Nigelin vaiheetТекст

0
Отзывы
iOSAndroid
Куда отправить ссылку на приложение?
Не закрывайте это окно, пока не введёте код в мобильном устройстве
ПовторитьСсылка отправлена

По требованию правообладателя эта книга недоступна для скачивания в виде файла.

Однако вы можете читать её в наших мобильных приложениях (даже без подключения к сети интернет) и онлайн на сайте ЛитРес.

Отметить прочитанной
Шрифт:Меньше АаБольше Аа

"Nautittavaksi sitte kun on lempeästi hierottu englantilaisella tammisella pyyhkeellä", neuvoi Vincent.

Kunnon skotlantilainen oli suonut täyden tilaisuuden tämän kaupunkilaissukkeluuden pikku tykistön paukkeelle, seisahduttaen juhlallisen astuntansa ja silmäillen tuimasti kumpaakin hyökkääjää vuoron jälkeen, ikäänkuin uhaten joko vastapilkalla tai rajummalla kostolla. Mutta jäykkyys tai varovaisuus pääsi voitolle hänen suuttumuksestaan, ja keikauttaen päätänsä kuin halveksuen moista naljailua hän asteli alas Fleet-katua, kiusaajiensa naurunhohotuksen seuraamana.

"Skotlantilainen ei tappele ennen kuin näkee omaa vertansa", sanoi Tunstall; hänet oli pohjois-englantilainen syntynsä tutustuttanut kaikenlaatuisiin puheenparsiin niitä vastaan, jotka asuivat vielä kauvempana pohjoisessa.

"Enpä totisesti tiedä", sanoi Jenkin; "se mies näyttää vaaralliselta – hän kajauttaa jotakuta nuppiin ennen kuin ehtii pitkälle. Kuulkaa! – hei, siellä noustaan."

Ja tuttu huuto: "pojat – pojat! nuijat – nuijat!" kaikui nyt pitkin Fleet-katua. Jenkin sieppasi aseensa, joka oli myymäläpöydän alla äkillisimmänkin tarpeen varalla, ja huusi Tunstallia tempaamaan karttunsa ja tulemaan perässä. Hän hyppäsi vajan puolioven yli ja säntäsi täyttä vauhtia meteliä kohti, juostessaan säestäen huutoa ja avaten kyynäspäillään tietä yleisön läpi tai tyrkkien kadullakävijöitä sivulle. Hänen kumppaninsa huusi ensin mestariansa pitämään silmällä myymälää ja Jenkinin esimerkkiä noudattaen vilisti hänen jälkeensä niin joutuin kuin pääsi, mutta paremmin tarkaten muiden turvallisuutta ja mukavuutta. Kädet ja silmät koholla, vihreä esiliina edessään ja kiillotettavanaan ollut lasi poveensa työnnettynä tuli vanha David Ramsay varjelemaan kalujaan ja kompeitansa, vanhasta kokemuksesta tietäen, että kun "nuijasotaan" kerran huudettiin, ei hänellä olisi suurtakaan apua oppipojistaan.

2. LUKU.
Köyhän ylpeyttä

Vanha närkäs kelloseppä hyöri puodissaan ärtyisenä siitä, että hänet oli niin pikaisesti keskeytetty syvällisistä tutkimuksistaan. Vastahakoisena luopumaan alulle saamastansa laskelmasarjasta hän kummallisesti sekoitti toisiinsa suuretieteellisen tehtävänsä katkelmia, kehoituksiaan ohikulkijoille ja kiukustuneita moitteita joutilaista oppipojistaan. "Mitä saisi olla, sir? Madam, mitä saisi olla – seinäkelloja, pöytäkelloja – yökelloja – päiväkelloja? Hakapyörän ollessa 48 – kimmahdusvoiman 8 – lyöntinastat ovat 48 – mitä saisi olla, kunnioitettava sir? – Osamäärä – kerrottava – että niiden vintiöiden pitikin karata juuri tällä hetkellä! – vauhdin kiihtymisen ollessa 5 minuuttia 55 sekuntia 53 kolmannesta 59 neljännestä – suomin minä ne kumpaisenkin, kun tulevat takaisin – sen teen, kautta kuolemattoman Napierin luiden!"

Kiusaantuneen tieteilijän tuskittelun keskeytti tulollaan varsin kunnioitettavan näköinen kansalainen, joka tervehti häntä tuttavallisesti nimityksellä "Davie, vanha veikko" ja kysyi, mistä hän oli joutunut noin huonolle tuulelle, samalla kun sydämellisesti puristi hänen kättään.

Vieraan vaatetus oli arvokas, mutta jonkun verran ylellisempi kuin tavallista. Hänen ristiraitaiset sääryksensä olivat mustaa samettia, jonka viilloksista pisti esiin purppuranpunainen silkkisisustus. Ihokas oli purppuranpunaista verkaa ja lyhyt viitta sääryksien vastikkeeksi mustaa samettia; molemmat olivat koristeltuja lukuisilla hopealangoista sirosti punotuilla pikku napeilla. Kaulassa riippui kolminkertaiset kultaketjut, ja miekan tai väkipuukon asemesta hän käytti vyössään tavallista pöytätarpeisiin soveltuvaa veistä ja pientä hopeakoteloa, joka näkyi sisältävän kirjoitusneuvot. Hän olisi saattanut näyttää yleisöä palvelevalta kirjurilta, jolleivät matala, koristamaton latuskalakki ja hyvin mustat, kiiltävät kengät olisi ilmaisseet, että hän kuului porvaristoon. Hän oli rakenteeltaan sopusuhtainen mies, noin keskikokoinen ja melkoisen iäkkäänäkin näköjään hyvässä voinnissa. Hänen katseensa ilmaisivat älykkyyttä ja hyväntuulisuutta, ja puvun arvokasta sävyä kannattivat hyvin hänen kirkkaat silmänsä, punakat poskensa ja harmaja tukkansa. Hän käytti Skotlannin murretta ensimäisessä puhuttelussaan, mutta sellaiseen tapaan, että saattoi tuskin päättää, kohdistiko hän ystäväänsä jonkunlaista leikkisää jäljittelyä vai oliko se hänen synnynnäistä puheenlaatuaan, sillä hänen tavallisessa haastelussaan ei suurestikaan ilmaantunut maakuntalaisuutta.

Vastaukseksi arvoisan ystävänsä tiedustuksiin Ramsay ähkäisi raskaasti ja äänsi takaisin kysymyksen: "Mikäkö minua vaivaa, mestari George? Ka, minua vaivaa kaikki! Sanonpa sinulle, että mies saattaa yhtä hyvin asua satumaassa kuin Ulko-Farringdonin kaupunginpiirissä. Oppipoikani ovat muuttuneet pelkiksi koneiksi – he ilmestyvät ja katoavat kuin virvatulet, eikä niissä ole enempää säännöllisyyttä kuin kellossa ilman pidätinratasta. Jos on viskeltävä palloa tai sonni härnättävänä hulluksi tai akka vajotettavana sukelluksiin torailusta tai kallo halkaistavissa, niin on Jenkin varmasti puuhan jommassakummassa päässä, ja sitte livistää Francis Tunstall seuraksi. Kilpatappelijat, karhuntaluttajat ja silmänkääntäjät ovat ihan liitossa minua vastaan, rakas ystävä, ja ne sivuuttavat minun taloni kymmentä kertaa useammin kuin minkään muun. Nyt on tullut maahan sekin italialainen keinottelija, jota sanovat Punchinelloksi; ja kaiken kaikkiaan – "

"No niin", keskeytti mestari George, "mutta mitä kuuluu kaikki tämä tähän tapaukseen?"

"Ka", vastasi Ramsay, "täällä on huudettu varkaita tai murhaa, – toivoakseni on vähintään sellaista tekeillä näiden englantilaisten pussivanukas-sikojen keskuudessa! – ja minut on häiritty syvimmästä laskeskelusta, mihin kuolevainen ihminen on milloinkaan antautunut, mestari George".

"Hei, mies, sinun pitää talttua kärsivällisyyteen! Olethan ajan käsittelijä ja voit mielesi mukaan panna sen kulkemaan nopeasti ja hitaasti; sinulla koko maailmassa on vähimmin syytä valittaa, jos siitä hiukkanen hukkaantuu tuolloin tällöin. Mutta tässä poikasi tulevatkin ja tuovat luullakseni välissään tapetun miehen – pelkään pahankin ilkityön tapahtuneen."

"Mitä enemmän ilkeyttä, sitä hauskempaa urheilua", sanoi vanha käreä kelloseppä. "Hyvilläni olen sentään, ettei se ole kumpikaan noista viikareista. Mitä varten te tänne tuotte ruumiin, kelvottomat lurjukset?" lisäsi hän, kääntyen kahteen oppilaaseensa, jotka kantoivat ruumista välissään, johtaen melkoista omaan luokkaansa kuuluvaa joukkuetta, josta joissakuissa nähtiin ilmeisiä merkkejä äskeisestä käsirysystä.

"Hän ei ole vielä kuollut, sir", vastasi Tunstall.

"Viekää hänet sitten apteekkiin", käski hänen isäntänsä. "Luuletteko minun kykenevän korjaamaan miehen hengen jälleen liikkeeseen niinkuin tasku- tai pöytäkellon?"

"Luojan tähden, vanha ystävä", sanoi hänen tuttavansa, "ottakaamme hänet tänne lähimpään paikkaan – hän näyttää olevan vain pyörtynyt."

"Pyörtynytkö?" murisi Ramsay; "ja mitä asiaa oli hänellä pyörtyä kadulla? Mutta jos sillä teen ystäväni George mestarin mieliksi, niin korjaan kattoni alle kaikki Pyhän Dunstanin pitäjän kuolleet. Kutsukaa Sam portinvartija pitämään silmällä puotia."

Pökertynyt mies, sama skotlantilainen, joka oli vastikään kulkenut ohi oppipoikien ivaamana, kannettiin käsityöläisen takahuoneeseen ja asetettiin nojatuoliin, kunnes vastapäisen apteekin omistaja tuli hänen avukseen. Tällä herrasmiehellä, kuten tieteen edustajille toisinaan sattuu, oli jonkun verran enemmän oppia kuin tietoa, ja hän alkoi puhella sinciputista ja occiputista ja cerebrumista ja cerebellumista, kunnes tyhjensi David Ramsayn lyhyeen loppuvan kärsivällisyyden.

"Bellum! bellellum!" kertasi hän vihastuksissaan; "mitä merkitsee se helkkunan helinä, jollette sivalla laastaria miekkosen kiireelle?"

Ajattelevampaa intoa osoittaen kysyi mestari George lääkitsijältä, eikö olisi hyvä iskeä suonta. Tuokion hymistyään ja kakisteltuaan ei rohtolan mies kyennyt hetken hopussa esittämään mitään muutakaan, vaan huomautti sen kaikessa tapauksessa huojentavan aivoja eli cerebrumia siltä varalta, että ilmenisi oireita ulonneen veren depositation, mikä haittaisi tuon aran elimen paineena.

Onneksi oli hän pätevä suorittamaan tämän tehtävän. Jenkin Vincent oli kokenut ruhjevammojen hoitelija ja autteli tehokkaasti loukkaantunutta runsailla kylmän veden huuhteluilla ja etikalla, jota hän käytti saman tieteellisen menetelmän mukaan kuin nykyään pullonpitelijät nyrkkeilynäytöksissä. Haavoittunut alkoi kohoutua istuimellaan, vetää viittaansa tiukasti ympärilleen ja katsella huonetta kuin yrittäen saada takaisin tajunsa ja muistinsa.

"Hänen olisi paras laskeutua makuulle pikku takakomeroon", esitti mr. Ramsayn vieras, joka näytti olevan täydellisesti perehtynyt talon mukavuuksiin.

"Hän on tervetullut minun osuuteeni työntösängystä", tarjosi Jenkin, sillä mainitussa takakomerossa oli molemmilla yhteinen kokoonpantava makuusija; "minä voin nukkua tiskin alla".

"Minä myös", yhtyi Tunstall, "ja mies-parka voi saada vuoteen koko yöksi".

"Uni", ilmoitti lääkitsijä, "on Galenuksen mielipiteen mukaan virvoke ja kuumeenlievike, ja se nautitaan luonnollisimmin työntösängyssä".

"Missä parempaa ei ole saatavissa", täydensi mestari George; "mutta kelpo poikia ovatkin, kun luovuttavat makuupaikkansa noin auliisti. No, viitta pois hänen yltään, ja me kannamme hänet vuoteelleen. Minä lähetän noutamaan t: ri Irvingiä, kuninkaan henkilääkäriä – hän ei asu kaukana, ja se olkoon minun osuuteni samarialaisen velvollisuudesta, naapuri Ramsay."

"No niin, sir", sanoi paranteiden myyjä, "teidän vallassanne on kuulustaa muutakin apua, ja minä en tahdo kieltäytyä neuvottelemasta t: ri Irvingin tai kenenkään muunkaan taitavan lääkäröitsijän kanssa, yhtä vähän kuin edelleenkin toimittamasta sellaisia rohtoja kuin voidaan tarvita minun pharmacopeiastani. Mutta mitä hyvänsä t: ri Irving, joka luullakseni on suorittanut tutkintonsa Edinburghissa, tai t: ri Kuka-tahansa-lisäksi, skotlantilainen tai englantilainen, sanonee vastaan, on uni ajallaan otettuna kuumeenlievike elikkä sedativi, kuin myöskin virvoke."

 

Hän jupisi vielä joitakuita oppineita sanoja ja lopetti ilmoittamalla Ramsayn ystävälle paljoa ymmärrettävämmällä englanninkielellä kuin oli ollut hänen latinansa, että hän piti tätä maksajanansa lääkkeistä, hoidosta ja luonakäynnistä, jota oli toimitettu tai toimitettava tälle tuntemattomalle henkilölle.

Mestari George vastasi vain pyytämällä häntä lähettämään laskunsa jo tiliinpantavastaan ja olemaan vaivaantumatta sen enempää, jollei hän lähettäisi sanaa. Rohtokauppias oli viitan hiukan pudotessa syrjään tehnyt muutamia havaintoja, joiden perusteella hänellä ei ollut suuriakaan toiveita tämän satunnaisen potilaan maksukyvystä. Mutta nähdessään vieraan puoltajaksi varakkaan kansalaisen kävi hän hiukan vastahakoiseksi luovuttamaan miestä hallustaan, ja tämän Temple Barin Esculapiuksen12 lähettämiseksi omaan asuntoonsa tarvittiin lyhyt ja ankara vihjaus mestari Georgen taholta, joka kaikessa sävyisyydessään kykeni tarpeen tullen ilmaisemaan sellaista pontevuutta.

Heidän päästyään eroon mr. Raredrenchista yrittivät Jenkin ja Tunstall armeliaasti riisua potilaalta pitkää harmaata viittaa, mutta kohtasivat lujaa vastarintaa hänen omasta toimestaan. "Ennen henkeni – ennen henkeni", jupisi hän epäselvästi. Hänen siten ponnistellessaan päällysvaatteensa säilyttämiseksi, joka oli liian hapera kestämään reutomista, repesi se viimein kovasti ritkahtaen. Potilas oli silloin uudestaan pyörtymäisillään, kun istui siinä heidän edessään pukineissa, joiden paikattu ja kursittu kurjuus herätti sekä sääliä että naurua. Siinä oli varmaan ollut syy hänen vastahakoisuuteensa luovuttamaan vaippaa, joka verhosi niin monia puutteellisuuksia kuin armeliaisuuden hyve.

Mies itse silmäili köyhyyden ränstyttämää vaatetustaan ja näytti olevan niin häpeissään paljastuksesta, että hampaittensa välitse mutisi myöhästyvänsä määräkohtauksestaan ja yritti nousta, poistuakseen paikalta. Hänet estivät helposti Jenkin Vincent ja hänen kumppaninsa, mestari Georgen nyökkäyksestä tarttuen häneen ja pidättäen hänet tuoliinsa.

Potilas silmäili tuokion ympärilleen ja sanoi sitte heikosti leveällä pohjoismurteellaan: "Onko tämä nyt mielestänne laita kohtelua, hyvät herrat, kun muukalainen poikkee pikimältään kaupunkiinne? Pääni puhkasitte – viittani revitte, ja nyt pidätte minua kiikissä! Ne olivat viisaampia kuin minä", hän lisäsi tovin vaiti oltuaan, "jotka neuvoivat minua käyttämään huonoimpia pukeitani Lontoon kaduilla; ja jos olisin mistään saanut kehnompaa ruumiin verhoa kuin nämä viheliäiset vaatekappaleet", – ("varsin vaikeata olisi se ollut", kuiskasi Jin Vin kumppanilleen) – "olisivat ne olleet liiankin hyviä semmoisten miesten kourittaviksi, joille kunniallisen säällisyyden lait ovat uppo-outoja".

"Totta pulmakseni", tokaisi Jenkin, kykenemättä malttamaan mieltänsä kauvemmin, vaikka senaikuinen kuri sääsi hänen asemassaan oleville sellaisen kunnioittavan vähäpätöisyyden ja nöyryyden vanhempiensa, isäntiensä tai muiden arvokkaampiensa läsnäollessa, että meidän päivinämme ei ole siitä aavistustakaan, "totta puhuakseni näyttävät tämän kelpo herrasmiehen vaatteet siltä kuin eivät ne paljoakaan pitelyä sietäisi".

"Suu kiinni, nuori mies", käski mestari George lujasti; "älä milloinkaan pilkkaa muukalaista tai köyhää – musta härkä ei ole vielä polkaissut varpaitasi – et tiedä, missä maissa saatat matkata tai mitä vaatteita kantaa, ennen kuin kuolet".

Vincent painoi alas päänsä ja seisoi nolostuneena, mutta vieras ei vastaanottanut hänelle epäsuorasti lausuttua anteeksipyyntöä.

"Minä olen muukalainen, sir", hän sanoi, "se on varmaa – vaikka minua mielestäni on sellaiseksi kohdeltu hiukan tuttavallisesti tässä teidän kaupungissanne – mutta mitä siihen tulee, että muka olen köyhä, niin ei minua mielestäni ole tarvis köyhyydestä moittia ennen kuin ruinaan jonkun rahoja".

"Rakkaan maamme tapaista kauttaaltaan", kuiskasi mestari George kellosepälle, "ylpeys ja köyhyys".

Mutta David oli ottanut esille kirjoitustaulusensa ja hopeisen kynänsä. Tehtäväänsä syventyneenä harhaili hän luvunlaskun kaikkia suureita myöten yksiköstä miljooniin, biljooniin ja triljooniin, kuulematta ystävänsä huomautusta. Nähdessään hänen hajamielisyytensä kääntyi tämä jälleen skotlantilaiseen.

"Jos nyt vieras tarjoisi sinulle noblen,13 Jockey, niin taitaisitpa viskata sen hänelle takaisin päin silmiä?"

"Enkä, jos voisin tehdä hänelle rehellisen palveluksen siitä, sir", vastasi skotlantilainen. "Olen halullinen toimittamaan mitä hyödyllistä voin, vaikka polveudunkin kunnianarvoisesta suvusta ja voin sanoa olevani tavallaan kutakuinkin hyvin turvattu toimeentuloni puolesta."

"Vai niin!" sanoi kuulustaja; "ja mikä suku lienee saapa kunnian polveutumisestasi?"

"Ikivanha takki on sen vaakunapohjana", supatti Vincent kumppanilleen.

"No, Jockey, sano pois", pitkitti mestari George huomatessaan, että skotlantilainen maanmiestensä tavoin otti hiukan aikaa vastatakseen asialliseen, suorasukaiseen kysymykseen.

"En ole sen enempää Jockey, sir, kuin te olette John",14 sanoi muukalainen ikäänkuin loukkaantuneena siitä, että häntä puhuteltiin nimellä, jota siihen aikaan käytettiin nykyisen Sawneyn tapaan yleisenä skotlantilaisen kansallisuuden nimityksenä. "Nimeni, jos teidän se pitää tietää, on Richie Moniplies; ja minä olen syntyisin vanhasta ja kunnianarvoisesta Lihalan linnan suvusta, joka on hyvin tunnettu Edinburghin Länsiportilla."

"Ja mitä sanot Länsiportiksi?" tivasi kuulustaja.

"Ka, kun teidän arvoisuutenne haluaa sitä tietää", kertoi Richie, joka oli nyt päässyt kylliksi tajulleen huomatakseen mestari Georgen arvokkaan ulkomuodon ja sen vuoksi sovitti sävynsä kohteliaammaksi kuin ensimältä, "Länsiportti on meidän kaupungissamme pääsykäytävänä niinkuin nuo Whitehallin tiilikaaret täällä johtavat kuninkaan palatsiin, paitsi että Länsiportti on kivestä ja enemmän kaunisteltu koristuksilla ja pykäyksen taidolla".

"Hitto vieköön, mies, Whitehallin portit suunnitteli suuri Holbein", vastasi mestari George; "pelkään tapaturmasi sekoittaneen aivosi, hyvä ystävä. Ehkä seuraavaksesi kerrot minulle, että teillä on Edinburghissa yhtä komea purjehduskelpoinen virta kuin Thames kaikkine laivaliikenteineen?"

"Thamesko!" huudahti Richie sanomattoman halveksivasti; "jo nyt jotakin! Meillähän on Edinburghissa Leithin vesi ja Nor-loch!"

"Ja Pow-Burn ja Murtimokuopat ja Hanhenlätäkkö, senkin valehtelija!" vastasi mestari George, voimakkaasti ja luontaisen pontevasti laskettaen Skotlannin murretta. "Sinunlaisesi maankiertäjät ne petollisilla sievistelyillään tuottavat häpeää koko maallemme."

"Jumala minua armahtakoon, sir", sanoi Richie suuresti kummastuneena, kun huomasi olettamansa etelämaalaisen muuttuneen synnynnäiseksi skotlantilaiseksi, "minä otaksuin teidän arvoisuutenne englantilaiseksi! Mutta käsittääkseni ei ollut mitään väärää oman maansa kunnian puoltamisessa vieraalla maalla, missä kaikki ihmiset sitä parjaavat?"

"Sanotko maasi kunniaksi todistusta, että sillä on yhtenä lapsenaan valheellinen, röyhentelevä lurjus?" kivahti mestari George. "Mutta hei, mies, älä siitä mene totiseksi, – tavatessasi maanmiehen olet tavannut ystävänkin, jos sellaista ansaitset, ja olletikin jos vastaat minulle totuuden mukaan."

"En näe, mitä hyvää minulle tulisi siitä, että puhuisin mitään muuta kuin silkkaa totta", vakuutti kunnon pohjoisbritti.

"No siis – alottaaksemme", sanoi mestari George, "epäilen sinua vanhan teurastaja Mungo Monipliesin pojaksi, Länsiportilta".

"Teidän arvoisuutenne on luulemma velho", myönsi Richie irvistäen.

"Ja kuinka rohkenitkaan väittää häntä ylimykseksi?"

"En tiennyt, sir", selitti Richie korvallistaan raapien; "olen kuullut paljon puhuttavan jostakusta Warwickin jaarlista näillä eteläisillä tienoilla, – Guy taisi olla hänen nimensä, – ja hänellä on täällä suuri maine metsän karjan ja karjujen ja sen sellaisten lihoiksimuuttajana; ja varmastikin on isäni tappanut enemmän kaikenkaltaista karjaa ja karjuja, puhumattakaan lampaista, oinaista, karitsoista ja porsaista, kuin koko Englannin paroonikunta".

"Lörpötystä! Sinä olet ovela vintiö", sanoi mestari George; "hillitse kieltäsi ja varo nenäkkäitä vastauksia. Isäsi oli rehellinen porvari ja ammattikuntansa vanhin; minua surettaa nähdä hänen poikansa noin kehnossa takissa."

"Välttävässä, sir", vastasi Richie Moniplies, katsellen pukuaan; "juuri välttävässä. Mutta se on köyhien porvarinpoikien tavanmukaisena livreijana meidän maassamme – matami Puutteen lahjoja – paras kärsiä! Kuninkaan lähtö Skotlannista on vienyt kaiken kaupan Edinburghista; ja kaduilla tehdään heinää, ja kauppatorilta korjataan hyvä sato ruoholaukkaa. Sillä paikalla, missä isäni navetta sijaitsi, on nyt niin rehevä laidun kuin olisi pitkäksi aikaa tarvittu hänen teurastamiensa elukkain ruokkimiseen."

"Se on liiankin totta", myönsi mestari George; "ja meidän kootessamme varallisuutta täällä näkevät vanhat naapurimme perheineen nälkää kotona. Tätä olisi ajateltava useammin. Ja miten sait tuon läven päähäsi, Richie? – sanoppa rehellisesti."

"Totisesti, sir, mitäs valheteltavaa minulla siinä olisi", vastasi Moniplies. "Tulin tätä katua pitkin, ja jokikinen ahdisti minua ivallaan ja ilvehtimisellään. Ajattelinpa siis itsekseni: teitä on liian monta minun käydäkseni käsiksi; mutta kunhan tapaisin teidät Barfordin puistossa tai Vennelin solassa, niin panisinpa muutamia teistä veisaamaan toista virttä. Sitte suvaitsi muuan vanha nilkku ruukuntekijän rahjus lynkyttää ihan nenäni alle ja tarjota minulle saviporsasta muka skotlantilaisen ihovoiteeni säilyksi,15 ja minä annoin hänelle tönäyksen, niinkuin oli vain luonnollista, ja hoippuva ukkeli kuukertui omien porsaittensa sekaan ja tärveli niistä parikymmentä. Ja sitte nousi rymy, ja jolleivät nämä kaksi herrasmiestä olisi auttaneet minua pälkäästä, niin nyrhätty minut olisi ilman armoa. Ja kuinka olikaan, juuri heidän tarttuessaan käsivarteeni, toimittaakseen minut pois mellakasta, sain vasenkätiseltä lotjamieheltä mojauksen, joka pökerrytti minut."

Mestari George katsoi oppipoikiin ikäänkuin kysyäkseen jutun todenperäisyyttä.

"Ihan niin on asia kuin hän sanoo, sir", selitti Jenkin; "minä en vain kuullut mitään porsaista. Ihmiset sanoivat hänen särkeneen saviastioita ja huusivat, että – pyydän anteeksi, sir – kukaan ei voinut viihtyä skotlantilaisen ulottuvilla."

"No, vähät siitä, mitä he huusivat; sinä olit kelpo mies, kun autoit heikompaa puolta. Ja sinä, mies", pitkitti mestari George maanmieheensä kääntyen, "pistäydyt talooni huomen-aamulla tämän osoitteen mukaan".

"Kyllä noudatan teidän arvoisuutenne kutsua", sanoi skotlantilainen kumartaen hyvin syvään, "jos nimittäin arvoisa herrani sallii".

"Herrasiko?" sanoi George. "Onko sinulla mitään muuta herraa kuin Puute, jonka livreijaa sanot kantavasi?"

"Niin, teidän arvoisuutenne, palvelenkin tavallaan kahta herraa", selitti Richie, "sillä sekä isäntäni että minä olemme tuon samaisen pahuksen orjia, jolle luulimme näyttävämme kantapäämme, lähtemällä Skotlannista. Näette siis, sir, että minä olen jonkunlainen taka-alustalainen, kuten meidän maassamme sanotaan, ollen palvelijan palvelija."

 

"Ja mikä on herrasi nimi?" kysyi mestari George, mutta lisäsi nähdessään Richien epäröivän: "Ei, älä sano, jos se on salaisuus."

"Salaisuus, jonka säilyttämisestä ei ole suurtakaan hyötyä", tuumi Richie; "tiedätte vain, että meidän pohjoismaalainen luontomme on liian ylpeä kutsumaan todistajia hätäämme. Ei herrani silti ole muuta kuin tilapäisessä pinteessä, sir", hän lisäsi katsahtaen noihin kahteen englantilaiseen oppipoikaan, "hänellä kun on iso summa kuninkaallisessa rahastossa – hänelle nimittäin", hän jatkoi kuiskaamalla mestari Georgelle, "on kuningas paljon velkaa, mutta niitä hopeita taitaa olla paha saada. – Herrani on nuori loordi Glenvarloch."

Mestari George näytti kummastuvan nimestä. "Sinä nuoren loordi Glenvarlochin saattolaisia, ja tuossa tilassa?"

"Aivan, ja minussa näette kaikki hänen saattolaisensa, toistaiseksi; ja iloissani olisin, jos hän olisi paljoakaan paremmassa kunnossa kuin minä, vaikka minun pitäisi jäädä tällaisekseni."

"Olen nähnyt hänen isänsä, kintereillään neljä herrasmiestä ja kymmenen lakeijaa kahisemassa pitseissään ja sametissaan", sanoi mestari George. "No, tämä on muuttelias maailma, mutta tuolla puolen on parempi. Kunnon vanha Glenvarlochin suku, joka puolsi kuningastaan ja maatansa viisisataa vuotta!"

"Teidän arvoisuutenne voi sanoa tuhannen", oikaisi toinen.

"Minä sanon mitä tiedän todeksi, ystävä", väitti porvari, "enkä sanaakaan enempää. Näytät nyt hyvinkin toipuneelta – pystytkö kävelemään?"

"Mainiosti, sir", vakuutti Richie; "olin vain hiukan untelona. Olen kasvatettu Länsiportilla, ja kiireeni kestää jymäyksen, joka kaataisi mullin."

"Missä asuu isäntäsi?"

"Me asetuimme, teidän arvoisuutenne", vastasi skotlantilainen, "pieneen taloon erään kujan suuhun, joka laskeutuu virran varteen, muutaman siivon miehen luo, John Christien, laivatavarain kauppiaan, kuten sanotaan. Hänen isänsä oli syntyisin Dundeesta. En sen kujan nimeä tiedä, mutta se on ihan sen ison kirkon mukainen; ja teidän arvoisuutenne suvaitkoon muistaa, että me esiinnymme pelkällä mr. Nigel Olifauntin perhenimellä, pysytellen nykyään syrjässä, vaikka meitä Skotlannissa puhutellaan loordi Nigeliksi."

"Herrasi menettelee siinä viisaasti", myönsi porvari. "Kyllä löydän asuntonne, vaikka ohjauksesi ei ole selvimpiä." Samalla sujauttaen kolikon Richie Monipliesille käteen hän käski tämän rientää kotiin ja olla antaumatta enempiin kiistoihin.

"Varon minä sitä nyt, sir", lupasi Richie tärkeän näköisenä, "kun minulla on asia toimitettavana. Toivotan siis teille kaikille menestystä ja kiitän erittäin näitä kahta nuorta herrasmiestä – "

"Minä en ole mikään herrasmies", sanoi Jenkin, paiskaten lakin päähänsä. "Olen reima lontoolainen oppipoika ja toivon vielä yleneväni mestariksi. Frank sanoutukoon herrasmieheksi, jos tahtoo."

"Minä olin aikoinani herrasmies", sanoi Tunstall, "ja toivoakseni en ole tehnyt mitään sen nimityksen menettämiseksi".

"No, no, kuten haluatte", tuumi Richie Moniplies; "mutta hyvin kiitollinen olen teille molemmille – ja tuskinpa hivenenkään vertaa vähemmin pidän sitä mielessäni, vaikka juuri nyt sanonkin siitä vain vähän. Hyvää yötä teille, kunnon kansalaiseni." Niin sanoen hän työnsi risaisen ihokkaansa hihasta pitkän luisevan käden ja käsivarren, jolla lihakset nousivat kuin piiskanletkut. Mestari George pudisti sitä sydämellisesti, Jenkinin ja Frankin iskiessä ovelasti silmää toisilleen.

Richie Moniplies olisi sitte kohdistanut kiitollisuutensa puodin omistajaan, mutta nähdessään hänen, kuten jälkeenpäin sanoi, "töhertävän pikku kirjaseensa kuin mieletön", hän tyydytti kohteliaisuutensa "antamalla hänelle hattua", s.o. koskettamalla päähinettään tervehdykseksi, ja poistui myymälästä.

"Kas, siinä menee skotlantilainen Jockey kaikkine huonoine ja hyvine puolineen", huomautti mestari George mestari Davidille, joka vastahakoisestikin pidättyi laskelmistaan ja pitäen kynäänsä tuuman päässä vihosta tuijotti ystäväänsä suurin ja niin ilmeettömin silmin, että ne kuvastivat pikemmin mitä tahansa muuta kuin ymmärrystä tai harrastusta puhuttelijansa sanoja kohtaan. "Tuo mies", pitkitti mestari George ystävänsä hajamielisyyttä havaitsematta, "osoittaa hyvin elävästi, miten meidän skotlantilainen ylpeytemme ja köyhyytemme tekee meistä valehtelijoita ja rehentelijöitä; ja takaanpa kuitenkin, että se tolvana, jonka joka kolmas sana englantilaiselle on pöyhkeä valhe, saattelee herraansa vilpittömänä ja hellänä ystävänä ja on kenties luovuttanut hänelle viittansa kylmässä tuulessa, vaikka itse joutuisi kävelemään in cuerpo, kuten don sanoo. Kummallista, että urheus ja uskollisuus – sillä varmasti uskon sen veitikan kunnolliseksi – ei saa parempaa kumppania kuin tämän kerskailevan rehentelyn. Mutta sinä et kuuntele minua, Davie-veikko."

"Kyllä – kyllä kuuntelen varsin tarkasti", väitti Davis, "Sillä kun aurinko kiertää taululevyn neljässäkolmatta tunnissa, lisättäköön kuun osalle viisikymmentä ja puoli minuuttia."

"Sinä olet seitsemännessä taivaassa, mies", muistutti hänen kumppaninsa.

"Suo anteeksi", vastasi Davie. – "Tehköön pyörä A kierroksen neljässäkolmatta tunnissa – nyt sen saan – ja pyörä B neljässäkolmatta tunnissa viidessäkymmenessä ja puolessa minuutissa – seitsemänkuudetta ollessa verrannollinen neljäänkuudetta niinkuin yhdeksänkuudetta neljäänkolmatta tuntiin viiteenkymmeneen ja puoleen minuuttiin, taikka hyvin liki – pyydän sinulta anteeksi, mestari George, ja toivotan sinulle sydämestäni hyvää yötä."

"Hyvää yötäkö?" sanoi mestari George; "ethän ole minulle vielä sanonut hyvää päivääkään. Hei, vanha ystävä, pane poikkeen se vihko, taikka säret oman kallosi sisäkoneiston, niinkuin tuo ystävämme on saanut omansa ulkokuoreen vamman. Hyvää yötä, hän sanoo! Minä en aio niin helposti eritä sinusta. Tulin saamaan sinulta kello neljän välipalan, mies, ja pari luutun säveltä kummityttäreltäni mrs. Margetilta."

"Hyväinen aika! Minä olin hajamielinen, mestari George – mutta tunnethan minut. Milloin vain joudun pyörien sekaan", sanoi mr. Ramsay, "silloin on – "

"Onni, että olet tekemisissä pienten kanssa", täydensi hänen ystävänsä, kun Ramsay mietteistään ja laskelmistaan havahtuneena astui edellä pikku takaportaita toiseen huonekertaan, joka oli hänen tyttärensä ja vähäisen huonekuntansa hallussa.

Oppipojat asettuivat jälleen paikoilleen myymälän edustalle, vapauttaen sijaisuudesta Sam vartijan. Jenkin sanoi Tunstallille: "Näitkö, Frank, kuinka vanha kultaseppä sukoili mieronkiertäjää maanmiestänsä? Milloin olisi noin äveriäs mies pudistanut niin kohteliaasti köyhän englantilaisen kättä? No, sen minä sanon skoteista hyvää, että he syöksyvät päätähavin palvelemaan kansalaistaan, vaikkeivät sormenkynttäkään kostuttaisi pelastaakseen kukkumasta etelämaalaista, joiksi he meitä sanovat. Ja sentäänkin on mestari George vain puolirotuinen skotlantilainen siinä suhteessa, sillä minä tiedän hänen olleen monasti avulias englantilaisillekin."

"Mutta kuulepas, Jenkin", sanoi Tunstall, "sinä olet mielestäni itse vain puolirotuinen englantilainen. Kuinka tulit lopultakin iskeneeksi skotlantilaisen puolella?"

"Ka, niinhän sinäkin teit", vastasi Vincent.

"Niin, kun näin sinun alkavan; ja sitäpaitsi ei ole Cumberlandin tapoja karata viisikymmentä yhtä vastaan", selitti Tunstall.

"Eikä Kristuksen-kirkon tapoja myöskään", sanoi Jenkin. "Eläköön rehti peli ja vanha Englanti! Sitäpaitsi, kertoakseni sinulle salaisuuden, hänen äänessään sorahti sointua – murteen puolesta, tarkoitan – joka muistutti minua eräästä pienoisesta kielestä, ja tätä minä pidän suloisempana – suloisempana kuin kuulostaa Pyhän Dunstanin viimeinen kajahdus sinä päivänä, jona minut kirvoitetaan oppisitoumuksestani. Haa! sinä arvaat, ketä tarkoitan, Frank?"

"En tosiaankaan", vastasi Tunstall. "Skotlantilaista Janetia ehkä, pesijätärtä."

"Hiiteen Janet omassa pesupöntössään! Ei, ei, ei! Sinä sokea hölmö – etkö tiedä tarkoittavani sievää mrs. Margetia?"

"Hmh!" vastasi Tunstall kuivasti.

Suuttumuksen välähdys, johon ei ollut sekaantumatta epäluuloa, leimahti Jenkinin terävissä mustissa silmissä.

"Hmh! – ja mitä merkitsee hmh? Minä en luullakseni ole ensimäinen oppipoika naimaan mestarinsa tytärtä?"

"He kai pitivät aikeensa salassa", huomautti Tunstall, "ainakin kunnes olivat palvelleet oppiaikansa".

"Sanonpa sinulle suoraan, Frank", virkkoi Jenkin terävästi, "että tuo saattaa olla teidän herraskaisten tapa, jotka opetetaan lapsenhilkustaan asti kantamaan kahta naamaa saman päähineen alla, mutta sitä en minä ikinä omaksu".

"Tuossa ovat portaat", sanoi Tunstall tyynesti; "mene ylös ja pyydä mrs. Margetia mestariltamme heti paikalla, niin näet, minkälaista naamaa hän kantaa päähineensä alla".

"Enkä mene", vastasi Jenkin; "en minä semmoinenkaan hupsu ole. Mutta minä otan oman aikani, ja mitkään Cumberlandin kreivit eivät minua nolaa, siitä saat olla aivan varma."

Francis ei vastannut, ja he ryhtyivät taas vanhaan tapaan hoitamaan myymälän liikettä ja hokemaan kehoituksiaan ohikulkijoille.

12Lääketaidon isä. Suom.
13Noin 8 markan kultaraha.
14Englantilaisten kansallisnimi on John Bull. Suom.
15Skotlantilaisia väitettiin erityisen ihottuman yleensä vaivaavan; siitä myös mr. Raredrenchin oppipojan viisasteleva parannemääräys. Suom.
Купите 3 книги одновременно и выберите четвёртую в подарок!

Чтобы воспользоваться акцией, добавьте нужные книги в корзину. Сделать это можно на странице каждой книги, либо в общем списке:

  1. Нажмите на многоточие
    рядом с книгой
  2. Выберите пункт
    «Добавить в корзину»