Nigelin vaiheetТекст

0
Отзывы
iOSAndroidWindows Phone
Куда отправить ссылку на приложение?
Не закрывайте это окно, пока не введёте код в мобильном устройстве
ПовторитьСсылка отправлена

По требованию правообладателя эта книга недоступна для скачивания в виде файла.

Однако вы можете читать её в наших мобильных приложениях (даже без подключения к сети интернет) и онлайн на сайте ЛитРес.

Отметить прочитанной
Шрифт:Меньше АаБольше Аа

"Tämä tuskin", surkeili Richie, "mallaa vanhaan puheenparteemme:

"'On kuninkaan katsanto armon aurinko.'

"Mutta mitä on paperissa muuta, mylord?"

"Kas, vain pikku pykälä, joka erityisesti koskee meitä. Vielä ankarammin tuomitaan niitä anojia, jotka rohkenevat lähestyä hovia muka perimään suoritusta vanhoista saatavista, joita kuningas on heille velkaa. Paperissa sanotaan, että tämä on kaikenlaatuisesta kiusaamisesta hänen majesteetilleen kaikkein vastenmielisintä".19

"Kuninkaalla on naapureita siinä asiassa", sanoi Richie; "mutta jokainen ei kykene karistamaan sellaisia takkiaisia itsestään niin helposti kuin hän".

Heidän haastelunsa keskeytyi, kun ulko-ovelle koputettiin. Olifaunt katsoi ikkunasta ja näki vanhemmanpuoleisen arvokkaan henkilön, jota hän ei tuntenut. Richiekin tirkisti ja tunsi, mutta, hän ei tuntiessaan huolinut tunnustaa edellisen illan ystävää. Peljäten oman osuutensa tähän vierailuun saattavan tulla ilmi hän pujahti huoneesta muka aamiaiselleen ja jätti emännän toimeksi opastaa mestari Georgen loordi Nigelin luo, minkä tämä toimitti peräti kohteliaasti.

4. LUKU.
Raha-asioita

Nuori skotlantilainen ylimys vastaanotti elinkeinolaisen kylmäkiskoisen kohteliaasti, osoittaen tuollaista vähäpuheisuutta, jolla korkeampiin säätyluokkiin kuuluvat toisinaan haluavat saada alempansa tajuamaan, että hän häiritsee. Mutta mestari George ei näyttänyt pahastuneelta eikä nolostuneelta. Hän istuutui tuolille, jota loordi Nigel tarjosi hänelle hänen kunnioitusta herättävän ulkomuotonsa johdosta, ja silmäili tarkkaavasti nuorta miestä, liikutukseen yhtynyttä kunnioitusta tuntien. "Suokaa minulle anteeksi tämä säädyttömyyteni, mylord", sanoi hän tovin vaiti oltuaan; "mutta minä koetin nuorekkaista kasvoistanne eroittaa hyvän vanhan mylordin, kelpo isänne piirteitä".

Syntyi tuokion äänettömyys, ennen kuin nuori Glenvarloch vastasi, yhä karttelevaan tapaan: "Minua on pidetty isäni näköisenä, sir, ja minua ilahuttaa nähdä henkilö, joka pitää kunniassa hänen muistoaan. Mutta se asia, joka on aiheuttanut tuloni tähän kaupunkiin, on kiireellistä kuten yksityistäkin laatua, ja – "

"Ymmärrän viittauksen, mylord", sanoi mestari George, "enkä tahtoisi tehdä itseäni syypääksi teidän pitkälliseen pidättämiseenne tehtävistänne tai mieluisammasta haastelusta. Asiani on melkein toimitettu, kun saan sanotuksi, että minä olen George Heriot, jota teidän hyvä isänne lämpimästi suosi, toimittaen minut Skotlannin kuninkaallisen perheen palvelukseen kolmattakymmentä vuotta takaperin, ja että kuultuani eräältä saattolaiseltanne teidän ylhäisyytenne oleskelevan kaupungissa jotakin tärkeätä asiaa ajamassa minun velvollisuuteni ja mielihyväni on palvella kunnioitetun suojelijani poikaa sekä tarjota hänelle tointensa edistämiseksi sellaista apua kuin luottoni ja kokemukseni saattavat toimittaa, koska olen jonkun verran tunnettu sekä hovissa että kaupungilla."

"En epäile kumpaakaan, mestari Heriot", sanoi loordi Nigel, "ja kiitän teitä sydämestäni hyväntahtoisuudestanne, kun olette tarjonnut niitä vieraan tarpeisiin. Mutta asiani hovissa on toimitettu ja päättynyt, ja minä aion lähteä Lontoosta ja koko saareltakin, matkustaakseni ulkomailla ja ryhtyäkseni siellä sotapalvelukseen. Voin lisätä, että lähtöni äkillisyys antaa minulle niukasti aikaa käytettäväkseni."

Mestari Heriot ei noudattanut viittausta, vaan istui hievahtamattomana; mutta hänen kasvoillaan kuvastui hämiä, niinkuin olisi hänellä ollut lausuttavanaan jotakin, mitä hän ei oikein osannut saada sanoiksi. Viimein virkkoi hän epäilevästi hymyillen: "Teillä on ollut onnea, mylord, kun olette saanut niin väleen suoritetuksi asianne hovissa. Puhelias emäntänne ilmoitti minulle, että te olette ollut kaupungissa vasta kaksi viikkoa. Tavallisesti menee kuukausia ja vuosia ennen kuin hovi ja oikeuksiensa hakija pudistavat kättä ja eriävät."

"Minun asiani", sanoi loordi Nigel niin lyhyeen, että hän ilmeisesti tahtoi siten lopettaa keskustelun, "käsiteltiin kertakaikkiaan".

Yhä pysyi mestari Heriot alallaan, ja hänen arvokkaaseen ulkomuotoonsa yhtynyt sydämellinen suopeus teki mahdottomaksi loordi Nigelin selvemmin vaatia hänen poistumistaan.

"Teidän ylhäisyydellänne ei ole vielä ollut aikaa", huomautti ammattilainen, yhäti yrittäen pitää keskustelua vireillä, "käydä huvipaikoissa – teattereissa ja muualla, minne nuorisoa keräytyy. Mutta näenkin teidän ylhäisyytenne kädessä tuollaisen vastakeksityn kappalejuonen,20 jollaisia on viime aikoina levitelty. Saanko kysyä, mikä kappale siinä esitetään?"

"Hoo, hyvin tuttu näytelmä", sanoi loordi Nigel, kärsimättömästi viskaten lattialle julistuksen, jota hän oli tähän asti väännellyt kädessään, – "oivallinen ja suosittu näytelmä – Uusi tapa maksaa vanhoja velkoja".

Mestari Heriot kumartui alas sanoen: "Vai niin, vanhan ystäväni Filip Massingerin tekele." Mutta avattuaan paperin ja nähtyään sisällön hän katsoi kummastuneena loordi Nigeliin ja virkkoi: "Toivoakseni ei teidän ylhäisyytenne ajattele tämän kiellon voivan ulottua teihin tai teidän vaatimuksiinne?"

"En olisi sitä ajatellut", sanoi nuori ylimys; "mutta siksi osoittautuu asia. Hänen majesteettinsa, lopettaakseni tämän keskustelun, on nähnyt hyväksi lähettää minulle julistuksensa, vastauksena alamaiseen anomukseen suurten lainojen suorittamisesta, joita isäni antoi valtion palvelukseen kuninkaan kipeimmissä tarpeissa."

"Mahdotonta!" väitti ammatinharjoittaja; "mahdotonta kerrassaan! Jos kuningas saattoi unohtaa, mitä teidän isänne muisto vaati, niin ei hän kuitenkaan olisi voinut haluta – saatanpa sanoa rohjennut – olla niin räikeän kohtuuton sellaisen miehen nimeä kohtaan, joka ruumiillisesti kuolleena elää kauvan Skotlannin kansan muistissa."

"Minä olisin ollut samaa mieltä", vastasi loordi Nigel entiseen tapaansa; "mutta tosiseikkoja vastaan ei käy kiistäminen".

"Mikä oli sen anomuksen sisältönä?" kysyi Heriot, "tai kuka sen esitti? Jotakin kummallista on täytynyt olla sen sävyssä, taikka sitte – "

"Voitte nähdä pohjakirjoitukseni", sanoi nuori loordi, ottaen sen pienestä matkalippaasta. "Lainopillisen puolen siitä on laatinut Skotlannissa toimiva asianajajani, taitava ja järkevä mies; muu on omaani ja toivoakseni lausuttua asianomaisen nöyrästi ja vaatimattomasti."

Mestari Heriot silmäsi nopeasti kirjelmää. "Mikään ei voi olla maltillisempaa ja kunnioittavampaa", hän sanoi. "Onko mahdollista, että kuningas on kohdellut tätä anomusta halveksivasti?"

"Hän heitti sen pihakivitykselle". kertoi Glevarlochin loordi, "ja lähetti minulle vastaukseksi tuon julistuksen, luokittaen minut Skotlannista saapuvien köyhimysten ja kerjäläisten joukkoon, jotka häpäisevät hänen hoviaan ylpeän Englannin silmissä – siinä kaikki. Jollei isäni olisi häntä puoltanut sydämellään, säilällään ja omaisuudellaan, niin hän kenties ei olisi itse nähnyt Englannin hovia."

"Mutta kuka esitti anomuksenne, mylord?" kysyi Heriot. "Lähetin herättämä vastenmielisyys ulottuu toisinaan itse sanomaan."

"Palvelijani", ilmoitti loordi Nigel, "sama mies, jonka näitte ja jolle lienette ollut ystävällinen".

"Palvelijanne, mylord?" sanoi kultaseppä. "Hän näyttää nokkelalta mieheltä ja on epäilemättä uskollinen; mutta varmaan – "

"Aiotte sanoa", tokaisi loordi Nigel, "että hän ei ole sovelias sanansaattaja kuninkaan näkyviin? Ei kylläkään mutta mitä saatoin tehdä? Jokainen yritykseni asiani esittämiseksi kuninkaalle oli onnistunut huonosti, hakemuksen eivät olleet päässeet pitemmälle kuin apulaisten ja sihteerien salkkuihin. Tuo mies vakuutti, että hänellä oli kuninkaan huonekunnassa ystävä, joka toimittaisi hänet kuninkaan tavattaviin, – ja niinpä – "

"Kyllä ymmärrän", sanoi Heriot. "Mutta, mylord, minkätähden ette te arvonne ja syntynne oikeudella ole lähtenyt hoviin ja pyytänyt puheillepääsyä, jota ei olisi voitu evätä teiltä?"

Nuori loordi punehtui ja silmäili pukuaan, joka oli hyvin yksinkertainen ja näytti siistiydestään huolimatta jo palvelleen kauvankin.

"En tiedä, miksi häpeisin puhua totta", ilmaisi hän hetkisen epäröittyään. "Minulla ei ollut soveliasta pukua, esiintyäkseni hovissa. Olen päättänyt karttaa kulunkeja, joita en voi suorittaa; ja luullakseni ette te, sir, neuvoisi minua seisomaan palatsin ovella itse ojentamassa anomusta niiden joukossa, jotka itse teossa valittavat hätäänsä ja rukoilevat almua."

"Se olisi tosiaan ollut sopimatonta", myönsi porvari. "Mutta kuitenkin, mylord, on minulla lujasti mielessäni se aatos, että tässä on joku erehdys. Saanko puhutella palvelijaanne?"

"En näe, mitä hyötyä siitä olisi", vastasi nuori ylimys, "mutta vastuksiani kohtaan osoittamanne harrastus näyttää vilpittömältä, ja sen vuoksi – " Hän polki lattiaa, ja muutaman silmänräpäyksen kuluttua ilmestyi Moniplies pyyhkien partaansa ja viiksiänsä leivänmuruista ja oluthaarikan vaahdosta, selväksi osoitukseksi siitä, missä puuhassa hän oli ollut. "Salliiko teidän ylhäisyytenne", pyysi Heriot, "minun tehdä palvelijallenne muutamia kysymyksiä?"

"Hänen ylhäisyytensä paashille, mestari George", huomautti Moniplies, nyökäten tervehdykseksi, "jos huolitte puhua kirjaimellisesti".

 

"Hillitse kärkevä kielesi", käski hänen herransa, "ja vastaa selvästi tiedustuksiin, mitä sinulta kysytään".

"Ja totuuden mukaan, jos sinun paashiutesi suvaitsee", lisäsi ammattilainen, "sillä muistanethan, että minulla on kyky saada ilmi valehtelu".

"Kyllä, kyllä kai, niin", vastasi palvelusmies hiukan hämillään, ujostelemattomuudestaan huolimatta, "vaikka arvelen, että sellaisen totuuden, joka kelpaa herralleni, sietää kelvata kelle hyvänsä muullekin".

"Paashit panevat omiaan herroilleen vanhan tavan oikeudella", sanoi kultaseppä, "ja sinä lyöttäydyt siihen joukkoon, vaikka olet luullakseni vanhimpia moisista viikareista. Mutta minulle sinun pitää puhua totta, jollet halua päättää juttuasi piiskurin paalussa."

"Ja se onkin kehno leposija", vastasi aikava kantapoika. "Siis kyselkää pois vain, mestari George."

"No niin", alotti elinkeinolainen, "mikäli kuulen, ojensit sinä eilen hänen majesteettinsa käteen anomuksen tältä kunnianarvoisalta loordilta, herraltasi".

"Sitä ei totisesti käy kieltäminen, sir", vastasi Moniplies; "siinä oli näkijöitä kylliksi paitsi minua".

"Ja sinä väität hänen majesteettinsa paiskanneen sen halveksivasti luotansa?" jatkoi kultaseppä. "Pidä varasi, sillä minulla on keinoja totuuden ilmisaamiseen, ja sinun olisi parempi seistä kaulaa myöten Nor-Lochissa, josta niin suuresti pidät, kuin kantaa väärää todistusta, kun hänen majesteettinsa nimi on kysymyksessä."

"Ei ole mitään aihetta väärään todistukseen siinä asiassa", vastasi Moniplies lujasti. "Hänen majesteettinsa viskasi sen pois kuin olisi se liannut hänen sormiansa."

"Siinä kuulette, sir", huomautti Olifaunt Heriotille.

"Malttakaahan!" vastasi viisas porvari; "tämän miehen nimi ei ole poissa paikaltaan – hän on monipuolinen esiintymisessään. Seis, mies", sillä Moniplies jupisi jotakin aamiaisensa lopettamisesta ja alkoi lyyhätä ovelle päin, "vastaa minulle vielä yhteen kysymykseen. Kun annoit herrasi anomuksen hänen majesteetilleen, etkö antanut mitään sen mukana?"

"Ka, mitäs minä olisin sen mukana antanut, tietääksenne, mestari George?"

"Sitä minä juuri haluan ja vaadin saada tietää", vastasi kuulustaja.

"No, niin – en osaa oikein sanoa, vaikka olisin tainnut tulla sujauttaneeksi kuninkaan käteen pikkaraisen supliikin omasta puolestani, mylordin paperin seurana – vain säästääkseni hänen majesteetiltaan vaivaa – jotta hän saisi yhdellä kertaa harkita ne molemmat."

"Oman anomuksesi, tolvana!" huudahti hänen herransa.

"Voi hyväinen, niin, mylord", sanoi Richie; "köyhillä on omat pikku supliikkinsa niinkuin paremmillakin ihmisillä".

"Ja kuulepas, mitähän se arvoisa hakemuksesi lienee sisältänyt?" uteli mestari Heriot. "Ei, taivaan tähden, mylord, malttakaa mielenne, muutoin emme milloinkaan pääse selville tästä kummallisesta jutusta. Puhu suusi puhtaaksi, miekkonen, niin minä puolustan sinua herrallesi."

"Se on pitkä tarina kertoa – mutta ytimenä siinä oli kovistus vanhasta laskusta, jonka jäi isäni kuolinpesälle velkaa hänen majesteettinsa kuninkaan kaikkeinarmollisin äiti, kun hän asui linnassa ja sai meidän myymälästämme yksiä ja toisia tarpeita ja tavaroita, joiden toimittaminen epäilemättä tuotti isälleni kunniaa, niinkuin niiden maksaminen yhtä epäilemättömästi herättänee luottamusta hänen majesteettiinsa, samaten kuin suorituksen vastaanottaminen tuottaa minulle suurta mukavuutta."

"Mitä häpeämättömyyksien latelua tämä on?" ärjäisi hänen herransa.

"Joka sana niin tosi kuin konsanaan puhui John Knox", vakuutti Richie. "Tässä on jäljennös-pahainen supliikista."

Mestari George otti rypistyneen paperilapun miehen kädestä ja luki hampaittensa välitse mutisten: "Nöyrästi osoittaa – um – um – hänen majesteettinsa kaikkeinarmollisin äiti – um – um – oikein veloitettu ja jäänyt maksamatta viisitoista markkaa21 – allaolevan tilin mukaan – kaksitoista sarvikarjan sorkkaa hyytelöiksi – karitsa jouluksi – rasvassa käristetty salvukukko neuvostohuoneeseen, kun Bothwellin loordi illasti hänen armonsa kanssa. Tuskinpa voitte kummeksua, mylord, että kuningas antoi tälle karhunnalle rivakan vastaanoton; ja minä päättelen, herra paashi, että sinä pidit huolta oman anomuksesi esittämisestä ennen herrasi hakemusta?"

"En maar pitänytkään", vastasi Moniplies. "Ajattelin antaa mylordin hakupaperin ensin, niinkuin syytä olikin; ja sitäpaitsi olisi se avannut tien omalle pikku laskulleni. Mutta siinä hälinässä ja kuhinassa, ja vauhkon hevosen peijakkaan sätkiessä sinne ja tänne, taisin sulloa ne molemmat hänen käteensä ripirinnan, ja kenties omani oli päällimäisenä; ja jos siinä nyt oli jotain väärää, niin minähän sain kaiken peljästyksen ja kaiken vaaran – "

"Ja saat kaiken selkäsaunan, kelvoton lurjus", koveni Nigel. "Pitääkö sinun tungettelevassa hävyttömyydessäsi päästä loukkaamaan ja häpäisemään minua viheliäisten asiaisi sotkemisella omiini?"

"Ei, ei, mylord", sanoi suopea porvari, asettuen välittäjäksi, "minä olen tullut toimittaneeksi miehen harhaannuksen päivänvaloon – suokaa minulle sen verran vaikutusta teidän ylhäisyyteenne, että kelpaan hänen luittensa takaajaksi. Teillä on syytä olla suutuksissanne, mutta kuitenkin luulen veitikan erehtyneen enemmän itseluuloisuudesta kuin tahallaan; ja käsitykseni mukaan saatte häneltä parempaa palvelusta toisella kerralla, jos jätätte tämän virheen silleen. Menehän siitä, mies – minä solmin sinulle rauhan."

"Enkä", sanoi Moniplies, pysyen hievahtamattomana. "Jos mylord haluaa lyödä miestä, joka on seurannut häntä pelkästä rakkaudesta, sillä luullakseni ei meidän välillämme ole vaihtunut paljoakaan palvelijan palkkaa koko matkalla Skotlannista asti, niin tehköön mielensä mukaan ja katsokoon, mitä kunniaa hän siitä saapi – ja mieluummin (suuri kiitos teille sentään, mestari George) siedän pehmityksen hänen pampustaan kuin että koskaan sanottaisiin vieraan tulleen meidän väliimme."

"Mene sitte", sanoi hänen herransa, "ja laittaudu näkyvistäni".

"Hyvin tiedän, että se on pian tehty", puheli Moniplies, peräytyen hitaasti. "Minä en tullut kutsumatta – ja halusta olisin ollut poissa jo puoli tuntia takaperin, mutta pitipäs mestari Georgen pidättää minut vastaamaan kyselyynsä, ja siitä syntyi kaikki tämä kohu."

Ja niin läksi hän muristen, sävyltään paljoa enemmän vääryyttä kärsineenä kuin tehneenä.

"Ei ole ikinä ollut mies niin kiusattuna nenittelevästä tolvanasta kuin minä! Mies on teräväpäinen, ja minä olen huomannut hänet uskolliseksi – luullakseni hän myös rakastaa minua, ja siitä on hän antanut todisteita – mutta hän on niin kohoutunut omaan turhamaisuuteensa, itsepäisyyteensä ja ansioittensa luulotteluun, että hänestä näyttää tulevan herra ja minusta palvelija; ja minkä hyvänsä virheen hän tekee, siitä lausuu hän varmasti niin äänekkäitä valituksia kuin olisi koko erehdys minun eikä missään määrin hänen."

"Pitäkää ja hoivatkaa häntä kuitenkin", neuvoi kaupunkilainen; "sillä uskokaa harmaita hapsiani, kiintymys ja uskollisuus ovat nykyään palvelijassa harvinaisempia ominaisuuksia kuin ennen vanhaan. Älkää kuitenkaan, loordi hyvä, uskoko hänelle mitään syntyperänsä tai kasvatuksensa yläpuolelle kuuluvaa toimitusta, sillä te näette itse, kuinka siinä voi käydä."

"Se on liiankin ilmeistä, mestari Heriot", myönsi nuori ylimys, "ja minä pahoittelen tehneeni vääryyttä hallitsijalleni ja herrallenne. Mutta minä olen aito skotlantilaisen tavoin viisas perästäpäin – erehdys on tapahtunut, hakemukseni on hyljätty, ja ainoana keinonani on käyttää varojeni jäännös Monipliesin ja itseni toimittamiseen jonkun vallihaudan ääreen, kaatuakseni taistelurintamassa esi-isieni tavoin."

"Olisi parempi elää ja palvella maatamme niinkuin ylväs isänne, mylord", muistutti mestari George. "Ei, ei, älkää katsoko alas tai pudistako päätänne, – kuningas ei ole evännyt anomustanne, sillä hän ei ole sitä nähnyt. Te pyydätte vain oikeutta, ja sitä antamaan alamaisilleen pakottaa hänet sijansa – niin juuri, mylord, ja sanonpa, että hänen luonnollinen mielenlaatunsa pitää tässä hänen velvollisuutensa puolta."

"Kovin mielelläni ajattelisin niin, ja kuitenkin – " sanoi Nigel Olifaunt; "en puhu omista vahingoistani, mutta maassani on moni jäänyt hyvityksettä".

"Mylord", vakuutti mestari Heriot, "minä en haasta kuninkaallisesta herrastani ainoastaan alamaisena kunnioittavasti – suosittuna palvelijana kiitollisesti – vaan myöskin vapaana ja uskollisena skotlantilaisena suoramielisesti. Kuningas itse on hyvin luontuva pitämään oikeuden vaakaa tasassa; mutta hänen ympärillään on henkilöitä, jotka kykenevät vaivihkaa heittämään vaakakuppiin omia itsekkäitä toiveitaan ja halpoja pyyteitään. Te olette jo kärsimässä tästä, ja tietämättänne."

"Minua kummastuttaa, mestari Heriot", sanoi nuori loordi, "kuulla teidän näin lyhyen tuttavuuden perusteella puhuvan niinkuin olisitte likeisesti tutustunut asioihini".

"Mylord", selitti kultaseppä, "toimeni laatu suo minulle suoranaisen pääsyn palatsin sisäsuojiin. Tiedetään hyvin, että minä en puutu vehkeisiin tai puolueasioihin, niin että yksikään suosikki ei ole vielä yrittänyt sulkea minulta kuninkaallisen kammion ovea; päin vastoin olen ollut hyvissä väleissä jokaisen kanssa niin kauvan kuin hän oli vallassa, enkä ole ottanut osaa ainoankaan kukistumiseen. Mutta minä en voi olla siten suhteissa hoviin, kuulematta vastoin tahtoanikin, mitkä pyörät ovat liikkeessä ja miten niitä pidätetään tai kieritetään. Tietysti, kun katson hyväksi tavoittaa sellaista tietoa, osaan etsiä oikeista lähteistä. Olen maininnut teille, miksi teidän ylhäisyytenne vaiheet herättivät mielenkiintoani. Vasta eilis-iltana tiesin olevanne kaupungissa, ja kuitenkin sain tehdessäni tuloa tänne tänä aamuna hankituksi teille hiukan valaistusta juttunne esteistä."

"Sir, olen kiitollinen harrastuksestanne, niin vähän kuin se lieneekin ansaittua", vastasi Nigel vielä hiukan jäykästi. "Tuskin kuitenkaan tajuan sellaista osanottoa."

"Sallikaa minun ensin osoittaa teille, että se on todellinen", sanoi käsityöläinen. "En moiti teitä vastahakoisuudestanne luottamaan minun alhaiseen yhteiskuntaluokkaani kuuluvan vieraan kauniisiin lupauksiin, kun olette kohdannut niin vähän ystävällisyyttä sukulaisten ja niiden säätyläistenne taholta, joita olisi monien siteiden pitänyt kiinnittää avuksenne. Mutta ottakaa huomioonne syy. Isänne laajat tilukset ovat kiinnitetyt 40,000 markan summasta, jonka on nimellisesti saamassa Peregrine Peterson, skotlantilaisten etuoikeuksien valvoja Campveressä."

"En tiedä mitään kiinnityksestä", sanoi nuori loordi; "mutta sellaisesta summasta on vetokirja, jonka lunastamatta jäädessä menetän koko sukuperintöni neljänneksestä arvostaan – ja juuri siitä syystä velon kuninkaan hallitukselta isäni saatavia, kyetäkseni pelastamaan maatilani tuolta ahnaalta velkojalta".

"Vetokirja Skotlannissa", selitti Heriot, "on sama kuin kiinnekirja tällä puolen Tweediä; mutta te ette tunne todellista velkojaanne. Valvoja Peterson vain lainaa nimensä verhoamaan itse Skotlannin loordi ylikansleria, joka toivoo tämän velan varjolla voittavansa itse haltuunsa kiinteimistön tai kenties tyydyttävänsä vielä mahtavampaa kolmatta henkilöä. Hän antaa luultavasti kätyrinsä Petersonin ottaa tilukset huostaansa, ja kun toimenpiteen nurjuus on unohtunut, siirtää mateleva välikappale myynnin tai muun sellaisen tempun nimellä tälle suurelle miehelle Glenvarlochin omaisuuden ja herruuden."

"Voiko se olla mahdollista?" oudoksui loordi Nigel. "Ylikansleri itki, kun jätin hänelle hyvästi – sanoi minua serkukseen – ja pojakseenkin – antoi minulle kirjeitä, ja vaikken pyytänyt häneltä mitään rahallista apua, pyysi hän tarpeettomasti anteeksi, kun ei tyrkyttänyt sellaista minulle, vedoten arvoasemansa ja ison perheensä suuriin menoihin. Ei, minä en voi uskoa, että ylimys harjoittaisi petosta niin pitkälle."

"Minä en tosin ole jalosukuista syntyperää", sanoi kultaseppä, "mutta vielä kerran pyydän teitä silmäämään harmaita hiuksiani ja ajattelemaan, mitä etua minulla voisi olla niiden häpäisemisestä valheellisuudella asioissa, joihin minulla ei ole mitään osaa, paitsi mikäli ne koskevat hyväntekijäni poikaa. Miettikää myös, onko teille ollut mitään hyötyä loordi ylikanslerin kirjeistä?"

"Ei mitään", vastasi Nigel Olifaunt, "paitsi kylmiä tekoja ja kauniita sanoja. Olen jonkun aikaa ajatellut, että heidän ainoana tarkoituksenaan oli päästä eroon minusta – muuan eilen tarjoili minulle rahaa, kun puhuin ulkomaille menosta, jotta minulta ei puuttuisi varoja maanpaon toimittamiseen itselleni."

 

"Oikein", vahvisti Heriot; "mieluummin kuin että jäisitte pakenematta toimittaisivat he itse teille siivet lentääksenne pois".

"Minä lähden heti hänen luokseen", uhkasi tulistunut nuorukainen, "ja lausun hänelle mielipiteeni hänen halpamaisuudestaan".

"Luvallanne sanoen", esteli Heriot, pidättäen hänet, "te ette saa tehdä niin. Riidalla te tulisitte tuhonneeksi minut tiedonantajananne; ja vaikka minä uskaltaisin puolet puotiani teidän ylhäisyytenne palvelukseksi, niin luullakseni tuskin soisitte minun joutuvan vahinkoon, kun siitä ei voi olla mitään apua teille."

Sana puoti kuulosti karkealta nuoren ylimyksen korvaan, ja hän vastasi pikaisesti: "Vahinkoon, sir? – niin kaukana olen minä vahingon suomisesta teille, että toivoisin teidän taivaan tähden herkeävän turhista tarjoumuksistanne sellaisen palvelemiseksi, jolle ei ole ollenkaan mahdollinen toimittaa lopullista apua!"

"Jättäkää se minun huolekseni", pyysi ammatinharjoittaja; "olettehan jo erehtynyt yhtä pitkälle toiselta puolen. Sallikaa minun ottaa tämä anomus – minä kirjoitutan sen kauniisti puhtaaksi ja valitsen oman aikani (ja se tapahtuukin pian), asettaakseni sen kuninkaan käteen varmaankin ymmärtäväisemmin kuin saattolaisenne osasi. Jokseenkin vastaan siitä, että hän ryhtyy asiaan niinkuin häneltä toivotte – mutta ellei hän sitä tee, en vielä silloinkaan luovu hyvästä hankkeesta."

"Sir", sanoi nuori ylimys, "teidän puheenne on niin ystävällistä ja oma tilani niin avuton, etten tiedä miten kieltäytyä hyväsydämisestä tarjoumuksestanne, vaikka minua punastuttaakin sen omaksuminen vieraalta".

"Emme uskoakseni ole enää vieraita keskenämme", toivoi kultaseppä; "ja kun välitykseni onnistuu ja teidän omaisuutenne on saatu jälleen turvatuksi, niin teidän pitää hyvityksekseni tilata ensimäinen varastonne pöytähopeita George Heriotilta".

"Te saisitte huonon maksajan, mestari Heriot", virkkoi loordi Nigel.

"Sitä en pelkää", vastasi kultaseppä; "ja minua ilahuttaa nähdä teidän hymyilevän, mylord. Tällöin olette minusta vielä enemmän kelpo vanhan loordi isänne näköinen, ja se rohkaisee minua sitäpaitsi esittämään pikku pyynnön – että tulisitte yksinkertaiselle päivälliselle luokseni huomenna. Asun ihan likellä Lombard-kadun varrella. Kestityksenä, mylord, on valkoista lientä, lihava salvukukko hyvin silavoittuna, häränlihavatkulia vanhan Skotlannin vuoksi ja kenties pikarillinen oikeata vanhaa viiniä, joka laskettiin tynnyriin ennen kuin Skotlanti ja Englanti olivat yhtenä. Sitte seuraksi pari omaa kunnon maanmiestämme – ja kukaties emäntäni saa keksityksi hauskan skotlantilaisen tyttösen tai sinnepäin."

"Ottaisin vastaan kohteliaisuutenne, mestari Heriot", sanoi Nigel, "mutta Lontoon kaupunkilaisneitoset kuuluvat haluavan nähdä miehen keikarina. Minun ei tekisi mieleni halventaa skotlantilaista ylimystä heidän käsityksissään, koska epäilemättä olette puhunut parasta maa-poloisestamme, ja olen tällähaavaa hiukan varojen puutteessa komeiluun."

"Mylord, suoruutenne johtaa minut askeleen edemmäksi", ilmaisi mestari George. "Minä – minä jäin velkaan isällenne jonkun määrän rahaa, ja – ei, jos teidän ylhäisyytenne katsoo minuun noin tiukasti, en ikinä kerro tarinaani – ja suoraan puhuakseni, sillä minä en ole eläissäni kertaakaan kyennyt pitkittämään valhetta kunnolleen loppuun – ja on mitä asianmukaisinta, että teidän ylhäisyytenne tätä juttua sopivasti ajaakseen menee hoviin arvoanne vastaavasti. Minä olen kultaseppä ja elän rahanlainauksella kuten kalleuksienkin myynnillä. Tahtoisin sijoittaa sata puntaa teidän haltuunne korkoa kasvamaan, kunnes asianne ovat sovitut."

"Ja entä jos niitä ei koskaan sovita suotuisasti?" epäröi Nigel.

"Silloin, mylord", vastasi kauppamies, "moisen summan hukkaantuminen merkitsee minulle vähän, muihin pahoittelun aiheisiin verraten".

"Mestari Heriot", sanoi loordi Nigel, "suosionosoituksenne on jalomielisesti tarjottu ja otettakoon vilpittömästi vastaan. Minun täytyy olettaa, että te näette tienne selvänä tässä jutussa, vaikka minä tuskin näen, sillä kaiketi teitä surettaisi lisätä mitään uutta taakkaa kannettavakseni, kehoittamalla minua antautumaan velkoihin, joita todennäköisesti en kykenisi suorittamaan. Otan senvuoksi rahanne siinä toivossa ja luottamuksessa, että te toimitatte minulle tilaisuuden maksaa takaisin täsmällisesti."

"Saan teidät vakuutetuksi siitä, mylord", takasi kultaseppä, "että aion menetellä suhteenne kuin velallisen, jolta odotan suoritusta: jos minulla on myöntymyksenne, niin pitää teidän vahvistaa nimellänne näiden rahojen saanti ja sitoumus niiden takaisinmaksamisesta".

Hän otti vyöstään kirjoitusneuvonsa, kyhäsi muutamia rivejä lausumaansa suuntaan, veti viittansa sivutaskusta pienen kultamassin ja alkoi hyvin järjestelmällisesti lukea sen sisältöä pöydälle huomauttaen, että siinä piti olla sata puntaa. Nigel Olifaunt ei voinut olla viittaamatta, että tämä oli tarpeetonta muodollisuutta ja että hän ottaisi massin kohteliaan saamamiehensä sanan perusteella; mutta se oli vastenmielistä vanhuksen liiketavoille.

"Suvaitkaa säännöllisyyttäni", hän sanoi, "loordi hyvä, – me ammattilaiset olemme varovaista ja toimellista väkeä, ja minä menettäisin hyvän nimeni ainiaaksi Paavalin-kirkon kellonkaikunan piirissä, jos antaisin kuitin tai ottaisin tunnusteen, toimittamatta rahoja nimenomaan laskettavaksi. Määrän pitäisi nyt olla oikea – ja toden totta", hän lisäsi katsoen ulos ikkunasta, "tuolla tuovat poikani muuliani, sillä minun on lähdettävä länttä kohti. Pankaa rahanne sivummalle, mylord; ei ole hyvä näyttää sellaisia kultasirkkuja visertelemässä ympärillään lontoolaisessa vuokratalossa. Luullakseni on lippaanne lukko välttävän hyvä; jollei ole, niin voin toimittaa teille huokealla lippaan, joka on sisältänyt tuhansia. Se oli vanhan kelpo Sir Faithful Frugalin; hänen tuhlari poikansa möi kuoren, syötyään sydämen – ja siinä oli kaupungissa kerätyn varallisuuden loppu."

"Toivoakseni teidän varanne saavat paremman määränpään, mestari Heriot", lausui loordi Nigel.

"Samaa toivon minäkin, mylord", sanoi vanhus hymyillen, mutta kunnon John Bunyanin puheenpartta käyttäen 'senohella kihahti vesi hänen silmiinsä'. "Jumala on nähnyt hyväksi koetella minua kahden lapsen menetyksellä, ja mitä tulee kasvattilapseen, joka elää, niin – voi minua! oi tätä maailmaa! Mutta minä olen kärsivällinen ja kiitollinen, ja mitä Jumalan minulle lähettämään varallisuuteen tulee, niin siltä ei puutu perillisiä niin kauvan kuin on orpopoikia Vanhassa Sauhulassa.22 Hyvästi jääkää, mylord."

"Yhdellä orvolla on jo syytä kiittää teitä", sanoi Nigel saattaessaan häntä kamarinsa ovelle, missä vanha ammattilainen ehkäisi enemmän seuraamisen ja poistui kiireesti.

Alas portaita mennessään hän sivuutti puodin, missä emäntä Christie seisoi niiaillen, ja tiedusti kohteliaasti hänen miestänsä. Emäntä luonnollisesti pahoitteli tämän poissaoloa; John oli nimittäin alhaalla Deptfordissa tekemässä tiliä jonkun hollantilaisen laivurin kanssa.

"Meikäläinen kaupanteko, sir", hän sanoi, "pidättää häntä paljon poissa kotoa, ja mieheni on oltava jokaisen tervatakin orjana, joka tarvitsee vain naulankin köysitäpettä".

"Kaikista liikeasioista täytyy pitää huoli, emäntä", huomautti kultaseppä. "Sanokaa miehellenne terveiseni – George Heriotin terveiset Lombard-kadulta. Olen ollut asioissa hänen kanssaan – hän on rehellinen ja säntillinen – pitää ajasta ja sitoumuksista tarkan vaarin. Olkaa ystävällisiä jalosukuiselle vieraallenne ja huolehtikaa siitä, että häneltä ei puutu mitään. Vaikka hän katsoo hyväksi nykyään oleskella hiljaisesti ja syrjässä, on olemassa henkilöitä, jotka välittävät hänestä, ja minun toimenani on valvoa hänen tarpeitaan. Antakaahan siis minun tietää miehenne kautta, emäntä hyvä, miten mylord jaksaa ja puuttuuko häneltä mitään."

"Ja hän siis lopultakin on todellinen loordi?" sanoi emäntä. "Kyllä minä aina ajattelinkin hänen näyttävän sellaiselta. Mutta miksei hän sitte mene parlamenttiin?"

"Menee kyllä, emäntä", vastasi Heriot, "Skotlannin parlamenttiin, omassa maassaan".

"Kas, hän on siis vain skotlantilainen loordi", vähäksyi emäntä; "ja siitä syystä hän häpeilee arvonimensä omaksumista, kuten sanotaan".

"Älkää antako hänen kuulla teidän sanovan niin, emäntä", huomautti porvari.

"Mitä, minunko, sir?" puolustausi toinen; "sellaista ei ole ajatuksissanikaan, sir. Skotti tai englantilainen, hän on ainakin miellyttävä mies, ja höyli mies; mieluummin kuin hän olisi minkään puutteessa, palvelisin häntä itse ja tulisin Lombard-kadulle saakka teidän arvoisuutennekin palvelemiseksi."

"Miehenne tulkoon luokseni, emäntä hyvä", sanoi kultaseppä, joka kaikessa kokeneessa viisaudessaan ja arvokkuudessaan oli jossain määrin muodonnoudattaja ja tarkan kurin harrastaja. "Sananlasku sanoo: 'koti lujilla, kun muijat kujilla!' Ja palvelkoon hänen ylhäisyytensä oma mies isäntäänsä hänen kamarissaan – se on säädyllisempää. Hyvästi vain, emäntä."

19Otteet ovat sananmukaisia. Tekijä.
20Tarkoittaen luultavasti ohjelmia. Tekijä.
21Skotlannin markka vastaa noin 16 mk. 60 p. Suom.
22Edinburghin tutunomainen nimitys skotlantilaisten kesken. Suom.
Купите 3 книги одновременно и выберите четвёртую в подарок!

Чтобы воспользоваться акцией, добавьте нужные книги в корзину. Сделать это можно на странице каждой книги, либо в общем списке:

  1. Нажмите на многоточие
    рядом с книгой
  2. Выберите пункт
    «Добавить в корзину»