen joka ilta ja aamu, joka hetki, koko sydämmeni pohjasta: "Oo Jumala, auta minua sellaiseksi tulemaan, että mieheni rakkautta ansaitsisin, anna minulle voimia häntä onnelliseksi tekemään!" ja minä olen saanut paljon voimaa, – sillä hän on (niin hän sanoo ja sen kyllä näkeekin) hyvin onnellinen. Jospa tietäisit, kuinka raittiilta hän näyttää ja kuinka iloiselta! Näetkö, sepä on sen vuoksi, että minä pidän häntä järjestyksessä, hän ei nyt enään saa rasittaa itseänsä, kuten ennen, – eikä hän myöskään enään istu yökausia kynttilänsä ääressä, – siitä tavasta on hän itsensä vieroittanut. Ja kuitenkin hän ajattelee ja kirjoittaa (sen hän itse myöntää) vapaammin ja pontevammin kuin ennen. Sitä paitsi minä tarkasti varon, ett'en häntä häiritse, milloin hän on työ-huoneessansa kirjoittamassa tahi lukemassa. Ah!.. Jolloin kovin halusta tahdon hetkisen häntä nähdä (hän on, Piete, kuitenkin hyvin kaunis), silloin mä hiljaa hiivin hänen huoneeseensa, teen hänelle pienet kepposet, suudellen hänen otsaansa tai pannen hänen kirjaansa kukan tai muuta sellaista, ja menen sitte taas ääneti poijes ja saan, kääntyessäni ovea kiinni panemaan, vilahdukselta nähdä hänen silmiään, jotka ottavat kiiruustakin joudun, seurataksensa minua.
Muuten koetan voimieni takaa valmistella itseäni oikein kunnioitettavaksi papin-rouvaksi. Minä tahdon, että mieheni vaimoa saatettaisiin seurakunnassa pitää hyvän emännän esi-merkkinä. Älä usko, että sen vuoksi unhoitan eli huolettomasti hoidan ulkonaista ihmistäni; en suinkaan! katsonpa usein kuvastimeen, neuvoa kysyäkseni; mutta tiedätkö, minkä kuvastimen neuvoa halukkaimmin kysyn? Noh sen, jonka näen mieheni silmissä. Hauska on nähdä itseänsä kauniina.
Piete, paljonpa ihminen jalostuu, kun on sellaiseen mieheen liittyneenä, jota äärettömästi kunnioittaa, ja joka myöskin on niin hyvä kuin L.! Miksikä mitättömäksi olennoksi Arvidin vaimona olisin tullut, miten elotointa elämää olisin viettänyt! Nyt tunnen sydämmeni iloksi arvoni päivä päivältä nousevan mieheni ja omissa silmissäni. Tämä synnyttää – autuaallisia tunteita!
Tiedätkö, että Arvid on nainut? – siitä on vähän paremmin kuin kolme kuukautta. Hänen vaimonsa, Eleonora D., näkyy olevan varsin liiaksi valveilla, – ja Arvid'in ilo näyttää, saattaisipa sanoa – melkein köyhän-puoliselta. Pelkäänpä, että hänen hyvä leponsa on tullut vähän häirityksi. Arvid parka! Tuo nuori pari pitää kuitenkin uljaita pitoja ja kestiä. Ukko P. kulkee joka päivä (varmaankin ehdollaan) juuri tästä meidän ohitsemme "joutsenillansa", ja hänen kauniissa vaunuissaan istuu miniänsä hänen rinnallaan. Ukko ajaa aivan hiljaa, ikään kuin luulisi hän olevansa minun onneani hautaan saattamassa; – mutta minä ruokin ankkojani iloisena ja suruttomana, noikkaan ystävällisesti Eleonoralle ja kiitän Jumalaa onnen-osastani.
On lauantai-ilta. Minä odotan miestäni kotiin. Akkunani alla olevaan lehtimajaan olen asettanut illallis-pöytämme; parsaheinän-juuria omasta puutarhastamme sekä mansikoita ja maitoa – kaikki mieheni herkkuruokia – on minulla illalliseksi. Tuo enkelin-muotoinen Hermina Linnaea koristaa paraikaa pöytää kukkasilla. Hän on niin ihana, niin hyvä, niin sanomattoman suloinen, ett'ei sitä kukaan uskoa saata! Hän on jo melkein vienyt voiton meistä kaikista vanhempiemme sydämmessä, vaan tuon hänelle halusta anteeksi antaa. Ah, veljeni! sinä olet ihanan helmen löytänyt. Välimeren rannat Kaarlo jo pian jättää, löytääksensä täällä rakkaassa Pohjolassa elämänsä kalliin helmen ja sulkeaksensa häntä avioliiton koteloon! Hui! mistä sain tuon ahtaan kuvauksen? Vaikka, olkoon niinkin. Jos vain rakkauden aurinko loistaa simpsukan kuoreen eli asuntoon, niin se kyllä keinuu elämän aalloilla pienenä autuuden saarena. Kaarlo veljeni kirjoittaa kotiansa kovin iloisia ja hauskoja kirjeitä. Hänen sielunsa tulee ikään kuin museoksi, jonka kalleuksien joukossa hänen Herminansa elää. Tämä silloin tosiaankin tulee olemaan, kuten helmi kullassa. Sinä kai tiedät, mitä veljelleni tapahtui ennen, kuin hän meidän jätti? Eräänä kauniina iltana hän nukkui kornettina ja heräsi – luutnanttina. Eiköhän tuo ollutkin oivallista!?
Huomenna tulevat rakkaat vanhempani ja sisareni tänne päivällisille.
Silloin tulee minulle ilopäivä.
Olen kertonut sinulle, kuinka onnellinen olen, mutta kuitenkin on minulla vielä toivo, hyvinkin harras, joka, jos se toteutuisi, vielä lisäisi kukkuralla onneni mittaa. Hyvä ystäväni, täällä asunnossamme on vähäinen huone, kaunis ja hauska, seinissä on vihriäiset paperit, akkunoissa valkoiset uutimet (aivan sinun mielesi mukaan) ja näkö-ala niityille päin, joissa lihavat lehmät, jotka antavat erittäin hyvää maitoa, ovat laitumella. Huoneessa on myöskin kirjakaappi, yksi … mutta, pitkäksi käy noitten kaikkien luetteleminen! – tule katsomaan, ja jos se on mieleisesi sekä luulet tyytyväsi isäntäväkeen – niin pidä huone omanasi. Hyvä ystäväni, tule meille – tule!.. Nyt kuulin jo kaukaa, että L. lähenee. Hän tulee minun huoneeseeni. Minä en ole häntä näkevinäni enkä kuulevinani. Ei saa pilata miehiä eikä saattaa heitä uskomaan, että me heidän askeleistansakin vaaria otamme. Niin … yski … ota minua syliisi … en sittenkään liikahda, en jätä kynääni. Eihän tarvitse aina myöntää; ei saa pilata…
(L. kirjoittaa) vaimoansa; ja senpä tähden täytyy Julian jättää kynänsä ja, istuen polvellani nähdä minun kirjoittavan, mikä varmaankin häntä kovin harmittaa.
Hyvä Piete ystävämme, tule meille! Me sinua hartaasti odotamme. Meidän kodissamme sinun täytyy viihtyä. Tule katsomaan, kuinka minä Juliaa kurissa pidän. Osoitteeksi siitä, miten menettelen, en anna hänen enään tänä päivänä sanaakaan kirjoittaa, vaikka hän sitä kuinkakin hartaasti tahtoisi.
Minä tahdon kir…
Elokuun 14 päivänä.
Minä itken, minä nauran, olenpa varsin mielettömänä – ja kuitenkin minun täytyy kirjoittaa. Tiedätkö, kuka täällä on, kuka juuri nykyään tänne tuli? Arvaa, arvaa! Voi ei nyt ole arvaamisen aikaa! Emilia on täällä, sisareni! tuo hyvä Emilia, tuo iloinen Emilia, tuo kaunis – onnellinen Emilia! Ja Algernon on täällä ja pieni Algernon, pulskein pikku poika, mitä maailmassa löytyy! Äitini häntä hypyttää, isäni hypyttää, Emilia hypyttää, Algernon ja L. hypyttävät myöskin … odottakaa, odottakaa, minä tahdon tulla laulamaan! en saata kirjoittaa sanaakaan enään, se on niin totta, kuin että nimeni on Julia.
Lisää: Piete kulta, palaa meille takaisin! sitä pyytää H: n perhe.
Rakastettava, onnellinen perhe! minä kiitän sinua, – mutta Piete ei tule. Sen vastauksen kirjoitan heille huomenna. Viattomat lapset, jotka ympärilläni makeassa levossa lepäätte, teidän luoksenne minä jään, koska teille saatan olla hyödyllinen. Joka muitten hyväksi luopuu jostakin ilostansa, saapi usein sellaista hyvää, mikä oikein on kallis-arvoista – hän saa rauhaa. Oo, jospa minä sitä tuntisin, milloin päivät hiljaisina aaltoina yksitoikkoisesti, mutta tyvenesti edelleen vierivät, vieden minua aina lähemmäksi rauhan rantaa, silloin olisi joka päivä siunattu!
Öiset usvat nousevat niityille, ilmoittaen aamun tuloa ja kehoittaen minua levolle. Elämäni kunnaan ympäri nousee myöskin kylmä sumu, – kun se tulee lähemmäksi, kirjoitan vielä kerran ja sanon jäähyväiseni H: n perheelle.
Эта и ещё 2 книги за 399 ₽
