Pater Paulus: Ivailu yhdessä näytöksessä

 
"Ei niin pientä pilaa,
Ett'ei totta toinen puoli."
 

HENKILÖT:

MARKIISI.

HOVIMESTARI.

COLOMBINA. hänen tyttärensä.

LAKEIJA.

"PATEE PAULUS", narri.

Häävieraita.

Pihamaa. Vasemmalla hovimestarin asunto, perällä aituus, portti ja puisto. Oikealla päärakennuksen sivukäytävän portaat.

Ensi kohtaus

Lakeija. Narri.

LAKEIJA (On aamuyö. Lakeija laulaa Colombinan ikkunan alla säestäen lauluaan kitaralla. Narri kuuntelee salaa puistosta.)

 
Kuule armas, nouse armas,
astu ikkunasi luo!
Puisto tuoksuu, satakieli
laulun taikaa yöstä juo.
Oi sä koito satakieli,
öinen lempilaulaja,
kaukomieli, kaihomieli,
laula, laula, laula sa!
 

NARRI (Juoksee nauraen esille. Matkii.)

 
La-aula, laula, laula sa!
 

(Nauraa.)

LAKEIJA (Vihoissaan.)

 
Sä onneton, sä mitä täällä teet?
Sen kyllä kostan sulle!
 

NARRI.

 
Kosta vaan,
Jos uskallat!
 

LAKEIJA.

 
Ja miks'en uskaltaisi!
Sä miksi mua, narri, häiritset?
Sen vielä maksaa saat!
 

NARRI.

 
Se totta kai
ei paljon maksane, sen maksan kohta.
 

(Repii lakistaan tiuvun.)

 
Tuoss' ompi tiuku, sido lakkihis,
ja laula armaallesi edelleen!
 

LAKEIJA.

 
Sen koira, mua pilkkaat vielä,
sun vaikka täysin täytyis ymmärtää,
ett' armosta en hirtä sua kohta.
Sä, narri, uskallat, sä uskallat
mua häiritä, kun armaalleni laulan!
 

NARRI.

 
Sun armaallesi laulat? Tuoko noita?
 

LAKEIJA (Hyökkää narrin päälle, viskaa hänet maahan.)

 
Nuo sanat maksaa saat, nyt en sua päästä,
mä sinut kuristan kuin pihtiin rotan!
 

NARRI.

 
Oi auttakaa!
 

LAKEIJA.

 
Jos armoa sä pyydät,
niin helpotan.
 

NARRI.

 
En pyydä. Auttakaa!
 

LAKEIJA.

 
Sun hukka perii!
 

Toinen kohtaus

Edelliset. Hovimestari.

HOVIMESTARI (Syöksyy huoneestaan.)

 
Mik' on? Mik' on täällä?
 

LAKEIJA.

 
Mä narrin kuristan!
 

NARRI.

 
Hän tappaa mun!
Oi auta!
 

HOVIMESTARI.

 
Mitä on hän tehnyt?
Sä hänet kautta pyhimysten päästä!
Jos herramme tään jutun kuulla saa,
niin hukka meidät perii.
 

LAKEIJA.

 
Kuulkoon vaan!
En helpota! Mua loukannut on narri.
 

HOVIMESTARI (Pelastaa narrin.)

 
Sun täytyy helpottaa!
 

LAKEIJA.

 
No tällä kertaa
mä sulle narri vielä anteeks' annan.
Nyt korjaa luusi, senkin irvisuu!
 

NARRI. (Nousee vaivaloisesti.)

 
Nää luuni sanoit? Nytpä tuntuu siltä,
kuin ehjää luuta mull' ei oisikaan!
 

HOVIMESTARI (Lakeijalle.)

 
Sä häntä löit. Hän mitä sulle teki?
 

LAKEIJA.

 
Mä tässä lauloin sinun tyttärelles,
kuin ehkä kuulit – — —
 

HOVIMESTARI.

 
Sinäkö se olit,
mä luulin pahaa unta näkeväni.
 

NARRI (Nauraa.)

LAKEIJA.

 
Suus kiinni, narri. (Hovimestarille.) Tyttärelles lauloin,
mä kauvan olen häntä katsellut,
hän mua sangen miellyttää.
 

NARRI.

 
Tuo noita!
 

LAKEIJA.

 
Taas paisuu sappeni, nyt korjaa luusi!
 

HOVIMESTARI.

 
Nyt lähde, taikka suutun minäkin!
 

NARRI.

 
Vai siltä tuntuu? Voinhan mennä sitten.
On narreja tääll' ilman muakin!
 

(Menee puistoon, kuuntelee salaa miesten keskustelua.)

Kolmas kohtaus

Lakeija. Hovimestari.

HOVIMESTARI.

 
Ja kaikkia ne suosii ihmiset
kuin narrejakin! Tuokin irvihammas
on päässyt meidän herran suosioon.
 

LAKEIJA.

 
No sanos muuta!
 

HOVIMESTARI.

 
Kerran markkinoilla
sai herra nähdä narriraukan tuon
ja tänne toi. Nyt usein iltaan myöhään
hän narrin kaskuja vaan kuuntelee.
Hän väittää niitä sangen viisahiksi,
mut miten lienee, minust' on ne tyhmät.
 

LAKEIJA.

 
Niin minustakin on, sä totta puhut.
Jo nimensäkin ompi pähkähullu!
Mi miehen nimi ompi "Pater Paulus"?
Se mitä merkitsee?
 

HOVIMESTARI.

 
En ymmärrä! —
Mut mitä täällä näin sä varhain teet?
Sä sanoit laulaneesi? Niinkö oli?
 

LAKEIJA.

 
Niin. – Lauloin hiukan sinun tyttärelles.
Mä häntä kauvan olen katsellut,
hän mua miellyttää. Hän tosin ei oo nuori,
mut viehättävä on hän sekä viisas.
 

HOVIMESTARI.

 
Vai niinkö tuumit. Taidat rakastaa?
 

LAKEIJA.

 
En sitä kieltää voi.
 

HOVIMESTARI.

 
Ja mitä aijot?
 

LAKEIJA.

 
Sä arvaathan sen itse. Onnellinen
mä oisin, jos hän suostuis ottamaan
mun mieheksensä; hänen olet isä,
mun sulta tulee häntä ensin pyytää.
 

HOVIMESTARI.

 
Sä oothan pulska mies. Sun sukus tosin
ei ole suuri, mutta olethan
sä suuren herran palvelija, myöskin
sull' lienee rahaa.
 

LAKEIJA.

 
Ompa sitäkin!
 

HOVIMESTARI.

 
No kuinka paljon?
 

LAKEIJA.

 
Sata kultarahaa.
 

HOVIMESTARI.

 
Se vähän on. Ei vaimos elä sillä,
hän on mun tyttäreni, minun, minun,
ja minä olen – — —
 

LAKEIJA.

 
Hovimestari!
Siis miksi ylpeilet? No tyttös tänne!
Siis lyödään kättä!
 

HOVIMESTARI.

 
Mietin hiukan vielä!
 

LAKEIJA.

 
Se mitä enää auttaa asiassa?
No tuohon käteen siis, no – anna pois!
 

HOVIMESTARI.

 
En tiedä oikein, hiukan epäilen.
Sä olet köyhä.
 

LAKEIJA.

 

 
Aivan kyllin rikas!
 

HOVIMESTARI (Epäröiden.)

 
No – sama se!
 

LAKEIJA.

 
Oi kiitos, kiitos, kiitos!
Ja koska häät?
 

HOVIMESTARI.

 
No vaikka tänään jo,
jos tyttö suostuu.
 

LAKEIJA.

 
Olen siitä varma!
Hän kyllä suostuu.
 

NARRI (Puistosta.)

 
Tietysti hän suostuu!
 

HOVIMESTARI.

 
No astu sisään! Maljasi mä juon,
mun vävypoikani!
 

LAKEIJA.

 
Oi kiitos, kiitos!
 

(Lähtevät taloa kohti.)

HOVIMESTARI (Matkalla.)

 
Ai kuulehan! Mä kaikki kysyin sulta,
mut yhden unhotin. No vähät siitä!
Sä ootko kunnon mies?
 

LAKEIJA.

 
Voit olla varma.
 

(Menevät sisään, päivä alkaa valjeta.)